Valokuva | Poetica photo

Näköala Haminalahdelle 2019.

 

Kuten kori marketissa

silmät poimivat kuvia

valmiista maailmasta.

 

Näköiskuva trompe l’oeil

rajaa todellisuuden hiljaisuudeksi

jonka keinotekoisuutta valo-

kuva monistaa.

Hylättyjä esineitä 60 | Det sista paret

Saarismäki Tervo 1980.

Työhevosen turpa hamuilee apilaa

piikkilangan takaa.

 

Haravakoneen piikkeihin takertuu

etanoita ja usvaa.

 

Takkuiseen kaislikkoon

lipuu airoton vene.

 

Näillä Jarkko Laineen ”Maamme runon” loppusäkeillä aloitin jutun ”Autius voittaa” (18.1.1980), jossa julkaistua kuvan ja sanan paria pidän ensimmäisenä valokuvarunonani. Lähetin filmit ja liuskat Sisä-Savon lehden päätoimittajalle Jorma Airaksiselle Mäntsälästä, jossa työskentelin Ohkolan B-mielisairaalan kylvettäjän apulaisena ja siivoojana.

Kuvassa näen viimeisen kerran Saarismäen kotitilan savusaunan, tosin ilman kattoa. Toisen Aki Luostarisen ja Risto Rasan runoihin liittyvän valokuvarunon sain julkaistuksi Sisä-Savon toimitusharjoittelijana Suonenjoella 18.4.1980.

Runo ”Viimeinen pari” päättää 9. tammikuuta 2021 aloitetun Hylättyjä esineitä -sarjan, jota on käynyt katsomassa/lukemassa 16 047 vierailijaa (3.1.2022). Eniten kävijöitä keräsi 21.4. ”Eksyjän opas” (502) ja vähiten sarjan kolmas pari ”Den föflutna tiden” (34).

Valokuvarunot on kirjoitettu vuoden vaihteessa päättyneellä valtion viisivuotisella apurahalla. Kiitoksena veronsa maksaneille julkinen lukuoikeus jatkuu, mutta valokuvarunouteni jatkoja mietin, kehitän ja tulostan jossain muualla kuin Kuvassa ja sanassa.

 

Pojan usko lapsen-

uskon loppu.

 

Onnellinen pari, kumpikin

onneton tavallaan.

 

Kiroillaan esineelle

vaikka varpaaseen sattuu.

  

Vanhoilta jäljiltä

uusille laduille.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 59 | Chose

Qinghai Kiina 2013.

Hiekanjyvästä pienempi

pelkkä hiukkanen

on luojan luomaa pölyä

 

koko ihme kaikki tomu

kerros kerrokselta

laskee itsensä esineeksi

 

arkkuun tai ehkä tuhkaksi 

olioksi¹ joka on laajempi versio

ihmisen kohteesta.

 

¹ Ranskalaisen filosofin Henri Bergsonin (1859–1941) ilmaisu chose voi olla objekti tai kohde, mutta jos puhutaan olioista, jotka esiintyvät havaintokentässä on luontevampaa sanoa joko ”olio” tai ”esine”. ”Esinehän on nimenomaan esiintyvä olio. Bergsonin mukaan kohde (objekti) on suppeampi versio esineestä tai oliosta.” (Jan-Ivar Lindén: ”Todellinen elämä: Bergson ja koettu luonto”, Tiede & Edistys 3/2021, 159)

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 58 | Damm

Hernesaari Helsinki 2014.

Siellä missä hiljaisuus pölyä

kerros kerrokselta

laskeutuu. Talo kuolleita

 

kuolleiden joukossa

ihminen hylätty hauta

esine kuivuu lepää

syö maan rauhaa

hiekkaa juurineen.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 57 | Ein Gedacht

Tervaruukki Kuopio 2021.

Helikopterin jälki

ei jää kaupungin ääneksi.

Se tulee päälle jäällä.

 

Joka askel ihme

uus mahdollisuus. Aika on niin

mahdoton, ei mikään toistu

samanlaisena. Paitsi ajatus,

ajatteluksi sanottu mahdottomuus.

