Kalevalan päivä | A Newspaperpoem (20)

Oi kuulkaatte ääntä mi kuiskailee

se on kansamme henki, mi kaikki

loi kun luotihin Suomen huomen:

O, ou dingdong.

Oi nähkätte syntymämaa! Vuos-

sata on jälleen vierähtänyt ja on

saapunut Suomen koi, yks’ laulu

yhä ylitse muiden: Marry Me!

Sana, laulu, lentää alaspäinkin

astuen; kuljen kuiluun pohjaan

poveen naisen naurusuun. Hän

kulkeissaan hyräilee hymysuin

kuin virsiä mallien maan: O, ou

dingdong. 

(Sunnuntaisuomalainen 24.2.2013)

Kirjoittamisen moniäänisyys katoava luonnonvara | Critique

Suomen arvostelijain liiton
kannanotto 22.2.2013

Taiteesta ja kulttuurista kirjoittamisen moniäänisyys on Suomessa häviämässä. Sanomalehdet kierrättävät kiihtyvällä vauhdilla samaa aineistoa useissa eri lehdissä ja taiteen eri alojen kritiikkiä saattaa jatkossa kirjoittaa vain kourallinen arvostelijoita.

Taiteen tuore arviointi ja eri näkökulmien etsiminen sen tulkintaan on ollut suomalainen perinne; sanomalehdet ovat pyrkineet erottautumaan edukseen muista hankkimalla asiansa osaavia kriitikoita, joilla on omintakeista sanottavaa ja rohkeita näkökulmia.

Nyt tilanne on muuttunut, lähes kaikki isommat sanomalehdet ovat liittyneet erilaisiin juttujen kierrätysrinkeihin, joissa samoja tekstejä ollaan julkaisemassa silmääkään räpäyttämättä maan joka kolkalla. Moniäänisyyden ohella lehdistömme keskeinen vahvuus, paikallisuus, on vaarassa kuihtua.

Valitettava kehitys alkoi jo muutama vuosi sitten suppeina tekstien vaihtosopimuksina eri maakuntalehtien kesken. Sitä vauhditti eräiden isojen mediakonsernien pyrkimys pakottaa vapailta journalisteilta itselleen kaikki mahdolliset heidän työnsä tekijänoikeudet.

Näkyvimpänä journalistien oikeuksien pakko-ottajana toimii Sanoma-konserni, jolle voivat nykyään tehdä työtä vain ne, jotka luovuttavat korvauksetta työnsä kaiken jatkokäytön ja -myynnin jättikonsernille. Samalla Sanoma-konserni kieltää sen, että taidearvostelija voisi itse käyttää myöhemmin työtään muissa yhteyksissä. Konserni istuu kaiken tämän aineiston päällä ja päättää yksinoikeudella käytetäänkö sitä koskaan enää missään vai julkaistaanko se kaikissa konsernin lehdissä tai myydään muille lehdille.

Kaikkiaan 34 sanomalehteä julkaiseva Alma Aluemedia julkaisee osan taidearvosteluistaan useissa eri lehdissään. Nyt se on ryhtynyt karsimaan taiteesta kirjoittavia kriitikkojaan ja keskittää arvostelut muutamille kirjoittajille, joiden tekstit leviävät kautta koko maan. Muilta kriitikoilta loppuvat työt ja lukijoilta vaihtoehdot.

Tämän vuoden alusta Alma Aluemedia liittyi lehtijuttujen kierrätysrinkiin Pohjalaista ja Ilkkaa julkaisevan Ilkka-Yhtymän kanssa. Mukaan rinkiin tulevat lehtitietojen mukaan myös Turun Sanomia julkaiseva TS- Yhtymä sekä oululainen Kaleva.

Tulokset ovat jo näkyneet: Ilkka-Yhtymä on alkanut ilmoittaa freelance-kriitikoilleen, että taiteen arviot ovat jatkossa lähes kokonaan kierrätysmateriaalia muualta ja vuosiakin lehteen työskennelleet paikalliset kriitikot jäävät ilman työtä. Turun Sanomatkin alkoi tänä vuonna vaatia freelancereiltaan kaikkia oikeuksia työn kierrätykseen eri lehdissä.

Julkaisemalla samaa taidekritiikkiä koko maassa lehdet laskevat säästävänsä. Mahdollinen säästö on kuitenkin marginaalinen. Taidearvostelijat ovat useimmiten freelancereita, eikä heidän palkkiotasonsa ole koskaan ollut korkea.

Suomalaiset maakuntalehdet ovat lisäksi olleet viime vuosina erittäin kannattavia. Esimerkiksi Ilkan liikevoittoprosentti vuonna 2011 oli 35,2, TS-yhtymän 15,6, Aamulehden 18,6, Keskisuomalaisen 24,1, Kalevan 22,1 ja Savon Sanomien 16,3 prosenttia. Vaikka tätä ei ole lehdistössä uutisoitukaan, nämä ovat huikeita voittoja ankeina aikoina.

Nyt nämä erinomaisesti tuottavat yhtiöt ovat luopumassa tärkeimmistä valteistaan, journalismin moniäänisyydestä ja paikallisuudesta, vain muutaman euron tähden. Aikanaan sanomalehdistö piti yhtenä ylpeänä tehtävänään suomalaisen sivistyksen edistämistä. Nyt sen korvaa kassakoneen kilinä.

Lukeva yleisö saattaa tosin kyllästyä sanomalehtiin: luet niistä minkä tahansa, siellä on samaa tavaraa. Yritysjohtajien oivallus juttukierrätyksestä ei kenties kannakaan montaa vuotta, sillä lukija haluaa lehdiltään laatua, monipuolisuutta ja paikallista aineistoa.

Tästä löytyy tuore esimerkki Ruotsista. Eräs sikäläinen sanomalehti uskoi konsultteja, jotka kertoivat lukijoiden lukevan mieluiten rikoksista ja vähiten mielellään taiteesta. Lehti lakkautti taidearvostelut ja lisäsi rikosuutisia. Lehden levikki laski heti reilusti. Kulttuurista kiinnostuneet ovat lehtien uskollisimpia tilaajia - ainakin kunnes heille ei siellä enää ole mitään luettavaa.

Taiteen kritiikki ei kuole, vaikka taidekritiikki ollaankin puristamassa ahtaammalle kuin koskaan. Siihen ei pystynyt edes tsaarin ajan sortokausien sensuuri, nyt lehdet tekevät sen oma-aloitteisesti. Jäljelle jäävät harvat kriitikot ovat varmasti ammattinsa taitavia ja heidän sanansa kaikuu maan joka kolkassa. Verkkokirjoittaminen sekä erikoislehtien tarjonta lisääntyy, mutta se ei saavuta suurta yleisöä siinä määrin kuin sanomalehdistö.

Kriitikon kannalta sanomalehtien taidekritiikin raju typistys merkitsee niidenkin vähäisten tulojen loppumista, jotka ammatilla on voinut hankkia.

Suomen arvostelijain liitto on äärimmäisen huolestunut kehityksestä. Kyse ei ole vain arvostelijoiden edusta, kyse on suomalaisen taiteen suhteesta lukevaan yleisöön, viestinnän moniäänisyydestä ja lehdistön tulevaisuudesta. Suomi ei voi olla niin köyhä maa, että meillä on varaa vain harvoihin näkemyksiin taiteesta ja kulttuurista.

Liitto vetoaa suomalaisiin lehtikustantajiin taiteen kritiikin moniäänisenä säilyttämisen puolesta. Pieni ja vääränlainen säästö voi tuoda lehdille ison henkisen tappion suomalaisen sivistyksen osana sekä heikentää niiden keskeisiä vahvuuksia, monipuolisuutta ja läheisyyttä lukijoihin.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Elisabeth Nordgren, 040 588 6974, puheenjohtaja@sarv.fi 
Kulttuuritoimittaja Heikki Jokinen, heikki.jokinen@welho.com

Ekin muistolle | Why Eki shot a wolf, and himself

 

I

”luonto kuollut on,

tuulesta elävät sudet”

(Francois Villon)

Eki on saa­nut kuul­la kun­niansa ja pää­tä on vaa­dit­-

tu va­dil­le. Tä­hän maa­pe­rään up­poa­vat her­käs­ti ve-

toomukset ja ot­si­kot ekien pahuu­des­ta. Mi­kä myrs-

­ky sii­tä puh­ke­aisi­, jos EU eh­dot­taisi eri­tyistoi­mia

eki­kan­nan säi­lyt­tä­mi­sek­si? Kos­ka Län­si-Suo­mes­sa

ekit am­mut­tiin su­ku­puut­toon jo 1800-lu­vun loppu-

­puo­lel­la, ei­vät ih­miset ole näh­neet Ekiä kol­meen 

tai nel­jään su­ku­pol­veen, vaik­ka se on asu­nut tääl­lä

jo pal­jon en­nen mah­dol­li­sta ihmistä kaupungissa.

Jo­ku­nen vuo­si sit­ten näin au­to­ni va­lois­sa hal­la­van

Ekin. Kat­soim­me toi­siam­me noin kol­me se­kun­tia,

kun­nes Eki kään­tyi pi­men­toon. Olin näh­nyt jo­tain

sellais­ta, jo­ta vain har­va on näh­nyt. An­ne­taan siis

Halsuan viimeiselle Ekil­le, joka ampui itse itsensä

navettansa taakse, rau­ha ja rau­hoi­tu­taan it­se­kin.

(Suomen Kuvalehti 18.2.2013)

II

Kiitos Scientistille ja hra K:lle kommenteista. Tauno Pasanen oli hän, se susi, joka ei mahtunut runooni, mutta tuli mieleen lukiessani Suomen Kuvalehden juttua. Tauno ampui kahdeksan surmanluotia, Eki yhden. Tauno käänsi vihansa ulospäin, Eki sisäänpäin. Ilmeisesti melko erilaisia miehiä, mutta yksi yhdistävä tekijä: tuskin tiedän, mitä maalla tapahtuu. Mikko Niskanen avasi silmiä ja korvia nelisenkymmentä vuotta sitten, kuka nyt. (SK 19.2.)

Poliittiset nimitykset | Letters to the Editor

Hufvudstadsbladet 10.2.2013, 35. "Omatunto", Helsinki 2013.
Linkki Fbookin keskusteluun tässä.

Savon Sanomien pääkirjoituksen mukaan ministeri Paavo Arhinmäki tekee poliittisia virkanimityksiä. 

”Vasemmistoliiton puheenjohtajan ravakan, turhia kyselemättömän nimityspolitiikan seurauksena Suomen kulttuuri- ja taide-elämään on syntymässä todellinen värisuora, kun ministeri nimittää ylimpiin virkoihin läheisiä puoluetovereitaan.” (SS 10.2.)

Vasemmistoliiton värisuoraan kuuluvat Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö, taideneuvoston johtaja Tiina Rosenberg ja taideneuvoston jäsen, tv-kokkinakin tunnettu Pia Rantala-Korhonen, joka viime syksynä keitti kokoon koko lain Taiteen edistämiskeskuksesta.

Arhinmäen mukaan värisuora on oikein, koska Suomesta ei löydä päteviä porvareita. ”On vaikea löytää taideasiantuntijoita oikealta”, Arhinmäki vastasi, kun häneltä kysyttiin nimityksistä Hufvudstadsbladetissa.

Jos Arhinmäki tekee väärin, miksi sama politikointi saa jatkua Kuopiossa. Eikö Savostakaan löydy sen verran pätevämpää porukkaa? 

Miksi esimerkiksi Savonia-kirjallisuuspalkinnon raati valitaan edelleen puolueiden jäsenistä samalla tavalla kuin lautamiehet? Missään muualla kuin Kuopiossa tällaisia raateja ei enää nimetä poliittisin perustein. Nyt kun uudet lautakunnat aloittavat, olisi aika remontoida tätäkin systeemiä niin, että se edes näyttäisi puolueettomalta ja riippumattomalta.

”Nykyään ei riitä, että on puolueeton ja riippumaton. Systeemi pitää myös näyttää siltä ulospäin. Näin ei ole, kun poliittinen elin valitsee tuomarit vastoin vallan kolmijako-oppia”, kuten eräs käräjätuomari huomautti Helsingin Sanomissa (8.1.).  Seuraavan päivän lehdessä myös lautamiesyhdistyksen puheenjohtaja Matti Laukkanen piti poliittisia nimityksiä väärinä, ja oikeusministeri Anna-Maija Henriksson halusi laajentaa lautamiesten valintaperusteita.

Eikö olisi kohtuullista, että edes kulttuurille jaettavista pienistä palkintorahoista pääsisivät sanomaan sanansa muutkin asiantuntijat kuin puolueensa löytäneet? Tai sitten poliittiset nimitykset saavat olla Savon tapa samalla tavalla kuin Vasemmistoliitossa.

(Savon Sanomat 17.2.2013, vrt. myös Kiiltomato: "Raatilaisen tunnustuksia", 4.2.2013)

Babel päivittää maailmantilanteen | Friends

Juha Siro. Kuva: Like.

Posti toimii ja ei toimi. Unohti uudet pankkitunnukset, mutta toi tänään kirjailija Juha Siron huomenna Elävän Kirjallisuuden Festivaaleilla julkistettavan runoteoksen Babel. Tampereen runot, Palladium Kirjat.

Juhan Tampereella 7.2. päiväämä omistuskirjoitus kuuluu: "Kiitos yhteistyöstä, osuutesi maailmankaikkeuden päivitykseen löytyy tekstistä 98."

98.
Minua onnitellaan! Minua onnitellaan!
Vuosien ajatteleminen ottaa koville, enkä voi sietää
kun ikäni etunumero vaihtuu.
      Siinä ja samassa saan Jouni T:n viestin:
"Arom puron
viitoittamia vesiteitä
merille kuin perille,
olipa etunumero mikä tahansa."

"En jurymedlems bekännelser" | Runebergsdagen

Vuoden 2012 Runeberg-ehdokaskirjat.

Vuoden 2013 Runeberg-voittaja:
Olli-Pekka Tennilä, Yksinkeltainen
on kaksinkeltaista, Poesia 2012.

"Då jag inte kan generalisera får jag ta till bekännelser. Men innan jag bekänner, kan ni gissa från vilket år följande föredömligt generaliserande prismotiveringar härstammar?

”Runebergsprisets nomineringsjury gladde sig särskilt åt flerstämmigheten och den höga nivån hos romankonsten och lyriken. I bägge genrerna syns hur vår litterära kultur blir alltmer nischad, att de skrivande generationerna blir allt fler ... Också inom novellistiken hittar man glädjeämnen. Novellernas register sträcker sig från det klassiskt avklarnade och psykologiskt nyanserade till mera upplevelsebetonat och gränsöverskridande.”  

Och vilket års bokskörd kan denna kritiker, som här bedömer nomineringarna till Runebergspriset tänkas avse: ”Litteraturen från sistlidna år kunde kanske karaktäriseras med orden långrandighet, förutsägbarhet, brist på engagemang.”

Javisst, ni avläste alldeles rätt. Det är fråga om 2012 års böcker som ovanstående svepande beskrivningar passar lika väl som prismotiveringarna – juryns till synes mest kreativa bidrag – vilket år som helst. Där återgår man till källorna, till platsen där skrivandet rinner till för att ibland till och med sluta som bok. Läs för all del juryns motiveringarså ser ni strax på vilka grunder årets böcker har valts ut. Nomineringsjurynför år 2012 erkände strax i början på sitt tal i Borgå sin oförmåga att generalisera:

”Vi påstår att urvalets strängaste vinkling görs redan när man beslutar vilka som sitter i urvalsjuryn. De här åtta kandidaterna som tävlar om Runebergspriset 2013 är ett resultat av vår livssituation, vår litterära smak och vår speciella läsart ...” 

(... fortsatt Lysmasken.net 4.2.2013) 

Runeberg-palkinto Olli-Pekka Tennilän

teokselle Yksinkeltainen on kaksinkeltaista

Runeberg-kirjallisuuspalkinto 2013 myönnetään tänään, Runebergin päivänä 5. helmikuuta Olli-Pekka Tennilälle runokokoelmasta Yksinkeltainen on kaksinkeltaista.

Voittajan valitsi kahdeksan ehdokkaan joukosta raati, johon kuuluvat sen puheenjohtaja, kirjailija Tommi Melender, teatterinjohtaja Dan Henriksson ja tutkija, kriitikko Siru Kainulainen.

Raadin perustelut:

Ehdokkaiden joukko oli monipuolinen: esille tulivat eri kirjallisuuden lajit, eri-ikäiset tekijät ja erilaiset lähestymistavat kirjallisuuteen.  Esiraadin valitsemat palkintoehdokkaat ovat teoksia, jotka eivät ole liiemmälti olleet julkisuudessa.

Palkintoraati keskusteli pitkään ehdokkaana olleen Jaakko Yli-Juonikkaan poikkeuksellisen kokeellisesta ja omaperäisestä teoksesta Neuromaani, joka sekä huvitti ja ihastutti että hämmensi ja hermostutti raatilaisia. Uusia suuntia etsivä suomalainen romaani tuskin jää entiselleen Yli-Juonikkaan romaanin jälkeen.

Neuromaanin lisäksi raati vaikuttui Peter Sandströmin novelleista. Niissä on jännittävää epätyypillisyyttä, jos vertailukohtana pidetään perinteisempien suomenkielisten novellien eheää ja sileää muotoa. Sandström avaa ansiokkaasti etenkin mieshahmojen ajattelutapoja ja sielunelämää.

Kolmesta vahvasta ehdokkaasta raati päätyi palkitsemaan Olli-Pekka Tennilän uutta runoa parhaimmillaan edustavan teoksen Yksinkeltainen on kaksinkeltaista.  Se ei rajaudu yksiselitteisesti runouden kategoriaan, vaan on kytköksissä myös aforistiseen ja proosamuotoiseen tekstiin.

Yksinkeltainen on kaksinkeltaista on yhtä aikaa rakenteellisesti hallittu ja ilmaisullisesti elävä kokonaisuus.  Tennilä karttaa sellaista runollisuutta, jossa lukijan on ratkaistava arvoitus purkamalla sisäänrakennettu koodi. Pikemminkin Tennilän kirjassa liikutaan pinnoilla, kaltevilla ja luistavillakin – huikaisevan tasapainoisesti.

Tennilän ilmaisu tarttuu lukijaansa fyysisesti, ja samalla sanojen ajatuksellinen dynamiikka saa tilaa kasvaa ja kehittyä. Tärkeämpää kuin pyrkiä tiivistämään olennainen yhteen kuvaan, on tehdä uskottava esitys siitä, miten havaitseminen rakentuu.

Teoksen nimi on yksi sen keskeisistä piirteistä: pienen lapsen kielilogiikasta on mahdollista vaikuttua uudelleen aikuisena. 

Muina ehdokkaina olivat:

Envall, Markku: Toinen jalka maassa ja muita esseitä. WSOY (essee)

Hyvärinen, Lassi: Keisarin tie. Otava. (runoja)

Kilpi, Eeva: Kuolinsiivous . WSOY. (runoja)

Laitila Kälvemark, Tiina: Kadonnut ranta. WSOY. (novelleja)

Sandström, Peter: Till dig som saknas. Schildts & Söderströms (noveller)

Tamminen, Petri: Rikosromaani. Otava. (romaani)

Yli-Juonikas, Jaakko: Neuromaani. Otava. (romaani)

Ehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat kirjailija Jouni Tossavainen, FT, tutkija Pia Maria Ahlbäck ja FM, kirjailija Sari Peltoniemi.