Pisaran verran joulupuusta | en God Jul och

Arboreta, 1995, 40-41.

"He kaatavat metsästä puun, ja puuseppä muodostelee sen taltallaan, hän koristelee sen hopealla ja kullalla ja kiinnittää sen paikoilleen vasaralla ja nauloilla, ettei se kaadu. Tällaisia ovat heidän jumalansa. Ne ovat kuin linnunpelättimet kurkkumaalla, eivät ne osaa puhua... Älkää pelätkö niitä, eivät ne tee teille pahaa, mutta ei niistä apuakaan ole." (Jeremian kirja 10: 3-5)

Yle TV1: Pisara, jakso 55.

"Tätäkö oikeasti haluatte" | Take the dog's dick

Otava painaa mieluummin paskasta rahaa kuin julkaisee runoutta. Siinä tiivistelmä Arttu Seppäsen Savon Sanomissa (13.12.2017) julkaistusta arvostelusta Antti Holman kokoelmasta Kauheimmat joulurunot (Otava 2017).

"Ymmärryksen horisonttia vasten ei enää kirjoiteta", Anna Tomi Lavaklubilla 26.8.2016.

"Ei ole juurikaan runoilijoita, jotka arvostavat ns. viihderunoa. Esimerkiksi murrerunous asetetaan omaan kategoriaansa", Antti Arnkill 26.8.2016.

"...tavallisten ihmisten vihamielisyyttä runoutta kohtaan on alettu pitää itsestään selvänä maassa jossa jokainen osaa lukea. Ja missä tällainen aukko on olemassa, se pyrkii laajenemaan, koska runouden liittyminen ensi sijassa painettuun tekstiin, kun sitä tajuaa vain vähemmistö, kasvattaa hämäryyttä ja lisää 'nokkeluutta'. Kuka ei ajattele puolittain vaistomaisesti, että runossa, jonka merkityksen ymmärtää yhdellä silmäyksellä, on jotain vikaa? Ei tunnu todennäköiseltä, että nämä tendenssit talttuisivat, ellei runouden lukeminen ääneen tule tavalliseksi..."

"Tärkeää on, että runoilija on ainoalla nykyisin soveltuvalla keinolla saatettu tilanteeseen, jossa lyriikan lukeminen tuntuu luonnolliselta eikä kiusalliselta, normaalilta ihmisten väliseltä vaihdolta: hänet on samalla johdatettu käsittämään teoksena ääninä eikä paperilla olevina kuvioina. Tämän kaiken avulla runouden ja tavallisten ihmisten sovinto on lähempänä."

"Epäilemättä lyriikka on kulttuurisamme taiteista huonoimmassa huudossa, itse asiassa ainoa taide, jossa tavallinen ihminen kieltäytyy näkemästä mitään arvoa. Arnold Bennett tuskin liioitteli sanoessaan, että englantia puhuvissa maissa sana 'runous' saisi väkijoukon hajalle nopeammin kuin paloletku. Ja kuten olen osoittanut, tällainen repeämä pyrkii pelkän olemassaolonsa vuoksi laajenemaan, tavallinen ihminen suuntautuu yhä jyrkemmin runoutta vastaan, runoilijasta tulee yhtä röyhkeämpi ja vaikeatajuisempi, kunnes runouden ja vallitsevan kulttuurin ero hyväksytään eräänlaiseksi luonnonlaiksi..."

"Runoutta inhotaan, koska se assosioituu käsittämättömyyteen, älylliseen teeskentelyyn, yleisen turhanaikaisuuden tunteeseen. Sen nimi luo edeltä käsin saman huonon vaikutuksen kuin sana 'Jumala' tai papin panta."

"Ei ole varmaa, että mikrofoni olisi väline, jota käyttäen runous tuotaisiin takaisin tavallisille ihmisille, eikä liioin sanottua, että runous hyötyisi puheen lisääntymisestä tekstin kustannuksella. Mutta minä väitän, että nämä mahdollisuudet ovat olemassa..."

Georg Orwell 1943: "Runous ja mikrofoni" kokoelmassa Kun ammuin norsun ja muita esseitä, WSOY 1984, suom. Jukka Kemppinen.

Proosallinen johdanto Pessoan kaupunkiin | Noesis

 Júlio Pomarin kaakelipessoa Lissabonin metrossa.

Portugalilaisen Fernando Pessoan (1888‒1935) proosateosta Livro do Desassossego (1982) pidetään hänen pääteoksenaan, jonka sain lukea kirjailijan synnyin- ja kotikaupungissa Lissabonissa toukokuussa 2017.

Pessoan kuoleman jälkeen koottu Levottomuuden kirja saatiin suomeksi Sanna Pernun käännöksenä 1999. Ensimmäisen painoksen kustansi Andalusialainen koira ja uudistetun version Viisas Elämä 2016.

Antikvaaristen kirjakauppojen Antikka.netistä ei löydy yhtään Levottomuuden kirjaa. Ja vielä uskomattomammalta näyttää, kun haulla "Fernando Pessoa" saa saman verran vastauksia.

Sen sijaan Makkaratalon Rosebudin myymälässä johtaja Hannu Paloviita tietää, mistä etsiä. Sen jälkeen hän esittelee Otavan kolmannen uudistetun painoksen Lissabonin matkaoppaasta, joka osoittautuukin käyttökelpoiseksi kävelykepiksi Lissabonin rinnekatuja kiipeilevälle ensivierailijalle.

Kahden kirjan ostoksesta entisen Liken kustantajani Paloviita tarjoaa alennusta niin kuin Pessoan keskustelunovellin anarkistipankkiiri (O banqueiro anarquista, 1922, suom. Sanna Pernu 1992) . Kieltäydyn vanhan liiton miehen anarkiasta selittämällä, että valtio maksaa minulle palkkaa ja meidän molempien on elettävä senkin jälkeen, kun yhteiskuntamme päällimmäiset epäoikeudenmukaisuudet on oikaistu.

Vasta omalle kotiseudulle palattuani lukiessani J. A. Hollon raadille lähetettyjä tietokirjoja tajuan, mistä kohtauksessamme ja pitkäaikaisessa yhteistyössämme Paloviidan kanssa saattaisi olla kyse.

"Paimenten kesken vallitsee kirjoittamaton laki. Muistan kuinka isoisä kertoi ystävästään, joka oli ostanut toiselta paimenelta lampaita yksityisesti ja mielestään hyvällä hinnalla. Viikkoja myöhemmin hän kävi markkinoilla ja tajusi todellakin saaneensa lampaat erittäin halvalla: hinta oli ollut päätä kohti viitisen puntaa markkinahintaa alhaisempi. Hänestä se oli myyjää kohtaan epäreilua, sillä hän luotti mieheen. Hän ei halunnut olla ahne, ja kenties aivan yhtä tärkeää oli, että hän ei halunnut antaa ahneen vaikutelmaa. Niinpä hän lähetti paimenelle sekin ja pyysi anteeksi. Myyjä kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti muuttamasta sekkiä rahaksi, sillä hän...

(... jatkuu Noesis 24.10.2017)

Kuolleet omenapuut | Me too

neljä omenapuuta istutimme

     yhtä vaille kuolivat

että ehkä olisi viisainta viljellä perunoita

      tällä hallanaralla seudulla^*)

^*) Eila Pennanen: "Joel Lehtosen novellit: Inventaario" esseekokoelmassa Kirjailijatar ja hänen miehensä, WSOY 1982, 142.

Raukoilla rajoilla Helsingissä | © Markku Eskelinen

"Sinua ei ole olemassa minun todellisuudessani.  Suksi vittuun!"

Kirjailija Karri Kokon kuva ja päivitys
Facebookissa 28.9.2017: "Leevin bileissä
alkumetrit menossa, ja nyt jo olemme
kuolla nauruun kun Jarkko (S. Tuusvuori)
imitoi Peter von Baghia.
Mihin vielä ehdimmekään?"

Näin tervehti tutkija Markku Eskelinen kirjailija Leevi Lehdon 50-vuotistaiteilijajuhlilla ravintola Kaisaniemessä Helsingissä 28.9.2017 noin klo 19.31.

Eskelisen tervehdyssanat liittyvät kommenttiini (13.9.2016), jonka laadin hänen teoksestaan Raukoilla rajoilla (2016), koska jälkisanoissaan tutkija pyysi perehtymään emeritus H. K. Riikosen arvosteluun kirjallisuudentutkijoiden Avain­-lehdessä 2/2017 (82‒87).

Parhaat palat professorinsa tekstistä tutkija on lainannut blogiinsa, joka löytyy täältä.

Muuten juhlat menivät paremmin, eikä ensimmäisen lukijani Karri Kokon ja kustantajani J. K. Ihalaisen (Palladium Kirjat) ennustamasta joukkotappelusta nautittu aamuneljään mennessä.

Ensimmäinen ja viimeinen kuva | ERROR

Ensimmäinen kuva Nokian 1020:lla jouluna 2014.

Lähti kädestä kapula

loppui känny

muttei krapula.

Vaiennut on ääni

emolevyn;

bittimahan alla Kaikki

koivut ja punatähdet

meret, vuoret, harjanteet

Ja viimeinen julkaisukelpoinen kuva jäi talteen Tartosta Suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden XIV kongresista, jossa unkarilainen  Dyekiss Virag syötti vauvaa samaan aikaan, kun haastatteli nganasani Valeria Savariania.

lempilaulut:

edistys ja kehitysoppi.

Runokirjan näkyvyydestä Tampereella | Poetry in Tre

Runoilija J. K. Ihalainen haastatteli kustantamonsa Palladiumin
uutta kirjailijaa Arja Tiaista Työväenkirjallisuuden päivillä Tampereella.

Työväentalo, missä se on?

"Lavastettu tila yläkerrassa"

vastaa vahtimestari Finlaysonin

entisessä tehtaassa.

Runokirja, mikä se on?

Lavastettu tila yläkerrassa

tai maanalainen rautatie; yhtä runsaana

kukkii vasemmisto digiajassa

kuin Aamulehdessä huoli

lyriikan näkyvyydestä kuvastuu

presidentin kasvoilta.

Runous näkyy Tampereella

Työväenkirjallisuuden päivillä

yhtä hyvin kuin Valamossa;

Saarikosken haudalla kynät terässä

keihäsmetsä mahan päällä

naulaa runoilijan arkkuunsa.