Wednesday, July 8, 2015

Kolme kontillista "muikor" | C. A. Gottlund 8.7.1815

Juvalla tasan 200 vuotta sitten, 8.7.1815, G. A. Gottlund (1796-1875) sai muikkuja kolme kontillista (muikor, muikku, ruotsiksi siklöjor, suuri muikku G:n mukaan: räpys, ilm. rääpys?). Seuraavana päivänä pappilan torppari Kärri luetteli Gottlundille samoja kuoharin lukuja, joita talonpoika Paavo Korhonen (1775-1840) runoili paperin päälle Rautalammilla. (Lars Lundin: Dagbok 1808-1817, 524)
Juvan lehti uutisoi jo tammikuussa C. A. Gottlundin tutkijan Lars Lundin suurtyöstä, mutta törmäsin vasta Kuopion pääkirjastossa Gottlundin ensimmäisiin päiväkirjoihin. Dagbok 1808‒1817(2015) on 960-sivuinen perusteellisin selityksin varustettu teos, aarrelähde 1800-luvun alun historiasta kiinnostuneelle ja voi se valaista vähän vielä väitöskirjatason tietojakin.

"Gottlunds granar" i Jockas.
Enligt traditionen var det
Carl Axel Gottlund som plan-
terade dem. I bakrunden skym-
tar den byggnad som kallas för
Gottlunds stuga. (Dagbok 1808-
1817
, 525)
Esimerkiksi Risto Pulkkisen väitöskirjan Vastavirtaan, C. A. Gottlund 1800-luvunsuomalaisena toisinajattelijana: psykobiografinen tutkimus (2003) lähteisiin nämä Gottlundin lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjat eivät näytä juuri kuuluneen, vaikka arkistolähde mainitaan ja niihin viitataan toisten painettujen lähteiden kautta.

Pulkkisen mukaan Lars Lundinin "sormituntumalla" esittämä väite, että ”Gottlundin luonne muuttui vanhemmiten”, osoittautui hänen lähdemateriaalinsa ja valitun näkökulman pohjalta virheelliseksi: "Gottlundin luonne – sikäli kuin ymmärrämme sillä persoonallisuuden pohjalta nousevia, pitkäkestoisia suhtautumisstrategioita – ei muuttunut lainkaan siitä alkaen, kun siitä voidaan tehdä luotettaviksi katsottavia päätelmiä."

En tiedä, kääntyisikö Pulkkisen käsitys Gottlundin "sielullisesta rakenteesta" muuttumisen vai muuttumattomuuden suuntaan näiden päiväkirjojen takia? Tuskin, vaikka työnsä puutteeksi Pulkkinen myöntää lapsuuden tietojen vähäisyyden. Eivätkä päiväkirjatkaan tuo valaistusta alle 12-vuotiaan Gottlundin sielun rakentumiseen juuri siinä vaiheessa, kun esikoispojan elämän ensimmäiset kokemukset pohjustavat tulevien tunteiden vastaanottoa:

"Rasite sekä tässä työssä että uskoakseni psykobiografiassa yleisemminkin on varhaislapsuutta koskevien tietojen vähäisyys. En ole tässä työssä aineistojen puutteessa voinut väittää Carl Axel Gottlundin lapsuudesta mitään muuta, kuin että siihen on porthanilaisen kotikasvatuksen johdosta sisältynyt narsistiselle persoonallisuudelle altistava tekijä. Kuitenkaan psykobiografia ei seiso tai kaadu lapsuuden olosuhteita koskevan tiedon varassa; tulkinnalle syntyy tietty uskottavuus jo pelkästään nuoren tai aikuisen ihmisen vaiheita ja kannanottoja analysoimalla. Tulkinnan koherenssi ja sitä kautta sen koherentti totuus toki vahvistuisi, jos siihen – koherenttiutta tavoittelevaan pakettiin – voitaisiin nivoa yhteen myös varhaislapsuutta koskevia perusteltuja päätelmiä eli jos siihen voitaisiin liittää myös geneettinen ulottuvuus."

Väitöskirjansa mottolauseeksi Pulkkinen valitsi sitaatin Ilmari Heikinheimolta, kunnioitetulta edeltäjältä 1930-luvun biografisen tutkimustradition ajalta (Heikinheimon Gottlund-elämäkerran ja artikkeleiden kautta viitataan useimmiten myös päiväkirjoihin):

"Olemme nähneet, miten [Gottlund] tempautuu [metsäsuomalaistoimintaan] mukaan sinä määrin, että menettää todellisuuden varman pohjan jalkainsa alta, ja kuinka hänen parhaat pyrkimyksensä siitä syystä voivat muodostua omituisen haihatteleviksi. Tähän ei voi olla yksistään syynä hänen nuoruutensa tai se romanttinen ilmapiiri, jossa hän eli, syyt ovat syvemmällä hänen sielullisessa rakenteessaan."

Oma mielenkiintoni Gottlundin suhteen lähti liikkeelle Vihtapaavo-romaanin (1998)materiaalia kerätessä. Rautalampilainen talonpoikaisrunoilija Paavo Korhonen (1775-1840) kynsi kynällä samanlaisten ongelmien kanssa kuin muutkin sen ajat harvat pännän pyörittäjät ja suomeksi paperiin päälle yrittäjät. Toisin kuin aikansa herderiläiset ja Elias Lönnrotin Ossianin laulut, Kalevala ja Kanteletarkin, todistivat, savolainen Gottlund ei kuulunut kansallisromantiikkaan hurahtaneisiin, vaan ensimmäisistä runokeräyksistään lähtien laittoi ylös runoilijan nimen; kansanrunout eivät tekeytyneet itsekseen, vaan joku ne lauloi alusta pittäe.

Isän alunperäisestä suomenkielisyydestä huolimatta savo, "suomen kielen ydin ja kukka", hiipi hitaasti Gottlundin ruotsinkielisiin päiväkirjoihin. Kun ensimmäiset suomeksi matkitut runot ilmestyvät täyvessä toesssa vasta noin viisitoista kesäisenä monen muun käytetyn kielen sekaan, päiväkirjat todistavat monen  muun seikan ohessa sen, että Gottlund ei ollut lapsinero, joka jo alle kymmenvuotiaana lupasi Jaakko Juteinille runoilla vain suomeksi. Outo omamerkkinen lyhennekirjoitus oli jo silloin käytössä, ja tuon salakirjoituksen tulkinnassa Lars Lundinilla on riittänyt urakkaa.

Toinen urakka olisi Vihtapaavon kuvan löytäminen. Unkarilainen tutkija Antal Reguly nimittäin piirsi Paavosta kaksi kuvaa vuonna 1839, mutta niitä ei ole löydetty Unkarista. Ehkä ne jäivätkin Regulille suomea opettaneen Gottlundin arkistoon?

Pulkkinen kuvaa Regulyn aineiston kulkureittiä alaviitteessään näin: "Gottlund lienee myös neuvonut Regulyn Lars Levi Laestadiuksen vieraaksi. Reguly oli pari viikko Karesuannossa Laestadiuksen opissa kesällä 1840. Lähtiessään Suomesta Venäjälle Reguly jätti matkakirjeenvaihtonsa ja matkallaan pitämät päiväkirjansa Gottlundille säilytettäviksi, koska aikoi vielä palata Suomeen kautta. Hän vannotti Gottlundia, ettei tämä luovuttaisi niitä kenellekään muulle kuin itselleen. Materiaali kuitenkin jäi Gottlundille, ja vasta Regulyn kuoleman jälkeen hän toimitti sen Unkariin Pál Hunfalvylle (Hufvudstadbladet 44/1865; Gottlundin kirjekonsepti Hunfalvylle, HYK Gottlundin kirjekonsepteja)."

No comments: