 |
| Ari-Kyösti Seppo ja Karri Lämpsä. Kuva: Kuopion kaupunginteatteri. |
Ingvar
Ambjørsen ja Axel Hellstenius: Elling. Kuopion kaupungin- teatterin ensi-ilta
24.10. Ohjaus Tommi Auvinen, lavastus Erkki Saarainen, puvut Pirkko Jokela, valot
Timo Suutarinen, äänisuunnittelu Timo Pönni, rooleissa Ari-Kyösti Seppo, Karri
Lämpsä, Katri-Mari Peltola ja Ilkka Pentti.
Kirjailija Ingvar
Ambjørsenin romaanisarjan (1993–1999) yhdestä osasta Axel Hellstenius dramatisoi ja Peter
Nӕss ohjasi näytelmän ja sitten elokuvan Elling, josta tuli Norjan katsotuin. Suomessa Hellsteniuksen näytelmä
sai 15. ensi-iltansa Kuopiossa.
Näytelmän nelikymppinen päähenkilö Elling pärjäsi kotona äidin kuolemaan asti,
sen jälkeen laitoksessa, jossa kaveriksi löytyy Kjell Barne. Laitoshoidon
loputtua kaksikon elämä kerrostalossa on täynnä arjen ongelmia, joissa auttaa
sosiaalityöntekijä Frank (Ilkka Pentti).
Eniten maailma järkkyy, kun nainen
ilmestyy poikamiesten talouteen. Yläkerran Reidunin lisäksi Katri-Mari Peltola näyttelee hoitajan
ja tarjoilijan roolit.
Ennen Kuopiota Tommi
Auvinen ohjasi Ellingin Suomen kantaesityksen
Tampereen Työväen Teatteriin 2003 ja vuotta myöhemmin Helsingin
Kaupunginteatteriin, joten näytelmä on varmoissa käsissä. Jopa niin
turvallisissa, että osataan olla yhtä ystävällisiä kuin
kunnallisvaaliehdokkaiden Facebook-päivitykset tällä ja ensi viikolla.
Kun Auvisen edellinen ohjaus Siunattu hulluus sai Kuopion ensi-iltansa runsas kuukausi sitten, on
helppo nähdä kaksi Rummukaisen veljestä myös Ellingin aluksi Puistokoulun näyttämöllä. Samanlaista kokonaisvaltaista
rakastettavuutta löytyy molemmista näytelmistä, mutta Ellingiä ei ole haluttu savolaistaa.
Kuopion esityksessä potilaat eivät pääse avohoitoon
esimerkiksi Niuvanniemestä, vaan heidät on etäännytetty Osloon teoksen
synnyinsijoille, jossa syödään hapankaalia eikä maksalaatikkoa. Oslossa
kissanpoikasten nimet ovat Holmen ja Kollen eikä Pippuri ja Elmeri, kuten
kirjan suomennoksessa Veriveljet
(Tammi 2004).
Joskus savolaiseksi sanotun huumorin lähde on
komedian suo, joten Auvisen vieraannuttamisen halun ymmärtää. Toisaalta tämä versio
saattaa antaa vähän väärän kuvan paikallisen sosiaalitoimen tilasta, kun
öljyrikkaassa Oslossa avohoitopotilaiden pornopuheluiden ja ravintolalaskujen
tuhansien kruunujen kulut hoidellaan tuosta vaan.
Edes se videonauhuri, johon hilpeät sankarit
lupaavat säästää sossun rahoja, ei koskaan ilmaannu näyttämölle.
Lisäksi Henri
Kapulaisen liki kymmmenen vuotta vanha suomennos lyö jo paikoitellen
kapuloita repliikkien rattaisiin niin, että muutamaa mojovaa, vaikka sitten
savonkielistä, mutjautusta kaipaa varsinkin Kjell Bjarnea esittävän Karri Lämpsän avuksi.
Pakkomielteisen vonkaajan Kjellin kielen tasot
jäävät nyt kuivaharjoitteluksi verrattuna Ellingin sivistyneemmän kansanosan
parodiointiin, joka näytti sattuvan ja uppoavan ensi-illan yleisöön.
Itse Elling, Ari-Kyösti
Seppo, on elementissään oslolaisena oikein viisaana miehenä, joksi Aapelin
siunatut hullut epäilivät kyläkoulun opettajaa. Sepon varassa näytelmä
liikehtii hilpeästi ja hermoherkästi. Arasta mammanpojasta kuoriutuu salaperäinen
hapankaalirunoilija E, jonka vaatimattomuudesta moni taiteilija saattaisi ottaa
opikseen.
Vielä lähemmäs sydäntä E sykähtää niillä, jotka
tuntevat Kuopiossa asuneen runoilijan Olli-Pekka
Tennilän. Ennen esikoiskokoelmaansa hän levitti itse painamiaan runoja
kirjaston kirjojen väliin.
Puistokoulu on yhtä kodikas kuin Kauppilanmäen
nuorisoseurantalo Vieremällä, mutta kahden katsomon väliin puristettu näyttämö
ei näytä helpottavan näyttelijöiden urakkaa. Kun toiselle yleisölle puhuu,
toiselle pyllistää.
Vielä pitää puhua sivuunkin, ja Seppo on mukana näissäkin
rytminvaihdoksissa.
Enkä voi olla tässäkään mainostamatta toista
rytmi-ihmettä, Johanna Jauhiaista,
jonka suvereenista soolosta Else
savolaiset parhaillaan saavat nauttia tanssiteatteri Minimin tiloissa Sotkulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti