"Oi laiturin jalka katkeaa" Juvalla | Poem of the day

Osa Tanelin päivän kuvasta ja sanasta Juvalla 25.9.2015.

"Jos astut uteliaana sisään taiteen portista, voit huomaamatta löytää itsesi ihan muualta kuin mistä arvelit."

Parkouria Paatelan koululla.

Näin luvataan Paatelan koulun Taide- kalenteri 2015:n etu- sivulla. 

Juvalaisen perus- koulun kalenteri- mottoa mukaillen: Kun astuin Paatelan portista, löysin itseni ihan muualta kuin arvelin. Nimittäin Saarismäen kansakoulusta, jossa istuin ensikerran pulpettiin 1960-luvulla.

Tosin, olivatko omat koulukaverit näin ystävällisiä. En ainakaan muista, että yksikään tyttö olisi pyytänyt viereensä syömään puuroa. Paatelan alaluokassa pyydettiin, ja puuro oli yhtä hyvää kuin Saarismäessä, koulun omassa keittiössä ja oman keittäjän kypsyttämää uunipuuroa. 

Entäs ne sämpylät! Ruokailun jälkeen reseptiä piti tarkkuuttaa kokilta.

Ihmeellistä oli kuopiolaiselle, kuinka koululaiset tulivat kohti eivätkö juosseet pitkin nurkkia oudon kirjailijan nähdessään. Sellaistakin kummaa on tullut vastaan isomissa liikepaikoissa, vaan 14 kilometrin päässä Juvan keskustasta liike tuli ihmistä kohti. 

Onni löysi Päivän runon penkin alta,
Taneli hupusta.

Vissiin siksi, että kavereita on sen verran harvemmassa?

Päivän runon sanoiksi saimme perjantaina 25.9.2015: matikka, sinä, keinua, kiipeillä ja unohtua. Onni etsi ja löysi runonsa etupenkin alta. Sillä välin Veeran sanat elivät tähän suuntaan:

"Unohda matikka,
riemusta kiljahda.

Sinä keinut,

mutta onko jotain unohtunut?
Ai niin kiipeily! Lopettakaa riitely
huutaa opettaja."

Takapenkissä Taneli veti hupun päähänsä ja viimeisteli teostaan vielä muiden juostua välitunnille. Sanan ja kuvan voimin Taneli oli astunut taiteen portista ja 'löysi itsensä jostain ihan muualta'. Hän oli siirtynyt palmupuun siimekseen, jossa "oi laiturin jalka katkeaa".

Samaan aikaan pihalla poikien jalat eivät katkenneet parkour-harjoituksissa, joissa isosta kivestä kasvoi betoniseinää kovempi vastus. Seuraavalla tunnilla yläluokkalaiset pääsivät suunnistamaan lähimetsään opettaja Aappo Laitisen kanssa.

  

Kouluvierailuni liittyi Lukukeskuksen hankkeeseen, jossa 100 kirjailijaa vierailee ympäri Suomen, ja Paatelassa sain käydä opettaja Kirsi Suokkaan apuna.

Paatelan koulun välitunti Juvalla eteläisessä Savossa perjantaina 25.9.2015.

100 kirjailijaa – tuhansia kohtaamisia -hanke on Sanaston rahoittama ja liittyy sen 10-vuotisjuhliin. Sanasto perustettiin vuonna 2005 edistämään ja valvomaan kirjallisuuden tekijöiden tekijänoikeuksia. Hankkeen tarkoituksena on edistää lukemista ja lukuharrastusta ja tukea kirjailijoiden toimeentuloa.

Surukuusi | Picea abies f. pendula

Surukuusi

Alkuperä

Tuntematon

Suomen 12 kauneinta runoa | Soome luuletused

Professori János Pusztayn kirjahankkeen tuloksia  julkistettiin
ugrikirjailijoiden XIII kongressissa Unkarissa.

Kirjallisuushanke 12 kauneinta unkarilaista runoa aloitettiin Länsi-Unkarin yliopiston kirjallisuuden laitoksella vuonna 2007. Ensimmäinen antologia julkaistiin ugrikirjailijoiden XI kongressissa vuonna 2012. 

Unkarissa järjestetyssä XIII kongresissa julkistettiin myös muiden suomalais-ugrilaisten kielten 12 kauneinta runoa ja Unkarin 50 kauneinta novellia. Suomen ja saamen 12 kauneinta löytyvät viroksi antologiasta, jossa ovat mukana Viron lisäksi Mordvan (ersä ja moksha), Hanti-Mansian (hanti ja mansi), Karjalan (liivi, vepsä), Jamalin (nenetsi), Komin (perminkomi, syrjänkomi), Marin ja Unkarin runot.

Tarkoituksena on julkaista kaikilla 23 ugrikielillä omat valikoimansa kauneimmista runosta. Suurhankkeesta on alusta lähtien vastannut professori János Pusztay, joka on johtanut Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien liittoa (AFUL) Salehardin XII kongressista lähtien.

Virolaisten antologian Soomeugri rahvaste kaunid luuletused (OOK-Press Kft 2015, 281 s.) toimittamisesta on vastannut AFUL:n emerituspuheenjohtaja Arvo Valton apunaan Asta Põldmae. Suomen runojen valinnasta vastasivat AFUL:n toinen emerituspuheenjohtaja Kari Sallamaa ja Jouni Tossavainen M. A. Castrénin seuran tuella.  

Satutunnilla

lapset kyselevät Onko piimä punaista ja Miksi G

               meinaa nielaista kielensä?

                     Sovimme piimän valkoiseksi ja minä väitin

       että G vain imee

                                             ujona oudossa seurassa

                                                                                        alahuultaan

sitten jaoin paperit ja väriliidut

                lapset rupesivat riimustelemaan

                                 outoja, tavoitteisia kuviaan

Silmiinpistävintä täällä on aurinko

sen tulinuolet, sen leimu, sen säteilevä kehä"

(Kari Aronpuro: Kirjaimet tulevat, 1986)

Soome luuletused (s. 193‒208):

Kui minu tuttav ju tulekse

Runeberg, Johan Ludvig: Luik

Kivi, Aleksis: Õnnelikud

Manninen, Otto: Luiged

Onerva, L.: Sinine lind

Leino, Eino: Nokturn

Södergran, Edith: Kohtumine

Hellaakoski, Aaro: Mina olen seal

Manner, Eeva-Liisa: Õhtune kuller

Haavikko, Paavo: III luuletuse algus

Saarikoski, Pentti: Luuletus "XVII"

Aronpuro, Kari: Nimetu luuletus

Unkarissa valitut runot on esitetty 500‒1000 koululaisen voimin Suuri runonlausunta -tilaisuuksissa, jotka järjestettiin kunkin runon kirjoittaneen runoilijan kotipaikkakunnalla. Sama runo oli teemana esitysten jälkeisissä kansainvälisissä konferensseissa.

"Valo iskee ikkunasta sisään" | Gunnar Björling

Laatan mukaan Gunnar Björling asui tässä talossa 1916-1960. Tämän veljensä omistaman kerrostalon kellarissa Helsingin Kaivopuistossa Björlig asui vasta sen jälkeen, kun talo rakennettiin uudelleen sotapommitusten jälkeen.

Lokit kirkuvat
moottori hurisee
valo iskee ikkunasta sisään
mutta sinä olet
poissa.

(Gunnar Björling: Auringonvihreä, suom. Pauliina Haajoki ja Peter Mickwitz, Poesia 2015, 8)

Kolme kontillista "muikor" | C. A. Gottlund 8.7.1815

Juvalla tasan 200 vuotta sitten, 8.7.1815, G. A. Gottlund (1796-1875) sai muikkuja kolme kontillista (muikor, muikku, ruotsiksi siklöjor, suuri muikku G:n mukaan: räpys, ilm. rääpys?). Seuraavana päivänä pappilan torppari Kärri luetteli Gottlundille samoja kuoharin lukuja, joita talonpoika Paavo Korhonen (1775-1840) runoili paperin päälle Rautalammilla. (Lars Lundin: Dagbok 1808-1817, 524)

Juvan lehti uutisoi jo tammikuussa C. A. Gottlundin tutkijan Lars Lundin suurtyöstä, mutta törmäsin vasta Kuopion pääkirjastossa Gottlundin ensimmäisiin päiväkirjoihin. Dagbok 1808‒1817(2015) on 960-sivuinen perusteellisin selityksin varustettu teos, aarrelähde 1800-luvun alun historiasta kiinnostuneelle ja voi se valaista vähän vielä väitöskirjatason tietojakin.

"Gottlunds granar" i Jockas.
Enligt traditionen var det
Carl Axel Gottlund som plan-
terade dem. I bakrunden skym-
tar den byggnad som kallas för
Gottlunds stuga. (Dagbok 1808-
1817, 525)

Esimerkiksi Risto Pulkkisen väitöskirjan Vastavirtaan, C. A. Gottlund 1800-luvunsuomalaisena toisinajattelijana: psykobiografinen tutkimus (2003) lähteisiin nämä Gottlundin lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjat eivät näytä juuri kuuluneen, vaikka arkistolähde mainitaan ja niihin viitataan toisten painettujen lähteiden kautta.

Pulkkisen mukaan Lars Lundinin "sormituntumalla" esittämä väite, että ”Gottlundin luonne muuttui vanhemmiten”, osoittautui hänen lähdemateriaalinsa ja valitun näkökulman pohjalta virheelliseksi: "Gottlundin luonne – sikäli kuin ymmärrämme sillä persoonallisuuden pohjalta nousevia, pitkäkestoisia suhtautumisstrategioita – ei muuttunut lainkaan siitä alkaen, kun siitä voidaan tehdä luotettaviksi katsottavia päätelmiä."

En tiedä, kääntyisikö Pulkkisen käsitys Gottlundin "sielullisesta rakenteesta" muuttumisen vai muuttumattomuuden suuntaan näiden päiväkirjojen takia? Tuskin, vaikka työnsä puutteeksi Pulkkinen myöntää lapsuuden tietojen vähäisyyden. Eivätkä päiväkirjatkaan tuo valaistusta alle 12-vuotiaan Gottlundin sielun rakentumiseen juuri siinä vaiheessa, kun esikoispojan elämän ensimmäiset kokemukset pohjustavat tulevien tunteiden vastaanottoa:

"Rasite sekä tässä työssä että uskoakseni psykobiografiassa yleisemminkin on varhaislapsuutta koskevien tietojen vähäisyys. En ole tässä työssä aineistojen puutteessa voinut väittää Carl Axel Gottlundin lapsuudesta mitään muuta, kuin että siihen on porthanilaisen kotikasvatuksen johdosta sisältynyt narsistiselle persoonallisuudelle altistava tekijä. Kuitenkaan psykobiografia ei seiso tai kaadu lapsuuden olosuhteita koskevan tiedon varassa; tulkinnalle syntyy tietty uskottavuus jo pelkästään nuoren tai aikuisen ihmisen vaiheita ja kannanottoja analysoimalla. Tulkinnan koherenssi ja sitä kautta sen koherentti totuus toki vahvistuisi, jos siihen – koherenttiutta tavoittelevaan pakettiin – voitaisiin nivoa yhteen myös varhaislapsuutta koskevia perusteltuja päätelmiä eli jos siihen voitaisiin liittää myös geneettinen ulottuvuus."

Väitöskirjansa mottolauseeksi Pulkkinen valitsi sitaatin Ilmari Heikinheimolta, kunnioitetulta edeltäjältä 1930-luvun biografisen tutkimustradition ajalta (Heikinheimon Gottlund-elämäkerran ja artikkeleiden kautta viitataan useimmiten myös päiväkirjoihin):

"Olemme nähneet, miten [Gottlund] tempautuu [metsäsuomalaistoimintaan] mukaan sinä määrin, että menettää todellisuuden varman pohjan jalkainsa alta, ja kuinka hänen parhaat pyrkimyksensä siitä syystä voivat muodostua omituisen haihatteleviksi. Tähän ei voi olla yksistään syynä hänen nuoruutensa tai se romanttinen ilmapiiri, jossa hän eli, syyt ovat syvemmällä hänen sielullisessa rakenteessaan."

Oma mielenkiintoni Gottlundin suhteen lähti liikkeelle Vihtapaavo-romaanin (1998)materiaalia kerätessä. Rautalampilainen talonpoikaisrunoilija Paavo Korhonen (1775-1840) kynsi kynällä samanlaisten ongelmien kanssa kuin muutkin sen ajat harvat pännän pyörittäjät ja suomeksi paperiin päälle yrittäjät. Toisin kuin aikansa herderiläiset ja Elias Lönnrotin Ossianin laulut, Kalevala ja Kanteletarkin, todistivat, savolainen Gottlund ei kuulunut kansallisromantiikkaan hurahtaneisiin, vaan ensimmäisistä runokeräyksistään lähtien laittoi ylös runoilijan nimen; kansanrunout eivät tekeytyneet itsekseen, vaan joku ne lauloi alusta pittäe.

Isän alunperäisestä suomenkielisyydestä huolimatta savo, "suomen kielen ydin ja kukka", hiipi hitaasti Gottlundin ruotsinkielisiin päiväkirjoihin. Kun ensimmäiset suomeksi matkitut runot ilmestyvät täyvessä toesssa vasta noin viisitoista kesäisenä monen muun käytetyn kielen sekaan, päiväkirjat todistavat monen  muun seikan ohessa sen, että Gottlund ei ollut lapsinero, joka jo alle kymmenvuotiaana lupasi Jaakko Juteinille runoilla vain suomeksi. Outo omamerkkinen lyhennekirjoitus oli jo silloin käytössä, ja tuon salakirjoituksen tulkinnassa Lars Lundinilla on riittänyt urakkaa.

Toinen urakka olisi Vihtapaavon kuvan löytäminen. Unkarilainen tutkija Antal Reguly nimittäin piirsi Paavosta kaksi kuvaa vuonna 1839, mutta niitä ei ole löydetty Unkarista. Ehkä ne jäivätkin Regulille suomea opettaneen Gottlundin arkistoon?

Pulkkinen kuvaa Regulyn aineiston kulkureittiä alaviitteessään näin: "Gottlund lienee myös neuvonut Regulyn Lars Levi Laestadiuksen vieraaksi. Reguly oli pari viikko Karesuannossa Laestadiuksen opissa kesällä 1840. Lähtiessään Suomesta Venäjälle Reguly jätti matkakirjeenvaihtonsa ja matkallaan pitämät päiväkirjansa Gottlundille säilytettäviksi, koska aikoi vielä palata Suomeen kautta. Hän vannotti Gottlundia, ettei tämä luovuttaisi niitä kenellekään muulle kuin itselleen. Materiaali kuitenkin jäi Gottlundille, ja vasta Regulyn kuoleman jälkeen hän toimitti sen Unkariin Pál Hunfalvylle (Hufvudstadbladet 44/1865; Gottlundin kirjekonsepti Hunfalvylle, HYK Gottlundin kirjekonsepteja)."

Kansallinen kertotaulu | Flash Fiction

Kertokaa kansallinen kertotaulu niin minä kerron kansan. Nurmeksen Apsilla mersusälli sen kaverin kanssa odottaa peräpenkin tyttöä vessasta. Hikiset kännykät maailma kasvojen edessä, siitä välistä välittäminen näkyy. Vittu se otti meistä kuvan. Tapetaan se, jos on Vesessä.

Valtion apurahat | Arts Promotion Center Finland

Maisa Tikkasen tilasto valtion näyttöapurahojen jakautumisesta alueittain. Lähde: Facebook.

Kun täyspäiset ihmiset kirjoittavat tällaisia kommentteja: "Maantieteellisen, asuinpaikan nostatus on sanotaan vaikka hieman karmiva argumentti " (Tiina Lamminen Facebook 26.6.2015) ja "asuinpaikalla ei ole väliä" (Asko Mäkelä Fbook 26.6.2015), on päivitettävä tätä viime kesänä aloittamaani kommenttia, joka liittyi valtion kirjallisuustoimikuntaan ja joka jatkui täällä.

Päivitystä on jatkettava senkin takia, että niin Lamminen kuin Mäkelä eivät vastanneet huutoonsa muistuttaessani, että lain mukaan "alueellinen edustavuus on otettava huomioon niin raateja kuin rahoja jaettaessa". Ja vaikka ei otettaisikaan huomioon lakia, niin on se paikka Tervo siinä missä Töölökin, ja kummallakin on merkitystä kummassakin paikassa asuvalla taiteilijalle ja hänen taidettaan ympäröivälle yhteisölle.    

Nyt näyttää siltä, että ensimmäisen jakonsa tehnyt uusi valtion kirjallisuustoimikunta on ottanut myös alueelliset näkökohdat huomioon paremmin kuin edeltäjänsä. Kun toimikuntalaiset ovat eri puolilta Suomea ‒ toisin kuin edellisessä toimikunnassa ‒, alueellinen edustavuus näkyy lopputuloksessakin. (Yksittäisen toimikuntalaisen laatukäsitykset taas näyttävät ratkaisseen esimerkiksi Helsingissä sen, minkä tyylilajin lätkäkulttuuriin on investoitu -- ja varsinkin tänä keväänä väheneviä rahoja, sillä hakijoiden määrä kirjallisuuden puolella oli liki neljäsosan suurempi kuin viime vuonna.)

Pääkaupunkiseudulla asui 47 prosenttia hakijoista, ja pääkaupunkiseutulaiset saivat 51 prosenttia kirjallisuuden kohde- ja vuosiapurahoista vuoden 2012 tilaston mukaan. Kun tämä on tuoreinta Taiteen edistämiskeskuksen tietoa, jota on saatavissa, yksittäisten toimikuntalaisten ja itse taiteilijoiden pitää näköjään huolehtia näistä seurauksista, että vääristymiä ei pääsisi syntymään. (Tai sitten lakia muutetaan niin, että päätetään tukea vain tiettyjen, esimerkiksi riittävän kehittyviksi laskettavien asuinalueiden taiteilijoita, ja niin loppu tämäkin seuranta sekä rankutus!)

Viime vuoden luvut löytyvät viimekesäisestä jutustani. Tänä vuonna suurinpiirtein saman kaavan mukaan laatimani jaottelun mukaan valtion kirjallisuuden kirjailijoiden vuosiapurahat menivät pääkaupunkiseudun voitoksi luvuin noin 50‒39, joten korjattavaa jää suhteessa vuoteen 2012 ja tavoitteeseen 50/50 (kohdeapurahat siis puuttuvat tästä laskelmasta, kuten myös tieto siitä, kuinka suuri osa hakemuksista tuli miltäkin alueelta): pääkaupunkiseutu 50, Häme ja Päijät-Häme 20,5, Lappi 7, itäisempi Suomi (Savo ja Kotka) 7, Turku 5,5 ja Pohjois-Karjala 0 apurahavuotta.

Kun kirjallisuuden puolella kulttuuripolitiikan linjaa on saatu oikaistua niin raadin kuin rahan suhteen, visuaalisten taiteiden toimikunnassa näyttää edelleen löytyvän niitä ongelmia, joihin Lammisen ja Mäkelän lausunnot viittaavat. Varsinkin kuvataiteiden puolelle näyttää iskeneen TAIKE-uudistuksen liittynyt vertaisarvioijien vähentäminen. Jos ennen pyrittiin reiluun 50/50-tasajakoon pääkaupunkiseudun ja muun maan suhteen, nyt kuvataiteen vuosista meni muualle Suomeen vain 17 prosenttia.

Anna Vilkunan kommentin mukaan "tendessi on muuttunut ja juuri siihen suuntaan, jossa monille alueille ei mene yhtään rahoitusta, vaikka taiteilijakuntaa riittää ja meriittejä. Toimikuntien pienentäminen on yksi syy tähän: onhan muutaman ihmisen huono tuntea 3000 ihmisen tai edes 700 hakijan tuotanto." (Facebook 27.6.2015)

Myös Maisa Tikkasen Facebookissa jakama tilasto tukee käsitystä alueellisen epätasa-arvon jatkumisesta kuvataiteiden puolella.