|
Juvalla tasan 200 vuotta sitten, 8.7.1815, G. A. Gottlund (1796-1875) sai muikkuja kolme kontillista (muikor, muikku, ruotsiksi siklöjor, suuri muikku G:n mukaan: räpys, ilm. rääpys?). Seuraavana päivänä pappilan torppari Kärri luetteli Gottlundille samoja kuoharin lukuja, joita talonpoika Paavo Korhonen (1775-1840) runoili paperin päälle Rautalammilla. (Lars Lundin: Dagbok 1808-1817, 524) |
Juvan
lehti uutisoi jo tammikuussa C. A. Gottlundin tutkijan Lars
Lundin suurtyöstä, mutta törmäsin vasta Kuopion pääkirjastossa Gottlundin
ensimmäisiin päiväkirjoihin. Dagbok 1808‒1817(2015) on 960-sivuinen perusteellisin selityksin varustettu teos, aarrelähde
1800-luvun alun historiasta kiinnostuneelle ja voi se valaista vähän vielä väitöskirjatason
tietojakin.
|
"Gottlunds granar" i Jockas.
Enligt traditionen var det
Carl Axel Gottlund som plan-
terade dem. I bakrunden skym-
tar den byggnad som kallas för
Gottlunds stuga. (Dagbok 1808- 1817, 525) |
Pulkkisen mukaan Lars
Lundinin "sormituntumalla" esittämä väite, että ”Gottlundin luonne
muuttui vanhemmiten”, osoittautui hänen lähdemateriaalinsa ja valitun
näkökulman pohjalta virheelliseksi: "Gottlundin
luonne – sikäli kuin ymmärrämme sillä persoonallisuuden pohjalta nousevia,
pitkäkestoisia suhtautumisstrategioita – ei muuttunut lainkaan siitä alkaen,
kun siitä voidaan tehdä luotettaviksi katsottavia päätelmiä."
En tiedä, kääntyisikö
Pulkkisen käsitys Gottlundin "sielullisesta rakenteesta" muuttumisen
vai muuttumattomuuden suuntaan näiden päiväkirjojen takia? Tuskin, vaikka työnsä puutteeksi
Pulkkinen myöntää lapsuuden tietojen vähäisyyden. Eivätkä päiväkirjatkaan tuo valaistusta alle 12-vuotiaan Gottlundin sielun rakentumiseen juuri siinä vaiheessa, kun esikoispojan elämän ensimmäiset kokemukset pohjustavat tulevien tunteiden vastaanottoa:
"Rasite
sekä tässä työssä että uskoakseni psykobiografiassa yleisemminkin on
varhaislapsuutta koskevien tietojen vähäisyys. En ole tässä työssä aineistojen
puutteessa voinut väittää Carl Axel Gottlundin lapsuudesta mitään muuta, kuin
että siihen on porthanilaisen kotikasvatuksen johdosta sisältynyt narsistiselle
persoonallisuudelle altistava tekijä. Kuitenkaan psykobiografia ei seiso tai
kaadu lapsuuden olosuhteita koskevan tiedon varassa; tulkinnalle syntyy tietty
uskottavuus jo pelkästään nuoren tai aikuisen ihmisen vaiheita ja kannanottoja
analysoimalla. Tulkinnan koherenssi ja sitä kautta sen koherentti totuus toki
vahvistuisi, jos siihen – koherenttiutta tavoittelevaan pakettiin – voitaisiin
nivoa yhteen myös varhaislapsuutta koskevia perusteltuja päätelmiä eli jos
siihen voitaisiin liittää myös geneettinen ulottuvuus."
Väitöskirjansa mottolauseeksi
Pulkkinen valitsi sitaatin Ilmari
Heikinheimolta, kunnioitetulta edeltäjältä 1930-luvun biografisen
tutkimustradition ajalta (Heikinheimon Gottlund-elämäkerran ja artikkeleiden kautta viitataan useimmiten myös päiväkirjoihin):
"Olemme
nähneet, miten [Gottlund] tempautuu [metsäsuomalaistoimintaan] mukaan sinä määrin,
että menettää todellisuuden varman pohjan jalkainsa alta, ja kuinka hänen
parhaat pyrkimyksensä siitä syystä voivat muodostua omituisen haihatteleviksi.
Tähän ei voi olla yksistään syynä hänen nuoruutensa tai se romanttinen
ilmapiiri, jossa hän eli, syyt ovat syvemmällä hänen sielullisessa
rakenteessaan."
Oma mielenkiintoni
Gottlundin suhteen lähti liikkeelle Vihtapaavo-romaanin
(1998)materiaalia kerätessä. Rautalampilainen talonpoikaisrunoilija Paavo Korhonen (1775-1840) kynsi
kynällä samanlaisten ongelmien kanssa kuin muutkin sen ajat harvat pännän
pyörittäjät ja suomeksi paperiin päälle yrittäjät. Toisin kuin aikansa herderiläiset ja Elias Lönnrotin Ossianin laulut, Kalevala ja Kanteletarkin, todistivat, savolainen Gottlund ei kuulunut kansallisromantiikkaan hurahtaneisiin, vaan ensimmäisistä runokeräyksistään lähtien laittoi ylös runoilijan nimen; kansanrunout eivät tekeytyneet itsekseen, vaan joku ne lauloi alusta pittäe.
Isän alunperäisestä suomenkielisyydestä huolimatta savo, "suomen kielen ydin ja kukka", hiipi hitaasti
Gottlundin ruotsinkielisiin päiväkirjoihin. Kun ensimmäiset suomeksi matkitut runot ilmestyvät täyvessä toesssa vasta noin viisitoista kesäisenä monen muun käytetyn kielen sekaan, päiväkirjat todistavat monen muun seikan ohessa sen, että Gottlund ei ollut lapsinero, joka jo alle kymmenvuotiaana lupasi Jaakko Juteinille runoilla vain suomeksi. Outo
omamerkkinen lyhennekirjoitus oli jo silloin käytössä, ja tuon salakirjoituksen
tulkinnassa Lars Lundinilla on riittänyt urakkaa.
Toinen urakka olisi Vihtapaavon kuvan löytäminen.
Unkarilainen tutkija Antal Reguly
nimittäin piirsi Paavosta kaksi kuvaa vuonna 1839, mutta niitä ei ole löydetty
Unkarista. Ehkä ne jäivätkin Regulille suomea opettaneen Gottlundin arkistoon?
Pulkkinen kuvaa Regulyn
aineiston kulkureittiä alaviitteessään näin: "Gottlund lienee myös neuvonut Regulyn Lars Levi Laestadiuksen
vieraaksi. Reguly oli pari viikko Karesuannossa Laestadiuksen opissa kesällä
1840. Lähtiessään Suomesta Venäjälle Reguly jätti matkakirjeenvaihtonsa ja
matkallaan pitämät päiväkirjansa Gottlundille säilytettäviksi, koska aikoi
vielä palata Suomeen kautta. Hän vannotti Gottlundia, ettei tämä luovuttaisi
niitä kenellekään muulle kuin itselleen. Materiaali kuitenkin jäi Gottlundille,
ja vasta Regulyn kuoleman jälkeen hän toimitti sen Unkariin Pál Hunfalvylle
(Hufvudstadbladet 44/1865; Gottlundin kirjekonsepti Hunfalvylle, HYK Gottlundin
kirjekonsepteja)."