Hylättyjä esineitä 50 | Bokmässän

Central Park New York 2013.

Katsoja & lukijat

Kuvan ja sanan

 

huipputarjous: Katsastus-

kahvit päivän pullalla!

 

Messu lyhyt, kirja pitkä.

Luetaan niin nähdään.

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 48 | Pinsamma verser

Tuulia Iso-Tryykäri: Lähetetty, öljy kankaalle (2017)
Kuopion taidemuseon näyttelyssä Nupit kaakkoon 25.9.-9.1.2022.

1.

Häpeä voi hävitä,

lähetä.

2. 

Vaimea mahalasku

vahva siemensyöksy.

3.

Samaa mieltä

, mutta

4.

Jos metsään tahdot mennä

Kafka syö läskisoossia.

5.

Aina, kaikki,

ei ikinä muodossa.

6.

Aikani ajoin aikasi ohi. En enää näe

kun kutsut.

7.

Avasit oveni auki

kuten Doors.

8.

En saa piirtää sinulle suuta

ja raskasta viikonloppua.

9.

Benjamin

myöskin.

10.

Myös porkkana on säe.

11.

Päivän runot dinosauruksia

elävien huoneet fossiileja.

12.

Mikä sinua ajoi mikä pidätti

sen vei sturm und drang.

13.

Antamatta mitään

tykätä ystävänä, peukuttaa!

14.

Koukuksi punot lumppulankaa

Mit dir Docke kungeln.

15.

kuin piranja tuikkuja

pienesti hyväksi ja hyvästi

16.

Mikä tykkee mistäi.

17.

Jospa Juma vain koettelee

jakaakseen lumen ja jään.

18.

19.

Ja edelleen kato, katso eteen

ja taakse olet yksin sivullinen.

20.

Puu tuo uupuu, kuvastasi puuttuu

vielä ajan varmuutta.

21.

Silleen heitetty hylätty on

ajalta poimittu ajattomaksi varustettu.

22.

Puu/ tuu! vaadin

katsomatta sivuun ensin.

23.

Missä oli, on nyt tämä yritys

sanoa, sanoitko: Et ole esine.

24.

Kertomus mistä tulet

minne menet Lydia Davis?

25.

Kaikki sinusta vikoja

minussa: nolot säkeet 23.10.2021.

26.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 2 | Första monolit dök upp i Savolax

 

Kuvaaja: Tuntematon.

Maailmalla loppuvuodesta paljon ihmetystä herättäneitä metallisia monoliittejä on ilmestynyt jo neljäs Suomeenkin. Kyseessä on ilmeisesti kaiken maailman monoliittien prototyyppi, jonka kuvaaja ja löytäjä haluaa pysyä yhtä tuntemattomana kuin toisen metallipatsaan Utahiin sijoittanut pystyttäjä Jack Unterweger.

Ensimmäisen metallipatsaan pintamateriaaleista voidaan päätellä, että teos on istutettu paikalleen noin kolmekymmentä vuotta sitten. ”Edetessään metallipinnan korroosio on luonut protomonoliittiin serramaisia vaikutteita”, toteaa taidetutkija näkemänsä valokuvan perusteella.

Kuvaajan tapaan myös tutkija pysyttelee yhtä tuntemattomana kuin lähes kaikki monoliittien rakentajat sosiaalisessa mediassa. Näin käyttäytyvät varsinaiset teoksen rakentajat toisin kuin ne, jotka yksityisesti omissa nimissään pyrkivät hyötymään internettiin levinneestä villityksestä, huijauksista ja salaliittoteorioista.

Tuorein metallipatsaan kuva on lähetetty syrjäisessä tienristeyksestä jossain päin Pohjois-Savoa. Havainnosta levisi tieto Tervon puskaradio -nimisessä Facebook-ryhmässä. "Kyseessä on varsin vähäliikenteinen ja syrjäinen kuusikko jossain taajaväkisen yhdyskunnan Talluskylän ja kirkonkylän välillä", pääteltiin ryhmässä tänään.

Kuvan pohjalta tiedon levitessä nopeammin kuin virus etsinnät on aloitettu, ja väkeä on ollut liikkeellä runsaasta aurinkoisen pakkassään suosiessa tutkimuksia. Protomonoliitin löytämisen jälkeen päästään selvittämään, kuinka savolaiset vaikutteet päätyivät Utahiin.

Jo romaanista Koirastähti (1996) voidaan päätellä, että mainelainen elämäntapataiteilija Jack Unterweger on vieraillut makkarakaupunki Kuopiossa – ja mahdollisesti myös ympäröivällä maaseudulla – samaan aikaan, kun prototyyppi ilmestyi savolaiseen metsään. Unterwegerinsä tavanneet muistelevat nyt hänen juttujaan kummasta Tuhkamonumentista, jota ei osattu ottaa sen vakavammin kuin muitakaan jenkkitarinoita, sillä paljonhan ne rupattivat siihen aikaan ja yhtä vähän niihin kannattaa luottaa kuin tänäin päivänä.

Marraskuusta lähtien maailmalla havaittuja mystisiä monoliittejä on löydetty Suomessa aiemmin Savonlinnasta, Virroilta ja Nurmijärveltä. Savonlinnan metallipaalu katosi reilun viikon jälkeen, mitä ei toivoisi protomonoliitin kohtaloksi.

Amerikassa monoliittejä on löydetty yli parikymmentä. Euroopassa Saksa on vaikuttanut monoliittien keskittymältä kuudella löydöllään, mutta nykyisellä pystytystahdilla Suomi on ajamassa tässäkin suhteessa kärkipaikalle.

Photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/

Joulun kuvahaiku | Photo poetica 2020

Johdatus toiseen

Toinen puoli pimeyttä,

toinen puoli vuotta 

on tuntunut joltakin. 

Haluan sitä välittömästi 

ja väistämättä kaikki 

on ohi. Toistaiseksi.

Tilitysten aika | Bokskörd från 2020

Vuonna 2020 luettuja, selattuja ja lukematta jääneitä valtion kirjallisustoimikunnan jäsenille lähetettyjä proosateoksia. Vas. lasten ja nuorten kirjat, kuvasta puuttuvat runot.

"Linnulla [Hannu] on nyt lista. Se ei ole sellainen kuin hän kuvitteli. Hän on lukenut kirjoista vain kaksi. Kahdesta hän ei ole koskaan kuullutkaan… Hänestä tämä tilanne on lumoava, ja kiinnostava ja opettavainen.

’Niin sitä luulee tietävänsä, ja sit tulee nimiä, jotka merkittävän asiantuntijaraadin mielestä pitää tuntea.’

Hän miettii, miksi ei tunne Bertelliä [Ann-Luise] tai Hellsteniä [Ritva]. Pitäisikö siitä syyttää itseä vai muita? ’Muodostan käsitykseni median perusteella, ja sen, mitä some mulle algoritmien puitteissa työntää.’” (”Moi Lontoosta! Päätös on tehty.” Suomen Kuvalehti 27.11.2020, 34)

Onko raati tehnyt työnsä vilauttaessaan ehdokkaillaan, missä kuplassa itse kukin elää ja kuvittelee tietävänsä, mistä aikamme taiteessa on kyse?

Vaikka luen noin 150 työhuoneeseen postitettua kirjaa vuodessa – ja kirjastosta 1–5 viikossa, totuus tämänkin vuoden sadosta on jotain muuta. Pääasiassa seuraankin työkseni vain esseitä, proosaa ja runoutta.

Millainen oletettu on sitten näkijä, joka toteaa – kuten useamman kerran olen saanut lukea tänäkin vuonna: Tämä teos kuuluu ehdottomasti vuoden parhaisiin. Tai: Tässäpä romaani, joka kuuluu Finlandia-ehdokkaisiin.

Ja sitten on näitä lumoutuvia ihmeitä, kuten Hannu Lintu.

Entä Enni Mustonen, jonka kirjoja on lainattu eniten ja joka saa suurimmat tulot tekijänoikeusjärjestö Sanaston tilityksistä vuonna 2020? Onko nimimerkki Mustosen teoksia arvosteltu?

Jos ei ole, ketä muita kuin lukijoita esimerkiksi kulttuurisivujen portinvartijat palvelevat?

Entä toisin päin. Pitäisikö jatkuvasti supistuvan kulttuuri- saati kirjallisuustoimittajien populaation käyttää aikansa Sanaston tilitysten määräämässä järjestyksessä? Tuskin, tosin joku populisti saattaisi tuotakin vaatia.

"Vuoden 2019 proosateokset", yritys viime vuonna lukemieni kirjojen tilitykseksi  löytyy täältä. 

Lihavoinnin loppu | Päivälehti is slimming down

Niinä aikoina, kun Helsingin Sanomat poisti jutuistaan kursiivit ja lihavoinnit, on ehkä syy julkaista uudelleen näky, ennustus eli runo.

MAUSOLEUMI

Aatos oli ensin sitten Päivälehti. Uusi Suomi vanha Suomi yhtä äkkiä kuin Hesarin tulosta Lasipalatsin menot. Sen kansainvälisen Sanoman tuloista ei kasvanut kuin kotimuseo Helsingissä. Uudet aallot tulivat, särkyivät siihen mikä mustassa tyylikirjassa muistutti miljardeja sivuja ketään hämmästyttämättä. Tai yhtä paljon kuin ensimmäinen painotuote: kolikko.

      Mikä olikaan jokapäiväisen kursivoidun välistetyn, lihavoidun eleen ero? Rahassa sen näit kun uudet aallot laulettiin takaisin: Sanomalehden perikato porvarillisessa lehdistössä muodostaa kaavan, jonka mukaan se järjestäytyy uudelleen neuvostolehdistössä.

      Niin aatos oli ensin periaate sitten Pravdan totuuden peri setä Google ja lumpunkerääjän ennustus eli sen hetken: sikäläinen lukija on alati valmis muuttumaan kirjoittajaksi, nimittäin kuvailijaksi tai myös käskyjen sanelijaksi ‒ hän hankkii pääsyn tekijyyteen. Vihdoin työ itse tuli sanaksi & aluksi yhteiseksi ominaisuudeksi ja omaisuudeksi: yleinen ja yhtäläinen Jumala keinotekoisen kirjoittamisen taito.

Yhtä vähän tämä oli tässä kuin lumpunkerääjän uni musta musteen voitto Ai Weiwei Vinin hapertuvalla paperilla. Jäljellä se mikä sanomatta.

(Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja, Palladium 2016, 24)

eleen ero; kursivointi ja lihavointi samassa järvessä

Etutöölön oraakkelit | J. V. Snellman ja J. O. Ehrnrooth

Kuopion ensimmäisen patsaan Johannes Takanen muovaili ja valoi Roomassa 1884-1886. Alkuperäiskansa epäilee, ettei tällä herralla ole käsiä, koska päätyöläisellä ei ole niille  käyttöä. Kuvan Snellmanin puiston kuuset kaadettiin vuonna 2018.

”Kuopion oraakkeli” J. V. Snellman kannatti Suomen metsien hakkaamista mahdollisimman nopeasti, koska puunjalostusteollisuus loppuu joka tapauksessa edistyneemmän ”maatalouden jalompien tuotteiden” vallatessa vientimarkkinat (Markku Kuisma: Saha, 2016, 84).

”Etutöölön ennustaja” Jari Ehrnrooth juttelee tänä päivänä, kuten 1800-luvun Snellman, joka toi ja tuotteisti Hegelin Suomessa. Hegeliläisestä sivistysuskostaan huolimatta esimerkiksi Zachris Topelius päätyi kuitenkin luontokäsityksessään suurin piirtein päinvastaiselle näkökannalle kuin Snellman ja Ehrnrooth, jonka kuoharointeja mietin jo 1. lokakuuta 2019 täällä: ”Kuoharit | Eskelinen, Nylén ja Ehrnrooth”.

