Eteläkuusi | A Potted Christmas Tree

Kerro, 2007, viimeinen runo.

Sonnet in the Shape of a Potted Christmas Tree

BY GEORGE STARBUCK

*

O

fury-

bedecked!

O glitter-torn!

Let the wild wind erect

bonbonbonanzas; junipers affect

frostyfreeze turbans; iciclestuff adorn

all cuckolded creation in a madcap crown of horn!

It’s a new day; no scapegrace of a sect

tidying up the ashtrays playing Daughter-in-Law Elect;

bells! bibelots! popsicle cigars! shatter the glassware! a son born

now

now

while ox and ass and infant lie

together as poor creatures will

and tears of her exertion still

cling in the spent girl’s eye

and a great firework in the sky

drifts to the western hill.

George Starbuck, “Sonnet in the Shape of a Potted Christmas Tree” from The Works: Poems Selected from Five Decades. Copyright © 2003 by the University of Alabama Press. Reprinted with the permission of the University of Alabama Press.

Kerro (2007) | Karoliina Lummaa, Avain 2/2013

rastaan tsik srii piste tai pilkku     loppu kuuntelen

Jouni Tossavainen: Kerro (2007)

"Rastaslinnut ovat tunnetusti moniäänisiä. Varoitusääni, jonka runoilija Jouni Tossavainen on yllä litteroinut muotoon 'tsik srii', on terävä ja tarkoituksentäyteinen. Kuitenkaan ihminen ei voi täysin tietää, mitä linnun äännähdys tarkoittaa. Tossavaisen runossa on sama varauksellin eetos: 'tsik srii' jälkeen tulee piste tai pilkku. Pidennetyn sanavälin ilmaiseman tauon jälkeen inhimillinen minä toteaa 'loppu kuuntelen'. Radiopuhelinviestinnstä tuttu sanonta kertoo siitä, että minä toivoisi viestinnän jatkuvan - olisi ehkä liian rohkeaa puhua keskustelusta. Minä ei tiedä, kenelle rastas viestinsä osoittaa, eikä hän voi myöskään olettaa rastaan ymmärtävän, että ihminen suuntaa huomionsa juuri rastaan ääntelyyn.

Lajierot ylittävä kommunikaatio on yksi Tossavaisen Kerro-kokoelman keskeisistä aiheista, ja se puhuttaa myös nykyistä eläintutkimusta, olipa kyse etologiasta tai filosofisemmasta tutkimuksesta. Kommunikaation, ymmärtämisen ja vastavuoroisuuden ongelma tiivistyy oletukseen lajien välisestä ylittämättömistä eroista. / - - /

Runon voi kuunnella täältä.

Yllä olevassa Jouni Tossavaisen runossa kokoelmassa Kerro lajille mainitsemattoman linnun Umwelt ei ole vain osa runon sisältöä kuten (Jonimatti) Joutsijärven 'Turun linja-autoasemalla' -runossa. Osanen linnun Umweltista näyttää piirtyvän runon rakenteeseen valkeana munanmuotoisena tilana tai kuviona. Runo avaa myös sisällöllään lintumaista kokemusta, esimerkiksi sitä, kuinka nokka on 'joka hetkessä ede/ssä: jossa edempänä valuu viileämpää kurkun alle suhinaan vettä tai / myskymärkää'. Runon lopussa linnun valppaus muniensa suhteen luo jännitteen, joka huipentuu monimerkityksiseen loppusäkeeseen: 'unettava unettavasti unettaa silittää mitä tahtoo toistaa toistaa ei tiputtaa / pesästä pois myönnyn kun jysiö rasahdus risu särö yksi: kaksi kolme'. Ei ole varmaa, mitä väsyneen huolehtivan linnun pesässä lopulta tapahtuu. Sana 'jysiö' voi viitata johonin ulkopuoliseen tapahtumaan, kenties johonkin liikkujaan tai hyökkääjään, mutta yhtä hyvin se voi myös tarkoittaa sitä, mitä munan sisällä tapahtuu. Tulevatko rasahdukset munasta tai munista, ja onko kyse niiden rikkoutumisesta ulkoa vai sisältä päin? Ehkä 'jysiö' kuvaakin kuoriutumisen hetkeä?

Tossavaisen runossa linnun Umwelt kirjoittuu esiin minämuotoisena lintukokemuksen virtana, joka jättää jälkensä myös teksin rakenteeseen. Umweltin käsitteen rinnalla runotekstin vierasmaalaisuuden analyysissa voi hyödyntää feministifilosofi Donna Harawayn (1997; 2008) käsiteparia materiaalinen-semioottinen (material-semiotic), jolla hän viittaa olentojen, käsitteiden ja muiden todellisuuden ilmiöiden yhtäaikaiseen fyysisyyteen ja kielellis-käsitteellisyyteen. Linturunot, kuten linnut ja niin munatkin, ovat yhtä aikaa aineellisia ja merkityksentäyteisiä. Tekstin materiaasuutta edustavat asettelu, visuaaliset elementit, äänteet, rytmi sekä runojen rakentumien jaksolliseksi tekstivirraksi. Lintujen tai linnunmunien materiaalisuutta puolestaan ovat linnun ruumiin rakenne, aistuimukset (kylmä/kuuma, edessä/takana, alla/päällä), aineenvaihdunta (nälkä), linnunmunan muoto, väri ja säröytyvä rakenne. Tekstin semioottista puolta ovat lintuaiheiset sanat; Tossvaisen runossa näitä ovat esimerkiksi höyhen, siipisulka, munat, nokka ja siemenet. Lintujen ja linnunmunien semioottisuutta taas ovat pesintä, hautominen, lajikontaktit sekä pelko ja odotus.

Lintujen ja niiden olemisen sekä tekstien materiaalisten ja semiottisten puolien analyysi auttaa hahmottamaan yhteyksiä näiden helposti yhten sovittamattomiksi ajateltujen asioiden välillä. Semioottisella tasolla Tossavaisen runo kuvaa muun muassa linnun hengitystä nokan kautta, hautomiseen liittyvää kuumentumisen kokemusta sekä pelkoa saaliinjaosta: 'nopeasti kääntää varjo mu (- -) sta mustempi mustikka mus / suhahtaa suhahduksella kirkaisee lopuksi vaikka loppua ei ole on'. Materiaalisesti linnun Umweltia kuva tekstiin piirtyvä valkea kaksiulotteinen muna sekä tulkintani mukaan myös virkerajoitta etenevä, usein sanoja katkaiseva, toisteleva ja muunteleva kiivasrytminen ilmaisu. Ihmisen kieli sopii sanoineen ja lauserakenteineen vaillinaisesti linnun ilmaisuusn ja kokemukseen, joka on jo ruumiillisesti ratkaisevasti poikkeava. Esimerkiksi linnun ilmapussien avulla tapahtuva hengitys on jatkuvaa virtaa. / - - /

Lopulta kysymys ei ole vain siitä, miten teksti, kieli tai kirjoitus suhteutuu maailmaan. Vierasmaailmallisuuden käsite avaa maailmojen ja tekstin suhdetta myös toiseen suuntaan, jolloin kysymme, millaisin keinoin ei-inhimillinen oleminen, esimerkiksi lintujen äänet ja liikkeet, virtaavat tekstiin... Runouden materiaalinen ja semioottinen repertuaari ulotuu pitkälle sanaston tuolle puolen, kuten Joutsijärven ja Tossavaisen linturunous osoittaa."

(Lummaa, Katriina 2013: "Vieraslajisuudesta vierasmaailmallisuuteen - lintujen kohtaamisen uutta runousoppia", artikkeli, Avain. Kirjalllisuudentutkimuksen aikakauslehti 2/13, 25 - 42.)

Äänirunoteos Kerro (partituuri) on kokoelman Kerro toinen osa, jonka voi lukea täältä. Kerro (partituurin) pohjalta rakennettiin vuonna 2007 äänirunoelma Yleisradion Radioteatterin Ääniversumiin. 

Kerro Radio 1 klo 23.00 | Just Talk

KERRO

(Yle Radio 1:n Ääniversumi 29.10.2007 klo 23.00 ja 6.11. asti ohjelmaa voi kuunnella täältä.)

Ohjaus ja sovitus:

Mikko Viljanen

Äänisuunnittelu:

Tiina Luoma

Henkilöt:

Jelena Stella Vuoma

Stephen Jouni Tossavainen

1. Yö

STEPHEN (lintu laulaa häkissä)

kerro

jos kerrot

hiljaisuus on lintujen keskustelu

(int. kaupunkikoti)

STEPHEN

miten pieni

pienestä kurkusta kokonainen kohina

miten kivitaskusta löytyy kaupunki

korva korvien väliin

yön huminassa nousi päivä

tauko valon katkeamattomassa raivossa

kaikkialla luodoilta paljakalle rauniorastas kotona

JELENA (öinen kaupunki humisee, lintu laulaa)

”hiljaisuus on lintujen keskustelu”

rastaan tsik srii piste tai pilkku

loppu kuuntelen

STEPHEN

”kuuntelen”

on tuuleen sävelletty vastaus: valo puhuu kaikkialla

kirkkaat sanat pimeät leikit

avaavat vesireittejä kurkipurkaumia

mikään linja ei erota pyörien jyrinää susien ulvonnasta

(ext. kaupunki nousee, jyrisee ja ulvoo)

2. Aamu

STEPHEN (int. kaupunkikeittiö)

yksi sula samettiaamu lintusten ääni kovenee lämmetessään

niin kuin ihminen risusavotassa

sokeus korvaa kevään tuoksut kun tuntemuksen korvaa näkemys

korvaan solinalla solinan

JELENA (aamuradio)

”korvaan solinalla solinan”

(kääntää lehden sivua)

STEPHEN

lokit lokki merilokki kalahavukka kirkuvat kauppatorille valot

ihminen ei ehdi nähdä ilman syytä

hetken tuoksun peittelee kevyt käsi

ilman liikettä ilman hengittävänä mykkyytenä

äänetön tie kantaa torin yön yli

hengetön saa siivet selkäänsä horisontin suunnassa

niin kuullaan tänne asti merten kohinassa

jossa äänestään kiinni saanut tarvitsee hyviä lentotaitoja luonnostaan

niin kuin lintu joka laulaa äänellään

vanki olen maan

(int. mus., ext. piha, parvekkeen ovi sulkeutuu)

JELENA

sanansaattajalla on siivet mutta millainen ääni on enkelillä

ihmisellä kuin enkelillä on kädet mutta millainen korva on hänessä

miten hän kääntelee sulkiaan tuulessa vai tyyntyykö auringon puoleen

jossain hermeksen viestissä ylisen ja alasimen voimat tanssivat virtaa kurkkuun

mi mi kukkuu

kukkuu tsirp tsirp

ja helläkorvaisinkin rengastaja

jää ilman sulkaa

sulalle saattajaksi

STEPHEN (kuin vaimolle)

et ole tyhjä ääni oksan alla ihmisen käden alla täys nuotti

tai kantapäiden näppäily kylkiluissa sen sivuilla soi

ja se on heti ilmassa niin kauan kuin suusi höyhenjälki avaa suuni sulkia

sulkia suuni sanat

laulun kurkulla

JELENA (miehelle)

katso itseäsi sattumalta puiden piilosta poimittua tinttiä

ja mitä sinä hömötiainen muuta näet kuin olet

mykkyytesi syyt ja ansiot syy jättää kivet kaikki pehmeä syötäväksi

mikä ilo kova tyynessä järvessä

siniaallossa kuuletko uuden vuoden piilossa pidetyn lahjan ääniäänettömyyden

kuoleman alku ei tauko vaan

toinen toista ääntä

vielä kuin varjo varjon hitaus hiekassa

hiljaisuuden hiljaisuus maan

sen alla höyhenen kovuus sulaa silmissä

silittää sinua niin pitkään kuin on oloa

ei paina hetki ollaan valmistaa alkua loputtomasti

vesi ja ilma puhelevat: hoo hoo ooh ooh

puheluista syntyvät pilvet lintu moni muu

(ukkonen kuin lintukone, mus., parvekkeen ovi ulos)

3. Pesä

JELENA (ext. kevätmetsä; takauma)

kuumenen kun myönnyn vilulle

toinen on nälkä joka tulee eteen vaikka takaa en näe

ei kuulu tai yhtä vähän höyhen siipisulaksi

jos en kuumota

jos munat pääsevät pakoon jos jäähtyvät kuin hengitys nokassa

jos nyt nokka on silmien edessä:

joka hetkessä edessä:

josta edempänä valuu viileämpää kurkun alle

suhinaa vettä tai myrskymärkää

suojattomassa ilmassa silloin kun en

kun en paina mitään

tai silloin kun painan kaiken siementen tasaisella

jossa ei pääse varjoon piiloon muualle kuin maan alle kuuluvaksi ma

madoksi ääni pelottava ääntää niskasta yhtä nop

nopeasti kääntää varjo musta mustempi mustikkaa mus

suhahtaa suhahduksella kirkaiseee lopuksi vaikka loppua ei ole

on pakko älä pelkää

nuku uutta laulua kuuntele

on mun munat muna kivi nämä nälät lapset kovat

joille yksin olen jano metsä tai taivas joka ei osaa liikahtaa pilven puoleen

tai ruohon rinta ja oksien aallot unettava unettavasti unettaa

silittää sitä mitä tahtoo toistaa

ei tiputtaa pesästä pois myönnyn

kun jysiö rasahdus risu särö yksi:

kaksi kolme

STEPHEN

laulan laulan

emäntäni tyytyväiseksi pesäksi muniensa alle

varpunen myös saa elegian

silti en kerro teen sen mikä pitää

4. Saaressa

JELENA (häkkilintu kerran)

äänet tulevat takaisin kierrettyään lenkkinsä niin kuin meren aallot jotka eivät uppoa

vaan toistuvat ja aaltojen harjoissa ratsastavat kuolleitten sanat hiljaa hitaasti

sulokkaasti suutele heitä maistele nauti kuin kaikuna siitä mitä saat tavata sitten kun äänesi tulevat

takaisin vääjäämättömästi peräkkain tai kaikki kerralla

valon nopeudella ajan alku hiljaisuus ja räjähdys jatkaa varjojen harsintaa

harventuvassa metsässä luiden luolassa

(ext. kaupunki kohisee kuin meri)

STEPHEN

kurjet kyntävät korkealla mykkää peltoa mykistymättä hiljaisuus onnittelee

pimeys saaressa josta koko meri poistetaan yhdellä sillalla

ja pilvet

pilvet pehmentävät tyrskyjen piikit ajelehtimaan

valkeat evät puhkovat matalaa mieltä kunnes horisontin saksi korjaa

evät ja pilvet ja korvat kostuvat aaltojen teristä

taivas kirkastuu kun aallot kuuluvat yhdellä korvalla

kaksi leivosta villivehnää taivaan lautasella

sanoinhan että yksin ihminen runoilee kurjaa musiikkia jota kerran soitetaan saloilla

toisen kerran vesi ja linnut puhelevat säveltäjää paremmaksi ilmaksi

syvässä asuu hurja keli

yö on joka päivä kun pitkällä selällä sotka puhkoo pintaa

5. Sade

(int. ikkunan takana liikennettä sateessa; renkaiden suhina muistuttaa elokuvan ääntä)

STEPHEN

metsästä ihminen on tullut ja hämärään tulet

tulevat palaavat

toiset sanovat hämärää kuusikoksi johon toi tulen härän kallon kuva

ja aan valosta ei katoa voima jos rukoillaan

et dixi a a a domine deus ach herre herre nej herre min gud

uusi tuuli tulee

puut kastetaan

sotilaat saavat yrittää kaupungin suojassa

ja vanhalla viestinviejällä pienellä sotilaalla on muistona metsän pelosta

pienet siivet kantapäissä joilla hän tekee sanaa oudoksi

kuten linnut kauniin ilmestys

hän selittää jatkuvasti uudelleen ihmisen historiaa

muille näkymättömän merkin kautta

kunnes puheesta katoaa mykkyys

suun paikka jossa pimeys palaa liikkuvaksi hämäräksi

(Kerron 3. osan Pesän runon "kuumenen kun myönnyn" voi kuunnella täältä.)

Kerro vaan | Some Soundpoetry

Kirjakantin (6.-9.9.) Juha Valkeapään ÄÄNI-
PAJAN ja Leevi Lehdon ÄÄNI-
RUNOUDEN
SEMI-
NAARIN ja Charlie Morrown MIEHEN JA ÄÄNEN lähestyessä voi kuunnella vaikkapa Lehdon kuvan ja äänen metaforfoosin liittyen Kimmo Sarjen näyttelyyn taikka verrata T. S. Eliotin ja Lehdon tulkintaa samasta runosta.

Viereisen kuvarunon tulkinnan kokoelmasta Kerro, Like 2007, voi kuunnella täältä. Koko ohjelma (12:58) esitetään Yle Radio 1:n Ääniversumissa 29.10.2007 klo 23.00.

Ohjaus ja sovitus: Mikko Viljanen

Äänisuunnittelu: Tiina Luoma

Henkilöt: Jelena Stella Vuoma

Stephen Jouni Tossavainen

Hiljainen maisema | The Silent Landscape

(Erkki Tanttu Tarvaspään vieraana 7.9.2007 - . Gallen-Kallelan tie 17, Espoo, www.gallen-kallela.fi )

Pitkäperjantai (tuplana) | Good Friday

"Rastaan tsik srii
piste tai pilkku

Jouni Tossavainen: Kerro. Like. Ei sivunumeroita. 15 e.

KIRJAT. Jouni Tossavaisen uuden kokoelman riveillä ja niiden väleissä kohtasin kymmenittäin lintuja. Rastaan ”tsik srii” ja hanhen ”kjik-jek kuju ku ju jy” hauskuttivat (aikansa.), (kunnes) I(i)nflaatio alkoi (kuitenkin vähin erin) uhata. (Mutta) Peruslyyrisiin kuviin tai selkeisiin näkyihin Tossavainen ei nytkään, 10. (kymmenennessä) kokoelmassaan, tunnu haluavan seisahtua. Sanajonojen luistossa virtaavien ”runojen” lukutapaan on yksi (ainoa) ohje: antaa mennä.

Dadaisti Tristan Tzaran tunnettu runontekoresepti neuvoi: ”Ota sanomalehti, ota sakset, valitse artikkeli, leikkaa se irti, leikkaa sitten jokainen sana irti, pane se pussiin, ravista huolellisesti...” Tiedetään Aaro Hellaakosken leikelleen ja sommitelleen säkeitä uusiin järjestyksiin, kun hän valmisteli Jääpeili-kokoelman kuvarunoja.

Apollinairensa on Tossavainenkin lukenut, ja nyt hän myöntHänen daää, että ”keskeltä suuta ajatus syntyy sano tzara pimeässä”. (Hänen dadaistiset ja typografiset) L(l)eikit(kinsä) eivät kuitenkaan jäsenny yhtä kiinnostaviksi kuin vaikkapa Väinö Kirstinän tai Kari Aronpuron (nerokkaat) konkretistiset kuvarunot. Monet Tossavaisen kirjainripustuksista jäävät tyhjänpäiväisiksi.

Kerro-kokoelman runokieltä on luettava jättämällä sikseen sanojen suhteet toisiinsa, vaihtoehtoisiin suuntiin edeten. (Jonkin) hupaisan assosiaation voi vaivan palkaksi saada. Jos Tossavainen tunnustaa tulleensa Tzaran tai Kurt Schwittersin viitan alta, päästelee hän Leinoakin: ”tanne jaakaa tahkaa taalla pasa”. Lapin kesä(ä) dadaistisesti?

Satu Koskimies"

(Helsingin Sanomat 6.4., s. C4 ja 10.4. 2007 s. C2)

Rooma | John Keats

[bee]

Kiitos John Keats: “Heard melodies are sweet, but those unheard/ Are sweeter; therefore, ye soft pipes, play on/ Not to the sensual ear, but, more endear’d”. Suom. Leevi Lehto: “Kauniita kuullut soinnut, kauniimmin/ soi kuulemattomat -- siis soikaa, huilut,/ ei korvaan aistivaan, vaan, armaammin,/ hengelle soikaa äänettömät laulut”.

