Lehdet päivän myöhässä. Pihistin uutisia lopusta alkuun.
Luen sen kokonaan:
Suomalainen elää metsässä ja metsästä, ja niin
kuin akka tarussa tappaa hän typeryyden ja ahneuden vimmassa
sen kanan, joka hänelle kultamunia munii.

Lehtioletus: Metsien mies Kullervo Kuusela ja Maailman metsäpäällikkö Lapin lentokenttien suunnittelija hämeenkyröläinen N. A. Osara ovat pahoja kilpailijoita, molemmat materiaalin ylpeitä isäntiä.

En minä sitä arvostelua kovin vakavasti ottanut. Jos äärimmäisten ekologien ohjeita noudatettaisiin, täällä kasvaisi sadan vuoden päästä vain kuusia, vakuuttaa edelleen 85-vuotias aukkojen perämies Eljas Ylipohtija.

Kuuusela puolestaan, jolle tämä kirja pitää omistaa koska hän on aina oikeassa, tilittää tyydytystä: Kun hakkuut monipuolistuvat, metsä pääsi vihdoin luonnon jalkapuusta. Mitä enemmän hakataan sitä terveemmin tehdas turpoaa. Se on meidän normaalia ohjelmoitua työtä. Me emme tee virhettä vaan kuusi vinosuuntasi yli kohtuuden rajan. Metsän käsittelyssä mikään ei voi epäonnistua.

Valkoisen vaaran väistyessä, kun pimeys pakottaa, hän napsauttaa sähkövalon ja on onnellinen ettei etelässä kasva edes kynttiläkuusia.

Onni sattui, kun verkanuoli säteili saman värisen numeron kuin Naton ohjus Kalotin luolassa. Nyt kynttiläpuita ei saa istuttaa saati että lavastaisi joulupuuksi. Muutoin joutuu jokamiehen metsäoikeuteen, jossa opit viimein hakkuukäyttäytymistä.

(Metsännenä: "Hitaita kertomuksia", s. 9-11)