"Rastaan tsik sriipiste tai pilkku
Jouni Tossavainen: Kerro. Like. Ei sivunumeroita. 15 e.
KIRJAT. Jouni Tossavaisen uuden kokoelman riveillä ja niiden väleissä kohtasin kymmenittäin lintuja. Rastaan ”tsik srii” ja hanhen ”kjik-jek kuju ku ju jy” hauskuttivat (aikansa.), (kunnes) I(i)nflaatio alkoi (kuitenkin vähin erin) uhata. (Mutta) Peruslyyrisiin kuviin tai selkeisiin näkyihin Tossavainen ei nytkään, 10. (kymmenennessä) kokoelmassaan, tunnu haluavan seisahtua. Sanajonojen luistossa virtaavien ”runojen” lukutapaan on yksi (ainoa) ohje: antaa mennä.
Dadaisti Tristan Tzaran tunnettu runontekoresepti neuvoi: ”Ota sanomalehti, ota sakset, valitse artikkeli, leikkaa se irti, leikkaa sitten jokainen sana irti, pane se pussiin, ravista huolellisesti...” Tiedetään Aaro Hellaakosken leikelleen ja sommitelleen säkeitä uusiin järjestyksiin, kun hän valmisteli Jääpeili-kokoelman kuvarunoja.
Apollinairensa on Tossavainenkin lukenut, ja nyt hän myöntHänen daää, että ”keskeltä suuta ajatus syntyy sano tzara pimeässä”. (Hänen dadaistiset ja typografiset) L(l)eikit(kinsä) eivät kuitenkaan jäsenny yhtä kiinnostaviksi kuin vaikkapa Väinö Kirstinän tai Kari Aronpuron (nerokkaat) konkretistiset kuvarunot. Monet Tossavaisen kirjainripustuksista jäävät tyhjänpäiväisiksi.
Kerro-kokoelman runokieltä on luettava jättämällä sikseen sanojen suhteet toisiinsa, vaihtoehtoisiin suuntiin edeten. (Jonkin) hupaisan assosiaation voi vaivan palkaksi saada. Jos Tossavainen tunnustaa tulleensa Tzaran tai Kurt Schwittersin viitan alta, päästelee hän Leinoakin: ”tanne jaakaa tahkaa taalla pasa”. Lapin kesä(ä) dadaistisesti?
Satu Koskimies"
(Helsingin Sanomat 6.4., s. C4 ja 10.4. 2007 s. C2)
3 kommenttia:
Otan osaa.
Niinhän sitä poismenon johdosta on tapana sanoa, ja sanasi sattuvat paikalleen tämän kuopan reunalla.
Edellisestä syystä viime yönä sattuivat korvien väliin seuraavat sanat, joita turhamaisuuden uhallakin uskallan lainata, koska Kerro-kokoelman viimeisen runon säkeet sain Södegranin runosta:
"Södegran-kultin kannattajaa minusta ei kuitenkaan koskaan tullut. Jollakin kehällä runous näyttää aina elävän kultin voimalla, vaikka tuotanto olisikin jo itsenäistynyt omaksi elämäkseen. Sanon studia generaliassani, että ne jotka niin rakastavat traagisia taiteilijakohtaloita, ovat samoja, jotka niitä tekevät. Siirrä heidät Södegranin aikaan, Södegran ei heille ole olemassa."
(Mirkka Rekola: "Muistinavaruus", WSOY 2000, s.87)
"Kerron" toisen osan "Kerro (partituurin", josta kerrotaan kokoelman viimeisellä sivulla, kertomatta jättäminen johtuu Satu Koskimiehen alkuperäisestä kertomuksesta ei Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen editoimasta kerrosta.
tjt
Lähetä kommentti