Pelimanni ei ollut soittajan näköinen mies. Keikkaa ei tilattu harva- tukkaiselta Petriltä, joskus sentään potpurien sivusooloja Yrjönkadun irkkusoitoissa. Ja yhden kerran Petri pääsi lurauttamaan klarinettiin Kivi-juhlien rampissa ruskea samettipuku päällä. Lopullisesti soittoniekka kyllästyi sivullisuuteensa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Vanhojen kavereiden kurtut lauloivat ympäri juhlakenttää ja liehuvin liinoin puetut nuoret ilakoivat isolla lavalla, kun hän lähti etsimään yksinäistä metsäpolkua ujoutensa uraksi. Soittelisi sitten häpeänsä tunnot omassa hiljaisuudessa vaikka muurahaispesälle. Seuraavana kesänä hän näki tytön samassa polkujen risteyksessä, jossa koivu ja kuusi halasivat toisiaan. Tiainen sirputteli sillä kuusen oksalla, jota hän katseli riittävän vahvaksi. (Sivullisia, Like 2011)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti