Monday, September 5, 2011

Muutama sananen kirjailijakiertueelta | On the Road

Vas. Heidi Jaatinen, Kirsi Pehkonen, Jorma Ranivaara, Marjo Heiskanen, Antti Raekallio, Herra Tossavainen ja Sauli Uhlgren. Matti ja Liisa tervehtivät Lapinlahden asemalla ja Sinikka Tirkkonen Varkaudessa. Rautalammilla esiinnyttiin ravintola Mortonissa, jossa tavattiin Lehmoset, ja Vesannolla Kirsi ja Heidi kuntoilivat, kunnes päästiin esiintymään kirjastoon, jonne pääsi mukaan myös kirjailija Marja-Leena Lempinen.
Kirjailijat rullasivat Pohjois-Savon teitä 2.–4.9.2011. Retki alkoi Iisalmesta, kiersi Lapinlahden, Varkauden, Rautalammin ja Vesannon kautta Kuopioon. Itse ehdin mukaan vasta Aikataikaan, Lapinlahden taiteiden yöhön.
Lapinlahden pääkirjastossa muisteltiin kirjailija Matti Pulkkista. Muistojen keskellä klovni Tatu eli Haapaveden opiston opiskelukaveri Esko Laitinen palautti sähkökirjoituskoneen, jolla kirjoitin Pispalassa ainakin kokoelman Hevoskomppi (1988).
”Taustatiedot tällaisen tarinan jatkamiselle vähänkään uskottavasti tuntuvat puuttuvan”, analysoi tarinansa ”Kätkö” keskenjäämistä lapinlahtelainen Jukka Lappalainen. Samaisessa Kaskikuusen kansalaisopiston Keskeneräisten töiden näyttelyssä Martti Sonniselta oli jäänyt kesken puutyö ”Naiset sodassa”, koska ”Karjalanhonka liian kovaa veistettäväksi 82-vuotiaalle”.
Pääkirjaston Keskeneräisten töiden näyttely oli hyvä paikka antaa neuvoja myös keskeneräisistä käsikirjoituksista. Jukka Lappalaisen novellin lisäksi Kirsi Pehkosen ja Heidi Jaatisen kanssa saimme neuvotella kokonaisen runokokoelman käsikirjoituksen kanssa.
Varkaudessa sain omistuskirjoituksen Sinikka Tirkkosen aivan valmiiseen kokoelmaan Kaunis ehto (ntamo 2010). Ennen kuin teoksesta tuli valmista, kustantaja Leevi Lehto kirjoitti käsinkirjoitettuja runoja tietokoneelle. Kauniin ehdon esimerkki osoittaa vääräksi ainakin sen huhun, että ntamossa käsikirjoitukset painetaan sellaisenaan ilman yhtä huolellista editointia kuin vaikkapa PoEsia-osuuskunnassa.
Rautalammilla Kalevalan savontajan Matti Lehmosen parempi puolisko lahjoitti neulomansa kännykkäpussukan. Samanlaisen hän oli ojentanut myös Kari Hotakaiselle silloin, kun Juoksuhaudantietä vihittiin Rautalammin kirjaston takana.
Rautalammilta sain myös toisen uutisen, jos nyt sellaiseksi ei lasketa jo sitä, miksi Gummeruksella Tero Liukkonen ja Mikko Aarne ulkoistettiin ja korvattiin toisilla miehillä ja naisilla: Lehmosen Kalevala on loppuunmyyty sekä kovakantisena että pokkarina, ja jostain kumman syystä kustantaja Atena ei ota uutta painosta kirjasta, josta Lehmosille soitellaan Ruotsia myöten.
Murrekirjailijan leimaan kyllästynyt Lehmonen totesikin ykskantaan, että ”Turun murre on koira”, ja sen räksytys riittää. Murteilla kirjoittavien murtamisen voisi lopettaa: annetaan joskus arvo itse teoksellekin. Ne, jotka näitä leimoja lätkivät ovat vallan päällä. Periferia on heille sellaista toiseutta, jolla pääkallonpaikalta katsottuna on vain apuverbin paikka; Iijoen takaisia idiootteja tarvitaan, jotta keskuksen peilistä näkyy siistimpi naama.
Rautalammilta sain toisenkin uutisen, kun elämänsä ensimmäisen kirjan ostanut (Heidi Jaatisen romaani Ei saa katso aurinkoon, 2010) mies muisteli, että hänen kotikylällään Vesanolla kerrotaan edelleen juttuja 1800-luvulla eläneestä talonpoikaisrunoilija Paavo Korhosesta eli Vihtapaavosta, josta ilmestyi romaani Vihtapaavo vuonna 1999.
Vesannolta tarttuivat mukaan postinhakutossut, Reinot, joita Ainojen kanssa valmistetaan nykyisin siellä, missä kävin lukion, ja toisenlaiset tossut jalassa Tossu pisteli Sonkarin tietä ja vartta Topi Simosen valmennusohjelman neuvomat kilometrit vauhtileikitellen taikka aerobisemmin junnaten. Sonkarin tiehen liittyvät esikoiskokoelman Juoksijan Testamentin (1985) säkeet, joissa tiekarhun urat ovat jäässä ja ”tossuilla kuka ties / mies kartoittaa merta”. (Epäilen kyllä, että tuolloin runoilija ei juurikaan ollut mies, eikä ehkä kovin monta kertaa merta nähnyt.)
Vesannon vierailun päätteeksi saamani keltaisen ruusun lahjoitin sille pojalle, joka ei poistunutkaan paikalta, vaikka kahvitauko olisi tarjonnut siihen hyvän mahdollisuuden. Minä olisin poistunut vuosina 1975 – 1977, koska lukion äidinkielen tunneilla juoksija ei voinut pitää runoutta juuri minkään arvoisena tulevan tuloskehityksensä kannalta.
Kuopiossa saimme maistuvat Sampon muikut ja valtio tarjosi reissun ainoan tuopin. Toivottavasti yleisökin sai jotain, vaikka lopetin osuuteni tylysti sanaan ei, kun kiertueen tuottaja, läänintaiteilija Marjo Heiskanen kysyi, olisiko minulla vielä lopuksi jotain runollista tulkittavaa.
Kauniin ehdon lisäksi luvun alle jäivät Kirsi Pehkosen Aloituskiekko (2011) toivotuksella ”liukkaita luistimia” ja Jorma Ranivaaran ”Jounille 4.9.2011 restaurant Sampossa” omistama romaani Valekirjailija (2011).
Itse olin kirjailijana jo niin sekaisin kiertueesta, että valehtelin Sampossa laatimani omistukirjoitukset edelliselle päivälle 3.9.11. Ja opettaja Riitta Myöhäselle en edes suostunut korjaamaan omistuskirjoitusta, jonka olin kirjoittanut vuonna 2001 kokoelmaan Kaikki hyvin.
Riitta olisi halunnut koko nimensä säkeisiin ”Kaikki hyvin / myös Myöhäsellä”, mutta perääntyi, kun selitin Myöhäsen saattavan tarkoittaa tässä yhteydessä myös myöhästelijää. Riitta onkin päättänyt muuttaa nimensä. Etunimen lisäämisen sijasta etsin hänelle omasta mielestäni parhaat säkeet, jotka hän voisi lähettää vaikka New Yorkiin. Valitsin nimirunon:
”Lähetä yksin kirjain
tai vaikka 2
niin tiedän, kaikki hyvin
Kokonainen sana
juurihoito”

No comments: