Friday, November 16, 2007

Tornionlaakson Laestadius ja Melleri | Criticism

Olavi Jama:
Tornionjärvi,
Rajalla 2007.

Mikko Myllylahti:
Amerikkalainen yö ja muita runoja,
Savukeidas 2007.

Kirjailija Olavi Jama syntyi 55 vuotta sitten Ylitorniossa ja runoilija Mikko Myllylahti Torniossa 27 vuotta sitten. Nyt molemmat Tornionlaakson runoilijat asuvat Helsingissä.

Vanhempi runoilija on julkaissut kolme kokoelmaa, nuorempi toisen. Vanhemman esikoista Turvakirjaa (1989) tuskin muistetaan, nuoremman Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen oli Hesarin esikoisehdokkaana 2003.

Jos vanhemman Tornionjärven olkapään takaa kurkkii Lars Levi Laestadius, niin nuoremman säkeissä kaikuu sama romantikko Arto Melleri kuin esikoisessa.

Jos Jaman esikoinen oli puhtaan modernistista 60-luvun runoa, niin nyt Tornion seudun murre saa kielen maistumaan samalla tapaa, mutta tiiviimmin kuin esimerkiksi kokkolalaisen Jusa Peltoniemen runoissa.

Tornionjärven päättää omakuva, joka Jaman mukaan ”on juurille menemistä”. Kun Jama menee juurilleen pohjois—etelä-suunnassa, niin Myllylahti liikkuu ilman juuria länsi—itä-suunnassa.

Pöydällä on kaksi kiveä. Toinen on löytynyt/
tunturin rinteeltä Tornionjärven rannalta./
Toisen otin reppuuni vanhasta kaupungista/

Jerusalemista, kirjoittaa Jama.

Amerikkaa ei ole olemassa, sanotaan Myllylahden esikoisen lopuksi, ja toinen teos on nimitetty Amerikkalaiseksi yöksi. Se on siis olematon yö.

Yhtä olemattomaksi tai juurettomaksi kokevat itsensä myös runojen torniolaiset ja kaupunkilaiset minät moottoreiden maailmassa. Esikoisessa viljelty ruoste, metallin veri, pulppuaa toisessa kokoelmassa joeksi asti.

Kumpikaan kokoelma ei kokeile googlettavan runouden suunnassa. Ilman kokeilujakin Jama kyllä laajentaa ansiokkaasti reviiriään sekä syvyys- että herkkyyssuunnassa, ja Myllahden teoksessa on sekä uusia että vanhoja loimia.

Uutta ovat alkupuolen jopa haikumaiset säkeet, kuten

Hiekka leijuu tuulessa./
Elämä hidas ja arvoituksellinen:/
juoda sadetta, odottaa.

Vanhaa Myllylahtea on lopun nimiosasto, joka rullaa esikoisen tapaan ruosteen ja romaantiikan hirressä.

Kun Pentti Saarikosken Hämärän tanssit pysähtyy säkeisiin ”roskapöntön luokse/ ja näkevät jälleen tähdet”, niin Amerikkalainen yö loppuu aavikolla katuojaan hämmästelemäään Ranskan lippua tai Kieslowskin elokuvia:

tyhjien tölkkien keskelle/
Sieltä näen valkoisen/
sinisen/
ja punaisen/
tämän pyhän riettauden.


(Savon Sanomat 15.11.2007)


No comments: