Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvostelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvostelut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. joulukuuta 2021

Vielä kerran SS-metsänhoitoa | KLYY 125

Savon Sanomat 12.12.2021, A5.
Lukijalle pitäisi tarjota puolueetonta tietoa, mutta Kuopion metsänhoitosuunnitelman suhteen Savon Sanomien toimittajaa kiinnostaa vain kolmen vallankäyttäjän mielipide. 

Vallan vahtikoiran sijasta SS-toimittaja sukii jälleen myötäkarvaan niitä, joilla päätösvaltaa on. Ääneen pääsevät vain valmistelevaa virkamies ja kaksi suurinta puoluetta, keskusta ja kokoomus.

Miksi lautakuntavaiheessa oppositioon jääneiden demareiden ja vihreiden korjausesityksiä ei esitellä muutoin kuin virkistysmielessä ja pelkona, että helmikuussa valtuustossa saattaa tulla yllätyksiä?

Ja edelleen jätetään uutisoimatta metsänhoitosuunnitelmaa varten kaupunkilaisille tehdyn kyselyn tulokset. Vastanneiden, demareiden ja vihreiden näkökulmasta juttu – saati kuopiolainen metsä – näyttää ihan toiselta.

Lisätietoa täältä.

Ja vielä mielipidesivulta (SS 21.12.2021) kommentti juuri siitä, mikä jutusta uupuu.

SS 21.12.2021.

KLYY-akttiivi Pekka Tenhunen jatkoi metsäkeskustelua vuoden 2022 puolella suonenjokelaisen metsänhakkaajan Matti Suihkosen innoittamana.
Savon Sanomat 4. tammikuuta 2022.



perjantai 24. syyskuuta 2021

Päivittelin blogeja | Blogs 2007-2021

Päivän tuuma: Älä tee tolloa,
niin sitä paperia mahtuu enemmän roskakoriin.
Päivittelin pitkästä aikaa blogeja Luvun alla -labelsissa, joka löytyy toiseksi alimmaisena tämän postauksen oikeasta laidasta rullaamalla. 

Aloittaessani omat postaukseni vuonna 2007 seurasin mielenkiintoisimpina pitämiäni blogeja liki päivittäin, ja lisää seurattavia löytyy edelleen esimerkiksi Suomen Kirjailijaliiton listauksesta.

Tänä päivänä blogi-kirjoittamisen henki pihisee juuri ja juuri. Jaan Kaplinski on kuollut, mutta moneen muuhun verrattuna hänen viimeinen päivityksensä heinäkuulta vaikuttaa tuoreelta.

Seuraamistani 36 sivustosta noin puolet näyttää yhtä kuolleilta kuin Kaplinski, tai niitä on päivitetty useampi kuukausi sitten. Varsin harva palvelee edes jonkinlaisena e-portfoliona tekijänsä tuotantoon.

Blogi-kirjoituksen alkuaikojen nautinnot löytyvät nyt jostain muualta. Vaikkapa Facebookista, Instgramista ja toisista stooreista, joita seuraan yhtä vähän kuin Twitteriä.

”Päivästä päivään, tuumasta toimeen” blogejaan jatkavat muun muassa Vesa Haapala, Antti Hurskainen, Jukka Kemppinen, Antti Nylén, Panu Rajala, Juha Siro, Markku Soikkeli, Juhani Tikkanen ja nettikirjoittamisen tutkija ja opettaja Risto Niemi-Pynttäri.

lauantai 11. syyskuuta 2021

Ensi arvio Pojan uskosta | Teppo Kulmala

Ensimmäisen arvostelun Pojan uskosta (021) julkaisi Savon Sanomat 11. syyskuuta 2021. Kritiikin kirjoitti Teppo Kulmala, kuten myös viime vuotisesta romaanista Taistelevat metsotLisätietoja Pojan uskosta täältä.

Savon Sanomat 11.9.2021 https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/4289835



maanantai 5. huhtikuuta 2021

Kuopion taidemuseo | Ferdinand von Wright


"Ferdinand von Wrightin elämään perehtynyt, Taistelevat metsot -romaanin kirjoittanut kuopiolaiskirjailija Jouni Tossavainen kertoo Ferdinand von Wrightin Haminalahdesta -maalauksen avulla Ferdinandin elämästä ja taiteellisesta työskentelystä Haminalahden kartanossa. Wrightin veljesten synnyinkartanoon sijoittuvassa yhdenpäivänromaanissa Taistelevat metsot, Ferdinand von Wright valmistautuu renkinsä kanssa maalaamaan Suomen tunnetuinta lintutaulua "Taistelevia metsoja". Samaan aikaan samalla seudulla vaikuttavat kirjailija Minna Canth ja Järnefeltien kulttuuriperhe, jotka tuovat taiteilijan ja hänen renkinsä päivään oman kipakan mausteensa."

PS


Kaikki Taistelevien metsojen arvostelut löytyvät nyt täältä.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Kulttuurivihamielinen valtuusto | Kommunalvalet 2021

Helsingin Sanomat 11.3.2021, B4.

Suomi on saamassa kulttuurimyönteiset valtuustot, jos
Vesa Sirénin Helsingin Sanomiin (11.3.2021, B4) kirjoittama uutinen pitää paikkansa. Mutta kuopiolaisen kulttuurin tulevaisuus ei näytä hyvältä.

Jos perussuomalaiset voittavat vaalit, kuten on ennustettu, ja keskusta ja kokoomus säilyttävät asemansa, Kuopion valtuuston yksinkertaisena enemmistönä istuu kolme kaikkein kielteisimmin kulttuuriin suhtautuvaa puoluetta.

Yksinkertaisella enemmistöllä tämä kulttuurivihamielisimpien puolueiden kolmikko tulee päättämään esimerkiksi siitä, että Kanttilan kultuurikeskuksen kehittämishankkeita ei kannata tukea, koska ”kulttuuri- ja taidetarjonnan lisääminen ei vahvista kunnan taloutta ja työllisyyttä”.

Kuopion taide- ja kulttuurilaitosten nettokustannus asukasta kohden on ollut maan seitsemänneksi suurin, mutta pienten yleisöjen monimuotoinen taidetarjonta on niukkaa ja vähemmistökulttuurien osalta olematonta. Jos kesäkuun vaaleissa käy niin kuin ennuste on, Kuopion kulttuuritarjonta tulee palvelemaan entistä enemmän suuria laitoksia ja keskittyy vain perinteisiin taidelajeihin ja tähtiesiintyjiin.

Kuitenkin, jos Kuopioon tavoitellaan 80 000 uutta asukasta vuoteen 2040 mennessä, se ei ole saavutettavissa ilman kansainvälistä maahanmuuttoa. Ja tästä näkökulmasta kulttuuritarjonta on ratkaiseva vetovoimatekijä, joka taas vaatii monimuotoista taidetarjontaa. Ja juuri tämä diversiteetti puuttuu Kuopion perinteisiä latuja hiihtelevästä kulttuuritarjonnasta.

Kun tiedetään, ketkä keräävät valtaa maahanmuuttoa vastustamalla, on helppo ennustaa, että suvaitsevaisuus – monimuotoisuuden välttämätön perusta – ei tule lisääntymään kaupungissa. Marginaalia, pienempien yleisöjen taidetta ja vähemmistökulttuureja ei tulla tukemaan Kuopiossa koronan jälkeenkään.

Kuopion valtuuston paikkajakauma

KESK

14

KOK

12

SDP

11

VIHR

8

VAS

6

PS

4

KD

3

SIN

1

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Runoilijat ja tutkijat menevät metsään | Avain 4/2020

Avain 4/2020: Metsä.
Kirjallisuudentutkijat menevät metsään Avaimen numerossa 4/2020, jonka arvosteluja, artikkeleita ja esseitä saa lukea täältä. Metsä on myös Runokuun 2021 teemana. 

Metsä-numeron toinen päätoimittaja Karoliina Lummaa luonnostelee esseessä ”Metsän poeettinen kuvaus – luonnos” taiteilijakollektiivi IC-98:n ympäristötaideteoksen (2020) sekä Jouni Tossavaisen, Olli-Pekka Tennilän ja Pauliina Haasjoen runojen parissa metsän poeettisen kuvauksen mahdollisuutta.

Poeettisella kuvauksella Lummaa tarkoittaa runouden keinojen käyttämistä rinnan havaintojen ja luonnontieteellisen tiedon kanssa jonkin olion, paikan tai ilmiön ja sen merkitysten kuvaamiseksi luonnontieteelliselle kuvaamiselle verrattavana ilmaisutapana.

”Esseeni lähtökohtana on tutkimuksiini perustuva havainto siitä, että esteettisen, poeettisen ja tieteellisen välillä tapahtuu nyt kiinnostavaa risteämistä. Ennustan, että nämä risteämät muokkaavat parhaillaan metsäsuhteitamme ja tapojamme kokea ja käyttää metsiä. Esseessä esitän myös kysymyksen, miten uuden metsätaiteen ja -kirjallisuuden tutkiminen voisi osaltaan täydentää metsien ja biodiversiteetin kulttuurisista ulottuvuuksista käytävää, luonnonvarapolitiikkaan ja luonnonsuojeluun liittyvää tieteellistä keskustelua.”

Lummaan ekokriittisiin kirjallisuudentutkimuksiin kuuluu myös Kui Trittitii!: Finnish Avian Poetics (2017), jossa linturunouden poetiikkaa avataan kuuden runoilijan teksteistä: Eero Lyyvuo, Maila Pylkkönen, Timo Haajanen, Sauli Sarkanen, Jouni Tossavainen ja Antti Salminen.

Abstrakti Avain 4/2020

”Koronavuosi on ollut suuri ulkoiluvuosi. Metsäpolut, luonnonpuistot ja hiihtoladut täyttyvät ihmisistä, osin siksi, että muuallekaan ei voi mennä. Tarvitsemme metsää pysyäksemme järjissämme, mutta toisaalta silloin kun muutakin oli tarjolla, emme menneet metsiin ruuhkaksi asti. Tuntuu, että poikkeusaika on tehnyt näkyväksi jotakin oleellista metsäsuhteestamme: luotamme siihen, että metsä on, odottaa rauhallisena ja vankkumattomana ja auttaa meitä tiukan paikan tullen; muun ajan voimme oikeastaan olla ajattelematta sitä.”

Avainsanat:

metsä, metsäkirjallisuus, kansanrunous, nykykirjallisuus, metsäsuhde, ekokritiikki, posthumanismi

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Hylättyjä esineitä 14 | Jungfrun går inte ens på is

Pohjoinen Kallavesi, Kuopio 2021.
Kenen kanssa kuljet

sellainenko olet.

 

Ken on kaveri neidon

joka ei kulje vetten päällä.

 

Kuuleeko kuka

jos seisoo metsässä.

 

Kuka on laatutietoinen

on laadukas raaka-aine.

 

Ketä on vara olla

joku, on aineetonta laatua.


Kuopion kaupunginteatterin johto teki tiistaina päätöksen, että esitysvalmis näytelmä [Neito kulkee vetten päällä, kantaesitys] poistuu ohjelmistosta ilman, että saa ainuttakaan yleisöesitystä.” (SS 2.3.2021)


Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/

tiistai 23. helmikuuta 2021

Hylättyjä esineitä 12 | ”i ett hus som ligger i mörkret”

Saarismäen kansakoulu, Tervo 2006.
Lepään sinussa, nukun kuin kaste

pisara poimulehdellä.

 

Herään yhtä yksin kuin aurinko

laskee.

 

Kuka ei puhu kuolleista

on kuollut kohta, joka paikasta

yhtä kuorta. Ja kuolleet kuorossa

vielä vähemmän, kertovat silti

niin paljon, joka hetki muistuttavat:

 

sellaista tämä on. Kyllä

sinä se olit, kun et ole

 

yhtä kiireinen kuin kaikki me

kuolemattomat säkeen

 

yrittäjät.


PS

"Hylättyjä esineitä: runous. 'Mutta tämmöistä runous on, pilkan kohde nykyisin. Kun on niin vitun tyhmää tehdä jotain mistä kukaan ei saa rahaa, mistä kukaan ei näennäisesti hyödy mitään.'" (Saila Susiluoto: Kehrä 2021, 37) #kuvaruno #valokuvaruno #photopoetica #photopoetics #kuvajasana #wordasimage 21. helmikuuta 2021 https://www.facebook.com/jouni.tossavainen/


Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Kanttilan purkaminen on viehättävä ajatus | SS 11.2.2021


Kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja Jaakko Kosunen (sd.) Savon Sanomat 11.2.2021, B5.

Kulttuuritoimittaja Iikka Taavitsaisen perusteellinen päivitys Kanttilan tilanteesta paljastaa perimmäisen juuren, josta Minna Canthin kotitalon remontin vastustaminen on imenyt myrkkynsä kymmeniä vuosia (Savon Sanomat, 11.2.2021, B 4 –5).

Savon Sanomat
11.2.2021, B4.
Edes uusi, ja ensimmäinen perusteellinen selvitys rakennuksen historiasta ei ole kääntänyt esimerkiksi valtuutettu Jaakko Kosusen (sd.) päätä, vaan hän on valmis purkamaan talon – aivan kuten Kuopion piällysmiehet ovat toivoneetkin 1970-luvulta lähtien.

Kaupunginhallituksen II varapuheenjohtajaa Kosusta ”viehättää” hänen mielestään radikaali ajatus Kanttilan purkamisesta:

Itse en syty rakennuksen säilyttämiseen. Paikka on historiallinen, mutta itse rakennuksessa on aika vähän mitään Minnan aikaista. Eräässä keskustelussa oli ehdotettu radikaalisti, että tontille rakennettaisiin uusi puurakennus, joka toimisi tilana kulttuurille ja yhteiskunnalliselle debatille. Se ajatus viehätti minua.”

Sirpa Kähkönen
Savon Sanomat
30.1.2021.
Itse rakennus ei ole oleellinen asia myös kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Antti Kivelälle (kesk.). Kivelä ei sano yhtä suoraan kuin demari, että rakennuksen saa purkaa, mutta hänen mielestäään kaupungilla ei ole mitään tekemistä talon kanssa, vaikka Kanttilaa on tuettu merkittävillä summilla:

Kuopion kaupungilla ei ole mitään tekemistä toisten omaisuuden kanssa. Tästä huolimatta kaupunki on tukenut Kanttilaa varsin merkittävillä summilla. Uusista tuista ei ole ollut puhetta. Kanttila on talo, jonka ulkopinta ei ole sellainen kuin Minna Canthin aikana, ja sisätiloissa ei varsinkaan ole mitään jäljellä Canthin ajoista. Kuopion kaupunki on pitänyt Minna Canthia yllä kaikin mahdollisin keinoin. Yksi rakennus sinällään ei ole oleellinen asia.”

Enemmän todisteita tuskin tarvitaan, kun tiedetään entuudestaan, kuinka vaikkapa kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) on vastustanut Kanttilan kehittämishankkeita. Sen sijaan kirjailija ja kansanedustaja Marko Kilven (kok.) kannasta en ole saanut täyttä varmuutta.

Sen sijaan varmaa on se, minkä Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen nosti esiin kolumnissaan: ”Yhäkö on niin että suurmiehen muistaminen on itsestään selvää, mutta naisneron unohtaminen helppoa.” (SS 30.1.2021) Muutaman vuoden Kuopiossa kärsineellä J. V. Snellmanilla on kotimuseo, joka on auki kerran vuodessa, mutta kaupungissa koko tuotantonsa kirjoittaneen Canthin kotitalo ollaan valmiita purkamaan.

Varmaa on sekin, että viisas vaikenisi kunnallisvaalien alla, mutta Iikka Taavitsainen on nyt nostanut Kanttilan pöydälle. Varmaa on myös se, että kulttuuriministeri Annikka Saarikko (kesk.) voisi tehdä sellaisia päätöksiä, että hänen nimeään ei unohdettaisi koskaan Kuopiossa.

perjantai 29. tammikuuta 2021

Taistelevat metsot 1884 | Stritande tjädertuppar 2021

Helsingin Sanomat 30.1.2021.
Kuva: Kari Pullinen.
"KOSKA proosakirjallisuuteen tuntuu mahtuvan yksi puheenaihe kerrallaan, on biofiktion nousu 2010-luvun aikana jäänyt autofiktiokeskustelun jalkoihin. Historian suurhenkilöitä kuvittavat romaanit ovat kuitenkin kukoistaneet verevien elämäkertamarkkinoiden kyljessä ja saavuttaneet paikoin korkean taiteellisen tason. 

Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani Taistelevat metsot, joka kurkottaa kohti kansallistaiteilija Ferdinand von Wrightin elämää Kuopion Haminalahdella heinäkuussa 1884, tekee mieli nostaa lähelle trendin huippua. Kuten esimerkiksi Johanna Venhon Sylvi tai Tossavaisen oma juoksuromaani New Yorkin lentävä suomalainen myös uutuus onnistuu suodattamaan katkonaisista dokumenteista täyteläistä fiktiota..."

Helsingin Sanomat

Vesa Rantaman Taistelevien metsojen arvostelu on otsikoitu Helsingin Sanomien (30.1.2021) paperilehdessä "Sivussa soitimelta. Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani muistuttaa savolaisesta korkeakulttuurista" ja digilehdessä "Jouni Tossavaisen Taistelevat metsot muistuttaa savolaisesta korkeakulttuurista, romaanissa Ferdinand von Wright potee kaukorakkautta Minna Canthiin. Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani kurkottaa kohti kansallistaiteilija Ferdinand von Wrightin elämää Kuopion Haminalahdella heinäkuussa 1884."

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007773056.html

Turun Sanomat 24.1.2021.
Kuva: Tommi Glad.

Turun Sanomat

Satakuntalaiselta kriitikolta Mari Viertolalta Taistelevien metsojen ”savolaisen kiemurainen tyyli” on vaatinut totuttelua (Turun Sanomat 24.1.2021). Romaanin aiemmat arvostelut löytyvät täältä.

Villisti ja vapaasti kulkee Jouni Tossavaisen ajatus romaanissa Taistelevat metsot. Yhteen kesäiseen päivään tiivistyvässä teoksessa suomalaisen maalaustaiteen mestari Ferdinand von Wright (1822–1906) on tosin vasta pohjustanut valtavan kankaan kuuluisaa maalaustaan varten, mutta kipuilu aiheen parissa on jo täydessä käynnissä. /- -/

Tossavaisen erikoinen lähestymistapa aiheeseensa vaatii totuttelua, sillä pääosin Kipunan aivoituksia seuraava ajatuksenvirta yhdistelee nuoruuden haaveita ja kapinaa, isännän epäsuoria oppeja ja saarnoja sekä Ferdin muistoja menneisyydestä. Ajatus saattaa liitää aiheesta toiseen kesken lauseenkin, ja kieli vaihtua ruotsista sujuvaan savoon.

Teoksen kiemuraista virkerakennetta on alkuun vaikea sisäistää, varsinkin jos satakuntalaisten tiivis töksäyttely sanavalintoja myöten tuntuu tutummalta. Kerronnan imuun pääseminen vei minulta lähemmäs sata sivua, kunnes juoni ja puheenparren takana lymyilevä huumori nappasivat mukaansa.

Osansa tässä on runsaalla lintusymboliikalla sekä toisella savolaisella merkkihenkilöllä, rouva Minna Canthilla, jonka vierailua odotetaan pelonsekaisella jännityksellä – ja varsin eri syistä.

Jos kaipaa faktapohjaisempaa katsausta von Wrightien elämään, sitäkin on tarjolla Tossavaisen kiinnostavissa jälkisanoissa." 

https://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/5203654/Kirjaarvio+Ferdinand+von+Wright+ja+hanen+renkinsa+yhdenpaivanromaanissa++Jouni+Tossavaisen+savolaisen+kiemurainen+tyyli+vaatii+totuttelua

Kiiltomato 

"Tossavaisen teoksesta huokuu myös luonnon ihailu, mikä eittämättä on ollut myös taitelija von Wrightin uran ja elämän keskeisiä asioita. Liikametsästyksen ja eläinrääkkäyksen esille nostaminen tuo mieleen Anni Kytömäen Kultarinnan (2014) hengen, jossa 1880-luvun luontosuhdetta pääsee kurkistamaan 2020-luvun silmin. Tossavainen tarjoaa tähän kiinnostavan näkökulman ja perustelun teoksen jälkisanoissa: von Wrightin agendalla on todistettavasti ollut eläintensuojelu, esimerkiksi metsästyksen rajoittaminen", toteaa Meri Parkkonen nettilehti Kiiltomadon arvostelussan 27.2.2021.

