Virossa epäilys: Sofi Oksasella haamukirjoittajia

Viron kielen opettaja Maarin Hein epäilee, että Sofi Oksasella on haamukirjoittajia.

Suomen, unkarin ja viron kieltä opiskellaan Pietarin valtionyliopiston filologisen tiedekunnan suomalais-ugrilaisen kielitieteen laitoksella. Suomen opiskelijoita on 18, ja heidän tähtäimessään ovat lähinnä kääntäjän ja tulkin työt.

Vierail- lessani yliopistolla perjantain päivä- tunnille saapui kymmenen opiskelijaa, kaikki naisia, kuten myös opettajat. Kirjailijan töistäni minut pyysi kertomaan Paula Kokkonen, joka opettaa laitoksella kahtena päivänä viikossa pääasiassa Suomen nykykulttuuria.

Suomen kielen päävastaava on Svetlana Zakorina, ja kirjallisuuden opettaja Jaroslava Novikova on valmistunut Petroskoista. Laitosta johtaa Natalia Kolpakova. Muita opettajia, joita en tavannut, ovat Anna Berg ja Natalia Tsernova.

Vas. Svetlana Zakorina, Jaroslava Novikova ja Paula Kokkonen.

Virossa luetaan eri tavalla

 Viron kielen opettajista tapasin pikaisesti kaikille yhteisessä opettajainhuoneessa Maarin Heinin, joka kertoi uutisen. Heinin mukaan kirjailija Sofi Oksanen ei kirjoita itse omia kirjojaan. Oksasella on Virossa ainakin kaksi miesavustajaa, tunnettuja kirjailijoita molemmat. 

Tähän päätelmään Hein on tullut tekstikriittisen analyysin kautta. Noin nuori nainen ei voi tietää, eikä osaisi yksin kirjoittaa, niin tarkasti Viron asioista. Heinin mukaan myös kirjailija Jaan Kaplinski on hänen kanssaan samaa mieltä.

"Suo­mes­sa lue­taan ro­maa­nin ideaa. Vi­ros­sa osa lu­ki­jois­ta jää ikään kuin teks­tin pin­nal­le", sanoo virolainen kirjailija Jan Kaus,  jonka suomennos Oksasen romaanista Kun kyyhkyset katosivat (Like 2012) julkistetaan tänään Virossa.

Uu­des­sa ro­maa­nis­sa Ok­sa­nen ku­vaa ih­mis­tä, Ed­gar Part­sia, jo­ka ha­luaa val­taan ja jol­le ideo­lo­gial­la ei ole vä­liä. Hän pyr­kii val­taan, vaik­ka se vaih­tui­si 180 as­tet­ta. "Vi­ros­sa ai­he on erit­täin ajan­koh­tai­nen. Mo­net joh­ta­vat po­lii­tik­kom­me ovat en­ti­siä kom­mu­nis­ti­nuo­ria ja joh­ta­via kom­mu­nis­te­ja", Kaus sa­noi Helsingin Sanomien mukaan (HS 27.11.20112).

 

Virolaista lukijaa varten Kaus joutui tarkistamaan ja korjaamaan muutamia yksityskohtia romaanista.

 

xxx

Jos kohta opettajilta puuttuvat omat tilat, niin sitäkin kodikkaampi on tunnelma. Opettajainhuoneen kahvi oli parasta, mitä Pietarissa on tullut vastaan. Oppilaat taas olivat aktiivisia ja esittivät hyviä kysymyksiä luettuani äänen kanssa vuonna 2004 kirjoittamani runon «Pietarin tiellä ».

Suomen Kirjailijaliiton residenssiin Suomi-taloon saapuville voin suositella vierailutuokiota yliopistolle, jossa otetaan mielellään vastaan kirjailijoita, kuten myös uusia kirjoja.

PIETARIN TIELLÄ


Valkea taivas siniset veet, veri pohjalla aaltoilee
Tunnoton tie vie tuttuja värejä ja minun pelkoja kohti
Terijoella pysähdymme ja tie on voitie

I:llä alkava meri Suomen viileä lahti ja taivas vain pääskyä vailla
Tulta pyydän Ahmatovan haudalla, saan myös tupakan
Brodskyn hiekkaan valuneelle haudalle haudattavaksi ja siellä on

vihreä katse saa syleillä Kellomäen ajattomaksi ja harmaat seinät
tihkua variksen sorakieltä kuin Vasilin saarella, jonka halusit valita
ennen maata, Kirkkoa ja Venetsiaa –
kunnes joku nostaa tiilestä talon ja vielä korkeamman aidan

Taivaan ja veren välissä sfinksi laskettelee kaiteella Fontankan
harmaille vesille kaksipiippuisia juttuja takapuolesta
kullattu naama ihan pokkana Mona Lisan arvoituksena
kaunottaren lapaluuna joista toinen soittaa Valse Tristen liturgiaa
toinen venäläistä rokkia, aamupalalla hyppivien kuppien tytinää

kissaa tekisi mieli silittää, tuskin uskallan kameralla ojentaa vihreitä silmiä
eikä kuva onnistu, kauneus on niin katoavaista paitsi Pietarissa

Onnellinen katukivi joka näkee varjosi mekon alle. Jos uskallat
mustan mustalla halaat auki kissan selkää silittämällä, jos uskallat
venyttää juhliasi pitemmälle kuin liiterin varjo hangella. Saan suullani levälleen tuskin sivut
kuuntelen sujuvasti kieltäsi

mustien autojen mies jatkaa liikettä kellarikuulusteluja tummien lasien takana
niin että ruskea rappaus roiskii rikkauksia, verestä sementtiä russakan
ja valkoisten niskaan. Raaka tuuli kuulustelee yhtä kylmästi Kullervonkadulla
Nyt on uusi kesä kaukana koto ja lehmusten varjo kevyttä sadetta kasvoille
mustetta kynälle, jalkaa jalan eteen ja kadulta toiselle Nevski prospektille

Kunnes uinuvan aukion hiljaisuus ja kurkkuun vierivän oluen puraisu
viileä kuin Pushkinin patsaan asento, lämmin kuin ensisuudelma

Eipä mittään, sanoo pappa joka on kalamiehiä ja nenää pitelemättä
otan vastaan valokuvan Nevan kuhasta, yhtä kertovan anekdootin
kuin Harmsin ylistyspuhe parrattomalle sankarirunoilijalle, Peelle
jonka kunniaksi veret juodaan pohjaan ja lautturin lippu liikuttuu

Olin Pietarissa, katseesi hyväili minut avaraksi Engelin toriksi
sanoin huomenta ja aurinko nousi lännestä kohinan kanssa
Olin Pietarin tiellä, tipahdin kuivaksi vereksi kauppahallin lihojen alle
polvet ruvella mummot tattiensa kanssa kuin papat rupliensa perässä
valmiina poimittaviksi ja suolattavaksi puistojen penkeiltä muovipurkkiin

Tattia kauniimpi salaisuus loistaa sienestäjän kasvoista kotipihaan palatessa
täynnä pelkkää kiitollisuutta muistan harmaanvihreät silmäsi
Mistä minä tiesin miten paljon kaipaan sinua, Pietari miten sfinksistä kasvoi
kokonainen tai viiden aan nainen, gruusialaisen täyteläinen pöytä, kesuura
syöttää koko illan kuitataan keräämällä kolehti

(Liiketoimintasuunnitelma, Like 2004)


PO PITERSKOJ DOROGE.
(Trans. Jukka Mallinen)

Belyje nebesa golubyje vody, na dne kolyhaetsja krovj
Bestshustvennaja doroga vedet znakomyh svetov i menja navstretshu strahe
Poka ne ostanovlivaemsja na Terijoki I doroga – piterskaja

More na bukvu ”B” zaliv Finskij i nebo lisheno toljko lastotshki
Poproshu ogonka na mogile Ahmatovoj, polutshaju I sigaretku
Tshtoby pohoronitj na mogile Brodskogo, stekshej v pesok, i tam estj
Zelenyj vzgljad mozhetj lobzatj Kellämäki do bezvremenja, I seryje steny
sotshitjsja voronja kartavostj kak na Vasilevskom ostrove, kotoryj Ty hotel vybratj
do strany, Tsherkvi I Venetsii,
poka nikto ne vozdvigaet iz kirtitsha dom i eshtshe bolee vysokuju stenu

Mezhdu nebom I krovju sfinks puskaet na perilah
na seryje vody Fontanki dvuhstvoljnyje skazy s zadnitsy
ozolotshennaja fisionomija kak nitshego – zagadkoj Dzhakondy
lopatkami krasavitshi, odna iz kotoryh igraet liturgiju Valse Triste
vtoraja – russkij rock, na zavtrake – trjaska prygajushthsihsja tshashek
Hotelosj by pogladitj koshku, trudom posmeju vyprjamitj kameroj zelenyh glaz
i snimok ne polutshaetsja, krasota takaja tlennaja, no toljo ne v Sankt-Peterburge

Stsheslivyj bulyzhnuk, kotoryj vidit pod tvoju jubku. Esli posmejeshj
tshornoe na tshernom, lobzaeshj koshku naraspashku – gladja, esli posmejeshj
rasstagivatj svoi prava tut shire tshem tenj nuzhnika v snegu
Ja svoim rtom s trudom raspahivaju stranisy, slushaju svobodno svoi strahi
Muzh tshernyh mashin prodolzhaet dvizhenije, za temnymi otshkami podvalnyh doprosov
tak tshto karitshnevaja shtukaturka razbryzgivaet bogatstva, iz krovi barhat na golovy
nitshtozhnyh no stshaslivyh. Syroj veter vedet dopros tak zhe holodno u saraja
Sejtahs – novoje leto, dom daleko, tenj lip legok, dozhd po litsam
Tshernila po rutshkam, shag za sahgom i s ulitsy na drugoj, do Nevskogo

Poka tishina usnuvshej ploshadi i ukus katajushtshegosja v gorlo piva
Holodnoje ka poza pamjatnika Pushkinu, teploje kak pervyj potsheluj
Nitshevo, hovorit djadja, on zhe – rybak i ne derzha za nos
prinimaju snimok o nevskom sudake, takoj zhe povestvovateljnyj anekdot
kak pohvaljnoje slovo Harmsa bezborodnomu poetu-geroju, P.
v tshestj kotorogo pjut krovj do dnja I flag pobeditelja rastrogaetsja

Ja byl v peterburge, tvoj vzgljad kak zentzhtzhina-kot laskala menja v shirokuju
megaploshadj Engelja
Ja skazal “Dobro utro” i solntse vstalo v to utro so zapada so shumom
Ja byl na piterskoj doroge, upal v suhuju krovj pod visjashtshee mjaso
Kolena v strupe, za rubljami babushki so svoimi lysitskami kak dedushki
V gotove – tshtoby podobratjsja, osolitsja, s parkovyh skameek v banku so znakom

Tajna krasivee lysitshki blestit na litse gribnika kogda on vozvrashaetsja domoj
Otkuda ja znal, skoljko toskuju po tebe, Piter, kak sfinks narastal
v tselogi barsa ili zhenzhtshinu na pjar A, gruzinskoje polnoje nastolje
kotoroje nakormit vesj restoran ja oplatshivaetsja tem, tshto sobyrajut
skruzhetshnyj sbor druzjam

Takoje mjagkoje polnolunje ja ne videl, no ono vstalo mne v stihotvorenii kak vo
sne
ja kritshal kak sudak nevskogo paromshthsika vjalaja plastmassovaja tshervj
shipa v ugle rta
Tshto eto znatshit i kuda idu, ne zanju, no ja svobodnee, kogda toskuju po tebe,
polon odnoj blagodarnosti poka ja v sostojanii na eto, pomnju tvoi sero-zelenyje glaza