Savon Sanomat 10.12.2014, 17. |
Väli-Suomen lehtien kriitikot listasivat kirja-arvosteluista vastaavan Risto Löfin pyynnöstä, mitkä teokset painuivat mieleen vuoden 2014 sadosta.
Vuoden lukuelämyksiäni olivat:
Kari
Aronpuron kokoelma pelkkää barnumia (ntamo) ei ole
runolätkä, vaan jykevä teos siitä ilosta, mitä kaikkea runo voi
olla ja runous tulee olemaan, kääntyivätpä kapitalismin
suhdanteet ja kirjanpainajien peukalot alas taikka ylös.
Thomas
Bernhardin Palkintopuhetta (Teos) on sopivan ohut
työnnettäväksi kurkusta alas raadilta, joka kuvittelee
palkitsevansa muita kuin itseään, ja varsinkin niiltä, jotka
kuvittelevat listakirjoja lukemalla tietävänsä, mitä muiden pitää
lukea. Itsekeskeisyydessään täydellisen kirjailijan neuvoista voi
ottaa vaarin myös palkittu hankkimalla voittorahoilla mahdollisimman
kauniin urheiluauton.
Matti
Kuusen elämäkerta Sanottu. Tehty (Siltala) on Tellervo
Krogeruksen huolellista työtä, jossa tutkija ei mestaroi, vaan
antaa mestarin puhua. Puheita Kuusesta virtasikin solkenaan, kuten
myös ideoita ja teoksia, joiden kestävyyden SKS mittasi väärin
hylkäämällä elämäkerran käsikirjoituksen.
Erkki
Vettenniemen Suomalaisen kestävyysjuoksun historia (SKS)
kokoaa ensimmäisen kerran huippu-urheilumme komeimman kaaren samojen
kansien väliin. Juoksuhistoria alkaa ja loppuu Kuopion
Väinälänniemelle. Toinen uutinen on että Suomea ei juossut
maailmankartalle Hannes vaan Viljami Kolehmainen.
Mo
Yanin satiiriin Viinamaa (Otava) verrattuna Juutas
Käkriäisen pontikan tiputtelut Putkinotkossa ovat pientä
pilkkaa herroille ja valtiovallalle. Eikä Kiinassa vain viinan
varassa elävä maa riitä, vaan nobelistin Viinamaassa syödään
poikalapsia, kuten Jonathan Swiftin Vaatimattomassa
ehdotuksessa, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi
vanhemmilleen ja maalleen.
PS
Kaksi
kirjaa, jotka vaikuttavat mieleenjääviltä vuodelta 2014, on vielä
työpöydällä luvun alla: Agneta Rahikaisen elämäkerrassa
Edith, runoilijan elämä ja myytti (Schildtst &
Söderströms) on enemmän uutta tietoa Södergranista jo ensimmäisen
sadan sivun perusteella kuin vaikkapa Minna Maijalan
Canth-elämäkerrassa.
Jyrki
Kallion suomentama ja toimittama Mestari Kongin keskustelut(Gaudeamus) näyttää hyvältä ja perusteelliselta
tietoteokselta, joka ohjaa kungufutselaisuuden ajan huomaavaisuuden
ja kohteliaisuuden kunnioitukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti