Mustassa laatikossa
kymmenen kieltä syöttää puuroa pitkin päivää. Aciculae
virides perditae.
Se on uutinen. On se varsin laajalle levinnyt. Työ se
pönkittää uskomisen järjestelmän. Kun neulaskato on kaupan
takana sitä ei ole.
Välirauhan aikana sotilaskortissa terve kuusenoksa
tarkoittaa sotaa.
Ihminen, minä, istun metsässä. Siis kirjoitan mökissäni katajan, kuusten ja leppien ja ynnä muun sellaisen keskellä, jos koivun ja männyn ystävät ymmärrätte mitä tarkoitan.
”Keskellä”, siis tuijotan napaani häpeilemättä tongin risukkoa jossa hämähäkki kutoo hiljaista tikkataulua tuulilasin reikään. Mieluiten istutan itseäni syksyllä, kun puitten juurella lepää paljon pimeää. Tämän kaiken keskellä – kyllä voi vaatia, kun toistaa itseään ainakin kolmatta kertaa, että myös itseltään varastaa oikein kunnolla –
silloin todellinen puun kauhu painaa rintaa. Ihmistä alkaa pelottaa. Se kuvittelee istuvansa oikeassa metsässä, yksin, vaikka risua riittää laidasta reunalle melkein joka toisella askeleella.
(Metsännenä: ”Mustassa laatikossa”, s. 13-14)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti