Taiteesta ja kulttuurista kirjoittamisen moniäänisyys on Suomessa häviämässä. Sanomalehdet kierrättävät
kiihtyvällä vauhdilla samaa aineistoa useissa eri lehdissä ja taiteen eri alojen kritiikkiä saattaa jatkossa
kirjoittaa vain kourallinen arvostelijoita.
Taiteen tuore arviointi ja eri näkökulmien etsiminen sen tulkintaan on ollut suomalainen perinne;
sanomalehdet ovat pyrkineet erottautumaan edukseen muista hankkimalla asiansa osaavia kriitikoita, joilla
on omintakeista sanottavaa ja rohkeita näkökulmia.
Nyt tilanne on muuttunut, lähes kaikki isommat sanomalehdet ovat liittyneet erilaisiin juttujen
kierrätysrinkeihin, joissa samoja tekstejä ollaan julkaisemassa silmääkään räpäyttämättä maan joka kolkalla.
Moniäänisyyden ohella lehdistömme keskeinen vahvuus, paikallisuus, on vaarassa kuihtua.
Valitettava kehitys alkoi jo muutama vuosi sitten suppeina tekstien vaihtosopimuksina eri maakuntalehtien
kesken. Sitä vauhditti eräiden isojen mediakonsernien pyrkimys pakottaa vapailta journalisteilta itselleen
kaikki mahdolliset heidän työnsä tekijänoikeudet.
Näkyvimpänä journalistien oikeuksien pakko-ottajana toimii Sanoma-konserni, jolle voivat nykyään tehdä
työtä vain ne, jotka luovuttavat korvauksetta työnsä kaiken jatkokäytön ja -myynnin jättikonsernille. Samalla
Sanoma-konserni kieltää sen, että taidearvostelija voisi itse käyttää myöhemmin työtään muissa yhteyksissä.
Konserni istuu kaiken tämän aineiston päällä ja päättää yksinoikeudella käytetäänkö sitä koskaan enää
missään vai julkaistaanko se kaikissa konsernin lehdissä tai myydään muille lehdille.
Kaikkiaan 34 sanomalehteä julkaiseva Alma Aluemedia julkaisee osan taidearvosteluistaan useissa eri
lehdissään. Nyt se on ryhtynyt karsimaan taiteesta kirjoittavia kriitikkojaan ja keskittää arvostelut
muutamille kirjoittajille, joiden tekstit leviävät kautta koko maan. Muilta kriitikoilta loppuvat työt ja
lukijoilta vaihtoehdot.
Tämän vuoden alusta Alma Aluemedia liittyi lehtijuttujen kierrätysrinkiin Pohjalaista ja Ilkkaa julkaisevan
Ilkka-Yhtymän kanssa. Mukaan rinkiin tulevat lehtitietojen mukaan myös Turun Sanomia julkaiseva TS-
Yhtymä sekä oululainen Kaleva.
Tulokset ovat jo näkyneet: Ilkka-Yhtymä on alkanut ilmoittaa freelance-kriitikoilleen, että taiteen arviot ovat
jatkossa lähes kokonaan kierrätysmateriaalia muualta ja vuosiakin lehteen työskennelleet paikalliset
kriitikot jäävät ilman työtä. Turun Sanomatkin alkoi tänä vuonna vaatia freelancereiltaan kaikkia oikeuksia
työn kierrätykseen eri lehdissä.
Julkaisemalla samaa taidekritiikkiä koko maassa lehdet laskevat säästävänsä. Mahdollinen säästö on
kuitenkin marginaalinen. Taidearvostelijat ovat useimmiten freelancereita, eikä heidän palkkiotasonsa ole
koskaan ollut korkea.
Suomalaiset maakuntalehdet ovat lisäksi olleet viime vuosina erittäin kannattavia. Esimerkiksi Ilkan
liikevoittoprosentti vuonna 2011 oli 35,2, TS-yhtymän 15,6, Aamulehden 18,6, Keskisuomalaisen 24,1,
Kalevan 22,1 ja Savon Sanomien 16,3 prosenttia. Vaikka tätä ei ole lehdistössä uutisoitukaan, nämä ovat
huikeita voittoja ankeina aikoina.
Nyt nämä erinomaisesti tuottavat yhtiöt ovat luopumassa tärkeimmistä valteistaan, journalismin
moniäänisyydestä ja paikallisuudesta, vain muutaman euron tähden. Aikanaan sanomalehdistö piti yhtenä
ylpeänä tehtävänään suomalaisen sivistyksen edistämistä. Nyt sen korvaa kassakoneen kilinä.
Lukeva yleisö saattaa tosin kyllästyä sanomalehtiin: luet niistä minkä tahansa, siellä on samaa tavaraa.
Yritysjohtajien oivallus juttukierrätyksestä ei kenties kannakaan montaa vuotta, sillä lukija haluaa lehdiltään
laatua, monipuolisuutta ja paikallista aineistoa.
Tästä löytyy tuore esimerkki Ruotsista. Eräs sikäläinen sanomalehti uskoi konsultteja, jotka kertoivat
lukijoiden lukevan mieluiten rikoksista ja vähiten mielellään taiteesta. Lehti lakkautti taidearvostelut ja lisäsi
rikosuutisia. Lehden levikki laski heti reilusti. Kulttuurista kiinnostuneet ovat lehtien uskollisimpia tilaajia -
ainakin kunnes heille ei siellä enää ole mitään luettavaa.
Taiteen kritiikki ei kuole, vaikka taidekritiikki ollaankin puristamassa ahtaammalle kuin koskaan. Siihen ei
pystynyt edes tsaarin ajan sortokausien sensuuri, nyt lehdet tekevät sen oma-aloitteisesti. Jäljelle jäävät
harvat kriitikot ovat varmasti ammattinsa taitavia ja heidän sanansa kaikuu maan joka kolkassa.
Verkkokirjoittaminen sekä erikoislehtien tarjonta lisääntyy, mutta se ei saavuta suurta yleisöä siinä määrin
kuin sanomalehdistö.
Kriitikon kannalta sanomalehtien taidekritiikin raju typistys merkitsee niidenkin vähäisten tulojen
loppumista, jotka ammatilla on voinut hankkia.
Suomen arvostelijain liitto on äärimmäisen huolestunut kehityksestä. Kyse ei ole vain arvostelijoiden edusta,
kyse on suomalaisen taiteen suhteesta lukevaan yleisöön, viestinnän moniäänisyydestä ja lehdistön
tulevaisuudesta. Suomi ei voi olla niin köyhä maa, että meillä on varaa vain harvoihin näkemyksiin taiteesta
ja kulttuurista.
Liitto vetoaa suomalaisiin lehtikustantajiin taiteen kritiikin moniäänisenä säilyttämisen puolesta. Pieni ja
vääränlainen säästö voi tuoda lehdille ison henkisen tappion suomalaisen sivistyksen osana sekä heikentää
niiden keskeisiä vahvuuksia, monipuolisuutta ja läheisyyttä lukijoihin.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Elisabeth Nordgren, 040 588 6974, puheenjohtaja@sarv.fi
Kulttuuritoimittaja Heikki Jokinen, heikki.jokinen@welho.com
Puheenjohtaja Elisabeth Nordgren, 040 588 6974, puheenjohtaja@sarv.fi
Kulttuuritoimittaja Heikki Jokinen, heikki.jokinen@welho.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti