Monday, March 27, 2017

Tarinatuoli | The Story Stair


Vahva viiva
sukeltaa vuoren
keskeltä alas
       Lumi huimaa kättä ja päätä
Männyn tuhkan
pulpahtaessa paperin pintaan
alku ja loppu soivat
samassa sävelessä
       kuin sinä

Mustien päätteiden välissä
       siveltimelle
ja kädelle valkeni
toisen kirjaimen hentous:
       A:n hiusviiva nousee
ja nousee
Emma 25.3.2017.
hyvin terävästi
Valmiissa liikemerkissä
       tee katkaisee
etukirjaimen kaulan --,
       pieni pää
jää pinnalle
      
Puutarhan pahassa alamutkassa
ei saa jarruttaa
               tussi ei ehdi miettiä
neliviivaista järjestelmää
       kun sinetöin yhdeksi kimpuksi
kolmijalkaisen astian kolme jalkaa
Mustekivi kuivuu
ja vuorivesikuva syttyy
kolmen kirjaimen hengittäessä
kolmella suulla
ennen tuntematon kirjoitusta:
       pohjimmainen aukko
kuten pisara

       toinen puhkova purje
tuhisee paperin poskea vasten
       nenä päällä
pehmeämpi silmä
     

       JAT

Tuesday, March 21, 2017

Luontorunoudesta | Noesis

Suom. Pekka Sammallahti, 1988.

Saamelaiskirjailija Nils-Aslak Valkeapään runoja sivuava esseeni "Luontorunoudesta" on julkaistu runoilija ja esikoisnovellisti Tiina Lehikoisen päätoimittamassa nettilehti Noesiksessa, joka löytyy täältä.

Monday, March 20, 2017

Laita kasvosi näkyviin | Keep Faces Electric

Jukka Huhtalan "Wavertical", 2015, Kuopion taidemuseon näyttelyssä Dream 10.2.-27.5.2017. Kuva: Kuopion taidemuseon näyttelyesite.

Minä olin joku muu;
silloin kun olimme unessa tässä maailmassa,
olimme hereillä jossain toisessa.
Jokaisessa meissä kaksi
silloin kun kasvot ihmisen aurinko.
Tänään minä en ole joku
eikä toista ole, jos en laita kasvojani
näkyviin: Keep Faces Electric.

Tuesday, February 28, 2017

Muodonmuutoksia | Anyagot formálok


Se mikä jäi sanomatta ei jää sanomatta Espoossa
niin liukasta: ilman piikkikenkiä ja kiroilua ilmaan

ei pysy pystyssä. Ja vuoret
valloittaakseen piikkinen mies vaatii äänen

kovan, terävät kyynärpäät.

Sunday, February 19, 2017

Viitapiirin sanomalehtiruno | Poem of The Day

Viitapiiriltä tilattu sanomalehtiruno Tamperella 19.2.2017.
Tamperelaisen kirjoittajayhdistyksen Viitapiirin Runotiskiltä kuka tahansa sai käydä tilaamassa runon kahdella eurolla. Tilasin tietysti sanomalehtirunon, jonka runoili Sema Hokkanen niin, että se muistuttaa aina vierailustani Elävän Kirjallisuuden Festivaalilla.

Esikoisrunoilija Leena Kulmala
 ja runojen kustantaja J.K. Ihalainen.
Yleisön eturivissä Kannattaako runous -
paneelia kuuntelivat Karri Kokko
ja Katja Matikainen.
Vuodesta 2009 järjestetty festivaali perustettiin vaihtoehdoksi kaupallisille ja henkilökeskeisille kirjamessuille. Pääasiassa kirjallisuudenopiskelijoiden tuottama tapahtuma pyrkii lähestymään  kirjallisuutta tekemisen ja vastaanottamisen näkökulmasta.

Tällä kertaa kokoavana teemana oli Sivulla ja Työväenmuseo Werstaan tiloissa keskityttiin erityisesti runouteen - "tuohon kirjallisuusmaailman sivulliseen". Palladiumin paneelissa keskustelin kustantaja J. K. Ihalaisen ja esikoisrunoilija Leena Kulmalan kanssa siitä, miten runous kannattaa.
Elävän Kirjallisuuden Festivaali 2017 järjestettin Tampereella
Työväenmuseo Werstaan tiloissa.

Monday, February 13, 2017

Grafiikkaan vertautuva aarre | Paperpoetry

Parnasso 1/2017, 29-33.
Kun runo on valmis ruudulla, miksi pitää töhriä paperia löytääkseen lukijan. Jos runonsa voi lahjoittaa toiselle heti netissä, astuuko samalla hiukan kaupan sivuun ilman paperin viivettä. Sitä paitsi, eikö tämä lisäarvoa tuottamaton ilmaistyö ole juuri minun mahdollisuuteni palvella veronmaksajaa valtion maksaessa palkkaa seuraavat viisi vuotta?

