Kiitos uutistoimittaja Kari Manniselle! Hyvä kun hän pääsi paikalle; itse en ehtinyt
kuuntelemaan Kristiina Ehiniä Kuopion
kaupunginkirjastolle.
Kiitos tekisi mieli kertoa myös Nimellä-kolumnin kommenttina,
mutta ei onnistu, vaikka kuulun lehden nettitilaajiin. Ja kun ei onnistu,
välitän viestin tällä konstilla, ehkäpä jopa Keskisuomalainen Oyj:lle, jonka
kaksi Kuopion kulttuuritoimittajaa eivät millään ehdi tehdä sitä työtä, jota
Manninen paikkasi ja paikkaa toivottavasti jatkossakin, mikäli hän ei kuulu niihin, jotka potkaistiin viime viikolla firmasta pihalle.
Välitän viestiä myös Viron ystävien Fb-seinälle;
juhlavuotta muistetaan myös Savossa.
Nimellä 19.02.2018 03:00
Runoratsulla Savon siltaa Viroon
Kari Manninen
Viron itsenäisyyspäivä on ensi lauantaina 24. helmikuuta. Viron tasavallan perustamisjulistuksen julkaisi maapäivien pelastuskomitea helmikuun 23. päivän iltana 1918 Pärnussa. Seuraavana päivänä 24. helmikuuta julistus painettiin ja julkaistiin Tallinnassa, jolloin siitä tuli virallinen.
Satavuotiasta Viroa juhlitaan Savossakin. Pohjois-Savon Tuglas-seura järjestää monia tapahtumia. Kuuntelin viime tiistai-iltana Kuopion pääkirjastolla, kun virolainen kirjailija Kristiina Ehin luki tekstejään, kertoi niiden taustoista ja lauloi runoistaan tehtyjä lauluja.
Vuonna 1977 syntynyt Ehin on suosittu kirjailija Virossa. Hän on julkaissut kaksi levyä osana yhtyettä Naiset Köögis, jossa hän on sanoittanut ja treenannut sormia soittamista, ääntä laulamista ja hermoja esiintymistä varten, kuten hän rooliaan hahmottaa.
Kaikkia vaalea uneksija ei ole miellyttänyt. Toinen lahjakas nainen, suomalainen menestyskirjailija Sofi Oksanen luonnehti häntä kymmenkunta vuotta sitten televisio-ohjelmassa tylsäksi Miss Estoniaksi ja antoi minimipisteet runokilpailussa.
Ehiniä kiehtovat virolainen ja suomalais-ugrilainen jumaltarusto, kielten ikivanha ja uunituore kosketus, historian syvyys ja tulevaisuuden ihanneyhteiskunnat.
Eestien kansallismielisyys elää laulujuhlilla. Syy on selvä. Viron valtiolaiva on seilannut myrskyssä ja joutunut tekemään eskimokäännöksiä Suomeakin useammin.
Ennen toista maailmansotaa Viro oli rikkaampi kuin Suomi. Sitten Saksan ja Neuvostoliiton armeijat hävittivät maata ja neuvostovalta sorti. Kansallisen pelastuksen maarahvaalle tarjosivat oma kieli ja kulttuuri.
”Sanat ovat ikkunoita, niistä virtaa raikasta ilmaa,” Ehin kiteyttää.
Aito isänmaallisuus on silti myös kansainvälisyyttä.
”Missä ikinä synnynkin, olkoon se maa siunattu, niin että kaikki aistivat olennot voivat olla onnellisia”, Tiibetin buddhalaiset opettavat.
Suomen silta – viroksi Soome sild – on Viron kansallisrunoilija Lydia Koidulanvuonna 1881 kirjoittama sikermä, jonka aiheena on Suomen ja Viron kansojen yhteys.
Silloin suomalaiset ja virolaiset olivat veljeskansoja ja yhä nyt – anteeksi, täytyy siirtyä varmuuden vuoksi uuskieleen – henkilöyhteisöjä. Erään arvion mukaan Suomessa käy Virosta töissä 20 000 työntekijää. Kuopiossa virolaisia on satoja.
Kun käy Virossa, huomaa, että se on eurooppalaisempi maa kuin jenkkiläinen Suomi. Torstaina 78 vuotta täyttävä kirjailija Jaan Kaplinski kuvasi aikoinaan eri maita osuvasti:
”Amerikkalaisten epäjumala on ollut tv, nyt se on internet, suomalaisten epäjumala on tunnetusti kännykkä.”
Hänestä ilmiöt ovat samanlaisia: ”Molemmat teknologiat tarjoavat yksinäiselle, eristetylle ihmiselle kanssakäymisen mahdollisuuden, auttavat häntä löytämään jonkinlaisen uuden yhteisön menetetyn sijalle. Mutta useimmissa tapauksissa voi sanoa, että tulos ei ole yhteisö vaan pikemminkin näennäisyhteisö.”
Takavuosina Kristiina Ehin asui vuoden majakanvartijana pienellä, asumattomalla Mohnin saarella. Runokokoelma Kaitseala (2005, Suojelualue) on kuvaus elämästä saarella. Sanna Immanen on suomentanut runoja:
miksi päädyimme toistemme luo
osaamme koskettaa
kädet hakevat käsiä
huulet huulia
silmät silmiä
mutta Akilleus ei ikinä saavuta kilpikonnaa?
Kirjoittaja on uutistoimittaja.
