Valokuva | Poetica photo

Näköala Haminalahdelle 2019.

 

Kuten kori marketissa

silmät poimivat kuvia

valmiista maailmasta.

 

Näköiskuva trompe l’oeil

rajaa todellisuuden hiljaisuudeksi

jonka keinotekoisuutta valo-

kuva monistaa.

Seitsemän vuotta instaelämää | Parnasso 5/2021

" Kuka minä olin? Kuka sen tietää, jos en minäkään. Yhtä hyvin saattavat vastata Instagramin hästägit, mihin se elämä meni.  

Minä laskin, insta vastasi:

Onni ja Parnasso 5/2021.

#aikasaaressa 91

#insta, instaruno 28

#kuopio 27

#kirja, kirjailija 26

#kala, kalastus 24

#runo, runous 23

#vesi 23

#kallavesi 19

#talvi, talviverkot 16

#aikakaupungissa 12

#kuva, kuvaruno 11

#kesä, kesäaika 10

#kuusi 9, #aikapekkalassa 8, #savo, savolax 7, #metsä, metsässä 7, #hiihto 7, #helsinki 6, #espoo 6, #puu, puutarha 6, #saari, saarikoski 6, #kävely, kävelyllä 6, #canth 5, #syksy 5, #lumi, lumityöt 5, #linnut 5, #ferdinandvonwright 5, #haminalahti 4, #metsot 4, #onni 4, #sauna 4, #tervo 4, #vispo 4, #kulttuuri 3, #luonto 3.

Siihenkö se seitsemän vuotta hujahti Espoossa, Helsingissä, Kuopiossa ja Tervossa? Kuvaakaan en muista, ennen kuin katson. Sitten saankin lähes jokaisen instaotoksen hetken ja paljon muuta, mitä ei tapahdu ruudulla. Seitsemän vuotta instaelämää ei mennyt ihan suotta, kun näen pilkahduksen myös tulevasta.

Alun perin liityin Instagramiin tavatakseni hyviä kuvia ja jakaakseni valokuviani. Tekstit, stoorit ja videot olivat sivuseikkoja, jotka tulivat kuvaan myöhemmin. Hästägeillä piirrän kuitenkin karttaa siinä missä kameralla, mutta mihin esimerkiksi #aikasaaressa viittaa 91 kertaa sen mielessä, joka ei tiedä mitään yhdestä pohjoisen Kallaveden saaresta..." 

(Parnasso 5/2021, vrt. Tuli & Savu 8.9.2020)

P.S. Kirjoitin esseen keväällä. Kesällä runoilut keskittyivät lähinnä sarjaan "Hylättyjä esineitä", ja hästägit kuivuivat. Kun en lisää tekstiä, katsotaan nyt, mihin kuva kantaa.

Valokuvarunous | Poetica photo

Typography - when who how, Könemann 1998.

 Ensimmäisiä runoihin liittyviä bittijälkiäni löytyy jo Kuusikirjasta (2008), mutta varsinaisen pikselikauteni synnytti tämä blogi. Kuvassa ja sanassa olen julkaissut kuvarunoiksi nimeämiäni valokuvan ja runon pareja vuodesta 2007.

Poetica photoksi nimeämäni valokuvarunouden taustoja pohdin tarkemmin Suomen ainoan runouslehden Tuli & Savun julkaisemassa artikkelissa. Tuli & Savun netissä valokuvaesseen kuvia ei saa avautumaan samalla tavalla napsauttamalla suuremmiksi ja tarkemmiksi kuin Kuvassa ja sanassa, joten lisäsin blogiin otosten taustoja.

 

Kuva 1: Galleria.

KUVA 1 Galleria

Työhevosen turpa hamuaa apilaa piikkilangan takaa/
Haravakoneen piikkeihin takertuu etanoita ja usvaa…

Tampereella galleria Nykyajan näyttelyssä (6.–27.10.1985) Jarkko Laineen Maamme-runon säkeet kuvittivat naapurin isännän Kalevi Koskisen ravihevosen Tiran muotokuvaa. Galleriakuvan otti Helsingin Sanomien valokuvaaja Reijo Hietanen, ja se on julkaistu teoksessa Yleinen psykologia, WSOY 1988, 42.

Toiseen kokoelmaani Kaksitoista kuvaa (1986) liittyneessä 12 kuvan näyttelyssä lainasin muiden runoja paitsi 13. runossa, jonka kirjoitin gallerian seinille valokuvaaja Petri Nuutisen luvalla. Näyttelyyn liittyi myös näyttelijäopiskelija Antti Pääkkösen säveltämää musiikkia. Galleria toimii edelleen Valokuvakeskus Nykyajan nimellä Kauppakatu neljässätoista.

Kuva 2: Vasikat.

 

KUVA 2 Vasikat

Oriveden Opiston esikoisnäyttelyni 1982 runoista ”Harmaa lauta kasvaa”, jonka kuvassa kaksi vasikkaa kurottelee syötävää leppäaidan välistä myös galleria Nykyajan näyttelyssä 1985, julkaistiin esikoiskokoelmassa Juoksijan Testamentti (1985). Ensimmäisen autoni Lentävän C:n olin vaihtanut Tervossa Pekkalan pihalla seisovaan rättäriin Mäntsälässä 1979. 

 

Kuva 3: Värinä.

KUVA 3 Värinä

Ensimmäinen värikuvien näyttelyni Värinä sain esille kirjakauppakahvila Oivassa Kuopiossa (15. – 31.10.2008). Värinä esittelin mustavalkeina Kuusikirjaan (2008) painettuja otoksia. Värikuvat vedosti valokuvaaja Pentti Vänskä.

Kuva 4: Saarismäki.

 

KUVA 4 Saarismäki

Sisä-Savon lehdessä, jonka päätoimittaja Jorma Airaksinen lainasi keväällä 1979 ensimmäistä kameraani ja otti seuraavana kesänä toimitusharjoittelijakseen, sain julkaistua ensimmäisen kuvarunoni. Jutussa kerroin perintöriitoihin hajonneen kotitilani Saarismäen muistoja.

Kuva 5: Vispo.

 

KUVA 5 Vispo

Runo ”Kuopio+Boogie-Woogie+with+Spruces+2008” on ensimmäisiä ja liki viimeiseksi jääneitä yrityksiäni aseemisen ja visuaalisen runouden suuntaan.

Kuva 6: Metsuri.

 

KUVA 6 Metsuri

Maaningalla asuva Kuopion kaupungin metsuri kävi kaatamassa haavan sähkölinjan päältä 14. huhtikuuta 2020. Samalla reissulla kaadettiin vielä isompi koivu saaressa, jonka puita ei saa nykäistä omin lupinsa, jos kohta haavan kaatamainen linjan päältä olisi onnistunut omalla sahalla ilman sähkökatkoksia.

Kuva 7: Taidehalli.

 

KUVA 7 Taidehalli

Kuvan otin Anu Tuomisen teoksesta ”Kirjoita punainen sinisellä” Taidehallin näyttelyssä Helsingissä 26. helmikuuta 2020.

Kuva 8: Seilonen.

 

KUVA 8 Seilonen

Suomen taideakatemian vuoden 1986 Näkökulma-kiertonäyttelyn esitteessä runoilija Kalevi Seilonen ennustaa, että ”meidän päiviemme kokeellisten taiteilijat löytyvät insinööritekniikan parista tai psykedeelisiltä matkoilta”. Hän on samaa mieltä kuin Beatlesit ja monet muut: ”marijuana ja hashis pitäisi vapauttaa. Ne ovat tulleet jäädäkseen.” Veteraniesseessä ”Kirjojeni lyhyt historia” Seilonen ei mainitse collage-vaihettaan (Nuori Voima 2/2011, 35–37).

 

KUVA 9 Lehto

”Ehkä tämä liittyy myös siihen vapauttavaan epäonnistumisen poetiikkaan tai ekspressiivisen konseptualismin ilmaisuvoimaan, jota Leevi Lehto kuvasi teesillään: ”Runous voi löytää uudelleen tarpeellisuutensa korostamalla merkityksettömyyttään sekä uudistamalla alati suhdettaan käsittämättömyyteen”? Artikkelin tähän kohtaan olisi ehkä voinut liittää muistoksi kirjailijan ja kustantajani Leevi Lehdon kahvila Javassa Helsingissä 2007 otetun valokuvan?

Kuva 10: Kerro.

KUVA 10 Kerro

Artikkelissa mainittu perinteinen kuvaruno päättää kokoelman Kerro (2007).

”Haminalahdesta” 1869 ja 2020 | Ferdinand von Wright

Ferdinand von Wright: "Haminalahdesta", noin 1869.
Adolf von Wrightin pojan Victorin tyttären Mary von Wrightin
testamenttilahjoitus Kuopion taidemuseolle 1987.

Romantiikkaan viittaavan wrightiläisen laatumaalauksen edessä ei ehkä näe, miten ankarat konkurssivuodet ovat takana teoksen valmistumisvuonna 1869. Venäjän suuriruhtinaskunnan viimeiset kovat nälkävuodet olivat päättyneet 1868, kymmenesosa Suomen väestöstä – eli noin 200 000 kansalaista – oli kuollut nälkään ja tauteihin, ja samana vuonna Haminalahden kartano meni konkurssiin.

"Haminalahden" elo-syyskuun 1869 
maisema 20. heinäkuuta 2020.

Nälkävuosien rasittaman kartanon ja sen isännän Adolf von Wrightin velkatakausten lauettua keväällä 1868 Helsingfors Dagbladetissa oli julkaistava myynti-ilmoitus koko Hovista rakennuksineen, torppineen ja metsineen. Wrightien naimattomien tytärten Minan ja Rosan pelastettua kartanon, Adolf perheineen muutti Helsinkiin, jossa taiteilijaveljeksistä vanhin Magnus oli kuollut kesällä 1868.

Vanha, hirsistä rakennettu kartano monjaine rakennuksineen seisoi Kallaveden rannalla. Uuden, keisarinkeltaiseksi maalatun Hovin Adolf rakennutti Myllymäelle, vaikka rakennuksen suunnittelijalle Magnukselle olisi riittänyt entinen rantamaisema. Puretun tuulimyllyn tienoille uusi Hovi valmistui 1850. Samana vuonna kuoli Wrightien sisarusparven isä, Suomen sodassa haavoittunut tykistökapteeni Henrik Magnus.

Vanhan kartanon paikalle Wrightien sisarusparven kuopus Ferdinand rakennutti Lugnetin. Vaaleanpunaisessa eli pionin värisessä entisessä sotilasvirkatalossa Ferdi asui renkinsä ja uskollisen palvelijan Ville Huttusen kanssa parikymmentä vuotta ja maalasi tauluja yhtenä ensimmäisistä pelkästään kuvataiteella itsensä elättäneistä suomalaisista.

Vuoden 1869 teosta Haminalahdesta Ferdi saattoi hahmotella joko suoraan pellavakankaalle Saksasta oppimallaan märältä märälle -tekniikalla Hovin vastakkaisella Haminalahden rantapenkalla – nykyisellä lahden ja Suopeltovuoren välisellä rantatiellä – tai rannalla piirtämiensä luonnosten pohjalta. Joka tapauksessa teos on viimeistely Lugnetissa, eikä Ferdin tiedetä harjoittaneen varsinaista ulkoilmamaalausta, ei edes ennen ensimmäistä halvauskohtausta.

Samaan aikaan Ferdinand Canthin 25-vuotias vaimo, Kuopiosta vuonna 1863 muuttanut Minna Johnson, odotti kolmatta lastaan Hannaa Jyväskylässä. Kymmenen vuotta myöhemmin, kun aviomies Ferdinand kuoli, Minna Canth perheineen muutti takaisin kouluaikojensa Kuopioon ja alkoi toisen Ferdinandin ja Minnan yhteinen kaupunkiaika ja -elo, josta emme tiedä juuri muuta kuin että molemmat taiteilijat ovat syntyneet samana päivänä 19. maaliskuuta.

Yhtä vähän tiedämme Ferdin elämästä vuosina 1868 ja 1869; yhtään päiväkirjamerkintää ei ole tallessa. Se kuitenkin on varmaa, että vuonna 1869 hän maalasi ”Haminalahden” lisäksi teoksen ”Sisäkuva Lugnetista”, josta romaani Taistelevat metsot (2020) sai osan lavastuksestaan. ”Haminalahdesta” ja ”Sisäkuvasta” romaanin tapahtuma-aikaan on viisitoista vuotta.

Rannassa vanhoista Hovin rakennuksista on jäljellä kaksi. Hirsiaitan vieressä seisoo vielä pärekattoinen sauna tai savusauna. Ehkä savupiippu viittaa karjakeittiön tyyppiseen päätyyn, jossa lämmitettiin kylpyvedet? Rannalla odottaa myös valkeapuseroinen nainen, ihminen kuin saivare luonnon kämmenellä, kuten niin monissa Ferdin teoksissa.

Äitini ja isäni tuulensuoja Anja Tossavainen pesi pyykkiä Rönön rannassa
keväällä 1958, ja Ferdinand von Wright maalasi
"Haminalahden piikatytön" 1840-luvulla.

Miksi nainen, miksei 32-vuotias renki Ville, joka olisi lähdössä soutuveneellään Haminalahden taakse; Tahvananlahden torpalla vaimo odottaa kolmatta lasta, Justiinaa? Ehkä tämä on 47-vuotiaan, parhaissa miehuuden voimissaan eläneen Ferdin, muistutus Minasta tai Rosasta, jotka pelastivat kartanon?

Joka tapauksessa paidan valkeudesta ja pään huivittomuudesta päätellen naisoletettu on joku muu kuin kartanon piika tai palvelija. (Hyvän teorian kyseenalaisti jo Taistelevien metsojen julkistamistilaisuudessa 25.8.2020 Kuopion taidemuseon intendentti Marja Louni esittelemällä minulle ennestään tuntemattoman Ferdin maalauksen ”Haminalahden piikatyttö”, jolla on yhtä valkea pusero ja paljas pää kuin ”Haminalahden” ainoalla ihmisellä.)

Uudemman punertavan ulkohuoneen, ilmeisesti huussin, vieressä seisoo kuusi. Onko se veljesten päiväkirjojen Mummon kuusi? Vai onko Mummon kuusi tuo taulun vasemman etualan rantakuusi, joka on mukana myös ”Rajuilmassa Haminalahdelta” (1857)? ”Rajuilmasta” on kaadettu tuo ”Haminalahden” rantakuusi, joka nostaa telttakatosta teoksessa ”Haminalahden puutarhassa” (1856/57).

Kuusen ohi pohjoista kohti mentäessä vanhemman, harmaan nuottakodan takana odottaa uudempi uimakoppi. Sen Adolf rakennutti lapsilleen, jotka eivät saaneet seurustella liiaksi rahvaan kanssa. Tämä selviää Adolfin pojan, wrightiläisen työväenliikkeen perustajan Victorin, muistelmista.

Etualan sorsapoikueen koosta päätellen maalauksen ajassa eletään elo-syyskuuta, siis suurin piirtein samaa vuodenaikaa kuin ”Näköalassa Haminalahdelta” (1853). Siihen viittaisi myös pelto, josta on korjattu eloa, joko vilja- tai heinäsatoa.

Ja jos varjoja katsoo, päivä on illan puolella. Mutta ei yhtä pitkällä kuin rasvatyynessä ”Näköalassa”, joka on maalattu vähän ”Haminalahden” oikean reunan ulkopuolella seisovalta Haminavuorelta. Aurinko on noussut Kuopion suunnasta, Neulamäen takaa, ja on vasta kiertymässä lännen kautta liki pohjoista Kallavettä, jossa mantereen ja Salonsaaren välistä pilkottaa saari tai saaria, ehkä Honkasaari tai Maanamonsaari.

Ja jos tuosta saaren ja Salon välistä katsoo, siellä odottaa syyllinen, Vuoriperän saari, jossa asuminen synnytti Taistelevat metsot.

Suurin piirtein näillä sanoilla esittelin "Haminalahtea" Taistelevia metsojen julkistamistilaisuudessa Kuopion taidemuseossa 25. elokuuta 2020.

"Sattumaa ei voi ohjata" | Christer Strömholm

Oro on sekä rauhan

että sodan jumala K,

sattuma, jota ei voi ohjata

mutta sitä voi auttaa.

Ja katso: kalvas ratsu

ja hallavan hevon selässä

itse orona K. Kuten pääkallo

tiimalasi tai kynttilä,

joka on palanut loppuun;

arkki kellastunut, puolilleen

tyhjennetty olutlasi,

jonka vaahdossa kärpänen

nauttii.

Etsin työtä mitä tahansa | Ich suche Arbeit jeder Art!

Kuva Jyväskylän Talven Talvipalatsi-näyttelyesitteestä, Keski-Suomen museo 1.-23.2.1986.

Ilta-Sanomat 11.3.1985.

”Ich suche Arbeit jeder Art!”, etsin työtä mitä tahansa. Weimarin tasavallassa työttömyyden kasvettua kuuteen miljoonaan vuonna 1932 monet olivat valmiita tekemään mitä tahansa työtä. 

Berliiniläisen työttömän kuvaa taidegraafikko Jyrki Siukonen käytti Tampereen kirjaston lukusalissa 1985 teoksessaan, joka oli esillä myös Jyväskylän Talven näyttelyssä ”Talvipalatsi” 1986.

Kun hätä on suuri, toinen auttaa, toisen on vedettävä välistä ja joku ottaa vallan Saksassa Unkarissa.

SS 10.4.2020, B3.

Entä jos olisin jänis | Lubus caeli timur

Henki valkeana kesät

talvet tallessa korvat

ristissä, sanoo Savon

puoleen lomautettu

metsäjäniksen alalaji

Lebus caeli timur.

Tuuhea puistos puis

puistosi mainos ois.

Kuva ja/kuten runo | An Unknown Poet

Runokukon reissujen varrelta löytynyt Tuntemattoman runoilijan "Runoilija", jonka taustalla runoilija Kari Aronpuron valokuva Kari Aronpuron Tampereen työhuoneen ikkunasta.  

Runokukon paluu: Rytkönen puhuu ja Tossavainen laskee pisteet, kun Kuopiossa runoillaan viimeinen lavarunouden SM-kisan karsinta. Nähdään perjantaina 9. elokuuta 2019 ravintola Gusto Runinissa klo 19.00. (Runokukon edellisestä keikasta on kaksi tai kolme vuotta, kumpikaan kukon päistä ei muista aivan tarkasti.)

Kuoharit I-III "äänikirja" | End of Second Part

Kuvassa (44. jakso) Lentävässä
C:ssä kirjoitin ensimmäisiä lehtijuttujani Saarismäkeen hankitulla Olivetti
Doralla kesällä 1979.

Romaanin Kuoharit I-III luvuissa on päästy II osan loppuun eli sivulle 311. Jäljellä siis III osa "Omat kuvat seinälle" ja 148 sivua.

"Kvinnorna vid Tjursjön" | Tuija Lindström

naisia järvessä | sonnia vesillä

alastomat kivet | kumma kesä

kuumat kasvot | päästä päähän

Ensimmäinen ja viimeinen kuva | ERROR

Ensimmäinen kuva Nokian 1020:lla jouluna 2014.

Lähti kädestä kapula

loppui känny

muttei krapula.

Vaiennut on ääni

emolevyn;

bittimahan alla Kaikki

koivut ja punatähdet

meret, vuoret, harjanteet

Ja viimeinen julkaisukelpoinen kuva jäi talteen Tartosta Suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden XIV kongresista, jossa unkarilainen  Dyekiss Virag syötti vauvaa samaan aikaan, kun haastatteli nganasani Valeria Savariania.

lempilaulut:

edistys ja kehitysoppi.

Nimetön | Unknown 6.12.2009

-->

Pyykkäri, paljonko keitit tähän! En ihan täyteen. Onko kiva, eikö olekin kesäloman paras päivä? Minä laitan vielä Meijun leivän takaisin. Se on niin erilaista mennä uimarannalle kuin saareen – käy ja lähtee pois. Olkapäät näyttää palavan; tytöt hatut päähän! Meri saa kalan. Ollaan jo tunti oltu. Äkkiä menee aika. Mukavalta tuntuu, kun on pystynyt järjestämään emännälle mattopyykin. Juuso, onko makkara lämmin? Ottaako joku lisää leipää. Ota vaikka äidin mukista.

Moniaistista valoa ja kierrätyspaperia | Ama-On-Line

Suomalaista kuvataidetta ja performansseja, tanssia ja kulttuuritapahtumia kolme vuosikymmentä dokumentoineen valokuvaaja Sakari Viikan "omista" valokuvista koottu laaja yksityisnäyttely avattiin Galleria Amassa 7.2.2009 klo 12-16. Näyttely on esillä 3.3.2009 ja siihen liittyy Mustan Taiteen kustantama valokuvateos Heavy Light Viikan tuotannosta.

"Sille, joka malttaa pysähtyä, Viika näyttää miten valo voi olla moniaistista. Se voi olla hidasta, syvää tai nopeaa yhtä hyvin kovaa, raskasta ja kosteaa. Hänen kuvissaan valo on joskus miltei käsin kosketeltavaa ja silti syvästi henkilökohtaista. Se kutsuu luokseen samaan aikaan kun se pakenee sanallisia selityksiä."
- Timo Valjakka

Kuopiossa syntyneen valokuva- ja videotaiteilija Tatu Hiltusen (s. 1977) valokuvasarja Pass the Knowledge on esillä Aman nettigalleriassa. Hiltunen on kuvannut paperin kierrätyskeskuksessa. Dokumentista ei kuitenkaan ole kyse, vaan teokset muistuttavat abstraktia maalaustaidetta.

Marin syyskuuset | Rainspruces in Yoshkar-Ola 2008

Olenko minä kuusihullu | Teaching a Spruce to Talk

”Olenko minä kuusihullu? Olenko muuten hullu ja kuuset minun oireeni vai olenko sittenkin sellainen viisas, jolle kuusilla on sanomansa?” kysyy psykoanalyytikko Tor-Björn Hägglundin romaanin Kun kuuset puhuvat (1989) kertoja maisemakauppias Mies. ”Kuusten kuparin” sijasta hän löytää lapseksi kasvettuaan Valkoisen kuusen, joka on hän itse: ”Ne keinuivat tuulessa valkea kuusi, joka jälleen oli verhoutunut vihreään asuunsa ja Mies, jonka oksista naava kasvoi pitkänä partana maata kohti keräten yöilman kosteudesta vesipisaroita pinnalleen.”(122)

A-talo | Block A

Nimetön | Untitled

Villi minkki | Cool Cub