Runoni voin julkaista blogissani Kuva ja sana, esittää Runopuulaakissa, ehkä jopa YouTubessa tai muokata lahjan antamisen suuntaan niin, että runoilusta tulee yhteisöllisempää taidetta vaikkapa kävelyrunoutena. Tätä ekopoetiikka harjoitimme heti pihalla eikä erämaassa Pushkinin patsaalla Kuopiossa toukokuussa 2016.


Näistä syistä lähtien mieleeni on puskenut rajoite, samantyyppinen pakote kuin romaanissa Kesäpäivä (2013), josta poistin teonsanat. Paperisten runokokoelmieni tulva on pysäytettävä kolmanteentoista kokoelmaani Se mikä jäi sanomatta (2016). En siis tuki runosuontani kerta kaikkiaan, kuten kirjailija Ville-Juhani Sutinen lupasi antologiassa Poetiikka II (2009), vaan jatkan kirjoituksiani toisilla toreilla.

Charles Bernstein on verrannut runoiluaan käytännölliseen tutkimus- ja kehitystyöhön, jolla on arvoa itsessään, prosessina, jonka lopputuote on tuntematon niin yksityisenä yrityksenä kuin valtion tukemana bisneksenä /- -/

Lopulta niin yksityiset kun yleiset runoilujeni pakoteyritykset jäänevät yhtä lohdulliseksi järjestelmänTM vastaisuudeksi kuin Ville-Juhani Sutisen runoilujen lopettamispäätöksen selitykset Poetiikka II:ssa, johon sain kuvailla vuoden 2009 aikuista poetiikkaani. Ehkä onnistuin Leevi Lehdon suomentamasta Bernsteinin Absorptio-esseestä muotonsa saaneessa "Kohtauksessa" jossain määrin kuvaamaan kokoelmien Kerro (partituuri) ja Kerro äänirunoutta. Tutkijoista tarkimmin runouttani lähestynyt Karoliina Lummaa kirjoitti Avain-lehden artikkelinsa aluksi:
"rastaan tsik srii piste tai pilkku     loppu kuuntelen"
(Kerro 2007)
"Rastaslinnut ovat tunnetusti moniäänisiä. Varoitusääni, jonka runoilija Jouni Tossavainen on yllä litteroinut muotoon 'tsik srii', on terävä ja tarkoituksentäyteinen. Kuitenkaan ihminen ei voi täysin tietää, mitä linnun äännähdys tarkoittaa. Tossavaisen runossa on sama varauksellinen eetos: 'tsik srii' jälkeen tulee piste tai pilkku. Pidennetyn sanavälin ilmaiseman tauon jälkeen inhimillinen minä toteaa 'loppu kuuntelen'. Radiopuhelinviestinnästä tuttu sanonta kertoo siitä, että minä toivoisi viestinnän jatkuvan ‒ olisi ehkä liian rohkeaa puhua keskustelusta. Minä ei tiedä, kenelle rastas viestinsä osoittaa, eikä hän voi myöskään olettaa rastaan ymmärtävän, että ihminen suuntaa huomionsa juuri rastaan ääntelyyn."

Olkoon siis pakoteselitykseni pitempää eli lyhyempää taukoa ennustava piste tai pilkku rastaan "tsik sriin" jälkeen. Toivottavasti myös tutkielma "erilaisten tekopyhien ilmaisutapojen riisumiseksi", kuten Bernstein määritteli työtään noin kymmenen vuotta ennen kuin digitaalinen todellisuus vahvisti mahdollisuutta paperirunouden jatkamiseen toisin keinoin ‒ ja vähän sitä ennen Gutenberg oli mahdollistanut esittävän runouden jatkamista tunnetuin seurauksin.

Toisaalta, viimeistellessäni Espoossa romaanin käsikirjoitusta kykyni puhua runoudesta voi olla olemassaoloni poissaloa samalla tavalla kuin hautakivellä: istua painona tyhjyyden päällä. Arkussa makaa kolmetoista paperikokoelmaani. /- -/


(jatkuu Parnasso 1/2017, 29‒33)

Sunday, February 5, 2017

"Pyrin kuvissani samaan kuin runoissani" | PS


"olen viime aikoina tehnyt kuvataidetta enemmän kuin kirjoitustyötä, sillä kirjoittamisessa täytyy pitää tauko, muuten se menee pelkäksi jauhamiseksi. Alan ottaa kuvien tekemisen vakavasti. Koulutustahan minulla ei ole, mutta oliko tullimies Rousseaullakaan? Pyrin kuvissani samaan kuin runoissani, siihen että paperille jäsentyisi aivoissa tapahtuva elektroninen liike."

(Kuva ja sanat: Pentti Saarikoski. Bretagnen päiväkirja ja muita myöhäisiä merkintöjä, Partuuna 2016, 57 ja 60)