Kerro, 2007

Kuvat: Circolo Scandinavo Rooma 2004 ja Kirjailija 1/2005

Kerro | Tell

kerro jos kerrot hiljaisuus on lintujen keskustelu
Kerro, 2007

STEPHEN

tell
if you can tell
silence is the conversation of birds

Tell (score), 2007

Paperityöläinen | The Paper Labourer

On onni ja ilo tuntea Sirpa Kivilompolo jo 20 vuotta.

Tornionjoen varressa en vielä tuntenut Sirpaa (s.1959), mutta vuonna 1987 kikattelevat tytöt herättelivät minut keskellä yötä. Sirpa ja Marita opiskelivat Kuopion Käsi- ja taideteollisuusakatemiassa, ja minun piti aamulla herätä töihin SS:n toimitukseen.

Tapasimme siis sängyssä, ja nyt juhlitaan Sirpan 10-vuotiasta lasta, Paperivaloa. Toinen tekstiilisuunnittelija Marita taas on valmistunut Turun radion päälliköksi.

On ollut onni nähdä, miten pienestä valosta lähdetään, sitten rakennettiin kortteja ja runosalkkua Arboretum, kohta uskallettiin perustaa yritystä, jolle ei ollut nimeä, ei edes paperilla, ja miten itsestäänselvältä se tuntuu nyt: Paperivalo, totta kai!

Sirpan työ tipahtaa helposti taiteen ja käsityöläisyyden väliin, onneksi yritys alkoi saada myös apurahoitusta. Ja pian urakka levisikin käsistä Tukholmaan ja Amerikkaan, josta agentti tuli meille asti kylään, ja aikuiset naiset tuntuivat viihtyvän keskenään.

Kotona katse pysähtyy Sirpan töihin eri puolilla taloa. Sirpan töihin ei väsy: se on ihme, kun arkipäiväinen katse miettii, mikä pysyy seinällä tai ikkunaa vasten. Se mikä väsyttää, väsyy, karisee. Niin aika tasii ja tutkii taidetta ja meitä jokaista yksitellen.

Sirpan oman paperin tekeminen ei kuitenkaan alkanut Torniossa eikä Kuopiossa vaan Helsingissä. Paperipaja Baalin Alttarit oli Kaapelitehtaalla, jonka seinällä roikkuu nyt Maritan ja tyttäremme Siirin kuva kuopiolaisen Jaana Partasen Arjen alkemiaa -näyttelyn julisteessa.

”Vesileima on käsintehtyyn paperiin kätketty ihme, jonka valo herättää.” Sirpa taas on käsintekevä Savoon kätketty ihme, jonka työ on herättänyt taiteilijaksi. Työ on yksinäistä, kun työkaverina ovat paperimylly, viira, prässi ja ilmankuivaaja Esteri.

Onneksi työ on myös yhteistyötä, kuten näkyy tässä näyttelyssä, johon on kutsuttu viisi eri alan taitajaa (Annamaija Halonen, Risto Granlund, Johanna Gullichsen ja Leena Mäki-Patola). Kirjailijana voin iloita siitä, että täällä ”minäkin olen paperityöläinen”. Runoani ei vain lueta, vaan sitä käytetään, ja elän siinä toivossa, että se muuttuu käyttöesineeksi.

Valo on ikuinen, paperi vähän nuorempi keksintö. Kun valo ja käsintehty paperi yhdistyvät, nykyhetki, menneisyys ja tulevaisuus elävät silmissä – ja käsissäsi. Valo vaihtuu joka hetki ja ikuisesti ja niin elää myös käsintehty paperi. Kun nämä elävät liikkeet yhdistyvät paperin vesileimassa, se on ihme ja onni, vähän niin kuin elämä on, jos sitä osaa katsoa ja käsittää.

Joka hetki päättyy joskus. Ja se mikä meistä jää, elää Sirpan suunnittelemassa tuhkauurnassa, jossa sulamme hitaasti paperin kaverina, palamme maaksi ja palaamme maan päälle monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.

Ja kun valo loppuu, sytytän Sirpan lampun, jossa lukee Valo.

Sirpan paluu Tornionjoen varteen kuuluu elämän kiertoon, jonka paradoksi kuuluu: mitä kotoisemmaksi Sirpa tulee, sitä kansainvälisempää hänen taiteensa ja työnsa tulee olemaan. Hän on suomalainen taiteilija, mutta hän on myös taiteilija.

(Galleria Norsussa 16.2.2007)

Ääniä piilopaikoista | Why Birds Sing

Kevään korvalla linnut sirittävät, ja ihminen kuvittelee mielellään, että siinä on jokin viesti, ellei peräti kertomus. Mutta mitä linnut puhuvat, kun ne laulavat?

Ennen maalla uskottiin, että esimerkiksi rastas osasi puhua, vieläpä puhutella nimeltä. ”Pien pino, pien pino. Hakkaa vielä, hakkaa vielä!”, sanoi rastas halonhakkaajalle ja laiskalle työntekijälle se räkätti:

”Laiska mies, laiska mies. Lyö, repäise, lyö repäse!” (Pienti lintukirja, SKS 2005)

Suomalaisen tai Pienen lintukirjan kanssa samaa mieltä räkätin viestistä on italialainen Herra Palomar: ”Rastaan vihellys on siitä erikoinen, että se muistuttaa täysin ihmisen vihellystä.”

Hetken päästä rastas kuitenkin vaikenee, ja Herra Palomar jää miettimään, mitä taukojen aikana tapahtuu:

”Entä jos viestin merkitys piileekin tauossa eikä vihellyksessä? Entä jos rastaat keskustelevatkin hiljaisuudella? (Vihellys olisi tässä tapauksessa vain välimerkkien käyttöä, kaava joka merkitsee ´loppu, kuuntelen´). Hiljaisuus joka näennäisesti on samanlainen kuin toinenkin, voisi ilmaista satoja eri tarkoituksia.”

Ehkä taide puhuu samalla tavalla kuin linnut? Se mitä haistamme, kuulemme tai näemme, on pintaa, jonka takana taikka hiljaisuudessa, itää.

”Jos ihminen pukisi vihellykseen kaiken sen minä tavallisesti sälyttää sanaan, ja jos rastas moduloisi vihellykseen kaiken sanomattoman siitä mitä on olla luontokappale, niin olisi otettu ensi askel poistettaessa eroa... minkä väliltä? Luonnon ja sivistyksenkö? Hiljaisuuden ja sanan? Herra Palomar toivoo aina että hiljaisuus sisältäisi jotakin enemmän kuin sanat voivat ilmaista.” (Italo Calvino: Herra Palomar, Tammi 1988)

Henki ja elämä –kirjafestivaalilla etsittiin elämää tabujen takana otsikolla ”Ääniä piilopaikoista”

(Voima 1/2007)

My Made Paper

"My Made Paper" Paperivalon 10-vuotisjuhlanäyttely 17.2. - 17.3.2007 Galleria Norsu, Kaisaniemenkatu 9, Helsinki.

”Marjakuusi” kuuluu kuusirunojen sarjaan, joka alkoi Tossavaisen esikoiskoelmasta Juoksijan Testamentti, 1985. Kuuseen ja puihin liittyen Sirpa Kivilompolo ja Tossavainen kokosivat runosalkun ”Arboretum”, jonka pohjalta syntyi kokoelma Arboreta, Like 1995.

”Marjakuusen” mallin löysin Jaana Partasen ja Heikki Lamusuon suunnittelemasta isäni hautamuistomerkistä ”Runopaadesta”, 2006, johon kirjoitin kolmena eri runona luettavat sanat.

Kuusi | Spruce

kerro

jos kerrot
samassa maailmassa

kuusten pitää jäätyä metsässä
että ne ei rapise jouluna
ja eteläkuusi muistetaan niin kauan kuin

laulujen
linnoitus
kestää

tell

if you're going to tell

in the same world

where spruces have to freeze in the forest

so they won't crumble at Christmas

and the Southspruce will be remembered as long as

the citadel

of songs

will last

kerro

jos kerrot
samassa maailmassa

kuusten pitää jäätyä metsässä
että ne ei rapise jouluna
ja eteläkuusi muistetaan niin kauan kuin

laulujen
linnoitus
kestää