Thursday, December 1, 2011

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 23


SS, Itkonniemi, Kuopio Finland 2011.
Miehet potkivat naisia. Näin voisi päätellä, kun kuopiolaisen Victor Barsokevitsch -valokuvakeskuksen miesvaltainen hallitus potkaisi pihalle Anna Vilkunan jälkeen Johanna Frigårdin

Molemmat pätevämpiä naisia kuin yksikään hallituksen jäsenistä. Ja molemmat tulevat saamaan hyviä töitä jostain muualta, esimerkiksi Vilkuna naapurikaupunki Jyväskylästä. (Tai kuten tämän päivän Hesarin mukaan mukavasti savoa murtava, entinen kuopiolainen Hanna Mari Kokkonen tekee nyt töitä tanssikeskuksen eteen Helsingissä.) 

Kun seurasin Vilkunan erottamisen VB:n hallituksesta käsin, en enää ole voinut osallistua VB:n näyttelyiden avajaisiin. Tiedän, että erottajia olivat miehet, mutta taustalla vaikuttaa jatkuvasti nainen. Frigårdin jälkeen seuran sihteeristä Aune Sirénistä tulee keskuksen välaikainen johtaja, joten hän on ainoa, joka vihdoinkin on päässyt tavoitteeseensa. Siihen amatöörin piti tehdä työtä kahden pätevän naisen edestä, ellei peräti kolmen, jos Vilkunan edeltäjän Laura Luostarisen selkänahka lasketaan mukaan. 

Mustaa näkyy kaikista ikkunoista, ja monttu syvenee Kuopion ydinkeskustassa. Onneksi kaupungin johdon organisaatio on nyt selkeytetty niin, että samat johtajat kuin ennenkin pyöräyttävät Vilkunan Savon Sanomissa tänään toivoman organisaatiouudistuksen VB:lle ja saavat vaikka Savonian tuottamaan lisämainetta arvomerkkejä arvostaville kuopiolaiselle eikä ainoastaan alentamaan kirjallisuuspalkinnon arvoa ulkopuolisten silmissä, kuten uutisoin täällä

Tällä kertaa SS uutisoi näyttävästi Frigårdin-tapauksen, toisin kuin Vilkuna kohdalla. Silloin, kuten nytkin, lehdellä on edustajansa hallituksessa, mikä ei ole lisännyt hallitustyöskentelyn läpinäkyvyyttä. 

Hesarin peräännyttyä alueellisesta uutiskilpailusta SS:n monopolin ainoa vaihtoehtohan löytyy Savossa päin täältä. Tällä viikolla (ma-pe) tässä blogissa sivulatauksia 805, yksittäisiä vierailuja 572, ensilukijoita 468 ja sivulle palanneita 104. Kirjallisuudentutkija Risto Niemi-Pynttäri kirjoittaa siitä, miten "uusi julkisuus ei ole taloudellista vaan sosiaalista" täällä, ja keskustelu jatkuu myös täällä.







VB-seuran hallitus:
 
Puheenjohtaja: tuottaja Ossi Wallius puh. 0400-273 988
Varapuheenjohtaja: Savon Sanomien kuvatoimituksen esimies Jukka Gröndahl
Jäsen: valokuvaaja Veikko Kankkunen
Jäsen: valokuvaaja Heikki Puustinen
Jäsen: mestarivalokuvaaja Tiina Mickelsson
Jäsen: toimistopäällikkö Aune Sirén
Varajäsen: opiskelija Riikka Parviainen
Varajäsen: valokuvataiteilija Maria Kärkkäinen

9 comments:

Riitta Repo said...

Yksi jäsen lienee jo eronnut hallituksesta.

Jouni Tossavainen said...

Lisää siis uutisia luvassa? Vaan niin piti olla Vilkunan potkimisenkin jälkeen, mutta ongelmat onnistuttin hautamaan organisaatioihin (mikä takaa niiden jatkuvan uudistumisen), niin että uusi syyllistettävä saatiin houkuteltua kaupunkiin.

Riitta Repo said...

Tässähän on ihan laillinen mahdollisuus mobilisoida ihmisiä muuttamaan asiaa VBn 2012 vuosikokouksessa. Eikös jäsenistö voi antaa epäluottamuslauseen hallitukselle?

Anonymous said...

Jos sinulla ois ollut munaa sen verran, ettet vaan olisi seuranut sivusta, kun Vilkuna erotettiin, niin ei tarvitsisi itkeä tätäkään.
Ja voisit ehkä käydä myös avajaisissakin ..

Anonymous said...

Moniko nykyisen hallituksen jäsenistä on ollut "erottamassa" Vilkunaa? Entä moniko nykyisen hallituksen jäsenistä oli asemassaan Luostarisen aikaan? Salaliittoteorioita älyllisempiäkin lähestymistapoja saattaisi tähän löytyä.

Jouni Tossavainen said...

Mitä ja millaista evästä on sen salaliittolaisen päässä (ja jalkojen välissä), joka puukottaa toista selkään nimimerkin takaa?

Anonymous said...

Niin eihän kyse ole ollut erottamisesta, eikä ehkä potkuistakaan vaan savustamisesta ja järjettömistä vaateista ilman vastinetta.
Eikä kyseessä ole edes viimeiset kolme johtajaa vaan sama meno on jatkunut heti alusta asti. Katsokaa vaan onko kukaan ollut VBllä neljää vuotta pidempään?

Jouni Tossavainen said...
This comment has been removed by the author.
Jouni Tossavainen said...

Tekstianalyysin perusteella Anonymous I ja II on eri kuin III. Vaikka nimimerkkikeskusteluun en halua osallistua, ymmärrän nyt miksi sitä joskus on pakko käyttää; totuus vaatii sitä.

Savustamisen tiesin ja eroamisen ymmärrän, joten yhdistin ne sanaan potkut yksin tyhmyyttäni ja arvosteluni yksinkertaistamisen takia.