J. V. Snellman Litteraturblad 6 juli1847

”Hengen maailmassa ei suurenmoisinta ole se, mikä on lähinnä luontoa, vaan se, joka lähinnä vastaa hengen omaa luonnetta.

Luonnon muodot eivät ensinnäkään ole suinkaan kauneimpia. Jollei kukaan maalari tai kuvanveistäjä olisi luonut esim. kauniimpia ihmiskasvoja kuin luonnon tuottamat, tuskin kukaan puhuisi kauneutta luovasta taiteesta. Muodon suurempi kauneus kuuluu tässä yhteydessä hengen maailmaan, perustuu mielikuvituksen synnyttämään ihannekäsitykseen siitä, millaisilta ihmiskasvojen pitää näyttää, jos niiden pitää ilmaista hengen olemukseen sisältyvää kauneutta.

Ihmisen ulkomuodossa ei luonnostaan ole tätä kauneutta, koska hän lähtee luonnon käsistä eläimenä ja lähestyy vasta sivistyksen kautta sitä todella järjellisen olennon tasoa, jolla hänen tulee olla. Niinpä toiseksi luonnonihmisen ajatukset ja mielikuvat ovat runsaimpia, ylevimpiä, eniten ihmisjärjen arvon mukaisia. Tietämyksen karttuessa tunne ei aina syvene eikä tahto jalostu.

Tietämys saattaa kuitenkin jalostaa sekä tunnetta että tahtoa. Emme toki otaksu, että tri Lönnrot kiistää tätä. Mutta koska kaunein runous ei voi olla muuta kuin mitä selvimpiä ja ylevimpiä ajatuksia, jaloimpia aikomuksia ja syvintä tunnetta, jotka ilmaistaan kauneimmassa muodossa, pystyy sivistyneiden runous, taiderunous, pakostakin saavuttamaan korkeamman tason kuin kansanrunous, luonnonrunous.”

Jari Ehrnrooth Yleisradio 21. lokakuuta 2019

”Aistit valtaavan luonnon vastaansanomaton ihmeellisyys erehdyttää mielen antamaan kohteilleen itseisarvon, jota ei ole siinä mikä on annettua. Arvokasta voi olla vain se, minkä ihminen on luonut, muokannut tai omakseen ottanut. Luonto sinänsä on tuskin muuta kuin lumoavaa aineiden vaihduntaa…

Luonnonpalvonta sopii alkuperäiskansoille, mutta tieteellisen maailmankuvan jalostama korkeakulttuuri kohoaa aistilumouksen yläpuolelle. Darwinin ja evoluutiotutkimuksen jälkeen on kiistatonta, että luonto vain sopeutuu muuttuviin olosuhteisiin eikä sen seasta voi löytää tavoitteitaan vapaasti harkitsevaa henkeä…

Vastaavasti myös kuva luonnosta muuttuu. Ei ole mitään Luojan luomaa koskematonta luontoa jota tulisi nöyränä arvostaa. On vain erilaisiin olosuhteisiin sopeutuvia luonnon olioita ja prosesseja. Arvot ja arvostukset ovat kulttuurisia luomuksia kuten niitä vaaliva ihminen. Me voimme pitää aarnimetsää arvokkaana, mutta se on vain mielipide, ei tosiasia…

Mikään ei silti horjuta homo sapiensin asemaa luonnon voittoisana valtiaana. Tästä voisin lyödä vaikka vetoa Pentti Linkolan kanssa, mutta se veto olisi niin pitkä, että elinajan odotteeni vuoksi joudun heittämään ennusteeni ilmaan."

Siukosen Pasifistinen manifesti | The Egg of Peace

Komposti 5/1982, 1.

Kun keskiolutta vahvempaakin on saatu R-kioskeihin, kiitos Pahkasian ja Uuden laulun aloittaman yhteiskampanjan, olisiko vihdoin aika toteuttaa Jyrki Siukosen Komposti-lehdessä esittämä hanke Rauhan Muna; esimerkiksi Euroopan unionin miesten yhteisvelttoiluhan saattaisi, jos ei aivan lopettaa, ainakin hiukan hidastaa tuoreinta Turkin sotaa.

Katso Portugalin taivasta | Found Poetry

Lissabon, Portugal 11. toukokuuta 2017. Suomennoksesta kiitos Sanna Pernulle.

  vittuun
   koko
helvetin 
    runous

"Pidän taidemuotona enemmän proosasta kuin runoudesta... Runous on mielestäni välimuoto, siirtymistä musiikista proosaan. Runoutta niin kuin musiikkia rajoittavat rytmiikan lait, ja vaikka ne eivät olisi metrisen runon tiukkoja lakeja, ne ovat kuitenkin taustalla sääntöinä ja määräyksinä, jotka tukahduttavat ja rankaisevat. Proosassa voimme puhua vapaasti." 

(Fernando Pessoa: Levottomuuden kirja, suom. Sanna Pernu, Viisas Elämä 2016, 121‒122)

"Taide valehtelee koska se on sosiaalista. Suuria taidemuotoja on vain kaksi: se joka puhuttelee sielumme syvyyksiä ja se joka puhuttelee sielumme tarkkaavaista puolta. Runous kuuluu edelliseen kategoriaan, proosa jälkimmäiseen." (134)

Espoossa on jokin | Espoo City in Finland

Espoossa on jokin.

Espoossa
on
joki.
Espoosta
jokeni
juoksee
Alppilaan
1. toukokuuta
2017.

"Espoo vaivaa minua", sanoo Espoossa syntynyt Aleksis Salusjärvi Yle Radio 1:n kolumnissaan.

Salusjärven mukaan:

Espoo on toiseksi suurin kaupunki, josta kukaan ei tiedä mitään

Espoo on nuori nostokurkien kaupunki, jonne muutetaan

Espoo on uinuva mammuttilähiö, jossa ei ole mitään mielenkiintoista

Espoo on perheen loppusijoituspaikka

Espoo on kymmenkertaistunut

Espoo on, mutta mitään espoolaista kulttuuria ei ole päässyt syntymään

Espoo ei tuntenut yhtäkään espoolaista kirjailijaa

Espoossa syntyneet on halunneet jonnekin muualle

Espoossa on Weegee talo, joka on upea, mutta

Espoon
Keskus-
puisto
28.3.2017.

Espoossa kulttuuriksi riittää se, mikä auton ikkunassa vilistää

Espoossa mikään ei edusta päämäärää, vaan kaikki on liikkeessä

Espoo on parhaimmillaan 60 kilometrin vauhdissa

Espoossa henkistä virkistystä tarjoaa vain Nuuksion puisto, jossa käristetään makkaraa

Espoo on Suomen amerikkalaisin kaupunki, jokainen huolehtii omista asioistaan

Espoossa ei ajatella, mitä meistä ajatellaan

Espoossa hajuttomuus ja mauttomuus riittävät

Espoossa on kuin onkin kulttuuria: taideseura, teatteri ja Olarin räppiskene

Tutkija Eskelisen pamfletti | Literary History

"Valkoisen kirjallisuusmaailman
systemaattisesesti harjoittaman
Untolan mustamaalauksen alku-
tahdit ovat peräisin Juhani
Aholta" (s. 233).

Markku Eskelinen

Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historia

Siltala 2016, 599 s.

”Robbe-Grillet on erittäin taitava mahdottomien ja yhteismitattomien labyrinttien rakentelija, mutta Hyry vain häkkinsä rajoja hitaasti hahmottava haahuilija, melankoliaa poteva lestadiolainen marsu, josta sukeutuu bonsaimodernismin vaatimukset tahattomasti täyttävä Mr. Chance.”

Kirjailija Tommi Melendrin blogin lainaus on hyvä esimerkki kirjallisuudentutkija Markku Eskelisen tyylistä ja metodista. Otetaan jokin mittakeppi (Robbe-Grillet), jota verrataan Hyryyn, Jaloseen, Salamaan, Saarikoskeen, Seppälään tai johonkin Tervoon, ja päädytään vielä ikävempiin kärjistyksiin kuin millä kotimaisia kalikkaprosaistejamme on ostettu, palkittu ja ylistetty.

Savon Sanomat 7.1.2016, B6.

Mutta mihinkäpä koira karvoistaan pääsisi, vaikka väittäisi hoitavansa nyt kirjailijoiden sijasta vain tutkijoiden ja kustantajien sikailuja.

Raukoilla rajoilla yrittää olla analyyttisempi kuin Sianhoito-opas (1987), mutta yksisilmäistyy loppuaan kohti. Tai sitten oman tietämättömyyteni takia alkupuolen papisto- ja uskontoväitteiden yleistykset on helpompi nieleksiä ja iloita vain siitä, että Eskelinen näyttää lukeneen 1800-luvun kirjoja.

Mitä lähemmäs tätä päivää tullaan sen enemmän näkökulma ‒ neulansilmäkamera, jolla Eskelinen näkee tarkasti pienelle alalle, mutta samalla horisontti sumenee kirkastumatta ‒ näyttää supistuvan Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran ympärille, kavereihin, joihin ei näytä kuuluvan esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjailijoita. Tai ehkä ne eivät sitten kirjoita suomenkielistä proosakirjallisuutta?

MKS:n kollektiiviaan Eskelinen kiittää avusta samaan tapaan kuin K.A. Gottlundin Otavan (1828‒1832) alusta löytyy tarkka listaus ennakkotilaajasta. Ja jotain samaa näen näissä autistisissa neroissamme.

Ei tullut professoria Gottlundista, ja onko FT Eskelinen saanut töitä Suomesta tai ulkomailta, ei ainakaan jälkisanojen mukaan rahoitusta suurtyölleen. Onneksi on löytynyt kustantaja Siltala ja MKS:n piiri tueksi, tosin nimeksi pitäisi ilmeisesti näillä raukoilla rajoilla muuttaa Mahdottoman Kirjallisuuden Seura.

Aikamme kollektiivitutkijan Eskelisen 1800-luvun suvereeniin lukutaitoon liittyvää todellisuuden hallintaa (siis anakronismia, nettiajan kaikkeen hyvään luottavasta uskonnottomuudesta käsin luotua käsitystä, joka lyödään sysisuomalaisten körttien niskaan) osoittaa se, miten hän väittää Gottlundin savoa vääräksi ‒  tai virheelliseksi^*), haen myöhemmin tähän tarkan muotoilun; pamfletista puuttuu hakemisto, jota sen käyttökelpoisuus olisi vaatinut.

Juhani Sipilä: "Kirjallisuushistoriaa ylipitkänä esseenä", Parnasso 5/2016, 60-61.
Tästä kaikesta minulle syntyy vaikutelma, että tällä kertaa
kriitikkoni on vain yksinkertaisesti formaalisti tyhmä ja sillehän
ei ihminen itse mitään voi (eikä välttämättä edes osaa
hallitsevaa ominaisuuttaan itse tunnistaa tyhmä kun on).

En tiedä, milloin Eskelinen on savoaan opetellut. Tähän asti olen luullut, että savon kielen paras puoli on ollut se, että kukaan ei ole osannut kirjoittaa sitä oikein; litterointikin on tuottanut vaikeuksia. Eikö Gottlundin yritys runsaudessaan ja vääryydessään ‒ eikä vain tietokirjailijana, vaan mm. Bellmanin ensimmäisenä suomentajana ‒ ole nimenomaan mielenkiintoinen esimerkki bonsaimodernismin vastakohdasta? Ehkä ainoita mahdollisuuksia talonpoikaisrunoilijoiden lisäksi tavoittaa kaikuja siitä sysikörttien savosta, jota 1800-luvun alussa saatettiin puhua.

^*) "Suurin este teoksesta nauttimiselle on Gottlundin kieli, joka on kauniisti sanottuna virheellistä savoa, jota on omaperäisesti kehitelty norjalaisten metsäsuomalaisten puhuman suomen suuntaan." (s. 80). Norjalaisten? po. Ruotsin metsäsuomalaisten tai Ruotsissa ja Norjassa asuneet savolaiset.

Kansallinen kertotaulu | Flash Fiction

Kertokaa kansallinen kertotaulu niin minä kerron kansan. Nurmeksen Apsilla mersusälli sen kaverin kanssa odottaa peräpenkin tyttöä vessasta. Hikiset kännykät maailma kasvojen edessä, siitä välistä välittäminen näkyy. Vittu se otti meistä kuvan. Tapetaan se, jos on Vesessä.

Kelpaako kirja edes ilmaiseksi | Rabbit, Run

Kirjailijat vetävät johtopäätöksiä siitä, mistä taiteessa on kyse. Tänä päivänä runoilijat ovat jo pienkustantajia, ja isojakin myydään muutamia kymmeniä kappaleita.

Ja sitä mitä runoilijat edellä, prosaistit perässä. Nyt romaaninkin saa ilmaiseksi. Näin toimien myös Bror Wahlroosin luulisi olevan tyytyväinen markkinoiden toimivuuteen.

Kuitenkin kirjailija J. P. Koskinen yrittää yhä näillä markkinoilla, jossa kotimaisen kaunokirjallisuuden  myynti laskee yli 10 prosentin tahtia. Ensin kustantamoista potkitaan kirjailijoita, sitten aletaan supistaa väkeä.

Silti näille markkinoille yrittää myös 16,9 kiloa J. H. Erkon kilpailuun lähetetty runoutta, jotka juuri sain luettua. Perjantaina 13. päivä toiselle avauskierrokselle selvisi 13 kirjettä. Kolmas kierros juostaan viikon päästä Mikkelissä, ja siitä se pirullinen kiri vasta alkaa.

Pasi Ilmari Jääskeläisen tiedote:

YHDEKSÄÄN MAAHAN MYYTY SUOMALAISKIRJAILIJA LUOVUTTAA UUSIMMAN ROMAANINSA VAPAASTI LEVITETTÄVÄKSI

Olen Pasi Ilmari Jääskeläinen, suomalainen kirjailija, agenttini mainoslauseen mukaan ”The best kept literary secret in Finland”. Kustantajani Atena on julkaissut kymmenen vuoden aikana minulta kolme romaania ja novellikokoelman. Taannoin aloitin yhteistyön ruotsalaisen kirjallisuusagentuurin kanssa, ja esikoisromaanini Lumikko ja yhdeksän muuta on myyty jo yhdeksään maahan: Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Ranskaan, Italiaan, Espanjaan, Tsekkiin, Liettuaan ja viimeksi Turkkiin. Iso-Britanniassa nimellä The Rabbit Back Literature Society julkaistuna se valittiin ainoana käännöskirjana suuren kirjakauppaketju Waterstonesin kirjakerhoon syksyllä 2014. Suomessa uusin romaanini Sielut kulkevat sateessa julkaistiin syksyllä 2013. Parnasso ja muutama kirjabloggari julistivat sen tuotantoni parhaaksi romaaniksi, paremmaksi kuin yhdeksään maahan myyty esikoiseni. Kirjoitin kirjaa kolme vuotta. Se oli markkinoilla pari kuukautta, kävin puhumassa siitä kirjamessuilla ja radiossa, mutta se ei kiinnostanut suuremmin mediaa eikä suurta yleisöä. Sitten se katosi kevään 2014 kirjojen tieltä alelaareihin ja unohduksiin, ja käytännössä lakkasi saavuttamasta uusia lukijoita kaupallisen tuotteen muodossa. Suurin osa julkaistuista kirjoista kokee jokseenkin saman – useimmat kirjat eivät itse asiassa elä markkinoilla päivääkään. En siis katso menettäväni mitään, kun annan romaanin e-kirjana nyt nettiin kaikkien vapaasti jaettavaksi. Ehkä ilmainen versio on pitkäikäisempi kuin kaupallinen julkaisu. Kirjan voi ladata epub-tiedostona täältä:http://www.kolumbus.fi/pasi.jaaskelainen/sielutkulkevatsateessa.epub

Itsenäisyyden kuusi muistoksi päivälle | True Spruce

"päätös on kova ja sillä on kovat poliittiset seuraukset"

Kyllä Anttila tietää | The Finlandia Prize for Literature

"Juuri siksi tällä fenomenologialla on mahdollisuus olla ankarassa mielessä
elementaarista. Kuvassa puhdas mutta hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy asiaintilaan joka ei välttämättä ole täysin rakentunut, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää lukemattomien kokemusten kentän. Hän hyötyy havainnoista, jotka voivat olla tarkkoja koska ne ovat yksinkertaisia, koska ne ”eivät johda seurauksiin” kuten tieteelliset ajatukset, jotka ovat aina synteettisiä." Gaston Bachelard/Tiina Lehikoinen

Uusi Savoin Suomi | New Finland

Haluatko muuttaa Suomea?
Niin minäkin:
Uusi Savoin Suomi.

Haluatko
muuttaa
Suomea:
Ikkunoita
ei saa avata

Kuumottava juttu | World Design Capital Helsinki 2012

Pulu, Itä- meren tytär. Haloo, Helsinki! Eduskunta, Forum. Tuomiokirkko, Stockmann. Rautatieaseman kivimiehet, Aleksis Kivi. Kiasma, Iso Eläinmuseo. Spora, Eltsu ja Espa. Bulevardi, Ruttopuisto, Keskuspuiston jäätelökioski. Rödberga, Punavuori, Rööperi. Kerjäläiset, Hakaniemen tori. Kauppatori, Senaatintorin lokit, Solis. Rikotut kaupunkipyörät, Töhryt, Kylmä tuuli. Mansku, Jumittavat dösat. Makkaratalon pummit, Tagit, Ateneum, Jumittavat junat.

Aaltopahvitodistus | Corrugated Cardboard Certificate

Aaltopahvi.

Aaltopahvi - yksinkertainen, jäykistetty ja kaksinkertainen (panssariaaltopahvi, esim. Tako) on erinomaista pakkaus- ja rakennusainetta.
Aaltopahvityöt, etupäässä taiteellisia ja kasvatuksellisia tarkoituksia palvelevat, soveltuvat mitä monimutkaisimpiin t. vähemmän tilapäisluontoisiin tehtäviin.

(Taitokirja, Otava1952)

Sivullisia: Pelimanni | Outsiders (Like 2011)

Pelimanni ei ollut soittajan näköinen mies. Keikkaa ei tilattu harva- tukkaiselta Petriltä, joskus sentään potpurien sivusooloja Yrjönkadun irkkusoitoissa. Ja yhden kerran Petri pääsi lurauttamaan klarinettiin Kivi-juhlien rampissa ruskea samettipuku päällä. Lopullisesti soittoniekka kyllästyi sivullisuuteensa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Vanhojen kavereiden kurtut lauloivat ympäri juhlakenttää ja liehuvin liinoin puetut nuoret ilakoivat isolla lavalla, kun hän lähti etsimään yksinäistä metsäpolkua ujoutensa uraksi. Soittelisi sitten häpeänsä tunnot omassa hiljaisuudessa vaikka muurahaispesälle. Seuraavana kesänä hän näki tytön samassa polkujen risteyksessä, jossa koivu ja kuusi halasivat toisiaan. Tiainen sirputteli sillä kuusen oksalla, jota hän katseli riittävän vahvaksi. (Sivullisia, Like 2011)