Korppi mustalintu | "Thirteen Ways of Looking at"

Jää täytti järven

peilin mustalla lasilla.

Mustalinnun ääni

selän takana,

korppi pään päällä.

Tunnistan puhetta

saaren männyssä:

Ehkä näet pohjan

ilman verkkoa pyydät

kaikki kolmetoista tapaa

olla kotona kenenkään

hukkumatta.

Maakuntien media kurjistuu | The Wall Want Save

Kuvakaappaus Facebook-keskustelusta,
jossa kommentoidaan Keskisuomalaisen
päätoimittajan Pekka Mervolan
kolumnia "Kuopio ei ole pysynyt
Jyväskylän vauhdissa".

Maakunnallisten satraappien aika on ohi. ”Maakuntiaan terrorisoivien satraappien” vallasta, josta pääministeri Paavo Lipponen puhui Keskisuomalaisen päätoimittajaan Erkki Laatikaiseen ja Ilkan päätoimittajaan Kari Hokkaseen viitaten, ei ole jäljellä kuin klikkiotsikon verran.

Tuoreimpana esimerkkinä ministeri Maria Ohisalon mekko, jonka ompelijoista tviittaamista KSML:n nykyinen päätoimittaja Pekka Mervola paheksui häihin kuulumattomana tuotesijoitteluna. Keskisuomalainen Oyj:n lehdessä Savon Sanomissakin julkaistiin tänään (3.1.2020) uutinen, joka tiputteli Mervolan ”uutisen” klikkiotsikoiden kastiin.

Jos Laatikaisen seuraajan saatraappiperintö on tämä, kuka eduskunnassa tietäisi, jos joku viittaisi Seppo Rönkköön, Savon Sanomien päätoimittajaan. Entä kuka on nykyinen Ilkan päätoimittaja? Vai yhdistyivätkö Ilkka ja Pohjolainen, ja mikä on Pohjanmaan muinaisen terroristin Kari Hokkasen lehden nimi tänä päivänä?  

Savon Sanomat
1.2.2020.

Aikamme ainoana Kehä I:n sisäpuolella tunnettuna satraaappina voi pitää Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajaa Jouni Kemppaista. Maaseudun satraappia kuunnellaan jossain määrin myös valtakunnallisessa mediassa, ja yllättävää kyllä Kemppaisen lehden levikki on ollut kasvusuunnassa. Vanhassa ”isossa koossa” painettu paperilehti tekee ilmeisesti oikein jotain muutakin kuin vetoaa kesämökkiläisten nostalgian nälkään.

Maakuntalehden lukijan kannalta tuskin on merkitystä, kuka tuntee päätoimittajan. Herrat saavat pelata pelejään eduskunnassa ja golf-kentillä, kunhan päivän lehdessä on luettavia juttuja.

Mutta kuka niitä uutisia kirjoittaa, kun ei ole toimittajia. Toimitukset pienenevät kuin pyy ilmastonmuutoksen edellä, ja samaan aikaan pörssiyhtiön tulos paranee. Esimerkiksi Savon Sanomien toimitusta ja lehden sivumäärää on karsittu ankaralla kädellä samaan aikaan, kun lehden omistaja Keskisuomalainen Oyj takoo ennätystulosta.

Tätä osattiin pelätä jo silloin kuin satraappi Laatikainen kaappasi Savon Sanomat, ja ilmiönä se muistuttaa kuntaliitoksia. Ennen liitosta luvataan ummet ja lammet ja uudistuksen jälkeen palveluja aletaan vähentää, kun isompi kuntayksikkö ei tuota pieniäkään säästöjä.

Muun muassa SS:n toimittajien selkänahasta repimällä tuloksella Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi lupaa lisätä lehtiostojaan ja laajentaa kilpailua radioaalloilla perustamalla Oyj:n asemat Jyväskylään ja Kuopioon. Radioaalloilla mainostaminen kannattaa nyt, kun Kangaskorpi sai Yleisradion hallituksen supistamaan maakuntaradioiden toimintaa.

Ylen paikallisradiot eivät enää saa näkyä netissä, ja tällä viikolla alueradiolta niistettiin jälleen yksi uutislähetys. Kun Pasilassa on niin sovittu, esimerkiksi Yle Radio Suomi Kuopion toimittaja ei enää juonna lähetykseen Kuopiota vaan Yle Radio Suomen. Niinpä kuuntelija saa korvilleen samaa harmaata mössöä tasapuolisesti kaikkialla, missä päin kaunista ja kielirikasta maatamme sattuu liikkumaan.1

Kun maakuntalehti ja Yle palvelevat savolaista entistä huonommin, mediapuolella on onneksi yksi poikkeus. Aija Pirisen päätoimittama paikallislehti ei ole harmaata mössöä, ja KSML Oyj:n omistama Kuopion Kaupunkilehti palkittiin kolmannen kerran maamme parhaana kaupunkilehtenä.2

Päivälehden nokkaa on pitänyt pinnalla netti paperisen version vanhentuessa käsiin, ennen kuin lehti on kolahtanut postiluukusta – jos se on kolahtanut. Netti on lisännyt Hesarin lukijoita, mutta maakuntalehdet eivät ole onnistuneet yhtä hyvin. Netin kehittämisessä lähdettiin liikkeelle yhtä myöhässä kuin Hesari, mutta esimerkiksi Savon Sanomissa on jääty lähtötelineisiin. Kun printtiin verrattuna juuri minkäänlaista lisäarvoa ei ole synnytetty, miksipä lukija murtaisi maksumuuria.

Kun muuri on ainoa innovaatio, yhtä lahjakkaasti lehdessä on kehitetty tekoälyn etiikkaa. Lukijaa palvellaan siis niin, että pääsääntöisesti toimittajat eivät osallistu somepöhinään. Ja jos osallistutaan, mallia voi ottaa päätoimittajasta, joka katkaisee keskustelut alkuunsa.

Kysyttyäni Pekka Mervolan Facebook-seinällä SS:n tuoreimmasta lehtiuudistuksesta, jossa toinen artikkelisivu poistettiin, puolittuuko myös pääkirjoitussivuja avustaneiden budjetti, päätoimittaja lopetti keskustelun kolmanteen kommenttiin (2.1.2019):

Onpas Espoossa asuvalta apurahakirjailijlta kovin ylimielinen toteamus. Luotamme omien sisällöntuottajiimme lisättynä avustajiin. Niistä yksi oli tänään Taloussivulla. Lehti on kokonaisuus. Päätän keskustelun osaltani tähän ja ryhdyn katsomaan Ylen loistavaa Koivisto-sarjaa. Hyvää mieltä ja iloa vuodelle 2020.

En ole asunut Espoossa3 kolmeen vuoteen, enkä kuopiolaisena tiedä, pitäisikö olla huolissaan espoolaisten vai taiteilijoiden puolesta. Mutta Lipponenkin katui kielenkäyttöään, johon SS:n päätoimittajalla on tuskin tarvetta. Eikä tule olemaan, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Ehkä olemme sittenkin palaamassa ”maakuntiaan terrorisoivien satraappien” aikaan?

Joulukaktus | The Christmas Tree 2019

Kaupunki on sataa, kuhinaa

− kuhia ja unta vailla.

Joulu asuu Automaassa,

todistaa autiomaan tietäjä

Trolli ja pukki. Sieltä se kola

tulee tulipa uutta vuotta tai

Musta lumi; kasvun kinkuksi

kasvis kukkii kiertoilmalla.

Vrt. Ensyklopedia (Poesia 2011, 131) Joulukaktus Saharan autiomaasta on tuotu kaktus, joka kukkii kerran kahdessasadassa vuodessa. Se on asetettu jouluikkunaan ja lapset odottavat värien syttyvän. Lumi on saartanut talon niin kuin rasva kinkun. Vilttien ja kerrastojen alla uneksitaan kirjallisuuden sisätiloja ja niiden sisätiloja. Isoäiti nukkuu aina kaksisataa vuotta ja herää jouluna, kun kaktus kukkii. JV kukkiminen

Lihavoinnin loppu | Päivälehti is slimming down

Niinä aikoina, kun Helsingin Sanomat poisti jutuistaan kursiivit ja lihavoinnit, on ehkä syy julkaista uudelleen näky, ennustus eli runo.

MAUSOLEUMI

Aatos oli ensin sitten Päivälehti. Uusi Suomi vanha Suomi yhtä äkkiä kuin Hesarin tulosta Lasipalatsin menot. Sen kansainvälisen Sanoman tuloista ei kasvanut kuin kotimuseo Helsingissä. Uudet aallot tulivat, särkyivät siihen mikä mustassa tyylikirjassa muistutti miljardeja sivuja ketään hämmästyttämättä. Tai yhtä paljon kuin ensimmäinen painotuote: kolikko.

      Mikä olikaan jokapäiväisen kursivoidun välistetyn, lihavoidun eleen ero? Rahassa sen näit kun uudet aallot laulettiin takaisin: Sanomalehden perikato porvarillisessa lehdistössä muodostaa kaavan, jonka mukaan se järjestäytyy uudelleen neuvostolehdistössä.

      Niin aatos oli ensin periaate sitten Pravdan totuuden peri setä Google ja lumpunkerääjän ennustus eli sen hetken: sikäläinen lukija on alati valmis muuttumaan kirjoittajaksi, nimittäin kuvailijaksi tai myös käskyjen sanelijaksi ‒ hän hankkii pääsyn tekijyyteen. Vihdoin työ itse tuli sanaksi & aluksi yhteiseksi ominaisuudeksi ja omaisuudeksi: yleinen ja yhtäläinen Jumala keinotekoisen kirjoittamisen taito.

Yhtä vähän tämä oli tässä kuin lumpunkerääjän uni musta musteen voitto Ai Weiwei Vinin hapertuvalla paperilla. Jäljellä se mikä sanomatta.

(Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja, Palladium 2016, 24)

eleen ero; kursivointi ja lihavointi samassa järvessä

Kuoharit "äänikirja" - Jälkisanat | Afterwords 2019

Vielä muutama sana äänikirjan tuottamiseen liittyvistä käytännön seikoista, joista saattaa olla iloa omaa ääniteosta suunnittelevalle.

Mikrofoniksi tilattiin – tai siis poikani Aleksi tilasi netistä, ja ilman Aleksiahan koko kokeilu olisi jäänyt tekemättä – saksalainen Kiinassa valmistettu noin sadan euron M-Audio Uber Mic. Laatu kuulostaa riittävältä, mutta läpi tullutta läppärin iästä johtuvaa hurinaa piti käsitellä.

Äänenkäsittelyyn käytin ilmaista Windowsin Audacity-ohjelmaa ja vapaasti ladattavalla videonmuokkaussovelluksella Shotcutilla yhdistin äänen kuhunkin jaksoon liittyvään dokumenttikuvaan. Kuvat ja videoiden thumbnailit käsittelin Photoshopilla. YouTubeen lataaminen onnistui hämmästyttävän helposti. Vaikka jaksoja kertyi lopulta 69, sain ladata vain muutaman videon ja kuvan uudelleen.

Keskimäärin yhden jakson pituudeksi tuli noin 15 minuuttia, jossa ehtii lukea noin viisi sivua painettua tekstiä.

Kuuntelijamäärät näyttivät pomppaavan joka kerta, kun jaksoa jaksoi nostella Facebookiin. Silti näyttökertoja olisi voinut tulla enemmänkin, kuten myös tilaajia saati kommentteja. Ensimmäisen jakson, joka on saanut eniten näyttökertoja (274) latasin nettiin 2. tammikuuta ja viimeisen 69. jakson 18. lokakuuta 2019.

Joulukuun alkupäivinä 2019 näyttökertoja Kuohareille oli kertynyt 1 590, mikä ei vielä kerro mitään siitä, kuinka pitkään kukin katsoja on kuunnellut äänikirjaa. Vertailun vuoksi YouTubeen lataamistani videoista esimeriksi Suomen ensimmäinen GangBang-huuto on saanut 1 685 näyttökertaa ja runoilija Heli Laaksosen Poetry Slam -esiintyminen peräti 3 042 katsojaa.

Lisää äänityksen taustoista täällä.

Kirjakantin pääpuhuja 2010 | Cia Rinne

Valtion kirjallisuuspalkinnon  2019 saanut runoilija
Cia Rinne signeerasi teoksiaan Kuopiossa 2010.

Äänirunouden seminaarin toisena pääpuhujana Cia Rinne vieraili Kuopiossa syyskuussa 2010. Tänään Rinne palkittiin valtion kirjallisuuspalkinnolla yhdessä kirjailija Eeva Kilven kanssa.

Rinteen tuotantoon hyvissä ajoin tutustumisesta savolaiset saavat kiittää kirjailija Leevi Lehtoa, joka tuotti ja esiintyi kirjallisuustapahtuma Kirjakanttiin kuuluneessa seminaarissa.

Kirjallisuuden valtionpalkinnoista päättää kirjallisuustoimikunta ja sen laatimien perustelujen mukaan Rinne (s. 1973) ”on kansainvälisesti tunnetuimpia nykyrunoilijoitamme, vaikka toistaiseksi melko tuntematon kotimaassaan”.

Kiitos kirjailija Leevi Lehdon Cia Rinne oli mukana
Kirjakantin Äänirunouden seminaarissa 2010.

"Hänen taiteellinen tuotantonsa edustaa yhtä kirjallisuuden nykysuuntausta, jossa kirja on vain yksi monista ilmenemismuodoista. Rinteen runokirjatrilogian zaroum, notes for soloists ja l'usage du mot suvereenit ja uudistavat runot ovat eri kielten, taiteiden ja mediumien kohtaamispaikka. Hän kirjoittaa kielen perusteisiin menevät monikieliset ja minimalistiset runonsa englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja muilla eurooppalaisilla kielillä sekä käyttää käsitetaiteellisia ja visuaalisia keinoja. Hän toimii myös äänirunoilijana. Cia Rinteen runous tapahtuu niin kirjan sivuilla, striimattavina ääniteoksina, interaktiivisina animaatioina, ääni- ja teksti-installaatioina gallerioissa ja museoissa kuin live-esityksinä tai performansseina. Rinteen monikielinen tuotanto kyseenalaistaa myös kielen identiteettien rakentajana. Hänen runoudessaan ei ole oikeita eikä vääriä kieliä. Niin kielten kuin taidemuotojen monimuotoisuus on Cia Rinteen poetiikan keskiössä.”

Kiitospuhe

Cia Rinteen Facebooksissa julkaisemat kiitossanat kaikkien valtionpalkinnon saaneiden taiteilijoiden puolesta:

"tässä lyhyt kiitospuhe palkittujen puolesa /det korta tacktalet å de prisbelönades vägnar. taiken valtionpalkinnot, helsingin ooperassa, 29. marraskuuta

17 questions
(eine frage des charakters)
caractéristi/qué?
misanthropi/qué?
philosophi/qué?
hédonisti/qué?
sympathi/qué?
hystéri/qué?
grotes/qué?
exoti/qué?
pani/qué?
blo/qué?
ni/qué?
o/qué?
/qué?
qué?
ué?
é?
?

when I was young I wanted to become a nun
then, I wanted to become an inventor.
then I wanted to become a doctor for poor people.
then I wanted to write.
and then I wanted
and wanted
and wanted …
and then I wanted to become a doctor for rich people.

Arvoisa ministeri Hanna Kosonen, hyvä Paula Tuovinen, Taiteen edistämiskeskus, arvoisat vieraat, rakkaat ystävät, kära vänner,

Kiitos. Tack så väldigt. On suuri onni ja kunnia olla täällä, ja puhua kaikkien palkittujen puolesta kuten minut pyydettiin (vaikka olen varmasti se meistä jonka suomen kieli on ehkä ‘kokeellisin’).

Otamme nämä tunnustukset suurella kiitollisuudella vastaan. Ja ainakin minulle tämä tuli täytenä yllätyksenä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että saisin kirjallisuuspalkinnon Suomessa. En nykyään asu täällä, en kirjoita suomeksi ja olen aika kaukana mielikuvasta ”suomalaisesta kirjailijasta tai runoilijasta”. Haluan kiittää tästä avoimuudesta. Se ei ole suinkaan itsestäänselvyys.

Luulen puhuvani kaikkien puolesta, kun sanon ettei kukaan meistä ole täällä ihan yksin. Olemme täällä yhdessä kaikkien muiden taiteilijoiden, kirjailijoiden, säveltäjien, tanssitaiteilijoiden, muusikkojen, arkkitehtien ja runoilijoiden ja muiden kanssa joiden kanssa jaamme työtä, innostusta sekä joskus huolia, ja joita ilman emme ikinä pystyisi tekemään sitä mitä teemme.

Taide ei ole irrallaan yhteiskunnasta, ja siihen yhteiskuntaan kuuluvat kaikki, jotka siinä elävät, riippumatta sukupuolestaan, taustastaan, siitä mihin he uskovat ja ketä he rakastavat. Olemme toisistamme riippuvaisia. Se miten heikoimpia kohdellaan voi antaa osviittaa yhteiskunnan tilanteesta.

Maailman äärimmmäisen huolestuttavan ekologisen ja poliittisen tilanteen keskellä tuntuu todella kauniilta, että taidetta arvostetaan. Det är ingenting som kan tas för givet.

Tiedämme, kuinka helposti vapauden voi menettää, kuten on tapahtunut maailmassa ennen ja tälläkin hetkellä. Silloin juuri taide (sekä naisten, lasten ja vähemmistöjen oikeudet) jäävät järjestelmän uhriksi.

Luovina tekijöinä emme aina pysty aavistamaan miten töitämme ymmärretään. Hannah Arendt sanoo, ettei meillä ole vaikutusta siihen. Heti kun teos pääsee maailmalle se saa omaa elämänsä, ja sen merkitys voi muuttua ajan kanssa.

Den danska poeten Inger Christensen skrev i alfabet bland annat följande rader:

mer finns inte att / säga; vi garanterar att / skadan blir störst / möjlig; mer finns / inte att säga; vi / garanterar allt eller / intet; mer finns / inte att säga; genom / att garantera att allt / kan förvandlas / till intet förlorar / vi förmågan att / tänka på intet () mer finns / inte att / säga; vi / garanterar / att vi utplånar / allt, tillintetgör / allt () vi mördar / mer än vi tror / mer än vi vet / mer än vi känner; / mer finns inte / att säga; vi hatar; / mer finns inte;

När alfabet publicerades 1981 var skogsdöden och atombomben kanske det största hotet i det allmänna medvetandet.

Muutama päivä sitten tiedemiehet ilmoittivat, että olemme suurella todennäköisyydellä ylittäneet useita kääntöpisteitä, jotka tulevat laukaisemaan kaskadireaktioita, jotka nopeuttavat ’termogeddon’:a ja tekevät paluun entiselle mahdottomaksi.

Christensenin listaus (muun muuassa) kaiken olemassa olosta
–cikadorna finns; cikadorna, ceder, cypress, cerebellum–
vaikuttaa piinalliselta lukemiselta, kunhan meillä on tieto siitä että kaikki voi kadota – kuten on tapahtunut aikaisempien viiden massakuoleman aikoina.

Valtaosalla näistä jolloin peräti 90% elämästä katosi maailmasta syyllisiksi osoittautui myöskin m.m. korkeuksiin noussut hiilidioksidipitoisuus, anoksia ja merien happamoituminen.

On ensimmäsitä kertaa että maapallon asukkaat ovat aktiivisesti aiheuttaneet ilmaston lämpimistä – ja vauhdilla. Kun entiset ilmastonmuutokset kestivät tuhansia vuosia ihminen on saanut vaarallista tilannetta aikaiseksi alle 200 vuoden aikana.

Tilannetta kuvaillaan usein ’kriisinä’, mikä voi olla harhaanjohtavaa, kun tätä sanaa usein käytetään silloin kun kyseessä on vain tilapäinen ongelma.

Kreikkalainen sana krinein tarkoittaa päättämistä. Ekologisen kriisin sijasta meidän ehkä tulisi puhua ihmisyyden kriisistä.

Kysymys kuuluukin mitä päätämme tehdä ekoloogisessa hätätilanteessa.
Kysymys kuuluukin mitä haluamme jättää tulevien sukupolvien löydettäväksi.

Mitä ajattelisimme jos kreikkalaiset ja roomalaiset olisivat jättäneet myrkyllistä ydinjätettä ja täyttäneet meret öljyllä, myrkyillä, toksiineillä ja muovilla?

Antikens kulturer har istället lämnat efter sig marmor- och bronsstatyer som nu kan skådas på museer; poesi, skådespel, arkitektur, filosofi. Ett rikt kulturarv som vi betjänar oss av och som inte förlorat sin betydelse.

Det är viktigt med konst och kultur som existerar utanför marknads- och medielogiken, som inte kan mätas i termini av aktualitet och effektivitet, nytta och tillväxt. Och så bra att den ses, och anses vara värd understöd.

I namn av alla pristagare –eller belönade, också det en fråga av språk– vill jag tacka för denna äran. Priserna står i en lång tradition och innebär ett stort ansvar för oss alla.

human involution
(évolution
et, vos solutions?)

human beings are not the same
Human beings are ont insane
human beings are not to blame
continue.

it is only getting better
it is only getting worse
it is only getting better
it is only getting worse
it is only getting
i bet

je suis
perfectionniste
individualiste
universaliste
opportuniste
spécialiste
pessimiste
optimiste
réaliste
artiste
triste

it’s always the others
immer die anderen
c’est toujours les autres
qui sont:

fam eux
amour eux
talentu eux
joy eux
courag eux
mystéri eux
heur eux
fabul eux
aventur eux
nombr eux
danger eux
contagi eux
dout eux
curi eux
suspici eux
mi eux
séri eux
malgraci eux
fâch eux
scandal eux
continu ez,

s’il vous plaît."

Vuoden 2019 proosateokset | Books from Finland

”Ihmiset sanovat mielellään ajattelevansa omilla aivoillaan, mutta todellisuudessa heidän näkemyksensä ovat usein peräisin siltä ryhmältä, johon he eniten haluavat samaistua”, väittää Tommi Uschanov kolumnissaan ”Puhu vain siitä mistä tiedät” (Long Play 7.11.2019). 

Tänään pitääkin kysyä, mihin ryhmään haluavat samaistua Finlandia-valinnoillaan Ilmi Villacís (pj.), Anne Ikonen ja Rimbo Salomaa. "Järkyttäviä", "rankkoja" ja "koskettavia" ovat ainakin perustelut.

Kolmikon valinnoista olen lukenut vain neljä romaania, joten tämän tarkemmin en voi enkä halua kommentoida omasta enkä edustamani ryhmän puolesta.

Vuonna 2019 luetut proosasteokset. Vas. suosikit, oik. kustantajien lähettämät runokokoelmat.

Olen saanut lukea työkseni lähes vuoden, mikä onkin kirjailijan toinen työmaa, olipa töitä tai ei.

Mutta lähes oikeita töitä olen tehnyt, kun valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenelle kustantajat ovat ystävällisesti lähettäneet kirjapaketteja, joita on ollut ilo avata; muuta palkkaahan tästä työstä ei makseta.

Ennen kuin kirjallisuuspalkintojen raatilaiset kertovat omasta maustaan, nostelin tänä vuonna lukemaani proosaa neljään nippuun. Viidenteen, pienimmäksi jääneeseen torniin kokosin kaikki 21 kustantajien lähettämää runokokoelmaa, jotka eivät kertone juuri mitään koko vuoden noin 400 kokoelman sadosta.

Kaikki kustantajat  –  Siltala ja ruotsiksi julkaisevat niistä suurimpina – eivät lähetä toimikunnan jäsenille proosaakaan, joten Kuopion kaupunginkirjastossa olen saanut nauttia aukkoja katsellen. Luvuista (ja kuvasta) puuttuvat siis kirjaston kautta lainatut esseet, romaanit, runot ja muut lukemattomat ja luetut lainaukset. 

Kaiken kaikkiaan neljässä kasassa on 81 eri tavalla luettua proosateosta. Kustantajien lähettämistä käsittelemättä on 34 romaania, jotka pakottavat tarkempaan lukemiseen. Lisäksi käsittelemättä ovat muun muassa lasten- ja nuortenkirjat, elämäntapaoppaat ja muutama muu tietokirja sekä dekkari.

Suosikit 21

tarkoittaa niitä proosakirjoja, joita voin suositella luettavaksi. Jokainen on omanlaisensa ja niin hyvin kirjoitettu teos, että tulen hyvälle tuulelle. Näistä voisin kirjoittaa vaikka arvostelun, koska tiedän, ettei tarvitse nokerrella. Suomennoksia suosikeistani on kolmasosa. Finlandia-ehdokkaiksi päätyi kaksi.

Luettavat 27

ovat niin hyviä, että jokainen lause on pakko lukea. Mutta kokonaisuudesta jää sellainen maku, että en voi suositella tätä proosaa kirjahyllyn aarteeksi. Kirja on kirja, muttei ainutlaatuinen teos. Finlandia-ehdokkaaksi tästä tornista valikoitui yksi.

Selamaalla luettavat 20

ovat niin vetäviä, että juonessa pysyy lukemalla kappaleiden ensilauseet. Lauseet ovat vain lauseita eivätkä kaunokirjallisuutta, kieltä, joka maistuu joltain muulta kuin tilkesanoilta. Finlandia-ehdokkaksi tästä pinosta päätyi yksi.

Lukemattomat 13

on niin vetämättömiä, että koko kirjaa ei tarvitse nieleksiä tietääkseen, että jotain mätää on omassa tai lähettäjän päässä.

Mitä näin pienestä otoksesta voi päätellä? Ehkä sen, että suurin osa Suomessa julkaistavasta kaunokirjallisuudesta on lukukelpoista. Sekä henkeä että ruumista riipaiseva urakka on niillä, jotka joutuvat tästä joukosta erottelemaan makunsa mukaiset sattumat.

Ja tietysti se, miten kova työ sekä luettavan että kestävän takominen on. Tekemällä käsikirjoitus voi onnistua, mutta tuuriakin tarvitaan, ennen kuin se on teos.