Joshkar-Ola 11.9. | Morkinsky district of Mari El 12.9.

Marin syyskuuset | Rainspruces in Yoshkar-Ola 2008

Oulun sunnuntaikuuset | Libraryspruces in Oulu

Pöljän pysäkillä | You can steal, if you have a forest

METSÄSTÄ SAA PÖLLIÄ. seisoo pääministerin rinnassa.

Maailman Mattikin mainostaa nyt, että MSP, pöllijä saa metsässä pölliä eikä pelkkää parrua tai nettineitiä.

Tänään Matti saa ja kun Matti tulee, metsä on pöllijä.

Sano Matti, kun haluat pölliä.

Sano MSP, koska Vanhanenkin saa metsässä, jos sellainen löytyy puupellosta aukkojen perämiesten jäljiltä.

Georgiastakin saa pölliä ja Irakista, jos on presidentti.

Jumalakin tietää, että ei kestä pitkään, kun metsästä saa pölliä.

I can steal, if I have a forest, says the prime minister of Finland.

I have many forests, because I can steal, says the prime minister of Russia.

I’am Irak and there is no more forests, says the president of the United Oilnations.

Retki | On the Blueberryhill

Aarniometsässä on hiljaisempaa, kun autot ovat työpaikalla.

Mustikkamäki ei pysäytä,
maamansikat kyllä.

Mitä parempi kunto,
sitä ahkerammin kuikuilet kelloa.

Kävelymatka Moskovaan | Back in the U.S.S.R

Hanti- tai mansimummo kävelymatkalla Torumin maahan Hanty-Mansisjkissa kesäkuussa 2008.

WOLFGANG BÜSCHER

Berliini – Moskova. Jalan kohti itää

Suom. Marjukka Eronen

Absurdia 2008, 270 s.

Saksalaistoimittaja Wolfgang Büscher käveli Berliinistä Moskovaan kolme kuukautta vuonna 2001 ja kirjoitti reportaasikirjan. Saksalainen elokuvaohjaaja Werner Herzog käveli Münchenistä Pariisiin kolme viikkoa vuonna 1974 ja kirjoitti päiväkirjan Jäinen matka (Like, 1990).

Jos Büsherin kirja kertoo Puolasta, Valko-Venäjästä ja Venäjästä sellaista katutason tietoa, joka ei välity ulkomaanuutisista, niin myös Herzogin muistiinpanoissa Keski-Euroopan luonto ja ihmiset ovat jotain muuta kuin matkailusivujen urbaanilegendat. Niin Berliinistä itään kuin länteen asustaa keskimäärin varsin junttia porukkaa, jossa Pörsänmäen emännät ja isännät saattaisivat näyttää eurooppalaisen sivistyksen ruusuilta.

Ja toisinpäin katsottuna, tällainen mielikuva saksalaisella voi olla Pohjoismaista, jotka tulivat Büscherin mieleen pienessä, valko-venäläisessä kaupungissa: ”En ole vielä käynyt Pohjoismaissa, mutta jos olisi olemassa pohjoismaista kommunismia, se muistuttaisi varmaan Navahrudakia. Syynä ei ollut pelkästään raikas, havupuuntuoksuinen ilma. Kaiken yllä tuntui leijuvan kiiltävän puhtaan, mutta vain isoisän syntymäpäivinä käytössä olevan ruotsalaisen tuvan aura. Elämän raskailla asioilla oli sinne porttikielto... Puiston kuusien alla ei lojunut ainoatakaan humalaista. Kuusilla oli oma osuutensa pohjoismaisessa aurassa, joka koostuu oikeastaan vain kahdesta väristä, sinisestä ja vihreästä.”

Ainakin humalaisten määrä voi siis yllättää Büscherin, jos hän joskus tulee tekemään juttua Suomesta. Juoppojen kanssa hän kyllä tulee toimeen, sillä yli 2500 kilometrin matkalla kohti Moskovaa täysin selvät ja selväpäiset ihmiset ovat enemmän poikkeus kuin sääntö. Samaa reittiä vaelsivat edestakaisin Napoleonin sotilaat ja Saksan armeija, jonka joukoissa oli mukana Büscherin isoisä siihen asti, kun hän hävisi tuntemattomaan paikkaan Berliinin ja Moskovan välillä.

Tarkoista kokemuksellisista havainnoista huolimatta Büscherin novellimaisesti kerrottu teos ei ole yhtä täydellinen kävelemisen taidon opas kuin Herzogin päiväkirja. Büscher nimittäin käyttää välillä bussia ja junaa. Siitä huolimatta jalkatyön ihanuus ja kurjuus välittyvät niin, että kirjaa voi suositella jatkoksi Jack-in-the-box -kustantamon Pieneen kävelykirjastoon, jonka aloitti Henry David Thoreaun kulttuurikritiikki Kävelemisen taito (1997).

(Savon Sanomat 16.7.2008)

Riippuvat puutarhat I ja II | Discourse continues

Nenetsitaiteilija Leonid Larin "Shamaanipuun", joka toi mieleen mm. Lassi Hyvärisen esikoiskokelman nimen "Riippuvat puutarhat", tapasin Hanty-Mansijskin kirjaston näyttelyssä 29.6.2008.

Runoilija Karri Kokon yritys keskustella Helsingin Sanomien runokritiikistä liittyen Lassi Hyvärisen esikoiskoelmaan Riippuvat puutarhat on ottanut tulta hänen blogissaan Lyhyttavaraliike toisin kuin oma yritykseni täällä.

Hyvärisen esikoisen arvostellut (HS 3.7.2008) runoilija Markku Paasonen aloittaa kommenttinsa, johon Kokko on jo vastannut, näin:

"Päivää herra Kokko! Sain tiedon täällä kädystä taannoista kritiikkiäni koskeneesta keskustelusta. Haluaisin jättää tähän oman virtuaalisen jälkeni, koska muuten asiasta saattaa jäädä se virheellinen kuva, että olisin ryhtynyt kerrassaan päättömään puuhaan: vastustamaan kokeellisuutta!

En missään tapauksessa halunnut puhua uusien kielellisten urheiluautojen keksimistä vastaan, sillä olen varma, että kaikki vähänkin kiinnostava kirjallisuus keksii ja käyttää kyvykkäitä koneita..."

Kuka muistaa, mutta tämä ei olisi ollut mahdollista silloin, kun Jukka Vienon kone takoi hänen toista kokoelmaansa Riippuvat puutarhat, WSOY 1979.