Kesäturkki | A Newspaperpoem (9)

Rukoilua runoilu on oltava
      ollakseen ilmoitus
hellepäivästä. Tänä kesänä
     ikkunoita avattiin
taivasta myöten, saatiin merisää
      sisämaahan koko vuodeksi:
Espanjassa hanat kuivuivat
     Maaningalla hukuttiin pihalle
suu auki. Taas puhun vertauksia
     pelkällä korvalla;
näkee enemmän sieniä
     kun lukee vähemmän uutisia.
Mutta miten marja voi lisääntyä
     kyykistymällä? Tai silmä-
kulmassa, yhdellä vilkaisulla
     löytää uuden marikon.

(Sunnuntaisuomalainen 29.7.2012)

Sydänkesä | A Newspaperpoem (8)

Hyvä niin lyhyt, tuskin ehtii sanoa.
     Kerran kuitenkin kesän korkeimman
keskellä kukkii umpea mieli,
      pääsen sieluni viereen
tämän verran: saunan jälkeinen autuus
     suomalaisen järven autius,
pää täynnä kihisevää
     sisämaan kypsää mustikkaa.
Jos sua lystää tulla saat
     hitaasti heti, tai kohta
pilven hetki silmissäsi
     ohittaa saareni. Rannassa
odottaa jo viesti: "Terveisiä
     perseestä! Loistopysäköinti!
Sinunlaistesi tyhmien mulkkujen
     pitäisi tyytyä bussikyytiin!"

(Sunnuntaisuomalainen 8.7.2012)

Vain sivullinen kuulee, kuinka metsä puhuu | NV 1/12

Suomessa sivu on sana, joka vertautuu sanoihin ”kuve, kylki, laita, reuna, syrjä, vieri”. Sivusta juontuva sana sivullinen taas tarkoittaa ”johonkin kuulumatonta, syrjäistä ja vierasta”. Sivullinen elää siis laidalla, ei keskellä. Sivullinen asuu jossain tuolla reunalla, jonkin rajalla, ei keskuksessa. Sivullisena sivullinen tuntee olonsa oman elämänsä sivulliseksi niin talossa, pihalla kuin metsässä – joko vapaaehtoisesti tai pakon takia. 

Miten tätä sivullisen toiseutta voi ymmärtää se, joka asuu keskuksessa ja elää keskustaelämää? Ymmärtääkö keskuksen ihminen paremmin vain toista keskustalaista? Entä miten sivullinen ymmärtää keskustalaista? Vai ovatko kaikki ihmiset jossain suhteessa oman elämänsä sivussa sinnittelijöitä? Eikö jokainen ole joskus yksin suhteessa yhteisöön – juuri siksihän ihmisen sivullisuus on mahdollista?

Näitä sivullisen ongelmia on käsitelty monissa eri muodoissa ja kirjoissa. Itse olen uusimman teokseni Sivullisia (Like 2011) lisäksi runoillut sivullisuuttani yhden metsän puun, kuusen kautta runo- ja valokuvateoksessa Kuusikirja (Like 2008) ja varsinkin sen päättävässä esseessä ”Kuusenjuuria”.

Millainen minä syrjässä seisoo?

Väitteeni on, että vain sivullisella on mahdollisuus ymmärtää, mitä metsä puhuu. Suomalais-ugrilaisilla, joihin savolaisetkin kuuluvat, on reuna-alueen asukkaina vielä jonkinlainen mahdollisuus ymmärtää sivuun työnnettävien alkuperäiskansojen mieltä.

”Sivussa saa kätensä nyrkkiin tai tapailemaan sävelmää”, kertoo suomalainen, Pohjois-Karjalan periferiassa asuva kirjailija Veronica Pimenoff: ”Keskuksissa ei saa liikettä alulle. Liike lähtee syrjästä, siitä kitkasta, joka syntyy, kun jotkut eivät osallistu kaikkeen vaan irrottavat sormensa pelistä – jossa ei olisikaan kuin häpeäksi voittaa – ja saavat kätensä nyrkkiin tai tapailemaan sävelmää.”¹

(... jatkuu Nuori Voima 1/2012)

Kesäloma | A Newspaperpoem (7)

Hidas hiljaisuus

    järven päällä västäräkki

kuokkii aaltoviivaa.

    Pilvi perääntyy, polot syttyvät.

Rannempana petokala

    säikyttelee pienempiään.

Vintillä sähkölankojen ujellus

    ampiaisen työmaa ja itikoitten.

Tiira ei tiedä miten kaukaa

    kiertäisi tuon laituri-ihmisen.

Pelko pois! vaatteet on jo.

    Rautakanki saa ruostua poikki

ennen kuin eväni liikahtaa.

(Sunnuntaisuomalainen 16.7.2012)

Paraneva juoksija | Critique

Jari Ehrnrooth:
Juoksu, 99 s.,
Lurra Editions 2012

Dosentti, kirjailija ja kulttuurintutkija Jari Ehnrooth on julkaissut aikalaispuheenvuoroja, esseitä, romaaneja, tutkimuksia ja vapaata proosaa. Ennakkotietojen mukaan Ehnroothin tuotannon piti laajentua vielä runouden puolelle, mutta Juoksu on enemmänkin vapaata proosaa, joka päivittää hänen vaiheensa urheilijana.

Urheilun nautinto paljastui Ehnroothille keski-iässä. Vuonna 1959 syntynyt Ehnrooth juoksi ensimmäisen maratoninsa 40-vuotissyntymäpäivänään ja pian sen jälkeen nautinto tarkoitti hänelle oman henkilökohtaisen huippusuorituksen tavoittelua kilpailemalla. 

Tulosta syntyi ja jokainen voitto kirjattiin talteen sekunnilleen, kuten myös tappiot ja harjoitusten kilometrit. Viisikymmentä täyttäessään Ehnrooth juoksi 50 km ja kuusikymppisillä tavoitteena on 60 km. Ja niin edelleen, toistamisen pakko jatkuu...

(...jatkuu Kiiltomato 11.6.2012)

Juoppo voitti homon, köyhän ja rikkaan | Stand-up

Wickström, Heikkilä, Vesterinen, Hodnekvam, Eldjárn, Jansson ja Saanila.

Köyhä, rikas, juoppo ja homo. Nämä tyypit edustavat islantilaisen Ari Eldjárnin mielestä neljää pohjoismaata, jotka kohtasivat Komediafestivaalin huumorimaaottelussa.   

Köyhä, ajattelee vieras kätellessään islantilaista. Näin on, sillä Eldjárnin mukaan nyky-Islannin ainoat vientituotteet ovat kala ja pettymykset. 

Rikas taas on Norja, ja juopon ja homon päättelee ihan itse, mikäli on siunattu sillä lahjalla, jota stand upin yleisöltä odotetaan.  

Mies Maaningan Tavinsalmelta sanoi viihtyneensä, vaikka ei ymmärtänyt joka sanaa. On nimittäin niin, että kotimainen juoppo nimeltä Jarmo näyttää yhtä hyvältä sekä suomeksi että englanniksi.

Kansainvälisillä kentillä Jarmoon oli törmännyt ruotsalainen Isak Jansson. Hän matki votkaturistia niin hyvin, että André Wickström risti Jarmoksi myös fläppitaulun, joka kaatui kolmannen kerran maaottelun tiimellyksessä. 

Samaan tauluun juontaja Stan Saanila kirjasi Suomen pisteet. Kun taulukko horjahti ensimmäisen kerran Teemu Vesterinen kuittasi yllätyksen rutiinilla: "Siinä Suomen kuva romahti niin kuin Lahdessa 2001."

Jos yllätykset lasketaan pois, mitä muita aiheita viljeltiin lauantai-illan ratoksi Kuvakukon lähes loppuunmyyydyssä salissa?

Viina tuli mainituksi, ja siitä nautti Eldjárnin ja Janssonin lisäksi norjalainen Vidar Hodnekvam, jonka muita naurun eväitä olivat bussi, kondomi, masturbaatio, Nokia, penis, perse ja vittu.

V-sana vilahteli ainakin kahdella muulla esiintyjällä, ja Wickström kertoi käyneensä peräti Penis-museossa. Mutta Pillu-museoon hän ei menisi. Tosin kyltti Pielaveden pillumuseo saattaisi kuulemma pysäyttää hänetkin. 

Edellisiin liittyviä suosikkiaiheita olivat porno, takapuoli ja sen eritteet sekä sieltä päin syntyvät lapset. Mutta erityisesti lentokoneet intohimoistivat Janssonin lisäksi Wickströmiä ja Eldjárnia. Esimerkiksi Wickströmin mukaan köyhän Islannin lentoemännät ovat jo niin vanhoja, että käyttävät tarjolukärrinä rollaattoria. 

Hyvinkään surmista huolimatta (tai niiden takia) ampuma-aseilla uhkaili useampikin. Vesterinen halusi leikkiä jopa mummonmetsästystä. Sokealta mummolta taas pelkäsi haisevansa Wickström, jos hän joutuisi käyttämään Rexonaa. 

Kuopion toria osasi käyttää Pirjo Heikkilä, jonka muita tarinan juuria olivat lahtelaiset naisen alushousut, Sofi Oksanen, Timo Soini ja etumoppinsa alta syljeskelevät teinit. Yhtä omaperäiseen suuntaan eteni Eldjárn tulkitsemalla Vatikaanin ensimmäisen euroviisun sillä uhkauksella, että kaikki alle 12 pistettä myöntäneet joutuvat pannaan. 

Kuitenkin, kun sanat loppuivat, koettiin illan huipentuma. Wickströmin pantomiimina esittämä tanssiorkesteri osui ja upposi keski-ikäistä nuorempaan yleisöön. Wickström lupasi vielä, että nämä soittajatyypit löytyvät kaikista pohjoismaista.

Huutoäänestyksessä Eldjárn ja Wickström saivat 20 pistettä, vaikka maksimi piti olla 10, joten oli aivan sama kenet Saanila julisti voittajaksi. Jostain syystä hän piti Suomen puolta. Yhtä hyvin voittaja olisi voinut olla Adidas, jonka kengissä esiintyi toinen puoli humoristeista.

Kuopion Komediafestivaalin huumorimaaottelu Suomi vastaan muut pohjoismaat Kuvakukko 9.6. 

(Savon Sanomat 10.6.2012, B20)

Polkupyörän omistamisen taito | Kaltio 3/2012

Essee "Polkypyörän omistamisen taito", Kaltio 3/2012.

Kun pyörä katoaa pihasta, mitä tuosta. Uusia saa halvalla ja vanhoja varastetaan parikymmentä joka päivä pääkaupunkiseudulla ja saman verran ruostuu käyttökelvottomaksi Dar Es Salaamin satamassa. Ei edes se, että viedään toinen pyörä, harmita kuin päivän pari; käytettynä ostettu ja huonot kumit. 

Kolmannella kerralla raivo meinaa mennä käsivarsiin rosvon työntäessä Helkamaa varastosta keskellä yötä. Varas on sen verran humalassa, että haluaisin uskoa hänen selitystään tyttöystävästä, jonka pitäisi päästä aamulla töihin - ilmiselvästi jonkun on elätettävä noin juoppoa sulhasta. Yhteisöni pöydältä tippuvista muruista nauttijana minun on ilmeisesti helpompi samaistua näihin kännääjiin, köyhiin tai muuten vaan saamapuolelle jääneisiin, kuten pakolaisiin, työttömiin ja toisten rullaajiin.

Varastaa ei varmaan tarvitse, jos on riittävästi palkkaa. Mutta miten paljon pitää varastaa, ennen kuin on sen verran palkittu, että voi hankkia mitä haluaa, tai osaa anastaa toisen tekstiä niin paljon kuin tahtoo pelkäämättä seuraamuksia. Ainakin Google ja Sanomatalon ylin kerrros näyttävät pelkäävän varsin vähän. Kun tämä rikastumisen onni kirjoittamalla, sijoittamalla tai ryöstämällä ei ollut oikein onnistunut, minun oli pakko miettiä muita konsteja pyöräni kadottua neljännen kerran. 

Ei se lukossa ollut, joten helpotin tältäkin osin varkaan ostoksia pimeässä syysyössä. Ehkä jopa toivoin viitisen vuotta palvelleen rakkineen ongelmien ratkeamista omia aikojaan; sen seitsemästä vaihteesta toimi kolme. Neljän vanhan, ratisevan rattaan vaihtaminen olisi vaatinut varmaan yhtä paljon pääomaa kuin uuden takapyörän ostaminen, joten olin valmistautunut kustannuksiin. Mietin jopa pyöräilyjeni jatkamista useampivaihteisella retkipyörällä, jolla myös töksähtelevät kaupunkiajot sujuisivat yhtä näppärästi kuin vaihteettomalla naistenpyörällä tai Jopolla.

Jos ei varasta pyörää, pitää olla rahaa tai aikaa. Aika on hetken vapaan kirjoittajan puolella, kun kirja on painossa, joten päätin etsiä ensin käytettyjä pyöriä...

(... jatkuu Kaltio 3/2012, 22 - 27)