Hanti- tai mansimummo kävelymatkalla Torumin maahan Hanty-Mansisjkissa kesäkuussa 2008.
WOLFGANG BÜSCHER
Berliini – Moskova. Jalan kohti itää
Suom. Marjukka Eronen
Absurdia 2008, 270 s.
Saksalaistoimittaja Wolfgang Büscher käveli Berliinistä Moskovaan kolme kuukautta vuonna 2001 ja kirjoitti reportaasikirjan. Saksalainen elokuvaohjaaja Werner Herzog käveli Münchenistä Pariisiin kolme viikkoa vuonna 1974 ja kirjoitti päiväkirjan Jäinen matka (Like, 1990).
Jos Büsherin kirja kertoo Puolasta, Valko-Venäjästä ja Venäjästä sellaista katutason tietoa, joka ei välity ulkomaanuutisista, niin myös Herzogin muistiinpanoissa Keski-Euroopan luonto ja ihmiset ovat jotain muuta kuin matkailusivujen urbaanilegendat. Niin Berliinistä itään kuin länteen asustaa keskimäärin varsin junttia porukkaa, jossa Pörsänmäen emännät ja isännät saattaisivat näyttää eurooppalaisen sivistyksen ruusuilta.
Ja toisinpäin katsottuna, tällainen mielikuva saksalaisella voi olla Pohjoismaista, jotka tulivat Büscherin mieleen pienessä, valko-venäläisessä kaupungissa: ”En ole vielä käynyt Pohjoismaissa, mutta jos olisi olemassa pohjoismaista kommunismia, se muistuttaisi varmaan Navahrudakia. Syynä ei ollut pelkästään raikas, havupuuntuoksuinen ilma. Kaiken yllä tuntui leijuvan kiiltävän puhtaan, mutta vain isoisän syntymäpäivinä käytössä olevan ruotsalaisen tuvan aura. Elämän raskailla asioilla oli sinne porttikielto... Puiston kuusien alla ei lojunut ainoatakaan humalaista. Kuusilla oli oma osuutensa pohjoismaisessa aurassa, joka koostuu oikeastaan vain kahdesta väristä, sinisestä ja vihreästä.”
Ainakin humalaisten määrä voi siis yllättää Büscherin, jos hän joskus tulee tekemään juttua Suomesta. Juoppojen kanssa hän kyllä tulee toimeen, sillä yli 2500 kilometrin matkalla kohti Moskovaa täysin selvät ja selväpäiset ihmiset ovat enemmän poikkeus kuin sääntö. Samaa reittiä vaelsivat edestakaisin Napoleonin sotilaat ja Saksan armeija, jonka joukoissa oli mukana Büscherin isoisä siihen asti, kun hän hävisi tuntemattomaan paikkaan Berliinin ja Moskovan välillä.
Tarkoista kokemuksellisista havainnoista huolimatta Büscherin novellimaisesti kerrottu teos ei ole yhtä täydellinen kävelemisen taidon opas kuin Herzogin päiväkirja. Büscher nimittäin käyttää välillä bussia ja junaa. Siitä huolimatta jalkatyön ihanuus ja kurjuus välittyvät niin, että kirjaa voi suositella jatkoksi Jack-in-the-box -kustantamon Pieneen kävelykirjastoon, jonka aloitti Henry David Thoreaun kulttuurikritiikki Kävelemisen taito (1997).
(
Savon Sanomat 16.7.2008)