Savon Sanomat

Savolaisittain eloisa ja yhtä kaikki mainio romaani rakentuu dokumenttien täydentämäksi kolmiomaiseksi asetelmaksi, jossa minä- ja hän-kerronta liukuvat sukkelasti yhteen. Ferdinandin oppipojan ja kesärengin minä kertoo itsestään myös hänenä. Tällöin hän esiintyy kahdella nimellä. On Kipuna ja J.F. Cooperin kirjoista tuttu Unkas.

Tyyli tuo mieleen Ferdinandin lintutaulut, joiden sommittelu usein noudattaa kolmiomuotoa.”

(Teppo Kulmala: ”Erakkotaiteilijan metsonkatsomus. Yksi kesäpäivä valaisee Ferdinand von Wrightin persoonallisuutta”, Savon Sanomat 18.11.2020, B5) https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3163626

Kulttuuritoimitus.fi

Jouni Tossavainen kirjoittaa yleissuomea, mutta savolaisena hän viäntää ja kiäntää tapahtumia. Yhden päivän romaanissa on mennyttä ja tulevan odotusta, ja voimallisen ähellyksen tuloksena Ferdinand von Wrightistä maalautuu varsin elävä kuva, renki Villen silmin. /- -/

Jouni Tossavaisen suurtyö on taiteellisesti kehitelty, historiallisia faktoja kunnioittava ja kielellisesti omalakinen romaani. Perusratkaisussa on mallinnettu sääminkiläisen Joel Lehtosen pääteoksen Putkinotko rakennetta.”

(Erkki Kiviniemi: ”Taistelevat metsot on faktoja kunnioittava, taiteellisesti omalakinen romaani, jolla on luonnonsuojelullinen pohjavire”, Kulttuuritoimitus.fi 16.10.2020)

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/taistelevat-metsot-on-faktoja-kunnioittava-taiteellisesti-omalakinen-romaani-jolla-on-luonnonsuojelullinen-pohjavire/?fbclid=IwAR3gWgKx6-jwgv1U4NY5Fpa4sH3ALFYJAV4QxSG94zhdzjGisnf-HUC14Yw

 Kaltio

Kirjailija Teppo Kulmala arvosteli Taistelevat metsot myös kultuturilehti Kaltioon 1-2/2021.

Kaltio 1-2/2021, 88-89.

Savonia-raati

"Taistelevat metsot on monikerroksellinen yhdenpäivänromaani taiteilija Ferdinand von Wrightistä. Romaani on upea kuvaus lähes erakoituneesta taiteilijasta ja hänen elinpiiristään ainutlaatuisessa savolaisessa kartanomiljöössä. Teos on myös suuri kunnianosoitus taiteilijalle, joka henkilönä on jäänyt aikalaistensa varjoon."

Savonia-palkintoraatiin 2020 kuuluivat Varpu Puskala (pj), Nina Pelli (varapuheenjohtaja) sekä jäsenet Riitta Cederberg, Seppo Kononen, Auli Poutiainen, Liisa Rossi, Petri Tossavainen, Jussi Tuovinen ja Kari Turunen.


perjantai 22. tammikuuta 2021

Kanttilassa on tekojen aika | Minna Canth 2021

Minna Canthin salonki Kanttilassa
5. tammikuuta 2007.
Kirjailija Minna Canthin talon Kanttilan arkkitehtisuunnitelmat ovat edenneet ja rakennuslupavaiheeseen päästään, jos Minna Canthin talo ry saa rahoitusta. Vuonna 2021 Kanttilassa keskitytäänkin rahan hankintaan.

Kiviä ja kantoja on käännetty, mutta rahoittajien löytäminen kulttuurihistoriallisen kohteen muutos- ja korjausrakentamiseen on hidasta varsinkin, kun Kanttilan tontin omistava Kuopion kaupunki ei edistä hanketta.

Kenenkään ei tarvitse jäädä odottamaan kaupungin päätöksi tai kuntavaaleja, vaan tammikuun loppuun asti Kanttilaa on voinut rahoittaa Kulttuurilahjalla.

Kanttilan talkootöihin ja -ryhmään pääsee mukaan myös kauppakeskus Minnan popup-kirjakahvilassa koko tämän hankkeen ratkaisevan kevään aikana. Kulttuurimyönteiset puheet eivät enää riitä, ei edes Savossa, vaan on tekojen aika.

1. KULTTUURILAHJA-KERÄYS

Vielä ehdit kertoa tutuille ja potentiaalisille lahjoittajille mahdollisuudesta lahjoittaa KULTTUURILAHJAN Kanttilan hyväksi. Lahjoita ennen 31.1.2021.

1. Mene kulttuurilahja.fi sivuille
2. Valitse hankkeet ja kunnostetaan Kanttila 
3. Valitse lahjoitussumma 25 EUR ‒ 1000 EUR tai määrittele summa
itse ja maksa kortilla, verkkopankissa tms. Ylärajaa ei ole, alaraja
on 5 EUR. Voit lahjoittaa ja lähettää kulttuurilahjan myös
jollekin toiselle!

2. KANTTILAN KUULUMISET TEAMS-TAPAAMISISSA

Tervetuloa osallistumaan Kanttilan kuulumiset -verkkotilaisuuksiin. Lähetä sähköpostia tilaisuutta edeltävänä päivänä osoitteeseen info@minnacanth.fi, niin lähetämme osallistumislinkin
ja ohjeet osallistumisesta.

Kanttilan kuulumiset -aikataulu. Tilaisuus alkaa klo 14.00.
to 28.1.2021
to 4.2.2021
to 11.2.2021
to 18.2.2021
to 25.2.2021
to 4.3.2021
(ei viikolla 10)
to 18.3.2021
Jos ajankohta ei käy, ota yhteyttä - sovitaan oma aika pienryhmälle!

3. KANTTILAN POPUP -KIRJAKAHVILA

Kanttilan muutos- ja korjaustyön edistämiseksi on vuokrattu kauppakeskus Minnasta tyhjillään oleva kahvilatilan ja luotu sinne Kanttilan popup -kirjakahvilan. Tilassa voi kohdata, lukea, jutella, esiintyä - ja tietenkin kuulla Kanttilan kunnostamisesta.

Tila pilotoi tulevaa Kanttilaa. Suunnittelun alla ovat residenssi- ja työtilojen palvelumuotoilu: miten luodaan yhteisöllinen työtila, mitä digiteatteri on, miten livelähetykset koordinoidaan ja saadaan läpi laajalle, miten varaat yhteistä tilaa, miten verkostoidutaan muiden residenssitoimijoiden kanssa jne.

Tervetuloa kahville tai ilmoittaudu mukaan Kanttilan talkooryhmään! Talkoolainen voi tehdä
- some-päivitystä
- ylläpitää jäsenrekisteriä
- lähettää infokirjeitä omissa verkostoissaan
- tai järjestää keskustelun ja kerätä käyttäjien toiveita
esim. Zoomissa.

Kaikille halukkaille löytyy tehtäviä oman osaamisen ja käytettävissä olevan ajan puitteissa. Jokainen teko vie asiaa eteenpäin ja on osa isoa ja merkittävää kulttuuriperinnön säilyttämis- ja edistämistyötä.

Tilaa voi myös vuokrata pieniin tilaisuuksiin koronatilanteen mukaan, varaukset info@minnacanth.fi. Opiskelijoille tilan käyttö on ilmaista.

YHTEYSTIEDOT
www.kanttila.fi 
www.facebook.com/minnacanthintalo 
www.youtube.fi/minnacanthintalo 
@minnacanthtalo
#minnacanth
#kanttilafinland

Kanttilan popup -kirjakahvila
Haapaniemenkatu 18, 70100 Kuopio

tiistai 29. joulukuuta 2020

Sanaston data avoimeksi | Litteratursociologi 2021

Kansi: Anu Torikka,
"Ennakoimaton" (2000).
Kuva: Johanna Turunen.
Kaikkien Suomen kirjastojen lainaukset ovat tekijänoikeusjärjestö Sanaston tiedossa. Jos nämä tiedot olisivat avointa dataa, eivätkä vain kirjailijalle pyynnöstä myönnettäviä lukuja, itse kukin osaisi laskea, minkä verran kirjailija tästä suunnasta saa palkkaa työstään.

Ilman avoimuuttakin tiedetään, että noin 100 suomalaista kirjailijaa saa yli 10 000 euroa korvausta siitä, että heidän teoksensa ovat vapaasti lainattavissa. Vuonna 2020 yhdestä lainasta maksettava korvaus oli 26 senttiä.

Sen lisäksi, että kirjallisen elämän kuluttajat, tukijat ja tutkijat saisivat ajantasaista tietoa Sanaston läpinäkyvistä tilastoista Helsingin Sanomat saattaisi päivittää kirjaston lainatuimpien listan valtakunnalliselle tasolle eikä vain HelMet-kirjastojen  eli Helsinki Metropolitan Areas Libraries -lukijoiden  makua edustavaksi halutuimpien teosten listaksi.

Laajempi kulttuuripoliittinen kysymys on, pitääkö kirjastojen jatkuvasti supistuvien kirjahankintojen rikastuttaa niitä kirjailijoita, jotka saavat myös kirjamyynnistä enemmän tuloja kuin kollegansa. Nykyinen linjaushan on sama kuin koko yhteiskunnassa, jossa suurimpien pääomatulojen omistajat ovat rikastuneet entistä enemmän suhteessa pienituloisimpaan porukkaan.

Kun kirjastot ostavat asiakkailleen niitä kirjoja, joita varataan eniten, hankintoihin liittyvä valta on siirtynyt lukijoille. ”Kaunokirjallisuuden osalta tämä vallansiirtymä ei ilmeisesti ole aiheuttanut suurempia ongelmia”, epäilevät tutkijat Erkki Sevänen ja Mikko Vainio artikkelissaan ”Yleiset kirjastot”.

Sen sijaan tietokirjallisuuden suosikkilistoja analysoidessaan tutkijoiden mieleen nousee kysymys, missä mielessä kirjastot oikeasti tarjoavat nykyisin käyttäjilleen ”pääsyn tietoon ja kulttuurisisältöihin” (vuonna 2016 voimaan tulleen kirjastolain ilmaus) ”ja missä suhteissa niissä noudatettu toimintamalli pikemminkin sulkee lukijoilta pääsyn näihin arvokkaiksi käsitettyihin asioihin”. (Kirjallinen elämä markkinaperustaisessa mediayhteiskunnassa, Vastapaino 2020, 179)

”Suomessa merkittävin kirjallisuuspolitiikan harjoittaja on 1960-luvulta lähtien ollut valtio, joka on kohdistanut kirjalliseen kulttuuriin erilaisia valikoivia tukitoimia”, toteavat Kirjallisen elämän toimittajat ”Johdannossaan”.1 Nyt kun kirjastohankinnat on saatu toimimaan markkinaperustaisesti, milloin muukin kulttuuripolitiikka saadaan käännettyä eurojen kielelle, jonka suomentamiseen ei tarvita valtiovaltaa.

Valtion rahoittamassa Taiteen edistämiskeskuksessa on kuitenkin jäljellä Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta, joka jakaa apurahoja luovaan työskentelyyn. Apurahoja on jaettu vuodesta 1964 lähtien sillä perusteella, että teokset ovat maksutta lainattavissa yleisistä kirjastoista, eikä niitä jaeta lainausten perusteella, vaan ne ovat harkinnanvaraisia. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää lautakunnan jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Apurahasumma on 10 prosenttia kirjastojen edellisen vuoden kirjahankinnoista, jotka siis supistuvat koko ajan. Vuonna 2019 jaettiin noin 2,7 miljoonaa euroa noin 360 kirjailijalle ja kääntäjälle. Tietokirjallisuuden osuus on kymmenen prosenttia summasta, noin 270 000 euroa.

Vuonna 2021 Sanasto tulee jakamamaan lainauskorvauksia 15,6 miljoonaa.

1 Jos valtio on ollut – ja on ilmeisesti edelleen – merkittävin ”kirjallisuuspolitiikan harjoittaja” Suomessa, miksi yksikään Kirjallisen elämän artikkeleista ei käsittele esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksen toimia ja visiota siitä, mikä on kirjailijan työtä palkatta tai ilman markkinaperustaisessa mediayhteiskunnassa. Jos kirjallisessa elämässä on käynnissä uudelleenjäsentymisen aika, kuten artikkelikokoelma väittää, miten se näkyy edistämiskeskuksen ja erityisesti valtion kirjallisuustoimikunnan päätöksissä. Ovatko myös apurahapäätökset kääntyneet markkinoiden suuntaan, vai voidaanko vaikkapa vähälevikkisen kirjallisuuden tukemiseen varatuilla 600–700 000 eurolla paikata niitä aukkoja, joita kirjastojen markkinaperusteiset hankinnat synnyttävät?

perjantai 11. joulukuuta 2020

Kuopio ei tue Kanttilaa | Minna Canth

  Sanna Kangasniemi: "Minna Canthin kotitalon kunnostusvarat uupuvat yhä", Helsingin Sanomat 11.12.2020, B3.

 
Vielä tämän viikon keskiviikkona Savonia-kirjallisuuspalkintoa jaettaessa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas kertoi Kuopion kaupungin ”pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta kulttuuritahdosta”, jonka luontevaa jatkoa on puoluepoliittisin perustein valittu Savonia-raati:

 ”Savonia-kirjallisuuspalkinto on Kuopion kaupungin osoitus pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta kulttuuritahdosta tukea suomalaista kirjallisuutta savolaisin painotuksin tai yhteyksin. Koska kaupunkia johdetaan edustuksellisen demokratian mukaisesti on luontevaa, että sama edustuksellisuus on myös palkintoraadissa.”

Valitettavasti jo perjantaina Helsingin Sanomat joutui uutisoimaan Kuopion kaupungin lyhytjänteisestä ja päämäärättömästä kulttuuritahdosta, kun johtaja Vähäkankaalta ei löytynyt aikaa vastata kulttuuritoimittaja Sanna Kangasniemen kysymyksiin.

Olisiko nyt edustuksellisen demokratian aika ottaa selville, miksi kaupunki on ”haluton sitoutumaan Kanttilaan esimerkiksi EU:n tukirahahakuun osallistumalla”?

Pitkäjänteisestä Kanttilan säilytyskamppailusta ei ole puuttunut "savolaisia painotuksia", ja viimeistään Vähäkankaan vaikeneminen tuo näkyviin, mikä on Kuopion kaupungin todellinen tahtotila Minna Canthin kotitalon kunnostuksen suhteen.

Päivittelyn sijasta itse kukin voi liittyä Minna Canthin talo ry:n kannattajajäseneksi. Tilinumero: Pohjois-Savon Osuuspankki FI705 6000 5205 52368.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Tilitysten aika | Bokskörd från 2020

Vuonna 2020 luettuja, selattuja ja lukematta jääneitä valtion kirjallisustoimikunnan jäsenille lähetettyjä proosateoksia. Vas. lasten ja nuorten kirjat, kuvasta puuttuvat runot.

"Linnulla [Hannu] on nyt lista. Se ei ole sellainen kuin hän kuvitteli. Hän on lukenut kirjoista vain kaksi. Kahdesta hän ei ole koskaan kuullutkaan… Hänestä tämä tilanne on lumoava, ja kiinnostava ja opettavainen.

’Niin sitä luulee tietävänsä, ja sit tulee nimiä, jotka merkittävän asiantuntijaraadin mielestä pitää tuntea.’

Hän miettii, miksi ei tunne Bertelliä [Ann-Luise] tai Hellsteniä [Ritva]. Pitäisikö siitä syyttää itseä vai muita? ’Muodostan käsitykseni median perusteella, ja sen, mitä some mulle algoritmien puitteissa työntää.’” (”Moi Lontoosta! Päätös on tehty.” Suomen Kuvalehti 27.11.2020, 34)

Onko raati tehnyt työnsä vilauttaessaan ehdokkaillaan, missä kuplassa itse kukin elää ja kuvittelee tietävänsä, mistä aikamme taiteessa on kyse?

Vaikka luen noin 150 työhuoneeseen postitettua kirjaa vuodessa – ja kirjastosta 1–5 viikossa, totuus tämänkin vuoden sadosta on jotain muuta. Pääasiassa seuraankin työkseni vain esseitä, proosaa ja runoutta.

Millainen oletettu on sitten näkijä, joka toteaa – kuten useamman kerran olen saanut lukea tänäkin vuonna: Tämä teos kuuluu ehdottomasti vuoden parhaisiin. Tai: Tässäpä romaani, joka kuuluu Finlandia-ehdokkaisiin.

Ja sitten on näitä lumoutuvia ihmeitä, kuten Hannu Lintu.

Entä Enni Mustonen, jonka kirjoja on lainattu eniten ja joka saa suurimmat tulot tekijänoikeusjärjestö Sanaston tilityksistä vuonna 2020? Onko nimimerkki Mustosen teoksia arvosteltu?

Jos ei ole, ketä muita kuin lukijoita esimerkiksi kulttuurisivujen portinvartijat palvelevat?

Entä toisin päin. Pitäisikö jatkuvasti supistuvan kulttuuri- saati kirjallisuustoimittajien populaation käyttää aikansa Sanaston tilitysten määräämässä järjestyksessä? Tuskin, tosin joku populisti saattaisi tuotakin vaatia.

"Vuoden 2019 proosateokset", yritys viime vuonna lukemieni kirjojen tilitykseksi  löytyy täältä

tiistai 6. lokakuuta 2020

Tietoja Savon juutalaiskysymyksestä | Sannfinländarna

Taistelevien metsojen (2020) taustaan liittyy juutalaiskysymys, josta ei kerrota romaanissa. Kuitenkin esimerkiksi suomenmielisen- ja -kielisen Savo-lehden toimituksen suhtautuminen juutalaisiin valaisee paremmin kuin monesti on julkisuudessa kerrottu sitä, miten Kuopiossa suhtauduttiin von Wrightien tapaisiin ”ruotsikkoihin”.

Kun August Kuokkasen ja G. B. Mäkelän päätoimittamassa Savossa oltiin oikealla asialla, myös juutalaiset otettiin kielitaistelun aseiksi. Tänä päivänä vaikkapa perussuomalaisten kannattaisi ottaa oppia näiltä aitosuomalaisilta sysisavolaisilta, jotka pelkäsivät maahanmuuttajien ei vain käyvän rasitukseksi maallemme, vaan ”jos juutalaiset lasketaan Suomeen, on Suomen viimeinen hetki lyönyt".

Että Hitler ei ollut yksin, vaan tukea löytyi ja löytyy keskitysleireille myös Savon kristityiltä, on syytä kopioida Kansalliskirjastosta – ehkä myös lukea loppuun asti – koko Savon juutalaisjuttu, jota siististi sivutaan Aulis Korolaisen toimittamassa kokoelmassa Viittavälit. Poimintoja Savon vaiheilta ja kannanotoista vuosilta 1878–1968, Kirjapaino Oy. Savo 1968.

Veijo Tuomainen:"Pölkkypäät", 1990-luvun alkuvuodet, yksityisomistuksessa.

Sawo. Tietoja Pohjois-Savosta. Kuopiossa perjantaina huhtikuun 28 p:nä 1882.

Kuopiosta.

Pari sanaa juutalaiskysymyksessä.

Nykyajan mitä tärkeimpiä kysymyksiä on epäilemättä tuo melkein kaikissa sivistysmaissa keskustelun alaiseksi tullut juutalaiskysymys. On näet kaikkialla, missä vaan juutalaisille on suotu kansalais-oikeudet ja missä näitä löytyy suuremmassa määrässä, tultu huomaamaan, että tuo kansa, joka pääasiassa melkein yksinomaisesti harjoittaa kauppaa ja rahaliikettä, ajan pitkään on käynyt muille rasitukseksi. Sellaisia maita, missä juutalaisia pidetään oikeana maanrasituksena, ovat: Venäjä, Puola, Saksa, Itävalta-Unkari, elikkä ylipään kaikki flaamilaiset ja germanilaiset maat. Ne kansat sitä vastaan, jotka itse ovat taitavat kaupan teossa ja teollisuudessa mailman etevimmät, nimittäin englantilaiset ja ranskalaiset, ovat paremmin tähän asti voineet puolustaa itseänsä juutalaisia vastaan. Eipä kuitenkaan puutu niitäkään ääniä, jotka väittävät, että juutalaiset viimeksi mainituissakin maissa vähitellen tulevat saavuttamaan raha-asiat haltuunsa ja niiden kautta vallan ja hallinnon, elikkä toisin sanoen käyvät maalle ja kansalle rasitukseksi.

Jos vähän tarkastamme mitenkä on käynyt niissä maissa, joissa juutalaisille on suotu kansalais-oikeudet, voimme saada jonkunlaisen kuvan siitä vaarasta, joka jokaiselle maalle on tarjona, johon nuo Israelin lapset suurissa määrissä tulvaavat. Jo kauan ovat juutalaiset eläneet esimerkiksi Puolassa. Heitä kutsuttiin sinne vastapainoksi Puolan porvaristolle. Vähässä ajassa olivat nämä maailman kauppiaat saaneet haltuunsa kaiken kaupan, omamaiset kauppiaat hävisivät. Saadaksensa varsinaisen kansan haltuunsa, alkoivat juutalaiset herättää siinä kaikenkaltaisia himoja, jotka ennen olivat maassa tuntemattomia. Niin syntyi kapakoita kaikkialla ynnä muita riettauden pesiä, joissa kansa turmeltui. Mutta voidaksensa tyydyttää herätettyjä intohimojaan, täytyi kansan lainata rahoja juutalaisilta, jotka rahoistaan tietysti ymmärsivät ottaa kalliit prosentit kansaparalta. Maanomaisuus joutui vähitellen juutalaisten haltuun ja ennen vapaa kansa juutalaisten orjuuteen, huonoiksi vuokraajiksi ja päiväläisiksi. Eikä paljoa paremmin käynyt aateliston ja ylimyskunnankaan. Liukkaalla, imartelevalla luonnollaan ymmärsivät juutalaiset kiedota raha-asioihinsa maan ylimyksetkin, jotka puolestansa hekin vaipuilevat velkoihin ja näin tulivat juutalaisten mielivallasta riippumaan. Löytyypä niitä, jotka arvelevat juutalaisten kutsumista Puolaan pääsyyksi tämän valtakunnan lopulliseen häviöön.

Mutta kaikkialla, missä juutalaiset oivat saaneet kansalais-oikeudet, käy heidän pyrintönsä tässä edellä kerrottuun suuntaan, se on saada kansa, maanomaisuus, hallitus, kauppa ja teollisuus haltuunsa. Saksanmaalta on alkanut kuulua yhä haikeimpia hätähuutoja juutalaisten ylivallan kasvamisesta. Ja kuitenkin saivat juutalaiset siellä vasta verrattain myöhään, joku vuosikymmen sitte, kansalaisoikeudet. Kansalaisoikeudet saatuaan, tuimasi näet Saksanmaalle niin runsaassa määrin juutalaisia, että niitä nykyään yksistään Berlin'in kaupungissa on enemmän kuin koko Ranskanmaalla. Saksastakin kuuluu jo, että juutalaisten vallassa on suurin osa kaupasta, rahaliike, sanomalehtikirjallisuus, heitä löytyy kaikissa valtion viroissa ylhäisestä alhaiseen asti, ja kaikkialla tekevät he työtä yhteen suuntaan, päästäksensä valtaan, yliherruuteen muun kansan yli. — Yksistään Englannista, jossa vaan löytyy noin 4l,000 juutalaista, alkaa jo kuulua ääniä heitä vastaan. Ia kuitenkin ovat englantilaiset maailman mainioin kauppakansa.

Mikä antaa sitte juutalaisille näin mahtaman voiman ja neron saada muita kansoja sortumaan ja valtaansa?

Voimme siihen lyhyesti vastata: se on heidän uskontonsa ja siveysoppinsa. Kuten kaikki lukijat tietävät, löytyi Vapahtajan eläessä puolue juutalaisten joukossa, jota nimitettiin farisealaiseksi. Tätä puoluetta on useasti väärin käsitetty joksikin uskonolliseksi lahkoksi. Sellainen ei kuitenkaan farisealaiset ollut, vaan päin vastoin täydellisesti kansallinen puolue, niin täydellisesti kansallinen, että tuskin mikään kansa maailman historiassa voipi antaa sellaista esimerkkiä. Nämä farisealaiset ovat luoneet nykyisen juutalaisuuden. Heidän puuhansa tarkoittavat saada juutalaiskansaa niin eroitetuksi muista kuin suinkin oli mahdollista ja saada heitä muiden kansain herroiksi. Farisealaisten nimikin, joka tulee heprealaisesta sanasta ,,parasch" (eroitettu), osoittaa heidän pyrintöjensä tarkoitusta. Heidän kansastaan oli tulema sellainen ruhtinas, jonka piti muut mailman kansat saattamaan juutalaisten valtaan, juutalaiset seisoivat muka kaikkia muita kansoja ylempänä, olivat mailman valittu kansa, muut kansat heidän välikappaleitansa, joita mielin määrin sai kohdella, pettää, halveksia, rääkätä ; yksistään ,,pakanamaiden" tomukin oli niin saastaista, että oikea farisealainen kotimaahansa tullessa maan rajalla kääntyi ympäri ja pudisti jaloistaan pois tuon saastaisen maan tomun, jotta ei sen kautta tahrisi omaa, ,,pyhää" maatansa.

Mutta kaikkea tätä ei opettanut vanha Testamentti. Täydyttiin siis hankkia kansallinen kirjallisuuskin, johon farisealaisten säännöt koottaisiin ja ne niin muodoin säilyisi jälkimaailmalle. Näinä koottiin vähitellen erääsen kirjaan, jota kutsutaan ,,Talmudiksi". Tässä kirjassa löytyy nykyisen juutalaisuuden siiveysoppi, valtio-oppi ja ylimalkain kaikki viisaus kätkettynä. Siitä tuovat juutalaiset oppineet koko katsantokantansa, joka ei suinkaan ole hyödyksi kristityille eikä niille kansoille, missä sitä pannaan käytäntöön.

Otamme tähän muutamia esimerkkiä siitä, millä silmällä juutalaisten Talmudissa katsellaan kristityitä. Aina kun Talmud mainitsee Kristuksesta ja kristityistä, käyttää se mitä katkerinta vihaa, oikein hurjaa, kiihtynyttä raivoa. Kristityitä kutsutaan siinä tavallisesti: ,,Bileamin opetuslapsiksi", „vääräoppisiksi" (minim) „ pakanoiksi", ,,nazarealaisiksi". Kristus saa siinä osakseen nimiä, tämän kaltaisia: ,,Tuo mies", ,,Se, jota emme tahdo mainita" ,,Nazarealainen", ,,Narri" ,,Tuo hirtetty", ,,Absalon" ,,Stadan poika" ,,Panberan poika" ,,kansan villittäjä" j. n. e. Eräässä paikassa lausutaan: ,,hän niitetyksi tulkoon hänen (Iesuksen) muistonsa, ja pois pyhityksi hänen nimensä". Nykyaikaisten juutalaisten mielipiteistä Kristuksesta mainittakoon erään saksalaisen ,,rabbinin" (oppineen) Abraham Geiger'in lauselmista esimerkiksi tämä: „ Kristus oli farisealainen, joka ei tuonut maailmaan mitään uutta'".

Juutalaisesta siveysopista mainittakoon muun muassa seuraavata:

Nillel, jota juutalaiset itse pitävät farisealaisista viisaimpana oppineempana ja jaloimpana, lausuu: ,,Kukaan oppimaton ei helposti voi karttaa syntiä ja yksikään oppimattomasta kansasta ei ole hurskas." Oppimattomalla tässä tietysti ymmärretään niitä, jotka eivät tunne juutalaisten kirjallisuutta, eivät ole Kirjanoppineita". Tämähän kuuluu ihan samalta kuin mitä evankeliumeissa sanoo juutalainen: ,,tämä kansa, joka ei tunne lakia, on kirottu". Pahuus, petos ja vääryys ei ole niinkään määrällisiä asioita Talmudissa. ,,Taiwaan ja helvetin väliä on ainoastaan kahden sormen kiveys; syntisen tarvitsee vaan katua syntinsä, niin auvaistaan taivaan portit hänelle". Mahtuuhan siihen lauseesen vääryyttä, jos kuinka paljon, koska niin helppo on saada se anteeksi tulevassakin elämässä. Israelin kansasta opettaa Talmud niinikään ihan selvästi, että Moseksen antama laki kohottaa Israelin kansan maailman kaikkia kansoja korkeammalle.

Se on siis ihan luonnollista että kansa, joka ammentaa tämänkaltaista viisautta kirjallisuudestaan ja samassa näin katkerata vihaa kristityitä ja ylimalkain kaikkia muita kansoja (pakanoita, hepr. goijim) kohtaan jo lapsuudestaan, ei voi olla niille kansoille siunaukseksi, joidenka herraksi se tulee. Ja melkein kaikkialla pääsee juutalainen siihen asemaan, sillä hänellä ei ole missään maassa isänmaanrakkautta, ei lähimmäisenrakkautta, hän käyttää aina lähimmäisen hätää hyväksensä (jos tuo lähimmäinen näet ei kuulu hänen omaan kansaansa), sanalla sanoen, hän käyttää kansoja ,,jalkainsa astinlaudaksi" kohotuksensa maailman herraksi ja siihen käyttää hän minkäkaltaisia välikappaleita vain käteen sattuu. Nekin juutalaiset, jotka sydämessään ovat luopuneet juutalaisten uskonnosta, pitämät kuitenkin jälellä tuon kansallisaatteen, että he ovat maailman herrat ja tekevät työtä samaan suuntaan, kuin kaikki muutkin juutalaiset. Ihmeellistä kyllä, löytyy kuitenkin Euroopassa paljon niitäkin kristityltä, jotka puolustavat juutalaisia ja heidän oppinsa perustuskirjaa Talmudia. Löytyy niitäkin, jotka ylistävät Talmudin oppia mailman mainioksi. Tämä viimeksi mainittu seikka nähtävästi perustuu siihen, etteivät sen kirjan ylistäjät tunne ylistyksensä esinettä. On näet niiden monien Talmudin käännösten joukossa, joita löytyy eri kielillä Europassa, aivan harva täydellinen, sillä sensuuri (painohallinto) on niistä tavalliseoti karsinut pois kaikki, joka loukkaa kristinuskoa. — Talmudissa tietysti on myöskin paljon siveellisesti hyvääkin. — Mitä muuten tulee juutalaisten puolustajiin, ovat ne osittain sellaisia, jotka ovat juutalaisten palveluksessa taikka kuuluvat tuohon nykyajan n. n. ,,Liberaalisuuteen", joka muka vapaamielisyyden ja vapauden innossa menee niin pitkälle, että se uhraa kaikki kansallisuudet, uskonnot ja oman nahkansakin, saadatsensa muka olla vapauden sankari. Tällaiseen oppiin tietysti kuuluu sekin, että juutalaisillekin myönnetäköön täydellinen vapaus tehdä mitä tahtovat. Ovatpa meidän maassa menneet niin pitkälle, että ovat nostaneet haikean huudon uskonnollisesta vainosta, kun eräs juutalaispoika viime kesänä omasta, vapaasta tahdostaan kastettiin kristin uskoon.

Tässä kerrotut esimerkit silmäimme edessä, on vaikea ymmärtää sitä kevytmielisyyttä, jota ruotsinkiihkoiset olevilla valtiopäivillämme osoittavat, tahtoessaan saada juutalaisille meidän maassa kansallisoikeudet. Tosin sanottiin vaan että se oikeus annettaisi ainoastaan maassa syntyneille juutalaisille, mutta johan sen ymmärtää yksinkertaisinkin, että tänne olisi tulvaellut tulvaamalla juutalaisia ja muutaman vuosikymmenen perästä olisi jo kyllä ollut Suomessa syntyneitä juutalaisia. Tuskin on luultavata, että meidän ruotsinkiihkoiset viimat niin yksinkertaisia, etteivät he tässä edellä kerrotuita seikkoja älynneet, vaan syy on etsittämä muualta. — Olisihan seuraus juutalaisten tänne muutosta se, että muutaman vuoden kuluessa kaikki kauppa olisi heidän käsissään, maanviljelys samaten ynnä muut elinkeinot, kansa sortuisi köyhyyteen ja kurjuuteen ja samassa olisi suomalaisuuden asia kuollut. Tukea siis etsitään juutalaisiltakin ja näin olisivat ruotsikot valmiit — käyttämällä heidän omaa lausettaan — vaikka myymään isänmaansa, kun kauppakirja vaan ruotsiksi kirjoitettaisi. Mutta onhan erään maamme ruotsinkiihkoisten johtajan tunnussana: ,,IIdi patria, ibi bene" (missä hyvä on olla, siinä on isänmaa.)

Me puolestamme yhdymme siihen mielipiteesen, jonka kunnallisneuvos Meurman äskettäin lausui, että olisi »viisainta ajaa pois maasta nekin juutalaiset kuin täällä ennestään laittomasti oleskelevat, ennenkuin ehtivät lisääntyä tuhansiin. Onhan — katseltakoon asiaa miltä kannalta tahansa — oman itsensä pelastus ensi tehtävä. Voimme tässä käyttää juutalaisten omaa keksimää lausetta, „ parempi on että yksi mies kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu", elikkä juutalaisiin sanoitettuna: parempi on että joku sata juutalaista ajetaan maasta, kuin että koko maa ja kansa annetaan juutalaisten mielivaltaan, sillä silloin käy, kuten eräs saksalainen lehti lausui, kun se hiljattain puhui Suomen juutalaiskysymyksestä, ,,jos juutalaiset lasketaan Suomeen, on Suomen viimeinen hetki lyönyt". (Satak.)