Periferian ja keskuksen kitka lämmittää, jos jonkinlaista itsetuntoa löytyy myös periferiasta.
Savossa päin hyvä esimerkki on ”kylän komein ravattisonni” Jari Sarasvuo, jonka Kuopioon tulosta ilmoitettiin sivun verran Helsingin paikallislehdessä eikä Savon mediassa, mikä todistaa, että periferiamme ei luota edes itse itseensä.
Kun Kuopion kaupunginjohto ilmoittaa yli 20 000 eurolla mieluummin muualla kuin oman alueensa koko valtakuntaan leviävissä lehdissä, ymmärrämme, miksi pääkaupunkiseudun uutiskynnyksen ylittäminen näyttää täältä sivusta käsin niin kalliilta.
Kuitenkin kun keskuksen aika tahtoo mennä valtansa pönkittämiseen, uutta ehditään luoda periferiassa, ja tämä valtavirran sivussa elävä toiseus voi löytyä yhtä hyvin Itäkeskuksesta kuin Itä-Suomesta.
Vaan missä välissä toimittaja ehtii tutustuu alueensa heikkoihin virtoihin ja ihmisiin, jos hänet opetetaan hakemaan juttunsa sieltä mistä
muutkin?
Mistä kertoo esimerkiksi se, että Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien nettisivulta löytyy kymmenkunta tänä vuonna julkaistua kirjaa, joista en ole nähnyt mainintaa saati nostoja Savon mediassa.
Miten paljon näitä varjoon jätettyjä periferian työmyyriä ja aktiivisimpia kulttuurisivujen lukijoita löytyy sitten Lapista tai Keski-Suomesta? Hyvä kulttuuritoimittaja tietäisi.
Silmä on levännyt Karjalaisen, Keskisuomalaisen ja Savon Sanomien uusilla sivuilla. Kuvat ovat kehittyneet ja otsikointi parantunut. Jutut ovat lyhentyneet, ja taitto pitää kuosinsa.
Jos epäilee näkemystään, kuten aito savolainen jatkuvasti tekee, niin silmiään voi tarkkuuttaa vilkaisemalla vaikkapa Turun Sanomia, jonka tekstipusikoita ei ole osannut kassaroida edes uusi päätoimittaja.
Toisaalta, kun Väli-Suomen lehtien ulkokuori iltapäivälehtimäistyy, niin kellertyykö sisältö?
Silmäni avautuivat, kun Savon Sanomat nosti etusivunsa pääuutisiin Susanna Sievisen esikoiskirjan. Lauantain lehdessä ”kohukirjasta” laadittu juttu täytti lähes sivun. Seuraavana päivänä Väli-Suomen lehtien yhteinen Sunnuntaisuomalainen haastatteli samaa kohuesikoista kuvan kanssa.
Milloin vastaavaa nostoa on yritetty teokselle, jossa on ruista eikä pelkkää kohokuorta?
Uutinen on hyvä kertoa lyhyesti. Varsinaisen palveluksen lukijalle tekee kuitenkin se, joka osaa kertoa uutisen taustat. Millainen lahjakkuus tämän työn tekee ja millä ajalla, kun kulttuurista kirjoittavia toimittajia vähennetään?
Infosta juttua syntyy päntönään, mutta montako kirjaa pitää lukea tai miten usein teatterissa on käytävä, että osaat nähdä ja kertoa, mihin kokonaisuuteen tämä teos kuuluu.
Esimerkiksi Savon Sanomissa kulttuuria on supistettu kahdella toimittajalla vuoden sisällä, enkä ole huomannut muuallakaan kulttuuriosastojen laajenevan. Hesarin kulttuurikin näyttää taistelevan siitä yhdestä sivusta, joka kirjallisuudelle uhrataan lauantain lehdessä.
Aamulehti menetti mahdollisuutensa valtakunnallisena vastapainona Hesarille, kun sen netti tuli maksulliseksi. Kalevankaan netin etusivulla kulttuuria ei löydy omana osastonaan, toisin kuin Turun Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa.
Savon Sanomat on tehnyt 100 vuotta savolaista kulttuuria. Nytkin pitäisi nähdä vähän pitemmälle kuin 15 vuotta sitten, kun lehti lopetti oman kustantamonsa Kustannuskiilan kaunokirjallisuuden. Maakunnan kirjallisuus on vaivoin noussut siitä montusta, johon se haudattiin lyhytnäköisen ja omaa työtämme halveksivan asenteen takia.
Samaa halveksuntaa osoittaa tietämättömyys oman alueen kirjoittajista samaan aikaan, kun etusivulla mainostetaan julkkisprinsessaa, jonka citybiletykset kiinnostavat lopulta kirjojen lukijoita yhtä paljon kuin Susanna Kuronen – jos joku nyt muistaa kuka hän oli.
Vanhaan kuoppaan kaivautuu nopeammin niin toimitus kuin lukija, mutta tiedetäänkö nyt millaista monttua maakuntien kulttuurille kaivetaan, kun kulttuurista kirjoittamisen edellytyksiä heikennetään ja samanaikaisesti keskitytään helsinkiläisen pintajulkisuuden silmänpalvontaan.
Vaikka Turun Sanomien ulkoasu ei hivele silmää, niin silti vakkasuomalainen saa nauttia vielä arkenakin jopa kolmesta hyvin toimitetusta kulttuurisivusta.
(
Kirjain 4/2007)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti