"Metsänhoitaja" | Sample of the book Strangers (Like)

Metsänhoitajalla on närhen sulka hatussa. Ketun kuva vihreän sarkatakin polettina kertoo hänen vakavasta suhtautumisestaan Tapion pehmennettyihin metsänhoito-ohjeisiin. Kotimaisen Saabin ovi lumpsahtaa turvallisesti metsäautotien kääntöpaikalla, lupaavasti välähtää myös aurinko peräpenkin lastenistuimen turvalukossa. Metsäpolulla tummien housujen prässit pysyvät kuivina sulkahattuisen metsänherran ravistellessa huolellisesti kuoritulla pajukepillä kaiken maailman heinistä vettä. Jumala teki, minä korjaan, hän sanoo pystyyn lahonnneen metsämökin nurkalla. Eikö tuo lauta sattune silmämitalla, sanoi metsurimme Kalle ja naulasi räystäslaudan niin, että vanha isäni käski korjata sitä seuraavana päivänä. Nyt hänen täysinoppinut poikansa laatii käden käänteessä oppi-isiensä parhaita perinteitä noudattaen täydellistä hakkuusuunnitelmaa hapottomalle ruutupaperille. Puhtaalta pohjalta on lähdettävä, vaikka ojatkin on laitettu mutkalle. Varmaan siksi, että hänen työnsä ei loppuisi kesken, puista nyt puhumattakaan. Iäkkäinä ja viisaina kuin Havukka-ahon ajattelija tietävät sitten, missä tästä elämässä on kyse. Nyt kun Kalle näytät sen pyykin paikan, niin osataan katsoa, mihin suuntaan sitä aukkoa ruvetaan kaatamaan. Rauha rapia, rieska makia, mutta hirveen näköinen aukko, sanoo Kalle. Seitsemälle hehtaarille saat istuttaa neljätuhatta tainta, laskee metsänhoitaja. Korvasieniä sieltä löytyy parin vuoden päästä. Hän ei tiedä, että Kallella on pistooli eteisen seinällä. Siihen käy pienoiskiväärin panos, ääni ei ota korvaan ja jälki on siistiä. Käy kylässä, täällä on niin yksinäistä, sanoo Kalle. Eikä ole, toteaa metsänhoitaja. Minä olen kulkenut metsiä enemmän kuin sinä enkä ole tuntenut yksinäisyyttä. Sivullisempi ihminen on Mannerheimintiellä kuin Kainuun saloilla, jossa niitä ikihonkia humisee. Opetus: ihmiseksi ei lueta.

(Ote teoksesta Sivullisia, Like 2011)