Savon mieli on savon kieli.
Jos sekkään, lisäisi savolainen.
Savon mielj on sen kielj, ku oekei mikkää muu ei erota savolaesta ulukomualaesesta.
Ulukomaehin ee lasketa esmerkiks Jyväskyllöö, vaekka siellä päe kuuloo kuulemma aejoenta suomee eekä savvoo.
Keskisuomalaeset omistaa kyllä Savon meetian ja Savonnii Sanomat, vua siitä huolimata Laari Kettusen murrekartotuksessa Keskisuomalaesen lukija lasketaan savolaesii.
Venäjän suuntaa männeessä ’mie’ ja ’sie’ hyväksyttää Savosta erottavaks tekijäks, mutta eteläesessä Espoossa tae Kanarian suarilla savon nuotti kuuluu niin enklannissa ku espanjassa, nii että nämäkii seovut kuulunoovat Savvoon, jos oekee tarkasti kuunnellaa sinnekkii muuttanneita.
Näe luaja on siis Savon revviiri ja vielä luajakantosempi sen mielj eli äetinkielj, jolle meijän isänkielj eli ite kirjakielj mielellää kehittelis valamii kieljopi. Loonasen Suome varraa rustattu isäntäkielj röytää ja tiettää työtä, vitsittii pohjaatuu siellä päe tekemissee, kun tuas tiällä toesessa suunnassa vähä sanomine ee tunnu oekei riittävä ja paekallee sanominen huvittaa niin että työt suattaakii jiähä tekemätä kerta kaekkijaa.
Turun puolen Mikael Agricola tiijetää suomen isäks ja isännäks, vua savon mielj on siinä, että yhtä mieltä ee olla ies savon äejistä. Onko tuo ruoja äet, äetj vai äeti? Savon mielj ellää nii kaava ku sillä ee oo valamiiks kirjotettua kieljoppia eekä kirjotettuna yhtä oekeeks väeteltyä litteroentija.
Suuntia tietysti on, nii ku suap ollakii, että jonniilaeset sopimukset pittäävät sen suhtee mittee tulj tuas sanotuks. Silti 29 aakkose raja-aejat ee riitä pitelemmää savon pisimpiä liuvennuksia ja lyhimpiä töksääksen mutkia suoraellae tiellä. Mikrosoftin pittääkii kehitellä uusija merkkijä valikkoosa, jos meijän kiele meinoovat litistöö ja tulostoo yks’ yhtee paperille.
Mikkosohvtin sulettua kootia paremmin taetas savon mielelle sopia nuo Linuksin vappaa kehittely perjaatteet. Ku isänkielj ja Mikkosohvi pelloovat yhtee Pilli Katesin pussii ja mualii, nii savolaene kehittellöö ilimasia neovoja ja vaehtoehtosia tapoja perille piäsyy, jos joku nyt justiisa sinne haluvaa.
Sekä että lienöö paremmin sanottu ku joko tae.
Sen taatta, jos vaekkapa sanotaa oekee, että ’savon mieli on savon kieli’, nii siihe tarvitaa lissääs, ’jos sekkää’.
Tämä jutu ensmäene laase on sanomalehtikirjaelija Jooko Tyyrin (1929 — 2001) laase, jäläkimmäene sen savonnus. Tyyrin yrityksenä eli rahantekokonneena olj kolumni, jonka hommana on panna lukijan veret kierttämmää.
Tae ehkä kuitennii pysäyttee ensin, ja nostoo sitte verj niin piähä että lukija raevostuu ja antaa tulla pallaatetta iha ilimaseks palstan ja netin täätteeks. Tämmösiä tyyriitä tyyrijä savolaene tarvihtoo kierrättääksee verta siinä paremmassa piässä, ehkä siinä toesessakkii, että ee iha tekeneroejuta Koskimieste mummovaenoo aekasii nuottii.
Oman tementia taattako lie, vua älysin vasta Jöörn Tonnerin kolumnista, että Jooko Tyyri ee ratkassukkaa lopullisesti savolaeskyllii sisäsiittosuuven ongelmoo, vuan sen tekj Jörkan mielestä aato, kun se noppeutti mualaeste Ruotsiin muuttamista. Omassa aatossaan Jörkka haluvaa naattia nii paljo, että vielä Jörkan elinaekana Jörkan aatolle pittää -- ja on vara -- levittöö lissee asvalttia statista Tammisuaren suuntaa, noospa tuo ilimastonmuutoksen merjvesj evuskuntaa tae sen portaelle asti.
Tyyrin asijakirjottamise kieljopi voe tiivistöö suoraa piälaaseesee: supjekti, retikaatti, opjekti. Tämä ylleisesti hyväks huomattu yksehtone laaseoppi on johtanu savon mielelle vieraampaa tappaa aatella. Kilakassa kalikkaroosassa ee oo oekei vara mutjaatella.
Jos kirjottaa Tyyrin isänkielen kirjakieljtyylillä, lukijalle synnytettää mieljkuvvoo tottuuvesta, joka on hallussa yhtä hyvi ku Puavali Huavikolla ja lehtii piäkirjotuksessa. Tae vaekka ee oeskaa, nii mualima on hallussa, ja se on joko mustoo tae valakeeta, aktiivi on aena hyvästä passiivi pahasta, vaehtoehtoja ku ee oo eekä tule.
Tyly tyyli tuottaa tulosta ja tekköö hyvvee puhasoppiseks puhistetulle sielulle, mutta kirjaelijan kirjavammassa hommassa Tyyrin opeista poesopetteleminen on ollut toesta työtä.
Vähitelle se asettuu yheks ahistukseks, joka nousoo pintaa kun on alotettava juttua tae tätä puhetta. Vae sanosko tuota pakinaks, kysys joku, varmaannii savolaene kaaniiks lopuksee.
(Puhe Kuvakukko Kuopio 20.4.2007)
