Tutkija Eskelisen pamfletti | Literary History

"Valkoisen kirjallisuusmaailman
systemaattisesesti harjoittaman
Untolan mustamaalauksen alku-
tahdit ovat peräisin Juhani
Aholta" (s. 233).

Markku Eskelinen

Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historia

Siltala 2016, 599 s.

”Robbe-Grillet on erittäin taitava mahdottomien ja yhteismitattomien labyrinttien rakentelija, mutta Hyry vain häkkinsä rajoja hitaasti hahmottava haahuilija, melankoliaa poteva lestadiolainen marsu, josta sukeutuu bonsaimodernismin vaatimukset tahattomasti täyttävä Mr. Chance.”

Kirjailija Tommi Melendrin blogin lainaus on hyvä esimerkki kirjallisuudentutkija Markku Eskelisen tyylistä ja metodista. Otetaan jokin mittakeppi (Robbe-Grillet), jota verrataan Hyryyn, Jaloseen, Salamaan, Saarikoskeen, Seppälään tai johonkin Tervoon, ja päädytään vielä ikävempiin kärjistyksiin kuin millä kotimaisia kalikkaprosaistejamme on ostettu, palkittu ja ylistetty.

Savon Sanomat 7.1.2016, B6.

Mutta mihinkäpä koira karvoistaan pääsisi, vaikka väittäisi hoitavansa nyt kirjailijoiden sijasta vain tutkijoiden ja kustantajien sikailuja.

Raukoilla rajoilla yrittää olla analyyttisempi kuin Sianhoito-opas (1987), mutta yksisilmäistyy loppuaan kohti. Tai sitten oman tietämättömyyteni takia alkupuolen papisto- ja uskontoväitteiden yleistykset on helpompi nieleksiä ja iloita vain siitä, että Eskelinen näyttää lukeneen 1800-luvun kirjoja.

Mitä lähemmäs tätä päivää tullaan sen enemmän näkökulma ‒ neulansilmäkamera, jolla Eskelinen näkee tarkasti pienelle alalle, mutta samalla horisontti sumenee kirkastumatta ‒ näyttää supistuvan Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran ympärille, kavereihin, joihin ei näytä kuuluvan esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjailijoita. Tai ehkä ne eivät sitten kirjoita suomenkielistä proosakirjallisuutta?

MKS:n kollektiiviaan Eskelinen kiittää avusta samaan tapaan kuin K.A. Gottlundin Otavan (1828‒1832) alusta löytyy tarkka listaus ennakkotilaajasta. Ja jotain samaa näen näissä autistisissa neroissamme.

Ei tullut professoria Gottlundista, ja onko FT Eskelinen saanut töitä Suomesta tai ulkomailta, ei ainakaan jälkisanojen mukaan rahoitusta suurtyölleen. Onneksi on löytynyt kustantaja Siltala ja MKS:n piiri tueksi, tosin nimeksi pitäisi ilmeisesti näillä raukoilla rajoilla muuttaa Mahdottoman Kirjallisuuden Seura.

Aikamme kollektiivitutkijan Eskelisen 1800-luvun suvereeniin lukutaitoon liittyvää todellisuuden hallintaa (siis anakronismia, nettiajan kaikkeen hyvään luottavasta uskonnottomuudesta käsin luotua käsitystä, joka lyödään sysisuomalaisten körttien niskaan) osoittaa se, miten hän väittää Gottlundin savoa vääräksi ‒  tai virheelliseksi^*), haen myöhemmin tähän tarkan muotoilun; pamfletista puuttuu hakemisto, jota sen käyttökelpoisuus olisi vaatinut.

Juhani Sipilä: "Kirjallisuushistoriaa ylipitkänä esseenä", Parnasso 5/2016, 60-61.
Tästä kaikesta minulle syntyy vaikutelma, että tällä kertaa
kriitikkoni on vain yksinkertaisesti formaalisti tyhmä ja sillehän
ei ihminen itse mitään voi (eikä välttämättä edes osaa
hallitsevaa ominaisuuttaan itse tunnistaa tyhmä kun on).

En tiedä, milloin Eskelinen on savoaan opetellut. Tähän asti olen luullut, että savon kielen paras puoli on ollut se, että kukaan ei ole osannut kirjoittaa sitä oikein; litterointikin on tuottanut vaikeuksia. Eikö Gottlundin yritys runsaudessaan ja vääryydessään ‒ eikä vain tietokirjailijana, vaan mm. Bellmanin ensimmäisenä suomentajana ‒ ole nimenomaan mielenkiintoinen esimerkki bonsaimodernismin vastakohdasta? Ehkä ainoita mahdollisuuksia talonpoikaisrunoilijoiden lisäksi tavoittaa kaikuja siitä sysikörttien savosta, jota 1800-luvun alussa saatettiin puhua.

^*) "Suurin este teoksesta nauttimiselle on Gottlundin kieli, joka on kauniisti sanottuna virheellistä savoa, jota on omaperäisesti kehitelty norjalaisten metsäsuomalaisten puhuman suomen suuntaan." (s. 80). Norjalaisten? po. Ruotsin metsäsuomalaisten tai Ruotsissa ja Norjassa asuneet savolaiset.

Haapala valottaa Tähtisen suomennoksia | A poem II

Kehitys.

Runoilija ja tutkija Vesa Haapalan Runo puhuu meille -projektiin kirjoittaman arvostelun mukaan Tero Tähtisen kiinalaisen runouden käännöksissä, joista puhuttiin tässä blogissa aiemmin täällä, olisi ollut yhä jonkin verran karsimisen varaa:

"Karsinta olisi tuonut käännökset vielä lähemmäs alkutekstien niukkuutta ja monihahmotteisuutta. Esimerkiksi ehdotin seuraaviin Wang Wein runoihin vaihtoehtoa (ylempänä Tähtisen käännös):

Kiinitys

Laulu Weichengistä

Aamun sade on hälventänyt Weichengin pölyn,

pajut hehkuvat vihreinä majatalon oven pielessä.

Juokaamme yhdessä vielä yksi kupillinen viiniä,

sillä Yang-solan länsipuolella et tapaa vanhoja ystäviä.

(TT)

Aamun sade on hälventänyt Weichengin pölyn,

pajut hehkuvat vihreinä majatalon ovella.

Juokaamme yhdessä vielä kupillinen viiniä,

sillä Yang-solasta länteen et tapaa vanhoja ystäviä.

(VH)

Odotus.

Jäähyväiset

Laskeudun satulasta ja otan kulauksen viiniäsi;

kysyn, minne olet matkalla.

Vastaat, ettet löytänyt elämässä sitä mitä etsit,

ja nyt palaat kotiin eteläisten vuorten luokse.

Lähdet matkaan, enkä utele enempää –

valkoiset pilvet jatkuvat täältä ikuisuuteen.

(TT)

Laskeudun satulasta ja otan kulauksen viiniäsi,

kysyn, minne olet matkalla.

Vastaat, ettet löytänyt elämässä mitä etsit,

nyt palaat kotiin eteläisille vuorille.

Lähdet matkaan, en utele enempää –

valkoiset pilvet jatkuvat täältä ikuisuuteen.

(VH)"

Puhdistus. (Kuvat: JK Ihalaisen kirjapaino, Siuro 2016).