Mo
Yan
Viinamaa
Suom.
Riina Vuokko
Otava
2014, 468 s.
Käkriäisen
pontikan tiputtelu Joel Lehtosen Putkinotkossa on
vallan pientä pilkkaa verrattuna Mo Yanin satiiriin Viinamaa.
Eikä Kiinassa vain viinan varassa elävä maa riitä, vaan romaanin
Viinamaassa syödään poikalapsia, kuten Jonathan Swiftin
Vaatimattomassa ehdotuksessa, joka estäisi Irlannin lapsia
olemasta taakaksi vanhemmilleen ja maalleen (1729).
Kiinalaisilla
runofestivaaleilla vieraillessani vuoden 2012 nobelistista Mo Yanista
kerrottiin ristiriitaisia juttuja. Toisten mielestä hän mielisteli
vallanpitäjiä samalla tavalla kuin muutamat kiinalaisrunoilijat
festivaalin järjestäjiä. Toiset taas eivät kadehtineet yhtä
paljon, vaan tahtoivat mielistellä tuoretta nobelistia.
Kiinassa
heränneet epäilyt hälvenivät, kun ensimmäinen suomennos
Seitsemän elämääni ilmestyi viime vuonna. Epäilyjen
tausta taas on yksi juoni Viinamaassa. Selväksi käy, miten
vaikea Kiinassa oli pysyä selvänä, jos sai julkaistuksi muuta kuin
kommunistisen puolueen linjan mukaista tekstiä ‒ huolimatta
1980-luvulla alkaneista uudistuksista.
Kun
taiteilijaksi himoitseva Viinamaan viinatohtori tarjoaa Kansan
kirjallisuuden toimitukselle novelleja, maan eturivin
kirjallisuustoimittajat eivät suostu vastaamaan, vaikka tekstien ja
lahjusten välittäjänä on toimittajien kaveri, mestari Mo Yan.
Vasta viinatohtorin Viinamaata ylistävä propaganda, jossa taide
vihdoin hyppää talousuudistusten kelkkaan, saa armon paikallisen
taiteen edistämiskeskuksen portinvartijalta.
Tämä
kiinalainen kirjailijaelämän metafiktio, joka julkaistiin
Taiwanissa 1992, elää romaanin pääjuonen varjossa, jos kohta
viininäkin. Nimittäin päähenkilön, syyttäjänviraston
erikoistutkijan Ding Gou'erin seikkailut viinan ihmemaassa ovat
lopulta sellaista harhamaa, että on rauhoittavaa palata mestari Mo
Yanin töihin tuskailemaan, miten hän saisi jatkettua romaania
Viinamaa.
Vaikka
mestarin käytössä ovat normiproosan hiivat, naiset, humala ja
pyssyt, jotka on ympätty Seitsemästä elämästä tuttuun
maagiseen realismiin ja maustettu kungfuromaanin demoneilla ja
dekkariparodialla, Mo Yan ei ole tyytyväinen lopputulokseen matkalla
Viinamaan vieraaksi. Viinamaassa kirjailijalle toistuvat samat,
lähinnä viinanjuontiin liittyvät kohtaukset kuin salapoliisille
romaanin alussa. Ensiryyppy vaatii toisen, koska hyvät asiat tulevat
pareittain, ja ”vieraalle kolme maljaa aina, sitten ei enää
huolet paina”.
Viinamaan
fiktion toisella kierroksella ei ehditä lasten syöntiin asti,
vaikka heti kirjan aluksi selviää, että ”vauvasta saa
kaksituhatta yuania”. Epäselväksi ei jää, että Kiinassa
syödään aasista vaariin kaikki, jotka heittävät veivinsä.
Näistä herkuista ovat päässeet osallisiksi myös Kiinan ystävät
viideltä mantereelta, eikä kukaan Ding Gou'eria lukuun ottamatta
ole valittanut.
Kiinaa
taitamattomana en osaa kuin kuvitella suomentajan vaikeuksia ja
nauttia Riina Vuokon keksinnöistä. Kiitos.
(Savon Sanomat 29.11.204, 19)
1 kommentti:
Hyvä ja monipuolinen arvio :)
Lähetä kommentti