Vuoden 2019 proosateokset | Books from Finland

”Ihmiset sanovat mielellään ajattelevansa omilla aivoillaan, mutta todellisuudessa heidän näkemyksensä ovat usein peräisin siltä ryhmältä, johon he eniten haluavat samaistua”, väittää Tommi Uschanov kolumnissaan ”Puhu vain siitä mistä tiedät” (Long Play 7.11.2019). 

Tänään pitääkin kysyä, mihin ryhmään haluavat samaistua Finlandia-valinnoillaan Ilmi Villacís (pj.), Anne Ikonen ja Rimbo Salomaa. "Järkyttäviä", "rankkoja" ja "koskettavia" ovat ainakin perustelut.

Kolmikon valinnoista olen lukenut vain neljä romaania, joten tämän tarkemmin en voi enkä halua kommentoida omasta enkä edustamani ryhmän puolesta.

Vuonna 2019 luetut proosasteokset. Vas. suosikit, oik. kustantajien lähettämät runokokoelmat.

Olen saanut lukea työkseni lähes vuoden, mikä onkin kirjailijan toinen työmaa, olipa töitä tai ei.

Mutta lähes oikeita töitä olen tehnyt, kun valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenelle kustantajat ovat ystävällisesti lähettäneet kirjapaketteja, joita on ollut ilo avata; muuta palkkaahan tästä työstä ei makseta.

Ennen kuin kirjallisuuspalkintojen raatilaiset kertovat omasta maustaan, nostelin tänä vuonna lukemaani proosaa neljään nippuun. Viidenteen, pienimmäksi jääneeseen torniin kokosin kaikki 21 kustantajien lähettämää runokokoelmaa, jotka eivät kertone juuri mitään koko vuoden noin 400 kokoelman sadosta.

Kaikki kustantajat  –  Siltala ja ruotsiksi julkaisevat niistä suurimpina – eivät lähetä toimikunnan jäsenille proosaakaan, joten Kuopion kaupunginkirjastossa olen saanut nauttia aukkoja katsellen. Luvuista (ja kuvasta) puuttuvat siis kirjaston kautta lainatut esseet, romaanit, runot ja muut lukemattomat ja luetut lainaukset. 

Kaiken kaikkiaan neljässä kasassa on 81 eri tavalla luettua proosateosta. Kustantajien lähettämistä käsittelemättä on 34 romaania, jotka pakottavat tarkempaan lukemiseen. Lisäksi käsittelemättä ovat muun muassa lasten- ja nuortenkirjat, elämäntapaoppaat ja muutama muu tietokirja sekä dekkari.

Suosikit 21

tarkoittaa niitä proosakirjoja, joita voin suositella luettavaksi. Jokainen on omanlaisensa ja niin hyvin kirjoitettu teos, että tulen hyvälle tuulelle. Näistä voisin kirjoittaa vaikka arvostelun, koska tiedän, ettei tarvitse nokerrella. Suomennoksia suosikeistani on kolmasosa. Finlandia-ehdokkaiksi päätyi kaksi.

Luettavat 27

ovat niin hyviä, että jokainen lause on pakko lukea. Mutta kokonaisuudesta jää sellainen maku, että en voi suositella tätä proosaa kirjahyllyn aarteeksi. Kirja on kirja, muttei ainutlaatuinen teos. Finlandia-ehdokkaaksi tästä tornista valikoitui yksi.

Selamaalla luettavat 20

ovat niin vetäviä, että juonessa pysyy lukemalla kappaleiden ensilauseet. Lauseet ovat vain lauseita eivätkä kaunokirjallisuutta, kieltä, joka maistuu joltain muulta kuin tilkesanoilta. Finlandia-ehdokkaksi tästä pinosta päätyi yksi.

Lukemattomat 13

on niin vetämättömiä, että koko kirjaa ei tarvitse nieleksiä tietääkseen, että jotain mätää on omassa tai lähettäjän päässä.

Mitä näin pienestä otoksesta voi päätellä? Ehkä sen, että suurin osa Suomessa julkaistavasta kaunokirjallisuudesta on lukukelpoista. Sekä henkeä että ruumista riipaiseva urakka on niillä, jotka joutuvat tästä joukosta erottelemaan makunsa mukaiset sattumat.

Ja tietysti se, miten kova työ sekä luettavan että kestävän takominen on. Tekemällä käsikirjoitus voi onnistua, mutta tuuriakin tarvitaan, ennen kuin se on teos.