"Mutta miksi itse käytän mieluummin nimimerkkiä? Siksi, että pelkään sukulaisten ja tuttavien lukevan, mitä olen kirjoittanut", kirjoitti nimimerkki waterloo täällä.
Kiitos perustelusta, joka sattuu kohdalle jokaiselle, mikäli kynällä kyntää taikka erehtyy suutaan avaamaan. Nimeäminen tappaa kohteensa, kuten Heidegger kirjoitti, ja kun tähän lisätään vielä tuttavien ja sukulaisten pelko, keskustelun mahdollisuus kuristuu ja kutistuu liki kuulumattomiin.
Siksi on valittava toinen tie. Pelon, salailun, väistelyn ja siitä väistämättä juontuvan valehtelemisen sijasta, keskustelu voisi onnistua paremmin kasvokkain, mikä netissä tarkoittaa ihmisen nimeä; kasvot ovat ihmisen aurinko ja ilman kasvoja ei ole ihmistä.
Tämä teoriasta. Kymmenkunta vuotta sitten olin mukana nettilehti Kiiltomadon toimituskunnassa, jossa pyrimme siihen, että kaikenlaisen avoimuuden kautta tekijöiden eli kirjailijoiden ja kriitikkojen ja heidän lukijoidensa keskustelu onnistuisi. Se onnistui aikansa, sitten nimimerkkien suojassa häiriköinti ylitti lain mukaisen syyttämiskynnyksen, ja toimitus joutui rekisteröimään kirjoittajat.
Hetkinen taas keskusteltiinkin niin, että kasvot tunnisti ihmiseksi huolimatta karvaisista käsistä. Sitten palattiin vanhoille laduille, ja nykyinen toimituskunta näyttää lopettaneen koko Kiiltomadon keskustelupalstan.
Näistä syistä ja tällä kokemuksella en haluaisi jatkaa nimimerkkien kanssa keskustelua, joten jatkossa pitää etsiä sellaisia kirjoittamisen paikkoja, joissa tunnistan ihmisen ihmiseksi. Sukulaisten ja tuttavien pelko on inhimillistä, mutta mitä se kertoo ihmisestä ja hänen tulevaisuudestaan -- tai ehkä waterloo on juuri sen takia nimimerkkinsä valinnut?
