Wednesday, March 4, 2015

Siitä mistä taiteessa on kyse | Red


Ehdin lipun Kansallisteatterin ennakkoon. Esimerkiksi kuopiolainen Jouko Kivimäki ei ehtinyt. Ja Redin näytöksiä on jo myyty pitkälle kevääseen, vaikka ensi-ilta on vasta tänään. Ennen viimeistä ennakkoa ohjaaja Juhana von Bagh, joka muistetaan viime kesäisen Radioteatterin Tuntemattoman ohjaana, kuvataiteilija Teemu Mäki ja haastattelija Iida Simes keskustelivat esityksestä. John Loganin näytelmää on esitetty noin kolmessasadassa teatterissa Yhdysvalloissa, mutta Suomen kantaesitys on Kansallisessa. Ohjaaja von Bagh miettikin, nähdäänkö Rediä jatkossa maakuntateattereissa. Noin niin kuin maakunnan miehinä mietimmekin Kivimäen kanssa, olisiko meidän pitänyt poistua myös Lavaklubin tilaisuudesta. Emme poistuneet, ja ennakkoesityksen nähtyäni ymmärrän ehkä paremmin, mitä von Bagh saattoi tarkoittaa. Nuoremmuuttaan hän tuon epäilynsä lipsautti. Vanhemmat kollegat tuskin toisivat ennakkoluulojaan noin kärkkäästi esille, sillä tulevassa ainoa ohjaus saattaa löytyä vain jostain maakuntateatterista. Tällaista nuoremman ja vanhemman taiteilijan työhön liittyvää tietoisuutta käsittelee myös näytelmä Red. Nuori assistentti on Olavi Uusivirta ja taiteilijamestari Mark Rothkoa (1903-1970) näyttelee Seppo Pääkkönen. Kun ennakkoyleisö seurasi liki henkeään pidättäen keskusteluja siitä, mistä taiteesta on kyse, muuta kommenttia ei tarvita. Sillä siellä missä jaksetaan miettiä, mistä Rothkon taulussa on kyse, alkaa hiukan valjeta sekin, mistä tässä elämässä saattaisi olla kyse. Sen verran voisi tietysti väittää, että tuo kysymys kiinnostanee myös Toijalan takana. Tosin esimerkiksi Savon Sanomat ja muut tämän maakuntalehden pooliin kuuluvat mediat eivät halunneet arvostelua Redistä. Tai ei siis ei ainakaan minulta, sen verran vanha kirjailija alan olla. ROOLEISSA Seppo Pääkkönen ja Olavi Uusivirta OHJAUS Juhana von Bagh SUOMENNOS Aleksi Milonoff LAVASTUS JA PUVUT Katri Rentto VALOSUUNNITTELU Ina Niemelä ÄÄNISUUNNITTELU Iiro Iljama DRAMATURGI Aina Bergroth.
Teemu Mäki, Juhana von Bagh ja Iida Simes Kansallisteatterin Lavaklubilla 3.3.2015.



1 comment:

Jouni Tossavainen said...

Kriitikko Lauri Meri lisää tauluun punaista kuvaamalla ohjaajan luovaa tilan käyttöä Hesarin arvostelussaan (HS 6.3.2015, B10). Näytelmän taidepuheesta Meri ei ole saanut syttyjä, mutta arvostelija jättää kertomatta, miten yleisö reagoi hänen mielestään "uuvuttavaan" monologiin. Mustan puolelle valahtaa yksinäinen lause: "Musiikilla on muutenkin keskeinen asema esityksessä."