Monday, January 27, 2020

Entä jos some katsoisi sinua | Some Person


Somesta sanotaan sitä ja tätä ja varsinkin hän, joka ei ole mukana esimerkiksi Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa. Entä, jos some katsoisi sinua niin kuin televisio katsoo katsojaa Ylen Sohvaperunoissa?

Mitä minun somepeilistä näkyy? Paljastuuko someruudustani vihaviestien levittäjä ellei peräti kirjoittaja? Milloin viimeksi jaoin positiivista energiaa?

Kaikki neljä somekanavaani ovat kaikkien luettavissa ja kommentoitavissa. Yhtään viestiäni blogissani, fbookissa, tvitterissä ja instassa ylläpitäjä ei ole pyytänyt poistamaan. Yhtä viestiä olen pyytänyt tarkistettavaksi ja tietääkseni vain Timo Hännikäinen on poistanut fbookin kavereistaan.

Päivitysteni vihat ja energiat ovat siis kenen tahansa tarkistettavissa. Myös tykkäämäni sivustot näkyvät fbookissa, mutta muiden peukalon nostojeni kartoittaminen on hankalampaa. Tai ehkä ei-tykkäykseni yhtä hyvin kertovat siitä, millaisen naaman haluaisin nähdä somepeilistäni?

Yksi on ylitse muiden: hyvä kuva


Fbookin julkiset ryhmäni ja tykkäykseni viittaavat varsin kulttuuripitoiseen netin käyttäjään.

Olen mukana 54 ryhmässä, joista kaksikolmasosaa liittyy kirjallisuuteen. Sukukansojen ja luonnon ystävien ryhmiinkin haluan kuulua. Tykkäysten puolella somepeilistä näkyy erilaisia kulttuuriyhteisöjä (47), kirjailijoita (27), lehtiä (19), yleä (8), ravintoloita (7), kustantamoja (6), kuvataiteilijoita (5), poliitikkoja (4), nettisivuja (4) ja kirjastoja (4).

Näköjään fbookissa lähes mikä tahansa ystävän päivittely pyytää ja on saanut peukkuni. Mutta kuinka moni kavereistani on ystäväni, voiko senkin päätellä tykkäyksistäni. Ainakin kaverikseni olen halunnut ja hyväksynyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vain sellaisen ihmisen, jonka olen tavannut.

Ehkä nuo muutamat poikkeukset kertoisivat persoonastani enemmän kuin tuhat kaveria, mutta en halua käyttää hyväkseni heidän nimiään. En edes tässä, ja miltä se taas näyttää peilissä. Olenko pelkkä hurskastelija, kun pelkään loukkaavani kaveria, jonka päivityksiä voi hoitaa kone tai sihteeri?

Yksi on kuitenkin ylitse muiden: hyvä valokuva. Hyvää kuvaa, jonka määrittelyn jätän seuraaviin postaukseen, en osaa olla tykkäämättä – erityisesti jos se otettu kuusesta, vaikka sitä olisi töhritty millä hyvänsä tekstillä. Liikkuvaa kuvaa saatan vilkaista, mutta en tykkää äänekkäästä vilinästä. Someni on äänetön, koska hiljaisuus ruokkii ajatuksen löytämisen mahdollisuutta.

Insta on varsinainen kuvan paikka, tvitteriä silmäilen yhtä harvoin kuin päivittelen. Ja tästäkin blogi-jutusta on vinkattava fbookissa, jos haluaa kävijöitä saati kommentoijia, jotka katosivat blogspotista muutama vuosi sitten.

”Lyhyempi, leveämpi ja leppoisampi”


Entä se ryhmä, johon en liity, ja ne päivitykset, joita jätän tykkäämättä. En voi syyttää peiliä, jos tässäkään suhteessa en osaa olla aurinkoisin energian levittäjä.

Peukalo ei ole noussut ja tulee tuskin nousemaan jatkossakaan kovin monelle mainokselle, pelkälle minä-minä-pärställe eli selfielle, mitatulle tulokselle, saalissaavutuksille sekä muille suoritukselle töissä ja vapaa-ajalla – siis menoille sekä tuloilla ylvästelylle – vauvakuville ja lapsille, joita aikuislapsi pitää vain lapsina, (lento)turisteille, auringon laskuille, autoille, markkinaurheilijoille ja heidän maksumiehelleen penkkiurheilijalle.

Mutta onhan huippu-urheilijakin ihminen, vaikka hän ei tervettä päivää näe. Niinpä tykkäisin, jos KuPSin naisten edustusjoukkueen hyökkääjä Paula Auvinen päivittäisisi somessa kuten Kuopion Kaupunkilehden kysyessä, mikä hänestä tulee isona. Auvinen (pituus: ”pyöristettynä 160 cm”) vastasi:

”Lyhyempi, leveämpi ja leppoisampi.”

Jospa joskus someruudustani näkyy yhtä leppoisa palloilija, joka pelkää elämässään vain tätä: ”Eväiden loppumista töissä.” Toisaalta, jos eväät loppuvat Paulaltakin, meneekö muillakaan kovin hyvin.



Tuesday, January 21, 2020

Tammikuun tanka | Scandinavian Pain 2020



Kuntosalilla
tuttipullo mukava
aina mukana;
mikkihiiret urheilee
kuivissa sisätöissä.


Wednesday, January 15, 2020

Tuesday, January 7, 2020

Korppi mustalintu | "Thirteen Ways of Looking at"



Jää täytti järven
peilin mustalla lasilla.

Mustalinnun ääni

selän takana,
korppi pään päällä.

Tunnistan puhetta
saaren männyssä:

Ehkä näet pohjan
ilman verkkoa pyydät
kaikki kolmetoista tapaa
olla kotona kenenkään
hukkumatta.

Friday, January 3, 2020

Maakuntien media kurjistuu | The Wall Want Save

Kuvakaappaus Facebook-keskustelusta,
jossa kommentoidaan Keskisuomalaisen
päätoimittajan Pekka Mervolan
kolumnia "Kuopio ei ole pysynyt
Jyväskylän vauhdissa".

Maakunnallisten satraappien aika on ohi. ”Maakuntiaan terrorisoivien satraappien” vallasta, josta pääministeri Paavo Lipponen puhui Keskisuomalaisen päätoimittajaan Erkki Laatikaiseen ja Ilkan päätoimittajaan Kari Hokkaseen viitaten, ei ole jäljellä kuin klikkiotsikon verran.

Tuoreimpana esimerkkinä ministeri Maria Ohisalon mekko, jonka ompelijoista tviittaamista KSML:n nykyinen päätoimittaja Pekka Mervola paheksui häihin kuulumattomana tuotesijoitteluna. Keskisuomalainen Oyj:n lehdessä Savon Sanomissakin julkaistiin tänään (3.1.2020) uutinen, joka tiputteli Mervolan ”uutisen” klikkiotsikoiden kastiin.

Jos Laatikaisen seuraajan saatraappiperintö on tämä, kuka eduskunnassa tietäisi, jos joku viittaisi Seppo Rönkköön, Savon Sanomien päätoimittajaan. Entä kuka on nykyinen Ilkan päätoimittaja? Vai yhdistyivätkö Ilkka ja Pohjolainen, ja mikä on Pohjanmaan muinaisen terroristin Kari Hokkasen lehden nimi tänä päivänä?  

Aikamme ainoana Kehä I:n sisäpuolella tunnettuna satraaappina voi pitää Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajaa Jouni Kemppaista. Maaseudun satraappia kuunnellaan jossain määrin myös valtakunnallisessa mediassa, ja yllättävää kyllä Kemppaisen lehden levikki on ollut kasvusuunnassa. Vanhassa ”isossa koossa” painettu paperilehti tekee ilmeisesti oikein jotain muutakin kuin vetoaa kesämökkiläisten nostalgian nälkään.

Maakuntalehden lukijan kannalta tuskin on merkitystä, kuka tuntee päätoimittajan. Herrat saavat pelata pelejään eduskunnassa ja golf-kentillä, kunhan päivän lehdessä on luettavia juttuja.

Mutta kuka niitä uutisia kirjoittaa, kun ei ole toimittajia. Toimitukset pienenevät kuin pyy ilmastonmuutoksen edellä, ja samaan aikaan pörssiyhtiön tulos paranee. Esimerkiksi Savon Sanomien toimitusta ja lehden sivumäärää on karsittu ankaralla kädellä samaan aikaan, kun lehden omistaja Keskisuomalainen Oyj takoo ennätystulosta.

Tätä osattiin pelätä jo silloin kuin satraappi Laatikainen kaappasi Savon Sanomat, ja ilmiönä se muistuttaa kuntaliitoksia. Ennen liitosta luvataan ummet ja lammet ja uudistuksen jälkeen palveluja aletaan vähentää, kun isompi kuntayksikkö ei tuota pieniäkään säästöjä.

Muun muassa SS:n toimittajien selkänahasta repimällä tuloksella Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi lupaa lisätä lehtiostojaan ja laajentaa kilpailua radioaalloilla perustamalla Oyj:n asemat Jyväskylään ja Kuopioon. Radioaalloilla mainostaminen kannattaa nyt, kun Kangaskorpi sai Yleisradion hallituksen supistamaan maakuntaradioiden toimintaa.

Ylen paikallisradiot eivät enää saa näkyä netissä, ja tällä viikolla alueradiolta niistettiin jälleen yksi uutislähetys. Kun Pasilassa on niin sovittu, esimerkiksi Yle Radio Suomi Kuopion toimittaja ei enää juonna lähetykseen Kuopiota vaan Yle Radio Suomen. Niinpä kuuntelija saa korvilleen samaa harmaata mössöä tasapuolisesti kaikkialla, missä päin kaunista ja kielirikasta maatamme sattuu liikkumaan.1

Kun maakuntalehti ja Yle palvelevat savolaista entistä huonommin, mediapuolella on onneksi yksi poikkeus. Aija Pirisen päätoimittama paikallislehti ei ole harmaata mössöä, ja KSML Oyj:n omistama Kuopion Kaupunkilehti palkittiin kolmannen kerran maamme parhaana kaupunkilehtenä.2

Päivälehden nokkaa on pitänyt pinnalla netti paperisen version vanhentuessa käsiin, ennen kuin lehti on kolahtanut postiluukusta – jos se on kolahtanut. Netti on lisännyt Hesarin lukijoita, mutta maakuntalehdet eivät ole onnistuneet yhtä hyvin. Netin kehittämisessä lähdettiin liikkeelle yhtä myöhässä kuin Hesari, mutta esimerkiksi Savon Sanomissa on jääty lähtötelineisiin. Kun printtiin verrattuna juuri minkäänlaista lisäarvoa ei ole synnytetty, miksipä lukija murtaisi maksumuuria.

Kun muuri on ainoa innovaatio, yhtä lahjakkaasti lehdessä on kehitetty tekoälyn etiikkaa. Lukijaa palvellaan siis niin, että pääsääntöisesti toimittajat eivät osallistu somepöhinään. Ja jos osallistutaan, mallia voi ottaa päätoimittajasta, joka katkaisee keskustelut alkuunsa.

Kysyttyäni Pekka Mervolan Facebook-seinällä SS:n tuoreimmasta lehtiuudistuksesta, jossa toinen artikkelisivu poistettiin, puolittuuko myös pääkirjoitussivuja avustaneiden budjetti, päätoimittaja lopetti keskustelun kolmanteen kommenttiin (2.1.2019):

Onpas Espoossa asuvalta apurahakirjailijlta kovin ylimielinen toteamus. Luotamme omien sisällöntuottajiimme lisättynä avustajiin. Niistä yksi oli tänään Taloussivulla. Lehti on kokonaisuus. Päätän keskustelun osaltani tähän ja ryhdyn katsomaan Ylen loistavaa Koivisto-sarjaa. Hyvää mieltä ja iloa vuodelle 2020.

En ole asunut Espoossa3 kolmeen vuoteen, enkä kuopiolaisena tiedä, pitäisikö olla huolissaan espoolaisten vai taiteilijoiden puolesta. Mutta Lipponenkin katui kielenkäyttöään, johon SS:n päätoimittajalla on tuskin tarvetta. Eikä tule olemaan, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Ehkä olemme sittenkin palaamassa ”maakuntiaan terrorisoivien satraappien” aikaan?

Monday, December 23, 2019

Joulukaktus | The Christmas Tree 2019


Kaupunki on sataa, kuhinaa
− kuhia ja unta vailla.

Joulu asuu Automaassa,
todistaa autiomaan tietäjä

Trolli ja pukki. Sieltä se kola
tulee tulipa uutta vuotta tai

Musta lumi; kasvun kinkuksi
kasvis kukkii kiertoilmalla.

Vrt. Ensyklopedia (Poesia 2011, 131) Joulukaktus Saharan autiomaasta on tuotu kaktus, joka kukkii kerran kahdessasadassa vuodessa. Se on asetettu jouluikkunaan ja lapset odottavat värien syttyvän. Lumi on saartanut talon niin kuin rasva kinkun. Vilttien ja kerrastojen alla uneksitaan kirjallisuuden sisätiloja ja niiden sisätiloja. Isoäiti nukkuu aina kaksisataa vuotta ja herää jouluna, kun kaktus kukkii. JV kukkiminen

Wednesday, December 11, 2019

Lihavoinnin loppu | Päivälehti is slimming down

Niinä aikoina, kun Helsingin Sanomat poisti jutuistaan kursiivit ja lihavoinnit, on ehkä syy julkaista uudelleen näky, ennustus eli runo.

MAUSOLEUMI


Aatos oli ensin sitten Päivälehti. Uusi Suomi vanha Suomi yhtä äkkiä kuin Hesarin tulosta Lasipalatsin menot. Sen kansainvälisen Sanoman tuloista ei kasvanut kuin kotimuseo Helsingissä. Uudet aallot tulivat, särkyivät siihen mikä mustassa tyylikirjassa muistutti miljardeja sivuja ketään hämmästyttämättä. Tai yhtä paljon kuin ensimmäinen painotuote: kolikko.

      Mikä olikaan jokapäiväisen kursivoidun välistetyn, lihavoidun eleen ero? Rahassa sen näit kun uudet aallot laulettiin takaisin: Sanomalehden perikato porvarillisessa lehdistössä muodostaa kaavan, jonka mukaan se järjestäytyy uudelleen neuvostolehdistössä.

      Niin aatos oli ensin periaate sitten Pravdan totuuden peri setä Google ja lumpunkerääjän ennustus eli sen hetken: sikäläinen lukija on alati valmis muuttumaan kirjoittajaksi, nimittäin kuvailijaksi tai myös käskyjen sanelijaksi ‒ hän hankkii pääsyn tekijyyteen. Vihdoin työ itse tuli sanaksi & aluksi yhteiseksi ominaisuudeksi ja omaisuudeksi: yleinen ja yhtäläinen Jumala keinotekoisen kirjoittamisen taito.

Yhtä vähän tämä oli tässä kuin lumpunkerääjän uni musta musteen voitto Ai Weiwei Vinin hapertuvalla paperilla. Jäljellä se mikä sanomatta.

(Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja, Palladium 2016, 24)
eleen ero; kursivointi ja lihavointi samassa järvessä