Saturday, April 21, 2018

Kirjallisuudentutkimus hajoaa käsiin | Deconstruction


Kirjan kunnosta päätellen sain lukea ensimmäisenä Kuopion kaupunginkirjastosta teosta Maamme romaani. Esseitä kirjallisuuden vuosikymmenistä (2017). Seuraava lukija saakin irtolehtipainoksen tutkimuksen hajotessa käsiin kertalukemisella.

Näin ollen suomalainen kirjallisuudentutkimus ei tähtää pelkästään länsimaisen metafyysisen ajattelun purkamiseen, vaan dekonstruoi myös fyysisesti paperiin sekä kiinnitettyä että kiintynyttä kirjoitusta. Niinpä Jyväskylän yliopiston Nykykulttuuriin tutkimuskeskuksen julkaisu 121 on saatavissa myös maksuttomana pdf-tiedostona.

Kuudentoista kirjallisuudentutkijan esseissä vain yhden lähteistä löytyy Markku Eskelisen teos Raukoilla rajoilla (2016), joka läpäisee koko Maamme romaanissa käsitellyn itsenäisyyden ajan suomenkielisen proosan osalta. Kysessä lienee tutkijoiden tunnustus Eskelisen teokselle, jonka sisäistäminen vaatii pitempiaikaista perehtymistä.

Toisaalta, koska Eskelinen ei ole mukana esseekokoelmassa, jään odottamaan hänen arvosteluaan kollegojen teoksesta. Taustaa mahdolliselle kritiikille löytyy Eskelisen blogista Raukoilla rajoilla, jossa hän kommentoi teoksensa vastaanottoa, ja täältä.

Sunday, April 1, 2018

Tuesday, March 20, 2018

Päiväntasaus | Songlines from Helsinki




Missä on meidän koti
kun hautapaikasta ei ole tietoa.

Mutta kun on kevät, alkaa tehdä mieli
toiseen paikkaan


Friday, March 9, 2018

"Merkitsen itseni muistiin" | Bo Carpelan




sana putoavia lehtiä
hiljaisuuden avarassa

yksinäisyydessä
suuren suoria

lehdet lehtiä ja terälehtiä
kaatopaikan arkistossa

maatuvan tuoksu muhii
meissä muistoelämää

Tuesday, February 20, 2018

Talvenkorjuun aikaan | The Hunter's Sketches


Oli ihana päivä. Semmoisia päiviä on ainoastaan
kuin ilmat ovat pitkäksi asettuneet. Aamusta ani
varhaisesta 
taivas kirkas; aamurusko ei lieskota
tulipalona, hennosti se 
vain levitteleikse kuni poskella
puna. Aurinko ei ole hehkuva 
tulikuuma, kuten aikana
kuivain poutain, eikä himmeän-punainen 
niin kuin
myrskyn edellä, vaan kirkas ja ystävällisesti säteilevä.
Tyynesti se kohoilee alta kapean ja pitkän pilven
raikkaana kirkastun 
vaipuu sen punasinervän sumuhun.
Leveäksi venyneen pilven 
ylimmäisellä reunalla välähtää
nyt kimaltelevia hesuja; niitten loisto 
kuin ta'otun hopean...
Vaan kas! jälleen ampuivat ilmaan 
säihkyilevät säteet
ja iloisna ylevänä lennähdellen, kohoilee 
uljas päivän sini.
Puolenpäivän aikana ilmaantuu tavallisesti koko 
joukko
pyöreitä, kaukaisia pilvenhattaroita, kellahtavan harmaita,
hentoine, valkoisine reunoineen. Ne ovat melkein
liikahtamatta kuni 
saaret keskellä äärettömiin tulvinutta
virtaa, joka kietoo 
syvälle läpinäkyvillä, sinervillä käsi-
varsillaan. Kauempana, 
taivaanrannassa ne liittyvät
ryhmäytyvät; taivaan kantta ei heidän 
välitsensä näy
mutta itse he yhä sinerviä kuin taivas; 
lämpöä ja valoa
heistä hehkumalla hehkuu. Taivaanranta on ylt'ympärillä
samanlainen, muuttumatta keveä, sinervän punainen.
Ei synkkene, ei 
sakene missään pilvi; siellä täällä
vain siintää ylhäältä alas 
kulkeva sinervä raita:
siellä vienosti vihmoo. Illaksi nämä 
hattarat haihtuvat;
viimeiset niistä, mustanpuhuvat ja epämääräiset
ruusuisena savuna asettuvat laskeutuvan auringon eteen.
Siinä kohdassa, 
mihin meni mailleen, yhtä tyynesti
kuin oli noussutkin, siinä 
ei enää kauan viivy purppurainen
valo yli hämärtyneen maan 
vaan hiljaa vilkkuen kuin
varovasti kannettu kynttilä, syttyy siinä 
illan tähti.
Semmoisina päivinä ovat kaikki värit lievenneitä;
kirkkaita ne ovat, vaan eivät räikeitä; omituinen
liikuttava nöyryys 
asuu kaikkialla. Semmoisina päivinä
kuiva ja puhdas ilma tulee 
marunalta, leikatulta rukiilta
ja tattarilta: ei enää puutu kuin hetki 
puoleen-yöhön
eikä tunnu vieläkään kosteutta. Semmoista ilmaa
toivoo maanmies elonkorjuun ajaksi.