 

Ihminen myös taivaassa pääeläin.

Se lentää suoraan, telkkä aikansa

pintaa pitkin. Perhoset vaan

lepattaa ilmaan ikuista ajatusta

Du liegst im grossen Gelausche.

 

Samassa sairaskopteri palaa

horisontin takana.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 56 | Koreanliuska 1–7

Runopaperiteos Koreanliuska ripustettiin metsämuseo Lustoon kesällä 1997. Näyttelyruno pienillä muutoksilla julkaistiin Valittujen puurunojen 1985–1998 lopuksi uudessa, ennen painamattomien runojen osastossa ”Neulastie”. 

Ja vielä kerran Hylätyissä esineissä (2021). Kiireellä maata lämmitetään, talous kasvaa ja meri jatkaa lihomistaan runossa kuviteltuun suuntaan. Kun tavataan ihmisen rakentamalla vuorella, kelluvalla kaatopaikalla, nähdään kasvaako siellä viimeinen puu: 

Koreanliuska. 

Hylättyihin esineisiin sopivan moton tapasin tänään Jaan Kaplinskin runossa ”En tunne olevani kotonani tässä synteettisessä maailmassa”:

Kuolleista

esineistä, ihmisistä ja äänistä

meidän ympäristömme muodostuukin. Elävä perääntyy

edellämme niin kauan kuin koskematonta luontoa on vielä olemassa

tai elää hiljaiseloa rinnallamme –

kukkaruukussa, akvaariossa, seinänraossa, roskakuilussa.

(Jaan Kaplinski: Ilta tuo takaisin kaiken, Parkko 2021, suom. Anja Salokannel & Pauli Tapio, 191)

 

Koreanliuska 1-7 | Det sista trädet (Coreanica slat)

 

Grant Hadwinille¹

1

Luun lukossa Luiskasaaressa

kasvaa sivuttain Koreanliuska.

Pyörivän lehden luiskaa laitaa pitkin

kolikkoon kloonattu nimi

U r o p a e pysyvän kurssin ikikoroksi.

 

Koreanliuskan kuvassa

mustat pyöreät soivat triangelissa,

lehdet kuin pallot

kolisevat tasakylkisessä kolmiossa.

Seitsemän nurin ja yksi oikein

ihminen, viimeinen tosin.

 

¹ Metsuri Grant Hadwin kaatoi ensimmäisen ja viimeisen haide-intiaanien Kultaisen kuusen.

Koreanliuska 2 | Det sista trädet (Coreanica slat)

Jouni Tossavainen: "Koreanliuska", kuusivaneri 43x60, käsintehty paperi Sirpa Kivilompolo, sivellintekstaus Riikka Kaakkurivaara.

2

Koreanliuska, tämä hybridi

on jokaiselle oma puu

täysin tunnustettua purtavaa,

jätti ikivihreä saarna.

Se kannattaa maailmaa

niin kuin puu ja muinoin miesjumalat vahvat,

vaihtuu ja kelpaa kaikille maakuntakukaksi

käy joka moottorissa

on pyytämättä hengissä

ja hengessä mukana pitempään kuin me.

 

Se kyllä myöntää vetävänsä viimeisen henkosen

eri tahdissa, koska me olemme silloin hyvin

tahdittomia.

Koreanliuska 3 | Det sista trädet (Coreanica slat)

3

Tiedon valtatien päässä Koreanliuska

täydellinen puu, aivan viimeinen

ja yhtä hiljainen, harvinainen

ja äänekäs kuin Silfion² Kyrenessä.

 

Täällä teitä sanottiin kaatopaikan puuksi,

oikeaksi oksaksi ilmasta käsin.

Se ei ollut halveksiva nimitys,

kun muita hirsipuita ei löytynyt

ja jäte huusi pulaansa

uppoavalla vuorella.

 

² Silfion oli kasvi, jota viljeltiin antiikin aikana Pohjois-Afrikassa. Kyreneläiset löivät sen kuvan rahoihinsa. Kasvi kuoli sukupuuttoon.

Koreanliuska 4 | Det sista trädet (Coreanica slat)

4

Koreanliuskan koristamalla

kelluvalla jätevuorella

rotat ampuivat tunneleita aikaan

sukelsivat muovit suihinsa.

Nyt sirpaleet kukkivat käsiin,

pelti korroosion kohtu

levittää verisiä enkeleitä

heidän auransa vanaan.

 

Jouni Tossavainen: ”Koreanliuska”, kuusivaneri 60x43, käsintehty paperi Sirpa Kivilompolo, sivellintekstaus Riikka Kaakkurivaara.

Teräs pisti vastaan huikopalan verran

kunnes se jääkaapin ovi jätettiin.

Pakastearkullakaan ei pitkälle melottu.

Se upposi ja jäävuoret imivät itseään

ja muita rintoja kohti päiväntasaajaa,

ja näiden kaatopaikkojen huiput täyttivät

ensi kopterit ja autot, sitten uimari ja veneet,

jos muistatte.

Koreanliuska 5 | Det sista trädet (Coreanica slat)

Jouni Tossavainen: ”Koreanliuska”, kuusivaneri 60x43, käsintehty paperi Sirpa Kivilompolo, sivellintekstaus Riikka Kaakkurivaara.

 5

Tämä tapahtui ja siihen aikaan Koreanliuska

ristittiin, viimeinen tuntematon

määrättiin myös hautausmaan puuksi (Taxus baccata).

Ja huiput täyttyivät vihdoin kaikista parhaista

ja ihminen kylvetti toista huippuihmistä

Koreanliuskalla kuin vihdalla

ja silloin nähtiin merkki:

Koreanliuskan hipaisusta ihmisen selkään

kasvoi valmis vesileima,

ja kaikki jotka sen Leijonan merkin tunnistivat

lunastivat taivasosakkeen toverinsa leimalla.

Koreanliuska 6 | Det sista trädet (Coreanica slat)

Jouni Tossavainen: ”Koreanliuska”, kuusivaneri 60x43, käsintehty paperi Sirpa Kivilompolo, sivellintekstaus Riikka Kaakkurivaara.

6

Joku meistä leimasi itsensä eduskuntaan

pitämään paperisadetta, toinen

painaa samaa Koreanliuskan vimmaa

tuulimyllyn kiviseen napaan

ja jälleen ymmärrämme vähän ihmistä.

Pentti Saarikosken puu oli kuusi.

Nyt hän on kuusi.

Koreanliuska 7 | Det sista trädet (Coreanica slat)

Jouni Tossavainen: ”Koreanliuska”, kuusivaneri 60x43, käsintehty paperi Sirpa Kivilompolo, sivellintekstaus Riikka Kaakkurivaara.

7

Lasia, ruostetta, öljyä

ihmisen kasvot

kaikkein kauneinta

lasia, ruostetta, öljyä.

Muuta meillä ei ole.

 

Sinun juuri ja matka

kohti auringonlaskua

ei herää enää,

ei herätä muistoja puista

talvenvihreistä.

Hylättyjä esineitä 55 | Omikron

Jyväskylä 2018.

Kommuunirutto

communovirus

täyttää mittansa

määrää aikansa. Pian se

 

änkyttää pään

päällä ihan kohta:

Kunst, Kunst sanovat

koneen siivet

aber nicht Dichtung.

 

Jossain on aina hätä

eikä mikään juutu.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 54 | Kyrka

Puijo Kuopio 2021.

Kirkon vintillä

taivaan ja papin välissä

ei ole Jumala vaan

 

ankkurihirsi

kitapuu, saksi, selkäpuu

konttipuu, käpälä ja jalaspuu.

 

Nouse luonto loskasta

paina puuta penkissä:

kolme kertaa kolme koputusta

ilmaan, kolme kertaa kolme

haavat parantaa kasvuaan.

 

Laho tapulin hoitaa

tuhka keväisen lumen

lähdevettä lemmen

kannan sulamaan:

 

kirvelee

kohisee

paistaa luut.

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 53 | Barnstro

Kallavesi Kuopio 2021.

1

Kuten kori marketissa

silmät poimivat kuvia

valmiista maailmasta.

 

2

Toreilla unia & kadulla

selfieunelmat kävelevät taivaan

pimeään komeroon. Kamerat

 

virran varrella kalastaa

kasvojasi, hyviä esineitä

näkymättömiä ihmisiä.

 

3

Keskustelun loppu  

silmänräpäys. Ei enää yhteistä

kuvaa eikä koria, lapsenusko

kerrasta poikki.

 

Taivas on kadonnut tuuleen

lintu totuuteensa, ihminen yksin

kasvaa meressä, valvoo   

yksinäisyyttään kuin kivi.

 

4

Hautakiveen katiskan polo;

koskaan tiedä mitä

tekareihin tarttuu.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 52 | Ka(a)lhygge

VR:n konepaja Kuopio 2021.

1

Mistä me alamme, miksi

lopumme merestä mereen.

 

2

Oi Herra, katsooko hän tätä

tätäkin päivää;

jos niin ketä riistät.

 

On mistä ottaa: inhimillisin

meissä ei ole eläimellistä

vaan esineellistä.

 

3

Järjen vei järven syövä aukko

Kainuun prikaati
Kajaani 2010.

meidän tarinassa: taivas

pistelee aikaansa & sade

 

synnyttää sinestä levää.

 

4

Ja kerran kun aurinko-

ryyppy jäi päälle

rusketus on kirroosin väri.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 51 | Grant Applicant

Arkkitehtuurimuseo Helsinki 2021.

1

Aivan aluksi opettelin

olemaan jotain.

 

Lopulta ei mitään

teettää työtä.

 

Ruutu tyhjä kuin tuhka

vitriinissä, arkku museossa

 

eli elimellinen itse

hiipumisen murskavoitto.

 

2

Silmäsi syttyvät hetkessä

ja olet toisen synnyttäjä.

 

Et sanonutkaan vähän

ja koko pääsky lensi.

 

Olet henkesi

ensimmäinen päivä maassa.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

"Ei metsä kuole" museossa | Hope from Wood

Arkkitehtuurimuseo Helsinki 2021.

Arkkitehtuurimuseossa Toivoa puusta -näyttelyn avaavat säkeet on lainattu Kuusikirjasta (2008). Alun perin runo ”Ei metsä kuole” ilmestyi kokoelmassa Laani, valitut puurunot 1985–1998”. 

Kuusikirjan jälkisanoissa ”Kuusen juuria” kerrotaan runon syntyneen Jaan Kaplinskilta saaduista vaikutteista: ”Metsännenää Tapion juurilla parannettaessa miellytys luvuin ja hyvityssanoin ei saanut olla vihainen vaan lempeä. Tässä lempeän myöntymisen tilassa virolaisen Jaan Kaplinskin runoja lukiessa on kirjoitettu runo ’Ei metsä kuole’.” (189).

Toivo puusta -näyttelyn kuraattori on muun muassa Runoraadista tuttu kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi, ja näyttely on auki 10. huhtikuuta 2022 asti (Arkkitehtuurimuseo Kasarmikatu24, Helsinki).

Tanssi kurkkien kanssa

Kaplinskia näin useamman kerran ja kerran tapasin kotipaikallaan Virossa liki Võrua sen verran, että sain runon kokoelmaan Liiketoimintasuunnitelma (2004):

ensikäki Kaplinskin arboretumissa
se ei kuku minulle pitkää ikää tupakka suussa

talvituvassa valkea uuni, nokiset seinät
kylmällä lattialla lämpimät matot

”inhimillinen tekijä”
runoilijan vihreässä hatussa

portilla hän kertoo tanssineensa
kurkien kanssa (68-69)

P.S. Runon Kitty Todd Arboretumin kuviin liitetty versio löytyy blogista toukokuulta 2007:

http://jounitossavainen.blogspot.com/2007/05/ei-mets-kuole-kitty-todd-arboretum.html