perjantai 19. helmikuuta 2016

Tilaapääruno tytöille | Wings to Fly

Kuva: Ossi Viita: Hymyilevä Hannes, Otava 2003.

Viestintuoja Hermeksellä on siivet kantapäissä.
Ikaros taas toinen mies, jokapoika, joka poltti siipensä.
Tytöllä on siivet kantapäissä vain laulussa
ja enkelillä, joka tuo viestejä taivaasta
jonne Ikaros ei päässyt lentämällä.

Pitääkö nyt esimerkiksi botox enkelin siivet kasassa
paremmin kuin vaha, joka suli auringossa
nopeammin kuin Ikaros ehti ruskettua?
Vai sulaako aurinko, ennen kuin tytöt
kalpenevat enkeleiksi luovuttuaan solariumista?

Sata vuotta sitten siirtotyöläinen
Hannes Kolehmainen sai siivet rintaansa
Amerikassa. Kuopiossa siivet nähtiin
ensimmäisen kerran kesällä 1914, kun
The First Finn to Fly juoksi Väinölänniemellä
Irish Athletic Clubin valkeassa paidassa.
Edustusasun rinnassa Wings to fly levitti siipensä
syleillääkseen kaiken värisiä maahanmuuttajia.
Valkoisilla herroilla oli New Yorkissa oma huippu-
kalpansa, johon orjilla oli asiaa yhtä vähän kuin tytöillä
käyttivätpä he botoxia tai ei.

Saako tyttö nyt Burundissa siivet rintaansa
tai kantapäihin juoksemalla? Kuka nyt
voi suositella tytölle Itä-Timorissa huippu-urheilua
kertomatta tytöistä, jotka Kiinan keisaria
palvellakseen pistelivät ylivoimaisia ennätyksiä
henkensä kaupalla? Säilyttääkö enkeli kuitenkin
siipisulkansa puhtaampana botoxilla
kuin dopingilla niin Nigeriassa kuin Nilsiässä?

Siinä missä jokapojalla on ollut jääkiekkosivunsa
Hermeksen ajoista lähtien
jokatytön heppajutut löytyvät
edelleen lehden sivusta.

Tässä esittäessäni suomennokseni 1500-luvun
"Juhlalaulusta hevoselle", korvatkaa sana hevonen
sanalla tyttö, niin ehkä ymmärrämme mitä suurin osa
maailman enkeleistä saa tehdä vielä 500 vuotta myöhemmin
ja nyt, juuri tällä hetkellä.

Juhlalaulu hevoselle

Jumala työllisti kaikki muut elukat
yhtä työtä varten. Vain hevonen
tekee kaikkea. Hän kiskoo kärrejä,
kuskaa satulalla, vetää kilpaa, kyntää peltoja
kantaa isäntäänsä uiden ylikulkupaikoilla,
hypäten joka ojan yli, ylittäen kiviset maat,
hakee metsäreitit koirien kanssa; hitaasti ravaten, villisti
laukaten ‒ tai huvikseen lyhyttä tölttiä
avoimella nurmella. Sitten, jos sota vaatii
kiihko kasvaa, hermot jännittyvät
hevonen ja isäntä korskuu, vihaisesti
he valmistuvat taisteluun, jakamaan voitot
ja tappiot. Löytääkseen ne, luopuakseen jokaisesta.
Hevonen on juuri niin uskollinen kuin antiikin aikaan uneksittiin.
Hän voisi olla yksi meistä, vaikka sulautua
hevos-ihmiseksi, ihmis-hevoseksi ‒ sekamuodoksi  
Kreikan muinaisten metsien kentauriksi.


(Runoa tulkittu Wings to Fly -gaalassa Kuopiossa 18.2.2016. “Horse Hymn” from the Latin of George Buchanan (1506—1582) by Robert Crawford in The Times Literary Supplement 18.8.2006)

Ei kommentteja: