Friday, June 9, 2017

Jokseenkin tuntemattomat ystävät: Säisä ja Pulkkinen

Matti Pulkkinen Oriveden Opistolla heinäkuussa 1981.
"Säisän leski" ilmestyy yhtä yllättäen kuin poistuukin Matti Pulkkisen (1944‒2011) Romaanihenkilön kuolemasta (1985). Onko se silti ainoa tähän mennessä julkaistu viittaus siihen, että yläsavolaiset kirjailijat Eino Säisä (1935‒1988) ja Pulkkinen tunsivat toisensa?
Aika saaressa (1980), 26, kuva: Väinö Tuomainen.

"Sokoksessa vielä törmään Säisän leskeen: se oli käynyt täällä yhdellä kivenveistämöllä, etsi yhä mieleistään hautakiveä vaikka kuolemasta monta vuotta; ja leski syyttää, selvästi syyttää, että olin heillä moittinut niiden tyttöä sitä että se luki Astrid Lindgreniä! Miten se oli voinut niin väärin käsittää? Minähän antaisin Lindgrenille heti Nobelin jo minun vallassa olisi! Leski mainitsee miten etevä ‒ minun vääristä syytöksistä huolimatta ‒ tytöstä on kehittynyt." (495)

Haapajärven Suursaari.
Toisen dokumentin iisalmelaisen ja lapinlahtelaisen kirjailijan mahdollisesta ystävyydestä löysin SKS:n arkistosta. Säisälle Pulkkinen lähetti kaksi kapeasta muistilehtiöstä repäistyä sivua kirjeessään 18.7.1980:

"Terve ja kiitos viimeisestä. Laukaisi sen kertaiset jännitykset ja kamala ulapula palautti tekstiin. Kiitoksen ohella valittelut; toivottavasti työsi eivät pahasti häiriintyneet. Ollaan nyt sakilla Laukkarisen mökillä. Kirja valmis, sanat siinä, elämä mykkää ajan kulutusta. Luin Ajan saaressa. Se oli lukemisen arvoinen. Onnea, ja vimmaa töihisi. Tule saunaan jos pysähtyy. Matti P.(ulukinen)"


Aika saaresa Kaltiossa.
Kesällä 1980 Säisä oli kirjailijana parhaassa vimmassaan, Pulkkinen vasta nousemassa siihen vimmaan, joka synnytti Romaanihenkilön kuoleman. Kun Pulkkisen kirjailijanura lähti nousuun, Säisän kaari lipui hänen ennustuksensa suuntaan. Säisähän oli kirjoittanut, että nelikymppisenä työt pitäisi olla tehty, ja hän eli jo jatkoajalla julkaistessaan Kukkivien kuudennen osan Minun maa  (1980).

Aivoinfarktin jälkeisellä jatkoajalla kokee kirjoittavansa myös päähenkilö Max Pulkkisen neljännessä ja viimeiseksi jääneessä kirjassa Ehdotus rakkausromaaniksi (1992).

Jälkeenpäin ajateltuna Kukkiviin liittyi ainakin neljä riskiä, jotka näyttävät toteutuneen liki täysmääräisesti. Muotona sarjaromaani alkoi olla valmiiksi halveksittu 1970-luvun lopulla, ja kuuteen osaan sarjaansa eivät venyttäneet edes Eeva Joenpelto ja Jörn Donner, trilogiaan olivat tyytyneet Seppo Lappalainen, Erkki Lepokorpi, Jorma Ojaharju, Eila Pennanen ja Paavo Rintala. Aiheena maaseudun murrokseen oli kyllästytty ja tyylilajina realismi oli jo modernistien, kuten Veijo Meren ja Erno Paasilinnan, saati myöhempien jälkisianhoitajien halveksima ‒ ja neljänneksi: alue- sekä kulttuuripoliittisesti yläsavolaiset Säisän kotiseudut kuuluvat samaan kainuistien periferiaan kuin tänäkin päivänä.


Einon "ruisleipää muistuttava" saari on olemassa.
Niin Säisä kuin Pulkkinen kuuluvat tänä päivänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannustoimittajan Kati Hitruhin mielestä niihin "jokseenkin tuntemattomiin" tekijöihin, joiden elämäkerrat "eivät kokemuksemme mukaan löydä riittävää kirjakauppayleisöä".

Pulkkisen osalta Hitruhin linjoilla on akateemikko Hannu Mäkelä blogissaan:

"Itse asiassa Hannu Salama oli jo hieno kirjailija ennen julkisuuskohua ja suuria voimannäyttöjä; Pentti Saarikoski samoin. Annetaan heidän olla rauhassa, kummankin kirjat ovat yhä mitä lukukelpoisimpia. Ajattelen lähinnä kirjailijoita, jotka ovat tulleet ja joiden teokset ovat nykyään jo menneet. Heidän joukkoonsa mahtuvat esimerkkisi sellaiset nimet kuin Hans Selo ja vaikkapa jossain mielessä esimerkiksi Matti Pulkkinen." (Mutinaa 18.4.2017)

Pulkkisesta sain puhua kirjailijan nimikkoseuran tapaamisessa Nurmeksessa 27.5.2017. Säisän päiväkirjateoksessa Aika saaressa (1980) kuvaamalla Suursaarella kävin kevätretkellä. Matkaessee "Aika Eino Säisän saaressa" on julkaistu Kaltiossa 3/2017, 23‒26.



No comments: