Lihavoinnin loppu | Päivälehti is slimming down

Niinä aikoina, kun Helsingin Sanomat poisti jutuistaan kursiivit ja lihavoinnit, on ehkä syy julkaista uudelleen näky, ennustus eli runo.

MAUSOLEUMI

Aatos oli ensin sitten Päivälehti. Uusi Suomi vanha Suomi yhtä äkkiä kuin Hesarin tulosta Lasipalatsin menot. Sen kansainvälisen Sanoman tuloista ei kasvanut kuin kotimuseo Helsingissä. Uudet aallot tulivat, särkyivät siihen mikä mustassa tyylikirjassa muistutti miljardeja sivuja ketään hämmästyttämättä. Tai yhtä paljon kuin ensimmäinen painotuote: kolikko.

      Mikä olikaan jokapäiväisen kursivoidun välistetyn, lihavoidun eleen ero? Rahassa sen näit kun uudet aallot laulettiin takaisin: Sanomalehden perikato porvarillisessa lehdistössä muodostaa kaavan, jonka mukaan se järjestäytyy uudelleen neuvostolehdistössä.

      Niin aatos oli ensin periaate sitten Pravdan totuuden peri setä Google ja lumpunkerääjän ennustus eli sen hetken: sikäläinen lukija on alati valmis muuttumaan kirjoittajaksi, nimittäin kuvailijaksi tai myös käskyjen sanelijaksi ‒ hän hankkii pääsyn tekijyyteen. Vihdoin työ itse tuli sanaksi & aluksi yhteiseksi ominaisuudeksi ja omaisuudeksi: yleinen ja yhtäläinen Jumala keinotekoisen kirjoittamisen taito.

Yhtä vähän tämä oli tässä kuin lumpunkerääjän uni musta musteen voitto Ai Weiwei Vinin hapertuvalla paperilla. Jäljellä se mikä sanomatta.

(Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja, Palladium 2016, 24)

eleen ero; kursivointi ja lihavointi samassa järvessä