Kaksitoista raakkia | The Drop-out Spruce

Väsymyksen ja pelon toisella puolella, mutta ei unessa,

kympin uutiset ja kanavat joihin hitsasin kiinni,

kiinnostavat minua mutten ole niissä riippuva.

Nyt istun pihkassa neulasiin.

Neulaskieli on mielen solmukohta, kahden maailman yhdyntä, mutta puu, puu natisee voimakkaassa yhtäjaksoisessa tuulessa. Se on kärsivan nahkan ääni satulassa tai saappaassa, joita komenta sama paha: tukki on valmis sadassa vuodessa, nuija heti vaikka visakoivusta. Tapion uudella pehmennetyllä hoito-ohjelmalla

metsästä tulee kyllä kalu, muttei puusta naista. Näin puusta katsoen tällä kylällä yksitoista poikamiestä odottaa Sinua.

Kyllä, kyllä se helpottaa, kun sattumaa vähän auttaa: viattomien metsureiden vanhainkodissa kaikki on kuuroja ja järjestyksessä. Kivet, kannot, kävyt, neulaset pumpulia, josta on askarreltu hoivatädin johdossa siiliä, hiiriä ja peikkolapsia sekä pöllöjä.

(Metsännenä: ”Väsymyksen ja pelon toisella puolella”, s. 18—19.)