Kymmenen ensimmäistä e-kirjana | E-bok 2021

Kymmenen ensimäistä proosateostani voi nyt lukea e-kirjana. Kirjastostahan nuokin löytyvät, mutta kirjan ostajan kannattaa turvautua Antikka.nettiin.

Esimerkiksi New Yorkin Lentävä suomalainen (2014) on käytännössä loppuunmyyty; Rosebudin uudesta kirjakaupasta Sivullinen löytyy kaksi Lentävää suomalaista, mutta varastosta ei yhtään kappaletta.

E-kirjana ovat ladattavissa vaikkapa täältä:

Lentävä C 1994

Koirastähti. Ex-sukupolven romaani 1996

Vihtapaavo 1999

Kylmä maraton. Urheilukirja 2002

Euroopan omistajat 2004

Eskimobaari 2006

Koulu. Otteita nuoren opettajan päiväkirjasta 2009

Sivullisia 2011

Kesäpäivä 2013

New Yorkin Lentävä suomalainen 2014 ja

Taistelevat metsot 2020 löytyy äänikirjan esimerkiksi tästä linkistä ja Kuoharit 2018 on kuunneltavissa ilmaiseksi YouTube-äänikirjana täältä.

PS E-kirja on epub-tiedosto, joten sen avaamista varten on asennettava jokin epub-lukijaohjelma. Niitä löytyy netistä ilmaiseksi, esimerkiksi tämä Freda-niminen vaihtoehto:

https://www.microsoft.com/en-us/p/freda-epub-ebook-reader/9wzdncrfj43b?activetab=pivot:overviewtab

 

Vain sivullinen kuulee, kuinka metsä puhuu | NV 1/12

Suomessa sivu on sana, joka vertautuu sanoihin ”kuve, kylki, laita, reuna, syrjä, vieri”. Sivusta juontuva sana sivullinen taas tarkoittaa ”johonkin kuulumatonta, syrjäistä ja vierasta”. Sivullinen elää siis laidalla, ei keskellä. Sivullinen asuu jossain tuolla reunalla, jonkin rajalla, ei keskuksessa. Sivullisena sivullinen tuntee olonsa oman elämänsä sivulliseksi niin talossa, pihalla kuin metsässä – joko vapaaehtoisesti tai pakon takia. 

Miten tätä sivullisen toiseutta voi ymmärtää se, joka asuu keskuksessa ja elää keskustaelämää? Ymmärtääkö keskuksen ihminen paremmin vain toista keskustalaista? Entä miten sivullinen ymmärtää keskustalaista? Vai ovatko kaikki ihmiset jossain suhteessa oman elämänsä sivussa sinnittelijöitä? Eikö jokainen ole joskus yksin suhteessa yhteisöön – juuri siksihän ihmisen sivullisuus on mahdollista?

Näitä sivullisen ongelmia on käsitelty monissa eri muodoissa ja kirjoissa. Itse olen uusimman teokseni Sivullisia (Like 2011) lisäksi runoillut sivullisuuttani yhden metsän puun, kuusen kautta runo- ja valokuvateoksessa Kuusikirja (Like 2008) ja varsinkin sen päättävässä esseessä ”Kuusenjuuria”.

Millainen minä syrjässä seisoo?

Väitteeni on, että vain sivullisella on mahdollisuus ymmärtää, mitä metsä puhuu. Suomalais-ugrilaisilla, joihin savolaisetkin kuuluvat, on reuna-alueen asukkaina vielä jonkinlainen mahdollisuus ymmärtää sivuun työnnettävien alkuperäiskansojen mieltä.

”Sivussa saa kätensä nyrkkiin tai tapailemaan sävelmää”, kertoo suomalainen, Pohjois-Karjalan periferiassa asuva kirjailija Veronica Pimenoff: ”Keskuksissa ei saa liikettä alulle. Liike lähtee syrjästä, siitä kitkasta, joka syntyy, kun jotkut eivät osallistu kaikkeen vaan irrottavat sormensa pelistä – jossa ei olisikaan kuin häpeäksi voittaa – ja saavat kätensä nyrkkiin tai tapailemaan sävelmää.”¹

(... jatkuu Nuori Voima 1/2012)

Arvostelijain liittoon ensimmäinen pelikriitikko

Kritiikin uutiset

Ensimmäinen pelikriitikko on hyväksytty Suomen arvostelijain liiton jäseneksi. Hän on muun muassa Pelit-lehteä avustava Antti Ilomäki.

SARV:n uuden hallituksen ensimmäisessä kokouksessa ei kuitenkaan perustettu omaa jaosta peliarvostelijoille. Jatkossa uudet jäsenet toimivat Matti Rämön johtaman elokuvajaoksen alaisuudessa.

Ryhmänjohtaja Randy Mel Gibsonin polvistuessa haavoittuneen toverinsa eteen hänen taakseen hiipii vihollinen, jota ampuu selkään Melin tasa-arvoinen johtohahmo Jack Rabbit Finnboy. Ampumasarjan pelastus on hetkellinen. Pian liittolaiset joutuvat pommitukseen seinän kaatuessa tuskissaan makaavan soltun niskaan. Mel ja Rabbit eroavat käydyn operaation jälkeen hetkeksi, kun kattoikkunan läpi tippuu suutari sänkyyn. Mel vajoaa lasisateessa kanveesiin haroen pistooliaan, mutta ryssä yllättää jälleen. Tässä vaiheessa tapahtumat siirtyvät taaksepäin historiassa. Laskuvarjopataljoona työntyy takalinjaan tekemään selvää Muurmannin bunkkereista radalla. Otan komentoon ryhmän ja johdatan Karjalan hylätystä korvesta hemaiseviin maisemiin. Aseet ovat rähinöistä tuttuja perusvehkeitä, kuten puoliautomaattinen kivääri, kevyt sarjatuliase Tomppa ja aina lonkalla heiluva käsinkaiverrettu pistooli. Jotta miehet pääsevät turvallisesti eteen, käsken tulitukea pitämään päät piilossa. Tuen jälkeen hyökkäystä käskytetään piippalakkien sivustaan tekemään heistä jauhelihaa. Osa ei millään heitä lusikkaa nurkkaan, vaan punnertaa pystyyn täysissä lihaksissa. Tämä jos mikä on maailmanluokan sotaa joukkueenjohtajan silmin. Osumia saatuaan Melin pitää suojautua nappia painamalla, jotta näkymätön täti pääsee korjaamaan nikkelimyrkytystä. Muutamassa hetkessä säkin suojassa tykki taas hollille ja ristikolla saa tarkennettua näkyä. Efektikaartiin kuuluu myös filmgrain, joka tuo vanhan tappamisen tuntua rakeistamalla ristikkoa mustavalkoisten elokuvien malliin. Kun pistää viitosta silmään, aseet eivät  jäähdy lataustauoilla tehtävien syömisten lomassa. Soolona Mel ottaa vastuulleen tankin ja isästään eksyneeneen pikkupojan saattamisen turvakotiin tantereelta. Tankkikomentajan roolissa ryssät vähentyy sadoittain ilman tuuria. Tonneja painava kone tuntuu käsittelyssä kuin paperilta ja liikkuminen on kevyttä heviä. Silti tankkiin saa mäjäyttää ainakin kolme rakettia, ennen kuin ruudussa lukee Game Over, ja poika pelastuu. Äänimaailma koostuu laukauksista, kavereiden ja vihollisten huudosta sekä orkesterista. Vaikka Finlandia saa hetkellisesti taisteluinnon koholle, vasta tovereiden karjumat varoitukset pistävät veret kiehumaan. Kommentit, kuten mene suojaan Mel, sinusta tehdään muusia! tai enpä haluaisi pelata pokeria kanssasi hutsu, huvittavat jopa rämeperäistä Manskun kundia. Melin menneisyyteen keskittyvät välikauhut kummittelevat kauniisti ja loppusuoralla yksi kohtaus onnistuu koskettamaan. Siinä hän liikuttuu jopa kyyneliin kertoessaan lääkäriteltassa kiroilevalle Rabbitille, että tämä on menettänyt sählytunnin lukiossa ehkä lopuksi elämää. Näissä näytöksissä vaikeus on hieman liian helppo kokeneelle ja fiilis ei vaihdu kauhuun edes kuolemassa, josta odottaisi hieman enemmän haasteita. Hetkellisesti hurmioituu, kun piipaalakit ottaa käyttöön sala-ampujat. Pesäkkeisiin päästyään ne juoksevat kuitenkin päättöminä kanoina ja toimivat lähinnä tykin ruokana. Simputusnapille löytyisi käyttöä.

(Sivullisia, Like 2011, 211 - 212)

Kirja, lyhytproosakokoelma, proosakirja, proosateos, romaani | Strangers, Outsiders, Bystanders

Juhani Brander:

"Pirstaloituneen informaatioärsykekulttuurin lievealueilla kukoistavat blogit. Ne ovat yleensä huomionhakuista teeskentelyä, jossa kirjoittaja tarjoaa fantasiaminänsä heurekat nettiyhteisön ihasteltavaksi. Blogit saattavat täyttää kirjoittajansa jonkinmoista, yhteisöllistäkin terapiantarvetta, mutta eivät juuri jätä vastavuoroisuudelle tilaa. Tietysti palautetta saa lähettää, mutta senkin pystyy tarvittaessa deletoimaan.

Kysehän on siis puhtaasti manipuloinnista ja ohjeistetusta aivopesusta.Jouni Tossavaisen Sivullisia ei pyri parodioimaan tätä ilmiötä, vaan antaa äänen ihan jokaiselle kuvitteelliselle kirjoittajalle näiden narsistisista rikoksista huolimatta.
(... jatkuu Turun Sanomat 7.9.2011)


Joni Pyysalo:

"Jouni Tossavaisen lyhytproosakokoelma on ajatukseltaan sukua Spoon River -antologialle, mutta pureutuu kuolleiden sijaan nettitekstiä parodioivalla tavalla eri ammattikuntien edustajiin. Tajunnavirtamaisesti assosioivissa, nokkelissakin henkilökuvissa kuvataan monenlaisia sivullisia abiturientista öykkäriin, purevimmin kirjoitetaan kirjallisuusmaailmasta."
(Suomen Kuvalehti 8.7.2011, s 62-63)

Herman Raivio:

"Jouni Tossavaisen romaanista Sivullisia tulee mieleen punk-bändi Anti-Nowhere Leaguen klassikkokappale "So What". Siinä kertoja kuvailee kokemuksiaan lampaan naimisesta vanhan miehen kalun imemiseen. Tarinat päättyvät aina samalla tavalla: "Entä sitten!" Voimme kuvitella miehen pubin pöytään: "Tarjoa vielä yksi, niin kerron lisää! Tai ihan sama, kerron kuitenkin!"

Nykyään näitä tarinaniskijöitä löytyy enemmän netistä kuin pubeista. Siellä kuka vain voi sanoa itsestään mitä vain, ja niin sanookin, vailla pelkoa pilkallisesta naurusta.
(... jatkuu Parnasso 3/2011, s 63)


Putte Wilhelmsson: 
"Kirjaimellisesti otettuna Jouni Tossavaisen uuden proosakirjan Sivulliset tarkoittaa sivun mittaa, oikeastaan perinteistä A-nelosta. Vertauskuvallisia merkityksiä jokainen osaa keksiä omasta päästään.

'Työttömänä aloitin blogin', aloittaa Tossavainen, ja antaa nimettömän kertojansa suulla ymmärtää, ettei annettua mittaa laajempi lörpöttely ole paikallaan edes rajattomassa bittiavaruudessa."
(... jatkuu Aamulehti 31.5.2011)

Marjo Heiskanen: 

"Jouni Tossavaisen kokoelma Sivullisia nostaa sivulliset keskiöön. Tapaamme turhautuneen neron, joka tiskarina onnistuu lähes ratkaisemaan maailman huumeongelman, eläydymme jääkiekkoilijan vaimon rahaongelmiin ja näemme, kuinka luuserin sanataide lihallistuu tekemättömyydeksi. Puhujuus huojuu hahmolta toiselle, joskus äänessä on sivullisuuden ammattilainen itse, joskus hän on tarkkailun kohteena. Kokoelman edetessä muutamat hahmot alkavat ilmestyä muuallekin kuin omiin tarinoihinsa."
(... jatkuu Radio Savo 15.4.2011)

Teppo Kulmala:

"Nykypäivänä kuka tahansa on kirjoittaja, ainakin rutiinikirjoittaja. Nykyviestimien myötä kielenkäytön perinteinen yhteneväisyys murtuu. Sitä kautta muuttuu kuva olemassaolosta. Sosiaalinen media korvaa sosiaalista elämää.

Nettikirjoittelu leviää Jouni Tossavaisen kirjassa hengästyneen vauhkoksi sanapelikentäksi."
(... jatkuu Savon Sanomat 14.4.2011 ja Keskisuomalainen 10.5.2011)

Kaisa Viitala:

"Sivullisia on Jouni Tossavaisen kahdeksas proosateos, kaikkiaan hänen kahdeskymmenes kirjansa. Lyhyiden tekstien kokoelma jatkaa tuttua kielellä ja näkökulmilla leikkimistä. Alussa kerrotaan blogista, jonka kautta lukijoiden kuvaukset sivullisuudesta olisi kerätty. Osa lastuista on julkaistukin Tossavaisen Kuva ja sana -blogissa.

Kaikki 157 tarinaa ovat pituudeltaan A4-arkin mittaisia ja alkavat ammattinimikkeellä, nykypäivän palvotulla statussymbolilla."
(... jatkuu Ilkka 14.4.2011)

Prosak:

"Jouni Tossavainen esiintyi toukokuussa 2011 Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubilla ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Jouni Tossavainen luki proosaklubilla teostaan Sivullisia."

Books from Finland:

"Poet and writer Jouni Tossavainen has directed his verbal curiosity towards blog writing in his eighth prose work, entitled Sivullisia (‘Outsiders’, Like, 2011); it consists of a collection of (fictional) blog posts, which seem to contain plenty of junk as well as treasures.

The book is a dizzying linguistic playground; it includes posts, around a page in length, from 157 ‘outsiders’. Escaping the familiar structures of language usage gives rise to snapshots of estrangement...

Since I’ve been unemployed, I started a blog called Outsiders. It soon came to serve as work, and I became dependent on its benefits. Although describing being an outsider helped to anaesthetise me, and verbalising all of my afternoons didn’t even take up all my time, the feedback that came in was reward enough. I wouldn’t have taken any other reimbursement anyway because of the restrictions set on recipients of government benefits. Increasingly frequently I found myself longing for more. Even a short blog comment about being an outsider felt even truer than what I with my self-employed, jobless person’s competence was able to achieve in relation to being sidelined as an unemployed person, regardless of what kind of manager I had been in my previous life. When asking for more accounts of other people’s well-being, I wanted them to use their own names. I justified this because I did not want to read lies, which often come from and lead to chatter in cafés and on the web. Apart from the pure enjoyment of being present, using one’s own name – even in wrong-headed topics or notions – makes it easier to approach the harsh laws of the working world. When one knows that by using one’s own signature one is dragging one’s family into the mire, including those who have gone before and those yet to come, one is able to blaze trails along which one can outflank the passive to activate another, equally unemployed. I did not place any further requirements on the other commenters besides first name and surname, as the rules had been drawn up by professionals in their own field. The regulator’s work also requires skill, if not a tremendous craving, for damming up another flood of text so that one’s own advantages do not have a chance to dry up. To facilitate reading for myself and others, I introduced only a couple of restrictions, which I imagined that I, too, would be able to adhere to. Only one side of a sheet of A4 was to be used – that is, one page – and what people wrote had to be true. Truth, beauty and quality ensured that everyone would begin what they had to say by writing about their current work. More stories, anecdotes, even poems piled up than the law permits me to read – much less compile – during working hours. For this book I have selected only 157 stories from the Greater Helsinki area for the sake of efficiency. The faster you can read the work, the less time it will distract you from your main job. I chose to limit things to the capital area so that the stories about well-being from individuals linked to this place would seem to form a more integral work, or document at least, about what was happening in the Big H, the centre of the nation, at the start of the millennium. I will publish the tales of work from beyond the outer ring road at some later stage, if I manage to come to an agreement with the writers concerning intellectual property rights.

Udmurtia

Sivullisia käännetään myös udmurttiksi, kuten selviää täältä.

Юни Тоссаваинен (Jouni Tossavainen) – фин кылбурчи но прозаик. «Sivullisia» яке «Аутсайдеръёс» – гожъяськисьлэн тямысэтӥ книгаез. Татын гожтэмын 157 муртлэн ужан интыязы асьсэды воземзы сярысь. Кызьы калык пӧлын улыса, ужаса но адями огназ кыле. Ваньмыз со гожъямъёс Хельсинки карын улӥсьёслэсь бичамын. Нуналмысь улонзы сярысь мадись муртъёс верало сое, мар йыразы шукке. Книгае верамъёссы сыӵеен ик пыризы. Дэмласько тодматскыны одӥгеныз – нылпилэн малпанъёсыныз.

Pariisin puhetta | How the forest answered in Paris

"Väitän vain sivullisen ymmärtävän, mitä metsä puhuu. Suomalais-ugrilaisiin kansoihin teokseni Sivullisia (Like 2011) väite liittyy, mikäli emme ole vain voittajavaltoja, vaan meillä reuna-alueen sivullisina on vielä jonkinlainen mahdollisuus ymmärtää jatkuvasti sivuun työnnettävien alkuperäiskansojen mieltä, metsän kieltä. Savolaisen tai marilaisen sivullisuus Helsingissä tai Moskovassa on kaksinkertainen sillä tavalla, että hän on pihalla sekä kaupunkitalosta että kotimökistään. Cityugrin sivullisuus muistuttaa siis kenen tahansa muukalaisuutta ja arabipakolaisen vieraantumista Euroopasta. Sivullisena cityugrilla on mahdollisuus ymmärtää toista pakolaista, mutta pihalla seisova ugri voi olla myös viestinviejä tai sanansaattaja Hermes citytalon vallan ja hallitsemattoman metsän kielen välissä. Tässä mielessä hän on metsän paluun mahdollisuuden mahdollistaja, metsän syntytiedon haltija. Tätä ugriherkkyyttä metsäkokemukselle tarvitaan, koska maapallo on rajallinen elonpiiri ja tällä hetkellä syömme luontoa enemmän kuin kestämme. Siksi tarvitaan jonkinlaista ympäristövallankumousta. Mutta tässä kiinalaisen kapitalismin kumouksessa ei ole kyse paluusta aitoon, eikä nostalgiasta menneen maailman puhtautta kohtaan."

(Tiivistelmä: ONLY THE OUTSIDER KNOWS HOW THE FOREST SPEAKS. Jouni Tossavainen: “Vain sivullinen kuulee, kuinka metsä puhuu”, Pariisi 25.3.2011)

Sivullisia: Pelimanni | Outsiders (Like 2011)

Pelimanni ei ollut soittajan näköinen mies. Keikkaa ei tilattu harva- tukkaiselta Petriltä, joskus sentään potpurien sivusooloja Yrjönkadun irkkusoitoissa. Ja yhden kerran Petri pääsi lurauttamaan klarinettiin Kivi-juhlien rampissa ruskea samettipuku päällä. Lopullisesti soittoniekka kyllästyi sivullisuuteensa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Vanhojen kavereiden kurtut lauloivat ympäri juhlakenttää ja liehuvin liinoin puetut nuoret ilakoivat isolla lavalla, kun hän lähti etsimään yksinäistä metsäpolkua ujoutensa uraksi. Soittelisi sitten häpeänsä tunnot omassa hiljaisuudessa vaikka muurahaispesälle. Seuraavana kesänä hän näki tytön samassa polkujen risteyksessä, jossa koivu ja kuusi halasivat toisiaan. Tiainen sirputteli sillä kuusen oksalla, jota hän katseli riittävän vahvaksi. (Sivullisia, Like 2011)

Sivullisia: Abi | Outsiders (Like 2011)

Abina istuttiin Koffin puistossa ja laulettiin Kotkan poikii. Oltiin erilaisia, mutta tytöt lähtivät vanhoille kavereilleen. Yöllä kiivettiin Laten kanssa tikkaita Mellerille. Tavataan huomenna, runoilija sanoi ikkunalaudalla. Ei ottanut vastaan, vaikka meillä oli Pernod-pullo mukana. Ei menty seuraavana päivänä eikä koskaan, se kaduttaa nyt. Laten muistoksi laulan karaokessa Kotkan poikii aina kun käyn Tehtaankadun Vessassa. Ja näillä kulmillahan minä asun vieläkin Länsi-, Itä- ja Pohjois-Helsingin seikkailujen jälkeen. Täällä sitä tuntee olevansa sinut kaupungin kanssa. Minä tunnen Helsingin ja kaupunki tuntee minut. Vapaus, yhdellä sanalla sanottuna, on yhtä kuin Helsinki. Elää pientä elämää keskellä suurta kaupunkia on vapauteni. Siitä olen kirjoittanut enemmän kuin mistään muusta myös netissä ilmestyvään blogiini. Ja lisää on tulossa, kuten näkyy. Sivullinen, lähetetty 16. marraskuuta 2010, 14:37:00.

Mitä sinä pelkäät! | What are you afraid of?

Jostain kohti on oltava varsin vahva, että kestää näin hyviä lääkkeitä. (Antti Raittila)

"Metsänhoitaja" | Sample of the book Strangers (Like)

Metsänhoitajalla on närhen sulka hatussa. Ketun kuva vihreän sarkatakin polettina kertoo hänen vakavasta suhtautumisestaan Tapion pehmennettyihin metsänhoito-ohjeisiin. Kotimaisen Saabin ovi lumpsahtaa turvallisesti metsäautotien kääntöpaikalla, lupaavasti välähtää myös aurinko peräpenkin lastenistuimen turvalukossa. Metsäpolulla tummien housujen prässit pysyvät kuivina sulkahattuisen metsänherran ravistellessa huolellisesti kuoritulla pajukepillä kaiken maailman heinistä vettä. Jumala teki, minä korjaan, hän sanoo pystyyn lahonnneen metsämökin nurkalla. Eikö tuo lauta sattune silmämitalla, sanoi metsurimme Kalle ja naulasi räystäslaudan niin, että vanha isäni käski korjata sitä seuraavana päivänä. Nyt hänen täysinoppinut poikansa laatii käden käänteessä oppi-isiensä parhaita perinteitä noudattaen täydellistä hakkuusuunnitelmaa hapottomalle ruutupaperille. Puhtaalta pohjalta on lähdettävä, vaikka ojatkin on laitettu mutkalle. Varmaan siksi, että hänen työnsä ei loppuisi kesken, puista nyt puhumattakaan. Iäkkäinä ja viisaina kuin Havukka-ahon ajattelija tietävät sitten, missä tästä elämässä on kyse. Nyt kun Kalle näytät sen pyykin paikan, niin osataan katsoa, mihin suuntaan sitä aukkoa ruvetaan kaatamaan. Rauha rapia, rieska makia, mutta hirveen näköinen aukko, sanoo Kalle. Seitsemälle hehtaarille saat istuttaa neljätuhatta tainta, laskee metsänhoitaja. Korvasieniä sieltä löytyy parin vuoden päästä. Hän ei tiedä, että Kallella on pistooli eteisen seinällä. Siihen käy pienoiskiväärin panos, ääni ei ota korvaan ja jälki on siistiä. Käy kylässä, täällä on niin yksinäistä, sanoo Kalle. Eikä ole, toteaa metsänhoitaja. Minä olen kulkenut metsiä enemmän kuin sinä enkä ole tuntenut yksinäisyyttä. Sivullisempi ihminen on Mannerheimintiellä kuin Kainuun saloilla, jossa niitä ikihonkia humisee. Opetus: ihmiseksi ei lueta.

(Ote teoksesta Sivullisia, Like 2011)