Siinä lukija missä tekijä | A Reader nearby Carelia

FT, post-doc -tutkija Tuija Saresma Jyväskylästä puhui Joensuussa tutkijasta intiimien tekstien lukijana.

Tuija Saresman alustuksesta

”Kirjoittajakurssit ovat rahan ja ajan tuhlausta, jos ei ole asiaa”, totesi kirjailija Matti Pulkkinen (1944 – 2011) Oriveden suvessa 30 vuotta sitten. Samat sanat voi soveltaa seminaareihin, joissa on tullut istuttua yli 30 vuotta.

Mutta Joensuun kirjallisuustapahtuman seminaari ei ollut rahan ja ajan tuhlausta, vaan asiaa siitä, miten käsityksemme lukemisesta ja lukijasta on liikkeessä. Professoreiden Mika Hallilan, Raine Koskimaan ja Mikko Lehtosen, tutkija Tuija Saresman ja kriitikko Mervi Kantokorven alustukset vahvistivat niitä käsityksiä, joita tuli tällä viikolla käsitellyksi kirjallisuudentutkija Risto Niemi-Pynttärin blogissa, joka löytyy täältä.

Tuija Saresman alustuksesta

Perjantain ensimmäisen seminaaripäivän jälkeen Joensuun kirjallisuustapahtuman jutut jatkuvat vielä lauantaina ja sunnuntaina Matti Pulkkisen synnyinseuduilla. Nurmekseen Pulkkista ei kuitenkaan haudattu vaan Lapinlahdelle. Nähtäväksi jää, jääkö kirjailijan perintö roikkumaan Karjalan ja Savon väliin niin, että kummassakaan ei järjestetä Pulkkis-seminaaria.

Lukijalle alussa vinkattu lainaus kuuluu juttuun, joka kokonaisuudessaan menee näin:

”Matti Pulkkinen pitää kirjoittajien ohjaamisessa tavoitteenaan etäisyyden ottamista kunkin omiin teksteihin... Erkki Mäkinen opetti kuten Matti Pulkkinenkin ensimmäistä kertaa kirjoittajia kymmenpäiväisellä Oriveden opiston kirjoittajakurssilla. He kertovat joutuneensa uuden tilanteen eteen. ’On joutunut miettimään uudella tavalla kirjoittamistaan, teoreettisesti’, he sanovat. Matti Pulkkisen mielestä kirjoittamisen perusongelma on ihmisen kehittymisessä, vaikka hänen omalla kurssillaan yhdeksästä kirjoittajasta vain kaksi on jo sivuuttanut tekniset ongelmat ja päässyt pureutumaan syvemmälle. Näille kahdelle taas jää vaikeudeksi herkkyyden ja tunteen pelko... Suurimpana ongelmana Mäkinen ja Pulkkinen näkevät sen, etteivät kirjoittajat ole selvillä siitä, mitä haluavat sanoa. Sanomista ei löydy, jos ei ole elämänkokemusta... Matti Pulkkinen sanookin suoraan. – Parempi lopettaa rahan ja ajan tuhlaus, jos ei ole asiaa.” (”Matti Pulkkinen kirjoittajakursseista: Rahan ja ajan tuhlausta, jos ei ole asiaa”, Savon Sanomat 17.7.1981, s 10)

Raine Koskimaan alustuksesta

Samat sanat kirjailija opettaa Romaanihenkilön kuolemassa (1985) kirjailijan työstä luotua mielikuvaa haavikkomaisesti pilkaten: ”Kun on kaiken sanonut, voisi ryhtyä kirjailijaksi. Niin kuin täsmällisesti puhutaan, että ’halusi kirjailijaksi’, ’hänestä tuli kirjailija’, ei että ’sanoi sitä’, ’toi julki tätä’. Ei asian sanominen tee kirjailijaa, vaan paljo puhe, ’tuotanto’.” (Rk 76) 

Tai vielä suoremmin, vielä opettavaisempaa miehen kieltä kirjoittaen, koska suomalainen kirjailija ei ole koskaan täysivaltainen mies, vaan poika, rattopoika tai taata: ”Ontelo. Naaraan tapa. Jos kirjoitan, se on yhtä kuin ammun. Sana ja asia. Laaki ja vainaa.” (Rk 101)