Sinua
kukon verran
kuultuaan, itäinenkin
ihminen osaa toista kieltä.
Ja niin kuin peippo
kääntää auringonnousun ääneksi
yksi sanasi olemisen koti ja temppeli.
Puheesi on reimari ja jatkuvasti itsensä näköinen
sävellys jota jokainen voi soittaa erilaisella soittimella
ja linnut tekevät sen. Tien päällä olet ilmassa (varsinkin autossa
jos se on hyvänvärinen) tai jossain itäisessä Toscanassa olisi ihanaa, 26
astetta koko päivän ja katsomot täynnä. Vaan millä voittaisit olot mökissäsi? Yksin
rakastaja tahtoo että rakastettu olisi sitä mitä on. Mutta mitä on vaativa yleisö maailmalla:
musta suu synnyttää haudan päällä ja tahtoo lisää syliä. Yksin valon kiilassa osaat sanoa:
Kaikki mikä kärsii, tahtoo elää.
Ymmärrän täyspäisen aina oikean ikäisen lavataiteen mestareiden mestarin neuvon näin:
jurnuta harvemmi, naara usseemmi, elä ies eppäele.(Suom.: Jurnuta vähemmän. Naura enemmän.
Anna anteeksi.) Metsä minulle kuten kielesi lähde, kätkeytyvä totuus. Siksi rajaan itseni kuuseen
onnittelen yhden kuvan kautta luonnostani ilman ruusuja ruusuja ja sinistä pakettiautoa.
Runosi on suun kukka, soittosi joka kerta liian lyhyt
lahja
kantaa
kevyesti muistot
1 kommentti:
Lähetä kommentti