Hylättyjä esineitä 57 | Ein Gedacht

Tervaruukki Kuopio 2021.

Helikopterin jälki

ei jää kaupungin ääneksi.

Se tulee päälle jäällä.

 

Joka askel ihme

uus mahdollisuus. Aika on niin

mahdoton, ei mikään toistu

samanlaisena. Paitsi ajatus,

ajatteluksi sanottu mahdottomuus.

 

Ihminen myös taivaassa pääeläin.

Se lentää suoraan, telkkä aikansa

pintaa pitkin. Perhoset vaan

lepattaa ilmaan ikuista ajatusta

Du liegst im grossen Gelausche.

 

Samassa sairaskopteri palaa

horisontin takana.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 44 | Lövar

Kallavesi Kuopio 2021.

1

Vihreä kuiske maan

sataa kullankeltaisena:

kahisevat muistot.

 

Pajukielellä lepäsin.

Korustasi heräsin

kesänkorvalle.

 

2

Hylättyjen lehtien

lennolla kahlaan pimeyttä

talven kentäksi.

 

Esineennahoissa odotan

syksyn peittoa. Tukka kasvaa

pilven harmaaksi.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/  Lisää kuvia: https://www.instagram.com/jounitossavainen/ Kts. myös Parnasso 5/2021 ”Seitsemän vuotta instaelämää”.

Hylättyjä esineitä 34 | Human Voice

Tervaruukki Kuopio 2021.

Päättyi ääni

mihin päätyy hän.

 

Mikä oli se laulu:

täytti hiljaisuudella

tuntemattoman.

 

Öisin hylätty

palaa auringon laskuun.

Hämärissä halun tulot

esineen muisto vain.

 

Kävelimme kerran sen

rantapolun. Se on ihana

paikka, vaikka varjot ovat pitkiä

saaren tuulisella puolella.

 

Lähde: aina siellä

etäisyydet kukkivat

kuihtuakseen

lakiensa mukaan.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/

Hylättyjä esineitä 29 | Fågelkörsbär

 

Pekkala Tervo 2007.

Kuusen varjossa tuomi

musta, muistan vielä

sen häämekon savusaunan

edessä: hyvät löylyt

 

lasten tulla, kukkasi

lumisadetta kevään lopuksi

kesän aluksi.

 

Oksaakaan en taittanut

lapsenkaltaisena

kuten tuuli. Tuli sitten toinen

Päivö, tappoi tuomen

kaatoi saunakuusen.

 

Pätkin koneella, pilkoin aggregaatilla

Learin tapaan jakelin maitani:

Eihän ne nykynuoret erota

kivääriä haulikosta, piikkilankaa

paimenpojan aidasta.

 

Hyvänä puolen lyhyt pinna;

mittava mekkala ottaa vain pari tuntia

luonnonsuojelualueellakin.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/

Hylättyjä esineitä 28 | Fiskmåsen på ön

 

Kallavesi Kuopio 2019.

Eläimen kipu äänetön

katse. Suuri on ihmisen valta

 

tuottaa tuskaa, rakkaimmalle

aina raskain kuorma.

Sillä me tunnemme tien;

toistamme yksin menneitä

vuosia, kymmeniä:

 

Paljain jaloin

vein hänet järven rantaan,

eläväiset äänet ja vedet.

 

Kun ajattelen sinua nyt

vanhan Paul Claudelin sanat:

”Katson mennyttä elämääni

kuin taakse jäävää saarta.”

Aika oli hyvä

sitäkin kauniimpi muisto.

 

Tyynny siihen sydän

kun ilta on

– kuin avoin kämmen järvi –

veden valo hiljaisuutta

lyijyn kirkasta.

 

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/

Hylättyjä esineitä 24 | Oiseau de Persépolis

Pekkala Tervo 2021.

Soinnun päälle keltasirkku

pian myös lehtokerttunen

mustarastas peippokin

sekä monet muut tunnistetut

ja tunnustetut laulajat.

Ainoa tuntematon useassa

osassa nimellä

oiseau de Persépolis.

 

Iranin raunioilla Messiane

nuotinsi lajinsa tarkasti,

silti kukaan ei tunnistanut Humaa

jalatonta ihmettä;

jopa vapaana lentävän varjon

kerrotaan siivittävän myötätuulta

koko elämän aluksi ja lopuksi:

eteerinen lempeä jakso

päättyy puhtaaseen G-duurisointuun.

 

Myöhemmin säveltäjä päätteli

näkymättömän paratiisilinnun

kuuluvan bulbulien, pienikokoisten

varpuslintujen heimoon.

Valokuvaruno, photo poetica, mitä se on: https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/

Runoilijat ja tutkijat menevät metsään | Avain 4/2020

Avain 4/2020: Metsä.

Kirjallisuudentutkijat menevät metsään Avaimen numerossa 4/2020, jonka arvosteluja, artikkeleita ja esseitä saa lukea täältä. Metsä on myös Runokuun 2021 teemana. 

Metsä-numeron toinen päätoimittaja Karoliina Lummaa luonnostelee esseessä ”Metsän poeettinen kuvaus – luonnos” taiteilijakollektiivi IC-98:n ympäristötaideteoksen (2020) sekä Jouni Tossavaisen, Olli-Pekka Tennilän ja Pauliina Haasjoen runojen parissa metsän poeettisen kuvauksen mahdollisuutta.

Poeettisella kuvauksella Lummaa tarkoittaa runouden keinojen käyttämistä rinnan havaintojen ja luonnontieteellisen tiedon kanssa jonkin olion, paikan tai ilmiön ja sen merkitysten kuvaamiseksi luonnontieteelliselle kuvaamiselle verrattavana ilmaisutapana.

”Esseeni lähtökohtana on tutkimuksiini perustuva havainto siitä, että esteettisen, poeettisen ja tieteellisen välillä tapahtuu nyt kiinnostavaa risteämistä. Ennustan, että nämä risteämät muokkaavat parhaillaan metsäsuhteitamme ja tapojamme kokea ja käyttää metsiä. Esseessä esitän myös kysymyksen, miten uuden metsätaiteen ja -kirjallisuuden tutkiminen voisi osaltaan täydentää metsien ja biodiversiteetin kulttuurisista ulottuvuuksista käytävää, luonnonvarapolitiikkaan ja luonnonsuojeluun liittyvää tieteellistä keskustelua.”

Lummaan ekokriittisiin kirjallisuudentutkimuksiin kuuluu myös Kui Trittitii!: Finnish Avian Poetics (2017), jossa linturunouden poetiikkaa avataan kuuden runoilijan teksteistä: Eero Lyyvuo, Maila Pylkkönen, Timo Haajanen, Sauli Sarkanen, Jouni Tossavainen ja Antti Salminen.

Abstrakti Avain 4/2020

”Koronavuosi on ollut suuri ulkoiluvuosi. Metsäpolut, luonnonpuistot ja hiihtoladut täyttyvät ihmisistä, osin siksi, että muuallekaan ei voi mennä. Tarvitsemme metsää pysyäksemme järjissämme, mutta toisaalta silloin kun muutakin oli tarjolla, emme menneet metsiin ruuhkaksi asti. Tuntuu, että poikkeusaika on tehnyt näkyväksi jotakin oleellista metsäsuhteestamme: luotamme siihen, että metsä on, odottaa rauhallisena ja vankkumattomana ja auttaa meitä tiukan paikan tullen; muun ajan voimme oikeastaan olla ajattelematta sitä.”

Avainsanat:

metsä, metsäkirjallisuus, kansanrunous, nykykirjallisuus, metsäsuhde, ekokritiikki, posthumanismi

X – 2m – X | Håll ett säkerhetsavstånd

 

Marras voittaa kesän,

pimeys päivän;

surus voittaa onnenkin.

Ei paljon naurata,

ei edes hampaat sahanterällä.

Mikä muu meitä elättelee

kuin sielun lento, vauhkolintu.

Höyhensaarella | OSK Sever

Höyhensaarella lyhyet unet

pitkä, pitkä päivä.

 

Kaksin koskelon kanssa

haavasta sataa vettä syliin.

 

Viisas iloitsee vedestä

vaikka silmät tippuu.

 

Triste yrittää nähdä

siinä missä et ole.

 

Jumalan käsi kaitsee

V sotilaspiirin pohjoista laivastoa.

Kesäpäiväntasaus | Scripta manent

Näköala Haminavuorelle 24. kesäkuuta 2020.

Selkä niin tyyni,

tyynyllä tuolikin

seisoo.

Pehmeinkin suudelma

heikompi kuin

kalpeneva muste.

Korkein hetki

lopun alku, pappa

istuta vielä se parran siemen.

Lyckan på solglittervågorna | Björling

Tiiran varjo

     sakset.

Pääskyn viilto:

     Kiri-ra!

Olen niin kyllästynyt

      esiintymään.

Jag blev barn, förrän jag blev vuxen

och som vuxen blev jag barn

jag skrattar alla dar.

Nu blommar luften

och morgonflugan vaknar.

Variksen kevätlaulu | Crow is a son of Lord

Joki- ja järvimaisema Hanti-Mansiskista 2008.

”Crow-woman, Crow-woman,

Mother-Crow, Crow-woman!¹

Khanty-Mansiysk, Russia:
The Okrug Museum of Nature
and Man 29.6.2008.

From far away, from the misty seas,

From far away, from the southern seas,

I take off, I fly…

Let the daughters of women giving them birth

Live long!

Let the sons of women giving them birth

Live long!”

"Varisemo, varisemo,

Äiti-varis, varisemonen!

Kaukaa, sumuisilta meriltä,

Kaukaa, eteläisiltä meriltä,

Lähdin, lennän…

Anna naisten synnyttää tyttäret

Eläkäätten hyvin!

Anna heidän synnyttää pojat

Eläkäätten hyvin!"

”Seagull-man

Seagull-little-man!

From far away, from the misty seas,

From far away, from the northern seas,

I take off, I fly…

Let the daughters of woman who have daughters

Die!

Let the sons of women who have sons

Die!

"Lokkikukko

Lokkipikkukukko!

Kaukaa, sumuisilta meriltä,

Kaukaa, pohjoisilta meriltä,

Lähdin, lennän…

Anna tytärten, joilla on tyttäriä

Kuolla!

Anna äidinpoikien, joilla on poikia

Kuolla!"

¹ Kansanperinteessä mustanpuhuvat harakat, naakat ja varikset kuvataan useimmiten pahantuojina, roskalintuina, mutta hanteille ja manseille varis ilmoittaa kevään tulosta. Syksyllä kalalokkien tulosta vanhat taas laskivat, ”että kahden viikon perästä tulee talvi” (Pieni lintukirja 2005, 140).

Janet Cardiff & G. B. Miller: "Korppiparvi", Kiasma 2012.

Entä jos luonto katsoisi sinua | Selfhelp

Katso itseäsi, pöllö.

.

Korppi mustalintu | "Thirteen Ways of Looking at"

Jää täytti järven

peilin mustalla lasilla.

Mustalinnun ääni

selän takana,

korppi pään päällä.

Tunnistan puhetta

saaren männyssä:

Ehkä näet pohjan

ilman verkkoa pyydät

kaikki kolmetoista tapaa

olla kotona kenenkään

hukkumatta.

Kivitasku | Oenanthe oenanthe

Avaintasku laulaa

kevään ensilenkillä.

Avaintaskut kilisee

korttitasku suhisee:

Debit taikka kredit

velka meitä elättää.

Kuoharit 23. jakso | The Beginning of October 1987

Kuusi kasvaa katon poikki | The Birthdayspruce

Synttärikuva 2008.

Synttärikuva 2018.
Kuvat: Marita Porrassalmi.

Kuusi kasvaa kuvasta
ja katon poikki kevyesti
kymmenessä vuodessa. Suhteessa ihminen alkaa hahmottaa pienuuttaan.

Kymmeniä vuosia sitten hiljenin
yötä vasten samalla Pekkalan pihalla
Einari Vuorelan kaiku kaverina:

"Korpirastas, puutaiteilija. Lehti ei puhu,
vaikka vaikenet.

Kolme samuraita nousee aitan katolle, kun lehtokurppa narisee
viimeistä vartiokierrosta.

Aamulla ne seisovat aitan takana. Ihan tavallisia kuusia."

(Metsännenä 1990, 14)

Linkolan vastakampanja | The Killer of The Spruce

Vihreää liikettä perustettiin Tampereella 1986. En nostanut kättä puolesta enkä vastaan, vaan otin valokuvan, jonka liitin Pentti Linkolan kirjan arvosteluun Savon Sanomissa.

Kalastaja Pentti Linkolalle omistin Kuusikirjan 

kirjamessuilla 2008. Sittemmin metsäkansa oppi 

pelkäämään pihapuitaan, mikä ei ole ihme

toisin kuin kalastaja, joka suojelee luontoaan 

tappamalla. Kirveellä kotipellon kuusta 

niin kuin käsiä pelastusveneen laidalta.

Kuolema palvelee elämää, kyltti 

joka sopii patologian laitokselle,

kalastajan elämää kuusen kuolema: 

Kun varjon puut yksikkö,

koivikko on valkean tyttären monikko.

"Hän oli käynyt vanhassa kodissaan viimeksi kaksi vuotta sitten. Nyt mökin sisusta oli maalattu hienoksi ja ulkona oli uusia istutuksia; Mirjami ja Leena olivat vierailleet Vierulassa. Linkola jatkoi edellisellä käynnillään aloittamaansa kuusettumisen vastakampanjaa ja kiskoi tuntikaupalla koivikosta irti kuusentaimia.

Syksy oli historiallinen. Hän lopetti kannattamattoman avovesikalastuksen."

(Riitta Kylänpää: Pentti Linkola ‒ ihminen ja legenda, Siltala 2017, 400)

Luontorunoudesta | Noesis

Suom. Pekka Sammallahti, 1988.

Saamelaiskirjailija Nils-Aslak Valkeapään runoja sivuava esseeni "Luontorunoudesta" on julkaistu runoilija ja esikoisnovellisti Tiina Lehikoisen päätoimittamassa nettilehti Noesiksessa, joka löytyy täältä.

Grafiikkaan vertautuva aarre | Paperpoetry

Parnasso 1/2017, 29-33.

Kun runo on valmis ruudulla, miksi pitää töhriä paperia löytääkseen lukijan. Jos runonsa voi lahjoittaa toiselle heti netissä, astuuko samalla hiukan kaupan sivuun ilman paperin viivettä. Sitä paitsi, eikö tämä lisäarvoa tuottamaton ilmaistyö ole juuri minun mahdollisuuteni palvella veronmaksajaa valtion maksaessa palkkaa seuraavat viisi vuotta?

Runoni voin julkaista blogissani Kuva ja sana, esittää Runopuulaakissa, ehkä jopa YouTubessa tai muokata lahjan antamisen suuntaan niin, että runoilusta tulee yhteisöllisempää taidetta vaikkapa kävelyrunoutena. Tätä ekopoetiikka harjoitimme heti pihalla eikä erämaassa Pushkinin patsaalla Kuopiossa toukokuussa 2016.

Näistä syistä lähtien mieleeni on puskenut rajoite, samantyyppinen pakote kuin romaanissa Kesäpäivä (2013), josta poistin teonsanat. Paperisten runokokoelmieni tulva on pysäytettävä kolmanteentoista kokoelmaani Se mikä jäi sanomatta (2016). En siis tuki runosuontani kerta kaikkiaan, kuten kirjailija Ville-Juhani Sutinen lupasi antologiassa Poetiikka II (2009), vaan jatkan kirjoituksiani toisilla toreilla.

Charles Bernstein on verrannut runoiluaan käytännölliseen tutkimus- ja kehitystyöhön, jolla on arvoa itsessään, prosessina, jonka lopputuote on tuntematon niin yksityisenä yrityksenä kuin valtion tukemana bisneksenä /- -/

Lopulta niin yksityiset kun yleiset runoilujeni pakoteyritykset jäänevät yhtä lohdulliseksi järjestelmän^TM vastaisuudeksi kuin Ville-Juhani Sutisen runoilujen lopettamispäätöksen selitykset Poetiikka II:ssa, johon sain kuvailla vuoden 2009 aikuista poetiikkaani. Ehkä onnistuin Leevi Lehdon suomentamasta Bernsteinin Absorptio-esseestä muotonsa saaneessa "Kohtauksessa" jossain määrin kuvaamaan kokoelmien Kerro (partituuri) ja Kerro äänirunoutta. Tutkijoista tarkimmin runouttani lähestynyt Karoliina Lummaa kirjoitti Avain-lehden artikkelinsa aluksi:

"rastaan tsik srii piste tai pilkku     loppu kuuntelen"
(Kerro 2007)

"Rastaslinnut ovat tunnetusti moniäänisiä. Varoitusääni, jonka runoilija Jouni Tossavainen on yllä litteroinut muotoon 'tsik srii', on terävä ja tarkoituksentäyteinen. Kuitenkaan ihminen ei voi täysin tietää, mitä linnun äännähdys tarkoittaa. Tossavaisen runossa on sama varauksellinen eetos: 'tsik srii' jälkeen tulee piste tai pilkku. Pidennetyn sanavälin ilmaiseman tauon jälkeen inhimillinen minä toteaa 'loppu kuuntelen'. Radiopuhelinviestinnästä tuttu sanonta kertoo siitä, että minä toivoisi viestinnän jatkuvan ‒ olisi ehkä liian rohkeaa puhua keskustelusta. Minä ei tiedä, kenelle rastas viestinsä osoittaa, eikä hän voi myöskään olettaa rastaan ymmärtävän, että ihminen suuntaa huomionsa juuri rastaan ääntelyyn."

Olkoon siis pakoteselitykseni pitempää eli lyhyempää taukoa ennustava piste tai pilkku rastaan "tsik sriin" jälkeen. Toivottavasti myös tutkielma "erilaisten tekopyhien ilmaisutapojen riisumiseksi", kuten Bernstein määritteli työtään noin kymmenen vuotta ennen kuin digitaalinen todellisuus vahvisti mahdollisuutta paperirunouden jatkamiseen toisin keinoin ‒ ja vähän sitä ennen Gutenberg oli mahdollistanut esittävän runouden jatkamista tunnetuin seurauksin.

Toisaalta, viimeistellessäni Espoossa romaanin käsikirjoitusta kykyni puhua runoudesta voi olla olemassaoloni poissaloa samalla tavalla kuin hautakivellä: istua painona tyhjyyden päällä. Arkussa makaa kolmetoista paperikokoelmaani. /- -/

(jatkuu Parnasso 1/2017, 29‒33)