Écriture | Criticism

I

Tylsä kynä tyhmän miehen, terävä tekevän puukko
puhkoo paperin ja silmät.

II

Mittaa kahdesti, sahaat kiveä. Siten säästät puuta,
Suomen kultaa.

III

Tylsä tai terävä peli, metän puoleisella taikka korealla
kädellä, vasta halon hakkuussa tunnet mistä tässä on kyse:

Kuusi sylkee silmille. Tarkasti takaisin potkaisee
pihkaoksa, pamahtaa matolle kuivasta uunin suusta.

IV

Mikäli metsäasiasi vaativat laajempaa selvitystä metsäraha-
toimihenkilö ohjaa Sinut alueellisten metsäntuntijoiden
luo.

I 1.

Halutessasi voit soittaa myös suoraan.

Yks. Kaks.

Tylyä lyijyä raskaalla kädellä.

(Metsännenä: "Sisältää", s. 5)

Suomen Kirjailijaliiton nuorimman jäsenen Ville-Juhani Sutisen ja keski-ikäisen kriitikon Jukka Koskelaisen runouskäsitykset vääntävät kättä Kirjailija-lehdessä. Voittajaa ei ole, mutta selväksi tulee kumpi vai kampi jatkaa runojen kirjoittamista.

Runoilija Karri Kokon Cut-up-versio Koskelaisen artikkelista "Pölyä ja kielen virtaa — huomio uudesta runoudesta ja konservoinnin taidosta" löytyy täältä.

Kuvassa Simo Hämäläinen ja Keijo Siekkinen Mukkulan kirjailijakokouksessa vuonna 1989.

(Kirjailija 3/2007)

Toinen teko-ohje | Wagnerian Spruceforest

Wagnerin ihan-
teellisessa kaistale-
harsinta-
metsässä hakkuu-
rintamat seuraavat toisiaan kuten meren aallot.

3

Ponsien lokeroissa kehittyvä siitepöly hedelmöitti siemenaiheen sisällä alkiorakossa odottavan munasolun.

2

Aihe kasvoi siemeneksi, jonka itävyys kääntäen verrannollinen myönnettyyn säteilyannokseen.

1

Lehdellisenä kukkivan lehti vuorottainen, ei säteittäinen, suippo. Tumman vihreä puhtaana. Lehdet ja kuori pihkaiset. Yleinen koko maassa.

0

Puutavaran valmistuksessa moottorisahaa käyttävän ääntelevän työkalun teräketju haukkaa auki, kerran puun suuta suuteli, kuusi on muuta, valkeaa huurua.

(Metsännenä: "Toinen teko-ohje", s. 6)

Kompastumisen ihme | A-men

Ei minua ole karkotettu. Vapaa-
ehtoisesti elän
yksin, veroja paossa.
Älä sano asun savutonta taloa, älä sano
tiira sieppaa, mätkäisee. Pimeässä
koputa puuta, unohda se,
älä sano kenellekään.

Lähden mustasta käsin selviän pimeässä. Minä en kysy onko valo, mutta vastaa. Tämä toivo asuu kuvaa ja silmässä.

Tämä pimeä on mahdollisuus, pelon leikki risukossa. Jos on paljon puita syntyy pitkiä polkuja. Jos kuusia menee takki taikka silmät rikki.

Ontto koiranputki jelppaa purematta, kulmakarva kurtussa sojottavin sormin sinä tuuskahdat nokalleen: myönteinen kokemus.

Silmät tukossa karvat suorina välittömästäi välähtää kajo. Se on totta, valo on elossa, mukana pelon pelissä.

Kompastumisen ihme on yhtä merkillinen kuin kynttilän valon voima, kun kyykistyy savusaunaan. Ei näy paljon lauteitten alle, mutta nokisen ikkunan läpi kynttilä valaisee puoli metsää. Melkein koko metsän, niin paljon sitä pelkään. Niin vähän sinä tiedät sitä mitä on puun takana.

Aivan hiljaista. Mahdotonta. Kyllä,
sydän lyö nyt.

(Metsännenä: "Ei minua ole", s. 9)

Hitaita kertomuksia | Lenin and Mr Kuusinen in F-land

Mittaustaukoa aukon suulla puhui kanto. Kukaan ei kuuntele. Niin hitaita suuret kertomukset, niin hitaasti käyvät, jurovat tähän toteen.

Pura ne, pure, sylje syyt ihmisen eteen niin että pään kääntäminen ei paljon auta. Paitsi toisella kierroksella heti sen aluksi helpottaa kummasti.

Isä, kuka nyt, niin korkeuksissa huutaa ja puhuu? Poikani sehän on metsän nielu, jota tulli soittaa.

Hei tule joukkoon ja tartu leimakirveeseen, sisko vallaton saa ottaa puukon. Me lyömme, kylvetämme, puhdistamme maan, ei syöpäläisen rikkaruohoa saa nämä mantereet.

Hei laulaen työtä yötä päivää työtä, tahdissa, niin viemme iki suvehen tään siistin maan.

Lehdet päivän myöhässä. Pihistin uutisia lopusta alkuun.
Luen sen kokonaan:
Suomalainen elää metsässä ja metsästä, ja niin
kuin akka tarussa tappaa hän typeryyden ja ahneuden vimmassa
sen kanan, joka hänelle kultamunia munii.

Lehtioletus: Metsien mies Kullervo Kuusela ja Maailman metsäpäällikkö Lapin lentokenttien suunnittelija hämeenkyröläinen N. A. Osara ovat pahoja kilpailijoita, molemmat materiaalin ylpeitä isäntiä.

En minä sitä arvostelua kovin vakavasti ottanut. Jos äärimmäisten ekologien ohjeita noudatettaisiin, täällä kasvaisi sadan vuoden päästä vain kuusia, vakuuttaa edelleen 85-vuotias aukkojen perämies Eljas Ylipohtija.

Kuuusela puolestaan, jolle tämä kirja pitää omistaa koska hän on aina oikeassa, tilittää tyydytystä: Kun hakkuut monipuolistuvat, metsä pääsi vihdoin luonnon jalkapuusta. Mitä enemmän hakataan sitä terveemmin tehdas turpoaa. Se on meidän normaalia ohjelmoitua työtä. Me emme tee virhettä vaan kuusi vinosuuntasi yli kohtuuden rajan. Metsän käsittelyssä mikään ei voi epäonnistua.

Valkoisen vaaran väistyessä, kun pimeys pakottaa, hän napsauttaa sähkövalon ja on onnellinen ettei etelässä kasva edes kynttiläkuusia.

Onni sattui, kun verkanuoli säteili saman värisen numeron kuin Naton ohjus Kalotin luolassa. Nyt kynttiläpuita ei saa istuttaa saati että lavastaisi joulupuuksi. Muutoin joutuu jokamiehen metsäoikeuteen, jossa opit viimein hakkuukäyttäytymistä.

(Metsännenä: "Hitaita kertomuksia", s. 9-11)

" Is a beautiful picture, a landscape, a sensuous face, a good photograph such a 'dead end'? Surely not. It has beauty, it can resonate with all your feelings, it can have all properties you might associate with the word 'art'. And good photo's can be quit exceptional. Likewise the produce of visual artists working with image manipulation can have similar effects on the viewer. Still, i would reject the statements. Insist that from within, from the logic of the procedure of taking photographs, making image manipulation, from that point of view, the end result is indeed a dead end. Nothing can be done beyond that point that wouldn't either annihilate the process or change it beyond recognition." (Poetic Invention 18.9.2007)

Päivän kantohinta | Dead End

Pukkasi savun kammariin. Pieni lintu törmäsi ikkunasta
seinille.
Se on sinulle elämän ja kuoleman kysymys sattua samaan
reikään, josta ilmaannuit.
Seuraa savua, katso sitten nokkaasi pitemmälle.

Tässä minä nyt opetan, istun ja köhin. Minua paleltaa,
paleliko lintua? Miksi en avannut ovea?
Jos sinulta kysytään, mitään eläintä ei ole, ei tällä
ampumasektorilla. En tarkista edes sen tuntomerkkejä
lintukirjasta.
Hiljaisuus tilkitsee suuni
kuivien lehtien ravistaman talon.

Jokaisesta neulasesta jää oksaan merkki, mutta Alli, Hirvi, Hilleri, Pyy, Metsäjänis, Kyyhky ja kaikki tapetut 1 739 tuhatta yksilöä mahtuvat Metsätilastollisen vuosikirjan yhdelle sivulle. Pelkkiä kantohintoja viisi aukeamaa.

(Metsännenä: "Pukkasi savun", s. 11-12)

Neulassato | Aciculae Virides Perditae

Mustassa laatikossa

kymmenen kieltä syöttää puuroa pitkin päivää. Aciculae

virides perditae.

Se on uutinen. On se varsin laajalle levinnyt. Työ se

pönkittää uskomisen järjestelmän. Kun neulaskato on kaupan

takana sitä ei ole.

Välirauhan aikana sotilaskortissa terve kuusenoksa

tarkoittaa sotaa.

Ihminen, minä, istun metsässä. Siis kirjoitan mökissäni katajan, kuusten ja leppien ja ynnä muun sellaisen keskellä, jos koivun ja männyn ystävät ymmärrätte mitä tarkoitan.

”Keskellä”, siis tuijotan napaani häpeilemättä tongin risukkoa jossa hämähäkki kutoo hiljaista tikkataulua tuulilasin reikään. Mieluiten istutan itseäni syksyllä, kun puitten juurella lepää paljon pimeää. Tämän kaiken keskellä – kyllä voi vaatia, kun toistaa itseään ainakin kolmatta kertaa, että myös itseltään varastaa oikein kunnolla –

silloin todellinen puun kauhu painaa rintaa. Ihmistä alkaa pelottaa. Se kuvittelee istuvansa oikeassa metsässä, yksin, vaikka risua riittää laidasta reunalle melkein joka toisella askeleella.

(Metsännenä: ”Mustassa laatikossa”, s. 13-14)

Korpirastas | Samurai

Minä jos ei sano minä, muuta ei ole kuin loppu. Ja kun nyt kompastut siihen muuhun, en ala syyttää oksaa. Enkä kantoa. Enkä kuusta. Jos siihen törmään, alan jo onnelliseksi.

Nyt täällä on niin pimeä mies että näkee lukea omia ajatuksia. Päämajan kyynelviljaa metrinen tonni, outoja jälkiä, silmusoppaa, jossa on vähän tietoa, yhtä vähän kuin lehdellä on minulle kerrottavaa.


Korpirastas, puutateilija. Lehti ei puhu,

vaikka vaikenet.


Kolme samuraita nousee aitan katolle, kun lehtokurppa narisee viimeistä vartiokierrosta.

Aamulla ne seisovat aitan takana. Ihan tavallisia kuusia.

(Metsännenä: "Minä jos ei sano", s. 14)

Isossakuusessa | Sitting in My Spruce

Korvessa, puun turvassa syyskuu. Ei tapahdu

mitään, on vaan, joku kärpänen. Joskus

vaisua kolinaa venevalkamasta,

mutta se on hiljaista.

Minä en sano metsässä. Mieluummin vaikka kuusessa, josta suuri osa suomalaista kulttuurin todellisuutta koostuu.

Minä istun Kuusessa kaupungin ulkopuolella. Kuuntelen kaiken keskellä tuulen matalaa huminaa, kaarnan rapinaa, yöllä puuskaista matalasti pientä pensaikossa, kohisevaa ja kahisevaa viiman ääntä.

2.29

Oksat hankaa runkoa vasten. Kovia puuskia. Ritinöitä.

Onko nyt yö vai päivä, ihan sama pihka tuoksuu.

Oksainen puu tuulessa:

mahtava pumppu- ja imulaite. Suuri puu, Isokuusi

halaa suuren sylin ilmaa ja vettä.

Pitkien syidensä takia tätä uhripuuta pidetään kalliina

kuitupuuna, halpana tukkina,

koska oksat ovat rumia silmän reikiä.

(Metsännenä: "Korvessa", s.17)

Kartan virheistä luen paikan historiaa, kompassi näyttää tarpeettoman suoraviivaiselta lelulta.

Sillä seudulla kaikessa laajenevassa maan ja ilman liitossa lepää isoin Suomi lähes navassa Kuopion läänissä vielä syvemmällä Tervon kunnassa Karttulan jälkeen Vesannolta oikealle Pielavedeltä alaspäin liki Rakolaa Uhtuan puolessa Rämpsän kylällä Pekkalan ulkopuolella loivasti Saarisen rantaan vähän ennen jarruta Kusetinpuron sillä sijalla niin Saaristenmäen pakettipellon laidassa ihan justiinsa pienellä mäellä näetkös nyt tämän puun juuret purevat multaa kuuntele vaikka jokaiseen maan suuntaan

Merkkipuiden vääristelystä ja pyykkien vääntelystä alkavat ihmisen tavat ikimuistoiset rajariidat, joita ei ratkota käräjillä vaan kiväärillä. Tämä oksa, jolla minä lepään ei ole tila vaan määräala.

(Metsännenä: "Kartan virheistä", s. 17-18)

Isokuusi on näin pieni. Niin pieni se on, ettei ihminen näe jos tiellä seisoo.

Kyllä se näkee ja kävi silpomassa alaoksat. Arvaa itkevätkö puhkotut pihkasilmät 6 täyttä reikää.

(Metsännenä: "Isokuusi", s.18)

Kaksitoista raakkia | The Drop-out Spruce

Väsymyksen ja pelon toisella puolella, mutta ei unessa,

kympin uutiset ja kanavat joihin hitsasin kiinni,

kiinnostavat minua mutten ole niissä riippuva.

Nyt istun pihkassa neulasiin.

Neulaskieli on mielen solmukohta, kahden maailman yhdyntä, mutta puu, puu natisee voimakkaassa yhtäjaksoisessa tuulessa. Se on kärsivan nahkan ääni satulassa tai saappaassa, joita komenta sama paha: tukki on valmis sadassa vuodessa, nuija heti vaikka visakoivusta. Tapion uudella pehmennetyllä hoito-ohjelmalla

metsästä tulee kyllä kalu, muttei puusta naista. Näin puusta katsoen tällä kylällä yksitoista poikamiestä odottaa Sinua.

Kyllä, kyllä se helpottaa, kun sattumaa vähän auttaa: viattomien metsureiden vanhainkodissa kaikki on kuuroja ja järjestyksessä. Kivet, kannot, kävyt, neulaset pumpulia, josta on askarreltu hoivatädin johdossa siiliä, hiiriä ja peikkolapsia sekä pöllöjä.

(Metsännenä: ”Väsymyksen ja pelon toisella puolella”, s. 18—19.)

Autorakkautta | Autolove

Äidin nimi oli Anja.

Isällä oli autoja Sveitsissä, mutta ei ajotaitoa.

Että tästä lammesta minulle annettiin hauki.

Tuuli kumisee | Forest of Parmenides

Tuuli kumisee. Samanlaista. Samanlaista,

paitsi auto ajaa tiellä.

Kapsahdin taantuman tolpasta alas viittä vaille paranemista. Musta neliö voitti auringon niin etten minä nähnyt oikeaa Parmenideen pyöreää Metsää.

Nyt työtön näreapina myöntää kaiken. Tämä on läpinäkyvää tekstiä, totta. Mikään ei ole kesken, kaikki on valmista.

Minä tiedän että metsällä on ääri, syrjä ja sivu. Minä tiedän, minä en pelkää mitä metsän takana on. Kiitos laboratoriotalouden minun ei tarvitse mitään yllättävää puittesi takaa odottaa. Metsä nousee villiin vain pyörillä, rautaisilla palkeilla, jotka painavat sitä enemmän mitä kuljetusmatka lyhenee.

Kun et metsää pelkää, ole vapautettu luonnon armoilta. Siitä tämä pelko alkoi, ihmisen vapaus olla armoton. Ei ole oravametsää, ei ole jänismetsää. En mene kalametsään. On runometsä, on rahametsä

jokaisen lukutaitoisen päässä. Sinne kyllä eksyy, mutta muuten et metsän peittoon pääse, et vaikka yrittäisit juosta mutkille, silmät kiinni. Kyllä öljyn ääni sinut aina löytää. Et syö, et juo kaupungin ulkopuolella – ehkä kaupungissa – ilman että toinen kourasi täyttyy muovista.

(Metsännenä: ”Tuuli kumisee”, s. 19)

Kerro vaan | Some Soundpoetry

Kirjakantin (6.-9.9.) Juha Valkeapään ÄÄNI-
PAJAN ja Leevi Lehdon ÄÄNI-
RUNOUDEN
SEMI-
NAARIN ja Charlie Morrown MIEHEN JA ÄÄNEN lähestyessä voi kuunnella vaikkapa Lehdon kuvan ja äänen metaforfoosin liittyen Kimmo Sarjen näyttelyyn taikka verrata T. S. Eliotin ja Lehdon tulkintaa samasta runosta.

Viereisen kuvarunon tulkinnan kokoelmasta Kerro, Like 2007, voi kuunnella täältä. Koko ohjelma (12:58) esitetään Yle Radio 1:n Ääniversumissa 29.10.2007 klo 23.00.

Ohjaus ja sovitus: Mikko Viljanen

Äänisuunnittelu: Tiina Luoma

Henkilöt: Jelena Stella Vuoma

Stephen Jouni Tossavainen