Vähitellen painautuessaan uudemman kerran teostaan vasten käsittää, miten erilainen työ äänikirja on alkuperäisteokseen verrattuna, vaikka olisi lukenut käsikirjoituksen kertaalleen ääneen kanssa, ennen kuin se karkasi painoon.
Äänikirjana muokkasinkin romaania peräti uuteen kuosiin, kuten esimerkiksi jaksossa 64 on selkeimmin kuultavissa, ja äänitysvirheeni taaplauksineen jätin kuulolle, koska nekin jäljet liittyvät autofiktion tunnustukselliseen luonteeseen.
Sen sijaan kaikki nämä painettuun teokseen jääneet 20 kirjoitusvirhettä, joihin törmäsin ääneen lukiessani ja joita on varmasti vielä runsaammin, olisin mielelläni korjannut, ennen kuin kirja lähti painoon.
Korjauksia
3 nimet > kuvat
20˗21 ”ei perään” 2 x
75 jonka > joka
131 ellei hän ei olisi > ellei hän olisi
133 avannut > avanneet
147 tippuvaa > tippuvan
173 vaimonsa > vaimoansa
195 joka > jonka
205 kipuilut > kipuillut
299 ensimmäisellä > ensimmäiselle
310 muta > mutta
320 pettymyksiä > piettymyksiä
355 Kemppisen > Kemppinen
389 Sanomisen > Sanomien
410 Eikö > Eikä
413 katoa > katoaa
417 ihmistä > ihmisestä
420 ihmistä > ihmisestä
429 histoolrioitsijan > historioitsijan
433 Kohmeloisen killistelen > Kohmeloisena
killistelin
killistelin
Barokkityylisiä lisäyksiä
Kuten Kuohareissa kerrotaan A. J. Greimasin oppilaan Kari Salosaaren oppilaana gradu Paavo Haavikon puista jäi tekemättä Tampereen yliopistoon − yhtä hyvin kuin Salosaaren neuvoilla dramatisoitu kuunnelma Pentti Saarikosken Hämärän tansseista nauhoittamatta Tohlopissa.
François Dossen Strukturalismin historiaa luettuani tiedän, etteivät Greimasin teoriat tuottaneet uskottavia tuloksia Ranskassakaan [jos ei sitten Venäjällä; tarttolainen kulttuurisemiootikko Juri Lotman puuttuu Dossen I osan strukturalistien joukosta ja mainitaan II osan alaviitteessä yhtenä Sémiotica-lehden toimituskunnan jäsenenä].
”On paradoksaalista, että tämä semioottinen ohjelma, joka esitti yhdistävänsä Proppin oppeja, Lévi-Straussin myyttianalyysia ja Hjelmslevin Omkring sprogteoriens grudlaeglse -teosta, ei tuottanut uskottavia tuloksia. Greimaslaisuus näytti päinvastoin sulkeutuvan nopeasti itseensä yhä enemmän luottamukseen perustuvan abstrahoimisen pariin: se toimi kuin puhdasoppisuus alati tyhjenevässä kirkossa. Se otti käyttöön yhä enemmän hienostuneempia logiikan soveltamisen keinoja saavuttaakseen pettymyksen tuottavia ja usein tautologisia tuloksia:
Muistan olleeni erään tunnetun Greimasin oppilaan hyvin paksun, avioliittoa käsittelevän väitöskirjan esittelijänä. Siinä pääteltiin, että avioliitto on kaksinapainen rakenne. Tavallaanhan se on totta, mutta onko tämä johtopäätös, jonka saavuttamiseen tarvitaan välttämättä tuhat sivua?5(5 Louis Hay, keskustelu tekijän kanssa.)” (François Dosse: Strukturalismin historia I, Tutkijaliitto, suom. Anna Helle, 259)
Tampereella Salosaaren draamalinjan oppilaat olivat kuin Greimasin koehiiriä sekä teorioiden taistelussa että hänen yksityisessä Sorbonnen yliopiston valloituksessaan. Greimasin tapaan Ronald Barthes ei täyttänyt strukturalismiin kielteisesti suhtauneen Sorbonnen pätevyysvaatimuksia, ja Salosaaren väitöskirjakin valmistui vasta opintojeni jälkeen.
Strukturalismin kritiikin lisäksi isätön äidinpoika Barthes olisi pitänyt muistaa muutenkin kuin valokuvaan liittyvän punctuminsa kautta Kuohareissa, jossa monet muut nimeltä mainitut miehet kuohivat poikiaan patriarkoiksi, olivatpa he elossa tai kuolleita − eikä mestareiden oppipojista näy puutetta.
Isän ja pojan suhteen kannalta oleelliseen Oidipukseenkin viittasin yhtä harvoin kuin Freudin psykoanalyysiin, jonka kriitikkona olisi pitänyt vapautua Michel Foucault´n, G. Deleuzen ja F. Guattarin teosten seurassa. Omalla tavallani epäonnistuen yritin kuitenkin päästä eroon sekä Oidipus-ongelmastani että Anti-Oidipuksesta tunnustellessani niitä Kuohareita vasten.
Mutta tässäkin mielessä Kuoharit jäi 1800-lukulaisen psykiatrisen hoidon ”iskä-äiskän ikeen alle”, josta Deleuze ja Guattari kirjoittivat. Nämä miehet kuoharoivat selvän jaon kapitalistisen psykoanalyysin ja heidän skitsoanalyysinsa puolella olevien kumouksellisten liikkeiden välillä − ja oikealle rannalle päästääkseen oli tunnustettava Oidipuksesta juontuva syyllisyyteensä ”tietyllä tavalla”, josta Suomessa saimme lukea lisää tietyn sianhoitajan oppaasta:
”Niinpä sen sijaan että osallistuisi tehokkaaseen vapautustyöhön, psykoanalyysi osallistuu kaikkein yleisimpään porvarilliseen tukahduttamistyöhön: eurooppalaisen ihmisen pitämiseen iskä-äiskän ikeen alla niin, etteivät edes yrittäisi hankkiutua ongelmasta eroon.”
Kun marsu on marsu on marsu myös Ranskassa −lopultahan vuonna 1984 Robbe-Grilletkin julkisti täydellistä subjektiivisuuttaan: ”En ole koskaan puhunut mistään muusta kuin itsestäni.” − subjekti on palannut tekstiin, ja siitä juontaa juurensa myös autofiktio. Jos mikä niin Greimasin semiotiikka kielsi minulta tuon subjektin, joten se ei voi olla liittymättä ”asetelmani ongelman erityisyyteen” laatiessani omia tunnustuksiani.
Ranskassa strukturalismin käsitteelliset, matemaattiseen täydellisyyteen pyrkivät spekulaatiot johtivat älyllisesti erikoisiin tilanteisiin, kun Vankileirien saariston, Kiinan kulttuurivallankumouksen ja Pol Potin vallankumouksen paljastukset oli mahdoton sulkeistaa hyvästäkin teoriasta. ”Gulag-vaikutus paljasti, että ymmärtämiseen riittää, kun kuuntelee, lukee ja näkee”, kuten Dosse toteaa Strukturalismin historian II-osassa.
Torjutun, ihmiseen liitettyjen inhimillisiä arvojen, paluu tapahtui idästä päin niin Ranskassa kuin Suomessa. Jopa kaikkein radikaaleimpien oli esitettävä itselleen julkisesti tiettyjä kysymyksiä Romaanihenkilön kuoleman jälkeen samalla tavalla kuin kirjailija Jacques Derrida sen jälkeen, kun hänen oli pidätetty Tšekkoslovakiassa. Alain Renauten muistin mukaan:
”Muistan Derridan Rue d´Ulmilla sen jälkeen, kun hänet oli pidätetty Tšekkoslovakiassa. Hän kertoi seminaarissa olevansa hyvin pahoillaan siitä, että vietettyään elämänsä filosofina, joka dekonstruoi humanismia ja väittää, ettei tekijyyteen liittyvää vastuuta ole olemassa, hänet oli yhtenä päivänä riisuttu alastomaksi tšekkoslovakialaisella poliisiasemalla. Hänen oli myönnettävä, että tämä oli vakava ihmisoikeuksien loukkaus. Tuona päivänä Derrida osoitti ajattelunsa kirkkauden sanomalla, että hän oli todella erikoisessa älyllisessä tilanteessa. Niinpä hän ehdotti älyllisen barokin2 kategoriaa, koska hänen mukaansa tilanteen kaksi tasoa eivät kohdanneet. Mutta emme voi ikuisesti pysyä barokissa. (2 Ranskassa baroque tarkoittaa paitsi ’barokkista’ ja ’barokkityylistä’ myös ’omituista’ ja ’eriskummallista’ [suom.huom].)” (Strukturalismin historia II, 321)
Gulag-vaikutus hiljensi hyperkriittisesti demokratian välineitä dekonstruoineet intellektuellit ja toukokuun 1968 lapset, jotka olivat jääneet orvoiksi vallankumouksen petettyä poikansa. Toisaalta gulagilla voitiin lyödä päähän yhtä ahdasmielisesti kuin taistolaiset porvaria tai vääntää tieteellinen totuus vain yhdeksi diskurssiksi muiden uskontojen joukossa. Media syö pika-ajattelua, jota B.-H. Lévyn tyyppiset filosofit muiden mukana oppivat käyttämään ilokseen, mutta miten käy sen ymmärtämisen kanssa.
Riittääkö, kun kuuntelee, lukee ja näkee?
Riittääkö, kun kuuntelee, lukee ja näkee?
Idän kuoharit: Skopzit
Vaan osattiin sitä kuoharoida idässäkin jo 1800-luvulla, jos kohta tunnustaa syntinsäkin, kuten Valvojassa kerrottiin marraskuussa 1881:
”Meidän ei tietysti ole tässä tarkoitus antaa mitään kertomusta Venäjän uskontolahoista. Se veisi meidät liian syvälle Venäjän kirkkohistoriaan. Mainitsemme ainoasti, että hurjimmatkin eri-uskolaiset jakautuvat useihin lahkoihin, esm. Skopzit (kuohitsijat), joilla on paljon tunnustajia Pietarin ja Moskovan rikkaissa pankkiireissa ja juvelisepissä, ja Soshigatelit, jotka katsovat oma-ehtoisen surman tulen kautta ainoaksi keinoksi puhdistaa itsensä maailman synnistä ja saastaisuudesta. Niitä on erittäin Siperiassa, jossa he viime vuosisadalla usein suurissa joukoissa vapaaehtoisesti antautuivat tulen uhriksi. Vielä tältä vuodeltakin kertoo ”Golos" senlaatuisen tapauksen. Huhtikuun 24 p:nä tänä vuonna oli eräs tilanhaltia Vitebskin seudulla rakennuttanut tilallensa suuren polttolavan. Yöllä istui hän siihen ja poltti itsensä, itse sytytettyänsä polttolavan palamaan. Kolmas hurja lahko on Strannikit (Vaeltajat).”
(Jaakko Forsman: ”Nihilismosta Venäjällä”, Valvoja 1 p. marraskuuta 1881)
1 kommentti:
Eilen sai loppuun äänikirjansa nauhoitukset myös kirjailija Laura Lindstedt. Lindstedtin Facebookiin (18.10.2019) päivittämät lukukokemukset ”todella raskaasta hommasta” vaikuttavat tutuilta ja toivottavasti hän jaksaa jatkaa oppiensa jakamista: ”pitänee joku päivä kirjoittaa perusteellisemmin ajatuksiani äänikirjaformaatista yleensä ja [Ystäväni] Natalian äänikirjaksi lukemisesta erityisesti.”
Helsinkiläisessä Silencio Oy:ssä materiaalia kertyi 7 tuntia 12 minuuttia. Nauhoituksiin käytettiin neljä päivää, kolme tuntia per päivä, ja äänikirja on valmis, kun joku vielä kuuntelee ja korjaa naksahdukset, sönkötykset muut pikkuvirheet.
Studiossa Lindestedt sai Petra Lampiselta pienen nauhoitukseen liittyvän oppitunnin, ennen kuin hommiin ryhdyttiin, ja hän oppi muun muassa, kuinka ääni väsyessään alkaa narista. Mikin edessä oleva pyöreä musta puhkusuoja eli pop-suodatin taas vaimentaa ”poksahtelevat P-kirjaimet” ja ”sihahtelevan ässän ja muut liialliset suhinat saa tasattua vehkeellä nimeltä de-esser”.
Senkin kirjailija oppi, että hänellä on taipumus katkoa äänteitä: ”Olen lukiessani liiankin dy-naa-mi-nen; kuulijaa unettavasti keinuttava kaunis legato ei ole minun juttuni. Myös loiske on ominainen äänelleni – minulla on ilmeisesti märkä suu.”
Hämmästyttävän samanlainen kuin Lindstedtillä on kielen vaihtamisen vaikeus; hyvän esimerkin voi kuunnella Kuohareiden viimeisestä jaksosta. Lindstedtin sanoin: ”On muuten todella vaikea lausua jopa ’tuttua’ englantia keskellä suomenkielistä lausetta, sillä englannin rytmi ja energia ovat tyystin toiset kuin suomen. Puhumattakaan klassisen kreikan laiskanpulskeista makron-vokaalivenyttelyistä staccato-suomeni keskellä vaikkapa sanaparissa mētēr āmētōr…!”
Omat äänitykseni tein työhuoneessa ja äänitaipumukseni löytyvät netistä korjaamattomina, joten en voi kiittää kuin poikaani Aleksia, joka tilasi mikin Saksasta ja rakensi sellaisen leikkauspöydän, että sain yhdistettyä äänen romaanin taustamateriaaliin liittyvään kuvaan.
Lähetä kommentti