Monday, September 10, 2012

Miten me kestämme | A Newspaperpoem (11)




Miten kestämme painamatta
      "kun käy toteen
että runous ei ole mitään"
      sanomalehti vielä vähemmän?
Menee mailleen tämäkin vuosi
      vähä ystävyys kulutetaan loppuun
euro vaihtuu rautaan ja lehti pilveen.
      ”Etkä ole mitään
jos minua ei linkata”, lainaa myös tämä.
      Haavikko kysyi ja minä opetan
sanomalehtirunon päätteeksi:
    Välitunnin kello aikuisen korvissa
jäätelöauton ääni;
    lasten leikit jatkuvat Männistön
julmasti lakkautetun koulun pihalla.
   Näin me kestämme painumatta.

 (Sunnuntaisuomalainen 9.9.2012)

1 comment:

Jouni Tossavainen said...

Vesa Haapala Luutii-blogissa 15.9.2012:

"Noin se hyvinvointi menee kokoomuslais-sdpläisessä Suomessa, lässytyksenä ja huolestuneisuutena.

Aina vedetään joku harmiton pelle pakasta lässyttämään kansalle välittämisestä ja vastuusta, jonka ihmisten itsensä pitäisi ottaa, kun valtiolla ja kunnilla ei siihen oikein ole varaa. Mietin vaan, että minkähän vuoksi minäkin maksan reilusti veroja täällä Vantaalla, senkö vuoksi, että louhitaan jotain vitun rataa lentoasemalta rautatielinjalle…

Yhteiskunta rapautetaan aivan tietoisesti, sillä järjestys on nyt sellainen, että heikoimmat heivataan kyydistä maailmassa, jossa päättävältä joukolta on kadonnut käsitys siitä, missä ihan tavalliset ihmiset menee. Taloudellinen menestys ja terveys ovat kierosti näille ihmisille sekä itsestäänselvyys että arvot.

Olen kotikunnassani tavannut asioista päättäviä poliittisia nilkkejä rivilautakuntalaisista aina kaupunginhallituksen johtaviin hahmoihin sekä sivistystoimen johtoon ja voin sanoa, ettei heitä todellakaan kiinnosta, mitä esimerkiksi vanhuksille, vammaisille tai jollekin erityislapselle ja tämän perheelle (kuten omalle perheelleni) kuuluu ja mitä vaikutuksia on sillä, että toimivat mallit rapautetaan (pienimuotoiset yhteisöt kuten koulut toimijoineen rapautetaan kilpailutuksella ja pätkätöillä ja suunnittelulla, joka on omiaan tuhoamaan tärkeän jatkuvuuden) ja lainsäädäntö esim. oppivelvollisten suhteen tulee niin väljäksi, että kaikki jää hyvän tahdon ja “kehitystavoitteiden” varaan ja vesittyy paskanjauhamiseksi, näin esimerkiksi kuntani erityisopetus). Tärkeintä on raha, ja se mikä juuri nyt näkyy. Opettajat ja hoivatyöntekijät, jotka työskentelevät konkreettisesti lasten ja vanhusten kanssa, ovat myönteinen luku erikseen.

Tulevaisuuden Suomessa ei auta kuin tsempata, auttaa itseään ja heikompia ja toivoa, ettei homma kuse täysin. En näe tässä suhteessa yleisellä tasolla kovin positiivisia skenaarioita, mutta aina voi yrittää tehdä oman elämänsä mielekkääksi. Ja äänestää muita kuin kahta suurinta puoluetta, noita palkansaajan ja työläisen edunvalvojia…"