torstai 23. huhtikuuta 2020

"Kielo yksin sama" | Liljekonvaljen

Viimeisen runonsa "Liljekonvaljen" J. L. Runeberg kirjoitti vasemmalla kädellä sähkösanoman taakse Porvoossa 1877.

Esplanadilla pylvään päähän, tai karhuntaljaan puetun Suomi-neidon niskaan, vuonna 1885 nostetetun kansallisrunoilijan säkeet sattuvat myös tähän koronapäivään.

Ehkä kielot kukkivat jo Uudellamaalla?

LILJEKONVALJEN

En gång drömde jag att jag var i himlen. Der såg jag alla, kände doften af alla blommor, som voro mig kära förr. Men de jordiska blommorna voro mot de himmelska, som om de vuxit i månsken i stället för solljus. Liljekonvaljen ensam var sig lik, både i himlen och på jorden. Samma oskuldsfärg, samma vällukt der uppe som här nere, men här blott för några dagar om våren, der för hela året om.

KIELO

Kerran unelmoin, olen taivaassa.
Siellä näin ja tunsin kaikki
niin rakkaat kukkien tuoksut.
Mutta maan kukat taivaassa
olivat kuin kuun valossa
eivät auringossa kasvaneita.
Kielo yksin sama
sekä taivaassa että maan päällä.
Sama autuas väri, sama tuoksu
ylhäällä ja alhaalla, vaan täällä
vain muutaman kevätpäivän –
siellä vuoden ympäri.

Ei kommentteja: