torstai 29. syyskuuta 2011

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 7

"Tyttäreni oli töissä Pitkäniemen sairaalassa vuonna 1970. Siellä ollessaan hän kihlautui pitkäaikaisen poikakaverinsa kanssa. Työtoverit ostivat tyttärelleni kihlajaislahjaksi pöytäliinan, jossa malli oli piirrettynä ja langat mukana. Alkuinnostuksen jälkeen jossain vaiheessa tytär toi liinan tänne kotiinsa. Liina jäi kesken ja se jäi unholaan.

Tuntuu, että liinasta ei tule koskaan valmista ja langatkin ovat joutuneet hukkaan."

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 6

"Tämän liinan aloitin -60 luvulla. Ruskea lanka loppui ja saman väristä ei saanut enää ja siihen se jäi. Ehkä pitää purkaa pois ja valmistaa se sitten eläkkeellä ollessa."

perjantai 23. syyskuuta 2011

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 5




"Koulu loppui ennen kuin työ tuli valmiiksi ja tarkoitus oli tehdä se loppuun myöhemmin kesällä. Toistaiseksi työ ei ole edennyt tätä pitemmälle. Koska työ oli kuitenkin hyvin aloitettu, todistuksen numeroksi tuli peräti 9."

torstai 22. syyskuuta 2011

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 4


"Harkitsin vähän aikaa, mutta päätin olla kajoamatta ja jättää teokseen tähän vaiheeseen."
 


KIRJAILIJAN TALOUDELLINEN ASEMA YHÄ HEIKENTYNYT

KIRJAILIJOIDEN TALOUDELLINEN ASEMA SUOMESSA 2010 –TUTKIMUS

Suomen Kirjailijaliiton teettämä tutkimus osoittaa, että kirjailijoiden taloudellinen asema on entisestään heikentynyt. Turun Yliopistossa tehdystä tutkimuksesta selviää, että kirjailijan mediaanitulo kaunokirjallisesta työstä on 2 000 euroa vuodessa eli täsmälleen sama kuin Kirjailijaliiton viisi vuotta sitten teettämässä tutkimuksessa vuoden 2005 tuloista. Kirjailijaliitto on huolestunut siitä, että kirjailijan varsinaisesta kirjailijantyöstään saamat tulot ovat pysyneet samana kymmenen vuotta. Tämä merkitsee sitä, että kirjailijan reaalinen tulotaso on laskenut. Kirjojen myynti ei lisäänny, mutta kirjanimikkeitä ilmestyy enemmän kuin koskaan. Tutkimus osoittaa huolestuttavalla tavalla myös suomalaisen apurahoituksen jälkeenjääneisyyden.

Kaunokirjallisesta työstä saatu tulo on tekijänoikeustuloa. Vaatimukset yhä laajemmista tekijänoikeuksien luovutuksista ilman kohtuullisia korvauksia heikentäisivät toteutuessaan kirjailijan taloudellista asemaa entisestään. Uudistuvan lukemiskulttuurin ja vauhdilla kehittyvän teknologian maailmassa on erityisen tärkeää, että alkutuottajan, kirjailijan, asemaa sopimusosapuolena vahvistetaan ja tekijänoikeuksia yleensäkin parannetaan.


tiistai 20. syyskuuta 2011

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 3

"Minä yhä kutsun Herttaa ja Helunaa. Tämä jäi kesken sairauden tähden vuosi sitten. Halusin saada valmiiksi ja paljon muuta."

Suomalainen taiteilijatuki on vuosikymmenten mittaan jäänyt pahasti jälkeen pohjoismaisesta tasosta. Suomalaisen kaunokirjallisen kulttuurin säilymiselle ja kehittymiselle ajan tasalla oleva apurahoitus on elintärkeää. Kirjailijoiden kannalta keskeisiä ovat valtion taiteilija- ja kohdeapurahat sekä kirjastoapuraha. Alueellisten taidetoimikuntien apurahoituksessa kirjallisuuden osuus on hyvin vähäinen, muutaman prosentin luokkaa.


Hallituksen tulisi mitä pikimmin lunastaa hallitusohjelmaankin kirjattu lupaus taiteilijoiden aseman parantamisesta. Apurahoituksen taso tulisi nostaa muiden Pohjoismaiden tasolle.  Samoin tulisi korottaa kirjastolainoista maksettavaa tekijänoikeuskorvausta, lainauskorvausta, jonka vuosittainen määräraha on huomattavasti alle muiden Pohjoismaiden tason, vaikka lainausmäärä on Suomessa Pohjoismaiden suurin... 

maanantai 19. syyskuuta 2011

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 2

"En ollenkaan muista milloin olen tämän aloittanut. Enkä ollenkaan muista milloin olen tätä viimeksi virkannut. Joten tuleekohan tämä liivi koskaan valmiiksi. Tai tuleeko siitä lopulta liivi ollenkaan!"

Nyt valmistunut tutkimus on neljäs Kirjailijaliiton teettämä tutkimus kirjailijoiden taloudellisesta asemasta Suomessa. Edelliset vastaavat tutkimukset tehtiin vuosien 2005, 2001 ja 1999 tuloista. Tutkimuksista vastaa Turun Yliopiston tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund.

Tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa kirjailijoiden tulojen suuruudesta ja tulonlähteistä yleensä. Kysymyslomake lähetettiin Kirjailijaliiton kaikille jäsenille. Tutkimuksen vastausprosentti oli 45 %, mitä voidaan pitää hyvänä. Tutkimukseen vastanneiden kirjailijoiden mediaani-ikä oli 60 vuotta.

Kirjailijan tulonlähteinä tarkasteltiin ensisijaisesti kaunokirjalliseen työhön perustuvia tuloja: kirjan myynnistä saatuja tekijänpalkkioita, tuloja ulkomailta, tuloja kirjoista tehdyistä näytelmistä, elokuvista ja kuunnelmista, sekä muita tekijänoikeustuloja mukaan lukien käsikirjoitustyöt. Kaunokirjallisesta työstä saatujen tulojen mediaani oli 2 000 euroa vuodessa.  Huonoiten ansaitsevan neljänneksen (alakvartiili) tulo oli 500 euroa ja eniten ansaitsevan  neljänneksen tulo (yläkvartiili)  4 800 euroa. Mediaani on täsmälleen sama kuin viisi vuotta aiemmin, yläkvartiili on puolestaan pudonnut 6 500 eurosta lähes 2 000 euroa. Kaunokirjallisesta työstä kertyneestä tulosta 60 % oli kirjasta kustantajalta saatuja tekijänpalkkioita ja 40 % kertyi muista tekijänoikeustuloista. Merkillepantavaa on, että vaikka suomalaisten kirjojen oikeuksien myynnistä ulkomaille puhutaan paljon, on ulkomailta saatujen tulojen osuus vain 5 % kirjailijan tuloista.

Eri kirjallisuuden lajit kerryttävät kirjailijoille hieman eri tavalla tuloja. Enimmäkseen lasten- ja nuortenkirjoja kirjoittavien tulot kaunokirjallisesta työstä ovat 3 443 euroa vuodessa, runoja kirjoittavien vain 1 151 euroa vuodessa. Enimmäkseen proosaa kirjoittavilla mediaanitulo on sama kuin koko joukon mediaani, eli 2 000 euroa vuodessa.


Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 1

"Karjalanhonka, liian kovaa veistettäväksi 82-vuotiaalle."

Lisäksi tutkimuksella selvitettiin muita kirjailijan työhön liittyviä tuloja, kuten esiintymispalkkioita ja lehtikirjoituksia.  Kun nämä tulot laskettiin mukaan, on vuositulojen mediaani 3 041 euroa.

Puolet vastaajista ilmoitti tekevänsä muuta työtä voidakseen tehdä kirjailijantyötä. Nämä muut työt olivat tyypillisesti kirjailijantyöhön liittyviä tilapäistöitä.  Vain 18 % ilmoitti tekevänsä kirjailijantyöhön liittymättömiä tilapäistöitä. Vakituinen työ- tai virkasuhde oli vain 16 %:lla vastaajista. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista on jatkuvasti tuottavia kirjailijoita, jotka julkaisevat kirjan keskimäärin 1,5 vuoden välein. Huomioitavaa on, että kirjailijat säilyttävät työvireensä ja yli 65-vuotiaista ¾ on julkaissut kirjan vuonna 2007 tai sen jälkeen.
Erilaiset apurahat muodostavat merkittävän osan kirjailijakunnan toimeentulosta. Hieman yli 2/3 vastaajista sai apurahaa vuonna 2010. Apurahojen mediaani oli 8 500 euroa. 

Kyselyyn vastanneista 13 % sai valtion ylimääräistä taiteilijaeläkettä. Eläkeasioissa kirjailija on yrittäjä, joka kustantaa itse itselleen eläkkeen. Yrittäjäeläkevakuutus on lain mukaan pakollinen kirjailijalla, jonka kirjailijantyöstä saatu vuosiansio ylittää 6 775 euroa vuodessa. Vastanneista 21 % täytti nämä kriteerit.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Siinä lukija missä tekijä | A Reader nearby Carelia

FT, post-doc -tutkija Tuija Saresma Jyväskylästä puhui Joensuussa tutkijasta intiimien tekstien lukijana.



Tuija Saresman alustuksesta
”Kirjoittajakurssit ovat rahan ja ajan tuhlausta, jos ei ole asiaa”, totesi kirjailija Matti Pulkkinen (1944 – 2011) Oriveden suvessa 30 vuotta sitten. Samat sanat voi soveltaa seminaareihin, joissa on tullut istuttua yli 30 vuotta.

Mutta Joensuun kirjallisuustapahtuman seminaari ei ollut rahan ja ajan tuhlausta, vaan asiaa siitä, miten käsityksemme lukemisesta ja lukijasta on liikkeessä. Professoreiden Mika Hallilan, Raine Koskimaan ja Mikko Lehtosen, tutkija Tuija Saresman ja kriitikko Mervi Kantokorven alustukset vahvistivat niitä käsityksiä, joita tuli tällä viikolla käsitellyksi kirjallisuudentutkija Risto Niemi-Pynttärin blogissa, joka löytyy täältä.

Tuija Saresman alustuksesta
Perjantain ensimmäisen seminaaripäivän jälkeen Joensuun kirjallisuustapahtuman jutut jatkuvat vielä lauantaina ja sunnuntaina Matti Pulkkisen synnyinseuduilla. Nurmekseen Pulkkista ei kuitenkaan haudattu vaan Lapinlahdelle. Nähtäväksi jää, jääkö kirjailijan perintö roikkumaan Karjalan ja Savon väliin niin, että kummassakaan ei järjestetä Pulkkis-seminaaria.

Lukijalle alussa vinkattu lainaus kuuluu juttuun, joka kokonaisuudessaan menee näin:
Matti Pulkkinen pitää kirjoittajien ohjaamisessa tavoitteenaan etäisyyden ottamista kunkin omiin teksteihin... Erkki Mäkinen opetti kuten Matti Pulkkinenkin ensimmäistä kertaa kirjoittajia kymmenpäiväisellä Oriveden opiston kirjoittajakurssilla. He kertovat joutuneensa uuden tilanteen eteen. ’On joutunut miettimään uudella tavalla kirjoittamistaan, teoreettisesti’, he sanovat. Matti Pulkkisen mielestä kirjoittamisen perusongelma on ihmisen kehittymisessä, vaikka hänen omalla kurssillaan yhdeksästä kirjoittajasta vain kaksi on jo sivuuttanut tekniset ongelmat ja päässyt pureutumaan syvemmälle. Näille kahdelle taas jää vaikeudeksi herkkyyden ja tunteen pelko... Suurimpana ongelmana Mäkinen ja Pulkkinen näkevät sen, etteivät kirjoittajat ole selvillä siitä, mitä haluavat sanoa. Sanomista ei löydy, jos ei ole elämänkokemusta... Matti Pulkkinen sanookin suoraan. – Parempi lopettaa rahan ja ajan tuhlaus, jos ei ole asiaa.” (”Matti Pulkkinen kirjoittajakursseista: Rahan ja ajan tuhlausta, jos ei ole asiaa”, Savon Sanomat 17.7.1981, s 10)
Raine Koskimaan alustuksesta

Samat sanat kirjailija opettaa Romaanihenkilön kuolemassa (1985) kirjailijan työstä luotua mielikuvaa haavikkomaisesti pilkaten: ”Kun on kaiken sanonut, voisi ryhtyä kirjailijaksi. Niin kuin täsmällisesti puhutaan, että ’halusi kirjailijaksi’, ’hänestä tuli kirjailija’, ei että ’sanoi sitä’, ’toi julki tätä’. Ei asian sanominen tee kirjailijaa, vaan paljo puhe, ’tuotanto’.” (Rk 76) 

Tai vielä suoremmin, vielä opettavaisempaa miehen kieltä kirjoittaen, koska suomalainen kirjailija ei ole koskaan täysivaltainen mies, vaan poika, rattopoika tai taata: ”Ontelo. Naaraan tapa. Jos kirjoitan, se on yhtä kuin ammun. Sana ja asia. Laaki ja vainaa.” (Rk 101)

maanantai 5. syyskuuta 2011

Muutama sananen kirjailijakiertueelta | On the Road

Vas. Heidi Jaatinen, Kirsi Pehkonen, Jorma Ranivaara, Marjo Heiskanen, Antti Raekallio, Herra Tossavainen ja Sauli Uhlgren. Matti ja Liisa tervehtivät Lapinlahden asemalla ja Sinikka Tirkkonen Varkaudessa. Rautalammilla esiinnyttiin ravintola Mortonissa, jossa tavattiin Lehmoset, ja Vesannolla Kirsi ja Heidi kuntoilivat, kunnes päästiin esiintymään kirjastoon, jonne pääsi mukaan myös kirjailija Marja-Leena Lempinen.
Kirjailijat rullasivat Pohjois-Savon teitä 2.–4.9.2011. Retki alkoi Iisalmesta, kiersi Lapinlahden, Varkauden, Rautalammin ja Vesannon kautta Kuopioon. Itse ehdin mukaan vasta Aikataikaan, Lapinlahden taiteiden yöhön.
Lapinlahden pääkirjastossa muisteltiin kirjailija Matti Pulkkista. Muistojen keskellä klovni Tatu eli Haapaveden opiston opiskelukaveri Esko Laitinen palautti sähkökirjoituskoneen, jolla kirjoitin Pispalassa ainakin kokoelman Hevoskomppi (1988).
”Taustatiedot tällaisen tarinan jatkamiselle vähänkään uskottavasti tuntuvat puuttuvan”, analysoi tarinansa ”Kätkö” keskenjäämistä lapinlahtelainen Jukka Lappalainen. Samaisessa Kaskikuusen kansalaisopiston Keskeneräisten töiden näyttelyssä Martti Sonniselta oli jäänyt kesken puutyö ”Naiset sodassa”, koska ”Karjalanhonka liian kovaa veistettäväksi 82-vuotiaalle”.
Pääkirjaston Keskeneräisten töiden näyttely oli hyvä paikka antaa neuvoja myös keskeneräisistä käsikirjoituksista. Jukka Lappalaisen novellin lisäksi Kirsi Pehkosen ja Heidi Jaatisen kanssa saimme neuvotella kokonaisen runokokoelman käsikirjoituksen kanssa.
Varkaudessa sain omistuskirjoituksen Sinikka Tirkkosen aivan valmiiseen kokoelmaan Kaunis ehto (ntamo 2010). Ennen kuin teoksesta tuli valmista, kustantaja Leevi Lehto kirjoitti käsinkirjoitettuja runoja tietokoneelle. Kauniin ehdon esimerkki osoittaa vääräksi ainakin sen huhun, että ntamossa käsikirjoitukset painetaan sellaisenaan ilman yhtä huolellista editointia kuin vaikkapa PoEsia-osuuskunnassa.
Rautalammilla Kalevalan savontajan Matti Lehmosen parempi puolisko lahjoitti neulomansa kännykkäpussukan. Samanlaisen hän oli ojentanut myös Kari Hotakaiselle silloin, kun Juoksuhaudantietä vihittiin Rautalammin kirjaston takana.
Rautalammilta sain myös toisen uutisen, jos nyt sellaiseksi ei lasketa jo sitä, miksi Gummeruksella Tero Liukkonen ja Mikko Aarne ulkoistettiin ja korvattiin toisilla miehillä ja naisilla: Lehmosen Kalevala on loppuunmyyty sekä kovakantisena että pokkarina, ja jostain kumman syystä kustantaja Atena ei ota uutta painosta kirjasta, josta Lehmosille soitellaan Ruotsia myöten.
Murrekirjailijan leimaan kyllästynyt Lehmonen totesikin ykskantaan, että ”Turun murre on koira”, ja sen räksytys riittää. Murteilla kirjoittavien murtamisen voisi lopettaa: annetaan joskus arvo itse teoksellekin. Ne, jotka näitä leimoja lätkivät ovat vallan päällä. Periferia on heille sellaista toiseutta, jolla pääkallonpaikalta katsottuna on vain apuverbin paikka; Iijoen takaisia idiootteja tarvitaan, jotta keskuksen peilistä näkyy siistimpi naama.
Rautalammilta sain toisenkin uutisen, kun elämänsä ensimmäisen kirjan ostanut (Heidi Jaatisen romaani Ei saa katso aurinkoon, 2010) mies muisteli, että hänen kotikylällään Vesanolla kerrotaan edelleen juttuja 1800-luvulla eläneestä talonpoikaisrunoilija Paavo Korhosesta eli Vihtapaavosta, josta ilmestyi romaani Vihtapaavo vuonna 1999.
Vesannolta tarttuivat mukaan postinhakutossut, Reinot, joita Ainojen kanssa valmistetaan nykyisin siellä, missä kävin lukion, ja toisenlaiset tossut jalassa Tossu pisteli Sonkarin tietä ja vartta Topi Simosen valmennusohjelman neuvomat kilometrit vauhtileikitellen taikka aerobisemmin junnaten. Sonkarin tiehen liittyvät esikoiskokoelman Juoksijan Testamentin (1985) säkeet, joissa tiekarhun urat ovat jäässä ja ”tossuilla kuka ties / mies kartoittaa merta”. (Epäilen kyllä, että tuolloin runoilija ei juurikaan ollut mies, eikä ehkä kovin monta kertaa merta nähnyt.)
Vesannon vierailun päätteeksi saamani keltaisen ruusun lahjoitin sille pojalle, joka ei poistunutkaan paikalta, vaikka kahvitauko olisi tarjonnut siihen hyvän mahdollisuuden. Minä olisin poistunut vuosina 1975 – 1977, koska lukion äidinkielen tunneilla juoksija ei voinut pitää runoutta juuri minkään arvoisena tulevan tuloskehityksensä kannalta.
Kuopiossa saimme maistuvat Sampon muikut ja valtio tarjosi reissun ainoan tuopin. Toivottavasti yleisökin sai jotain, vaikka lopetin osuuteni tylysti sanaan ei, kun kiertueen tuottaja, läänintaiteilija Marjo Heiskanen kysyi, olisiko minulla vielä lopuksi jotain runollista tulkittavaa.
Kauniin ehdon lisäksi luvun alle jäivät Kirsi Pehkosen Aloituskiekko (2011) toivotuksella ”liukkaita luistimia” ja Jorma Ranivaaran ”Jounille 4.9.2011 restaurant Sampossa” omistama romaani Valekirjailija (2011).
Itse olin kirjailijana jo niin sekaisin kiertueesta, että valehtelin Sampossa laatimani omistukirjoitukset edelliselle päivälle 3.9.11. Ja opettaja Riitta Myöhäselle en edes suostunut korjaamaan omistuskirjoitusta, jonka olin kirjoittanut vuonna 2001 kokoelmaan Kaikki hyvin.
Riitta olisi halunnut koko nimensä säkeisiin ”Kaikki hyvin / myös Myöhäsellä”, mutta perääntyi, kun selitin Myöhäsen saattavan tarkoittaa tässä yhteydessä myös myöhästelijää. Riitta onkin päättänyt muuttaa nimensä. Etunimen lisäämisen sijasta etsin hänelle omasta mielestäni parhaat säkeet, jotka hän voisi lähettää vaikka New Yorkiin. Valitsin nimirunon:
”Lähetä yksin kirjain
tai vaikka 2
niin tiedän, kaikki hyvin
Kokonainen sana
juurihoito”