Sunday, February 18, 2018

Kiitos kulttuuritoimittaja Kari Manniselle | Savo sild

Runoratsulla Savon siltaa Viroon 


Kari Manninen
Viron itsenäisyyspäivä on ensi lauantaina 24. helmikuuta. Viron tasavallan perustamisjulistuksen julkaisi maapäivien pelastuskomitea helmikuun 23. päivän iltana 1918 Pärnussa. Seuraavana päivänä 24. helmikuuta julistus painettiin ja julkaistiin Tallinnassa, jolloin siitä tuli virallinen.
Satavuotiasta Viroa juhlitaan Savossakin. Pohjois-Savon Tuglas-seura järjestää monia tapahtumia. Kuuntelin viime tiistai-iltana Kuopion pääkirjastolla, kun virolainen kirjailija Kristiina Ehin luki tekstejään, kertoi niiden taustoista ja lauloi runoistaan tehtyjä lauluja.
Vuonna 1977 syntynyt Ehin on suosittu kirjailija Virossa. Hän on julkaissut kaksi levyä osana yhtyettä Naiset Köögis, jossa hän on sanoittanut ja treenannut sormia soittamista, ääntä laulamista ja hermoja esiintymistä varten, kuten hän rooliaan hahmottaa.
Kaikkia vaalea uneksija ei ole miellyttänyt. Toinen lahjakas nainen, suomalainen menestyskirjailija Sofi Oksanen luonnehti häntä kymmenkunta vuotta sitten televisio-ohjelmassa tylsäksi Miss Estoniaksi ja antoi minimipisteet runokilpailussa.
Ehiniä kiehtovat virolainen ja suomalais-ugrilainen jumaltarusto, kielten ikivanha ja uunituore kosketus, historian syvyys ja tulevaisuuden ihanneyhteiskunnat.
Eestien kansallismielisyys elää laulujuhlilla. Syy on selvä. Viron valtiolaiva on seilannut myrskyssä ja joutunut tekemään eskimokäännöksiä Suomeakin useammin.
Ennen toista maailmansotaa Viro oli rikkaampi kuin Suomi. Sitten Saksan ja Neuvostoliiton armeijat hävittivät maata ja neuvostovalta sorti. Kansallisen pelastuksen maarahvaalle tarjosivat oma kieli ja kulttuuri.
”Sanat ovat ikkunoita, niistä virtaa raikasta ilmaa,” Ehin kiteyttää.
Aito isänmaallisuus on silti myös kansainvälisyyttä.
”Missä ikinä synnynkin, olkoon se maa siunattu, niin että kaikki aistivat olennot voivat olla onnellisia”, Tiibetin buddhalaiset opettavat.
Suomen silta – viroksi Soome sild – on Viron kansallisrunoilija Lydia Koidulanvuonna 1881 kirjoittama sikermä, jonka aiheena on Suomen ja Viron kansojen yhteys.
Silloin suomalaiset ja virolaiset olivat veljeskansoja ja yhä nyt – anteeksi, täytyy siirtyä varmuuden vuoksi uuskieleen – henkilöyhteisöjä. Erään arvion mukaan Suomessa käy Virosta töissä 20 000 työntekijää. Kuopiossa virolaisia on satoja.
Kun käy Virossa, huomaa, että se on eurooppalaisempi maa kuin jenkkiläinen Suomi. Torstaina 78 vuotta täyttävä kirjailija Jaan Kaplinski kuvasi aikoinaan eri maita osuvasti:
”Amerikkalaisten epäjumala on ollut tv, nyt se on internet, suomalaisten epäjumala on tunnetusti kännykkä.”
Hänestä ilmiöt ovat samanlaisia: ”Molemmat teknologiat tarjoavat yksinäiselle, eristetylle ihmiselle kanssakäymisen mahdollisuuden, auttavat häntä löytämään jonkinlaisen uuden yhteisön menetetyn sijalle. Mutta useimmissa tapauksissa voi sanoa, että tulos ei ole yhteisö vaan pikemminkin näennäisyhteisö.”
Takavuosina Kristiina Ehin asui vuoden majakanvartijana pienellä, asumattomalla Mohnin saarella. Runokokoelma Kaitseala (2005, Suojelualue) on kuvaus elämästä saarella. Sanna Immanen on suomentanut runoja:
miksi päädyimme toistemme luo
osaamme koskettaa
kädet hakevat käsiä
huulet huulia
silmät silmiä
mutta Akilleus ei ikinä saavuta kilpikonnaa?

Kirjoittaja on uutistoimittaja.

Thursday, February 8, 2018

Olematon otos | Digital Photography and Everyday Life



Asahi Pentax KM 50 mm Kodad Tri-X 400 ASA
maailma kirjoittaa minulle1
 jos on virtaa


1Pentti Saarikoski ei käynyt kirjeenvaihtoa, vaan "maailma kirjoittaa minulle", kerrotaan professori Yrjö Varpion muistelmissa Tämä on vielä kerrottava (2016). Antti Nylén vaihtaisi netin kirjeaikaan ja pikselit filmikameraan, kerrotaan Johdatuksessa filmiaikaan (2017), jossa kamera kirjoittaa maailmaa minulle.