torstai 4. joulukuuta 2014

Tuntematon urheilukirjailija | Parnasso

Väinö Katajan Heinärannan olympialaisia 
(Karisto 1914) pidetään ensimmäisenä
suomalaisena urheilufiktiona.
Vesa Karonen ja Erkki Vettenniemi ovat
tosin esittäneet, että kaunokirjallisen urheilun
aloitti jo kaksi vuotta aikaisemmin
Maiju Lassila romaanilla Rakkautta.
Kotimainen kaunokirjallinen urheilu täyttää tänä vuonna sata vuotta. Juhlia ei ole pidetty, eikä se ole ihme: tuorein kirjallisuuden historia, Suomen nykykirjallisuus (2013) ei tunne asiasanaa urheilu saati urheilukirjallisuus. Yhtä vähän taide kuuluu nykyurheilun tarinaan, vaikka kirjailijat lukivat teoksiaan ja runoilijoilta tilattiin voitonlauluja ensimmäisiin Olympian kisoihin.

Suomen kirjallisuuteen urheilu tuli kyllä huomattavasti aikaisemmin kuin ensimmäisiin kilpailuihin. Turun Akatemiassa julkaistiin jo vuonna 1697 Väitöskirja urheilusta, jossa kaunopuheisuuden professori Gustavus Starck ylistää pankrationia ‒ painin ja nyrkkeilyn yhdistelmää sekä kaikin voimin ja kyvyin urheilemista ‒ niin maailmankatsomuksena kuin elämäntapana. Urheilun hyvän kertomuksen tueksi Starck soveltaa antiikin auktoreja silloisen akateemisen koulutuksen tavoitteiden mukaisesti sekä tarkasti että vähemmän suorina sitaatteina Aristoteleelta, Plutarkhokselta, Raamatusta ja Terentiukselta.

Ensimmäinen kotimainen urheilufiktio on Väinö Katajan romaani Heinärannan olympialaiset (1914). Kahtena elokuvaversiona elämään jääneen Koskenlaskijan morsiamen kirjoittaja Kataja sai julkaistua urheilukirjan viimeisenä elinvuotenaan...

(Essee "Urheilukirjailijoiden jäljillä. Urheilufiktiota on julkaistu Suomessa sata vuotta" jatkuu Parnassossa 6-7/2014, 48-53)

Ei kommentteja: